tiistai 26. maaliskuuta 2019

Arto Käki ja Elling

Arto Käki nähdään Kuusankosken teatterin näytelmässä Elling. Tässä Arton ajatuksia siitä, miten Elling sai muotonsa.

1. Sinut nähdään nyt pitkästä aikaa Kuusankosken teatterissa ja Elling-näytelmän pääosassa. Mikä sai sinut tähän rooliin?

Teatteri on erittäin antoisa harrastus, mutta hirveän sitova. Tähdet osuivat kohdilleen, kun teatterinjohtaja Reetta kyseli syksyllä kiinnostustani tähän rooliin. Elämäntilanne oli pitkästä aikaa sellainen, että pystyi sitoutumaan tällaiseen projektiin. Aluksi vähän jopa säikähdin roolin suuruutta ja vuorosanojen runsautta, mutta tarinana Elling vaikutti heti ensisilmäyksellä kiinnostavalta. On ollut aivan loistava kevät hyvässä porukassa! 

2. Elling ja Kjell Bjarne (Sami Lahtinen) - ystävykset mielisairaalasta! Työstitteko millä lailla yhdessä näitä rooleja? Miten osuitte olemaan niin aitoja?

Sami on aivan loistava näyttelijä! Tunnemme toisemme Jokivarren teatterin projektista viiden vuoden takaa. Näytteleminen lähtee tekstin tulkitsemisesta. Rohkeus heittäytyä ja revitellä antaa ohjaajalle hyvät työkalut muovata näytelmästä omanlaisensa. Rytmitys, tunnelma, pienet eleet. Tärkeitä komponentteja! Harjoittelimme pari kuukautta työryhmän kanssa tekstiä ja toimintaa. Ohjaaja Kimmolla oli hyvä näkemys näytelmästä ja me Samin, Toukon, Hennan ja Anun kanssa parhaamme mukaan toteutimme sitä. Yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi nyt nähtävä näkemys tekstistä. Samin kanssa on helppo olla ja luottamus toisiimme varmasti näkyy myös lavalla.

3. Miten tuttu Elling oli? Olitko nähnyt elokuvaa?

 En tuntenut Ellingin tarinaa aiemmin, vaikka se on ollut parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar -palkinto ehdokkaanakin. 4. Mikä oli vaikeinta Ellingin roolissa? Ellingin ajatuksenkulkuun samaistuminen vei aikaa. Elling on terävä ja sosiaalinen mies, jolla pyörii valtava määrä tavaraa päässä. Samaan aikaan hän kuitenkin ahdistuu sosiaalisista tilanteista ja pyrkii välttelemään kanssa käymistä vieraiden ihmisten kanssa. Ohjaaja Kimmo auttoi minua löytämään sisäisen Ellingin. Ihmisen, joka ei usko itseensä ja hakee hyväksyntää manipuloimalla muita. 

Kuva: Heidi Koskinen-Järvisalo

4. Miten sinua puhuttelee näytelmän teema?

 Mielenterveys on erittäin tärkeä teema ajassamme. Elämän hektisyys ja kasvaneet vaatimustasot laittavat yhä useamman ihmisen kapasiteetin ylärajoille. Kaikki eivät pysty itse käsittelemään ylikuormitusta, jolloin mielenterveys ongelmat alkavat. Siitä suosta nouseminen ei ole helppo tehtävä kenelläkään. Se vie aikaa, mutta kuten näytelmässä, pitää hoksata, että yleensä itse on se suurin vihollinen. Kun oppii rakastamaan itseään, voi oppia rakastamaan muita.

Kiitos haastattelusta, Arto!

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Elling

Kuusankosken Luolanäyttämöllä esitetään upea näytelmä ELLING! Monille voi olla tuttu jo elokuvanakin, paitsi minulle, joka näin koko tarinan ensi kertaa, ja kuten sanottu, eka kerta on jossain määrin aina se mieleenpainuvin. Tämän esityksen on ohjannut Kimmo Lavaste.


Kaksi mielisairaalassa tavannutta ovat ystävystyneet ja pääsevät muuttamaan ihan yhteiseen kotiin, tuettuun asumiseen. Elling ja Kjell Bjarne. He kaksi omituista ystävää, toistensa tukena opettelevat elämään arkea.

Arto Käki on Elling, poikapoloinen, jonka elämä suistui raiteiltaan, ku äiti kuoli. Näytelmä iskosti mieleen heti, että millaisia äitejä voi olla, kun pitävät sen pojan itsellään. Niin, surullista ja miten hyvin Arto Käki osasi Ellingin osan tulkita. Kuinka hän rehvasteli milloin milläkin eli mielikuvitusta piisasi, mutta puhelimeen ei voinut vastata. Ihan pakosti tuli mieleen ihmiset, jotka eivät halua puhelimeen vastata tai ylipäätään puhua puhelimessa.

Sami Lahtinen on Kjell Bjarne, miten aito ja todellinen. Niin perin juurin uskottava, kaikkia liikkeitä, eleitä ja olemusta myöten. Kaiken aikaa sai hämmästellä, miten loistavaa ja luonteikasta näyttelemistä.


Touko Lehto oli se sosiaalityöntekijä Frank, josta oppi heti pitämään ja toivomaan, että hän saapuisi paikalle. Hän panikin palikat kohilleen ja jotain niin perin reilua ja inhimmillistä hänessä oli, että herätti  oitis luottamusta.


Anu Ruuhimäki pääsi näyttämään kykynsä niin mielisairaanhoitaja Gunn'n roolissa, kuin  tarjoilijana ja runoilijana. Olisi tehnyt mieli kesken kaiken taputtaa hänelle, sillä kyllä niin ilahdutti se sellainen roolista toiseen hyppääminen ja millä varmuudella. Siis todella tykkäsin.

Henna Hovi on se naapuri, joka paneekin lopulta rattaat pyörimään. Raskaana oleva Reidun...


Vaikka heti kättelyssä sitä on teilata koko Reidunin, niin kappas kun hänestä kuoriutuu ihan jotain muuta.

Elling on nähtävä ja kun sen näkee Luolanäyttämöllä, se tulee lähelle ja koskettaa.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Käsi paketissa lavalle - Netta Herranen

Anjalankosken teatteri Myllykoskella esittää Ray Cooney'n farssia Koukussa ja siinä Vicki Smith'n roolia tähdittää Netta Herranen. Tässä Netan ajatuksia:

1. Näyttelet Anjalankosken teatterissa Koukussa-näytelmän 15-vuotiasta Vickiä. Miten rooli siunaantui sinulle?

Ohjaaja Markku Kekki päätti tämän näytelmän roolituksen ja hänen mielestään olin semmonen pirtsakka pimu, joka on ihan Vicki.  
Kiitos Markulle luottamuksesta!

2. Mikä tässä farssissa on helpointa/vaikeinta?

Helpointa minulle oli löytää Vickin hahmo ja heittäytyä hänen elämäänsä. On mahtava päästä näyttämöllä tekemään eri tunneskaaloja läpikäyvä teinityttö.

Vaikeinta oli päästä farssille ominaiseen nopeaan rytmiin, ilman että homma menee ihan säheltämiseksi. Repliikkien samanaikaiseksi saaminen oli myös ensin hieman haastavaa, mutta kun oppi "hengittämään samalla tavalla" toisen kanssa niin homma helpottui.

3. Sinulla on myös rooli Kouvolan teatterin My Fair Ladyssa. Niin ja lisäksi päivätyösi. Millainen aikataulutus sinulla on?

Toimin täysipäiväisenä yrittäjänä. Teen alihankintana toimistotyötä eräälle logistiikka-alan yritykselle joka arkipäivä ja sen lisäksi teen päätoimialaani korusepän töitä iltaisin ja viikonloppuisin kun en ole toimistolla. 
My Fair Lady -näytökset määrittävät aikataulua jonkin verran, nehän sijoittuu pääasiassa perjantaille ja lauantaille. Muulloin sitten pääsee esiintymään Showryhmä Nemesis -tanssiryhmän kanssa ja tietysti olemaan mukana Anjalankosken teatterin prokkiksissa. 
Kotona minua odottelee avopuoliso Panu, kaksi koiraa ja pupu, joiden kanssa sitten se jäljelle jäävä aika vietetään.
Välillä tuntuu, että aika on kortilla, mutta hyvällä aikatauluttamisella ehtii vaikka mitä. Olen myös käynyt laulutunneilla Kotkassa ja opettelen kitaransoittoa (joka tietysti nyt rikkinäisen käden takia tauolla). Lisäksi ystäväni opettaa minulle steppausta aina kun saadaan molempien aikataulut kohtaamaan.

4. Loukkasit kätesi! Näyttelijän kynnys jäädä sairaslomalle on korkea. Kuinka selviät nyt rooleistasi?

My Fair Ladyn roolit vaativat paljon tanssimista ja liikettä, josta syystä olen joutunut jättäytymään pois muutamasta näytöksestä. Tanssiminen käsi sidottuna ei oikein onnistu. En saisi varata käden päälle lainkaan painoa tai tehdä vetoliikkeitä tmv. Onneksi Kouvolan Teatterissa on taitava porukka, joka hoitaa tarvittavat pakkaukset. Toivottavasti kykenen kuitenkin vielä edes osaan viimeisistä, jäljellä olevista kuudesta näytöksestä! Koukussa -näytelmän Vickin roolin pystyn tekemään käsi kantositeessä, joten sen roolin tekemistä tämä vamma ei haittaa. Toki kättä joutuu silti varomaan ja liikeratoja hieman soveltamaan.

Kuva: Tommi Mattila

5. Mitä teet kulisseissa silloin, kun et ole näyttämöllä?

Näytöksen aikana käyn kerran vaihtamassa roolivaatteet ja muutoin istuskelen takana ja nautin yleisöstä kuuluvista reaktioista asioihin, joita näyttämöllä tapahtuu. Aina jokunen hetki ennen kuin itse pitää näyttämölle mennä, käyn mielessäni läpi kohtauksen repliikkejä ja haen tarvittavan tunnetilan.

Kiitos Netta !

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Koukussa

Koukussa on aivan hulvaton farssi, jonka on alunperin rakentanut Ray Cooney, suomentanut Pentti Kotkaniemi ja nyt se esitetään Anjalankosken teatterissa ohjaajana Markku Kekki.


Alkuasetelma on se, että kaksi nuorta tapaavat toisensa netissä ja pian ilmenee, että molemmilla on isä, jonka nimi on John Smith! No, sama isähän se on, sillä John Smith on taksisuhari, joka on naimisissa kahden vaimon kanssa. Kukaan ei tiedä, paitsi John Smithin alivuokralainen Stanley Gardner.
Netta Herranen onnistuu 15-vuotiaan Vickin roolissa hyvin, koska isähän on tyhmä. Vicki tahtoo tavata Gavinin, joka vaikuttaa niin ihanalle. Henry Holopainen on 16-vuotias Gavin, joka ei anna periksi, vaikka Vickin tapaaminen osoittautuu tavallista hankalammaksi.
Rouvat Mary Smith ja Barbara Smith, Ninni Partanen ja Jaana Kurittu hoitavat osansa peribrittilaiseen tyyliin, huolella ja tyylillä.


Jarmo Pillin osa  John Smith'n osassa on se kuumottavin, kun hänen suuri salaisuutensa on vaarassa paljastua. Eihän hänen lapsensa voi tavata! Alkaa sellainen sirkus, että katsojana on ihan purra kyntensä, kun pakka on niin sekaisin, ettei siitä voi selvitä millään ja kaiken aikaa hullummaksi menee.


Ihan loistorooli on Timo Hopposella, joka Stanley Gardner'n housuissa joutuu niin syvälle kekseliääseen narraamiseen, että suorastaan hengästytti. Kaveria on autettava ja hän tekee sen todella! Asiaa mutkistaa vielä se, kun hän oli lähdössä lomalle isänsä kanssa. Timo Kurittu pelmahtaa paikalle vanhana ja arvokkaana, joskin hiukan höperöityneenä ukkona ja soppa sen kun sakenee.

Lavastus ja puvustus on Janika Holmin ja sen panee heti merkille, kun valot syttyvät ja esitys alkaa. Aivan ihana ja toteutus on toimiva ja kaikki huomioon otettu.

Kaiken kaikkiaan tämä farssi on hengästyttävän hauska! Ihan koko ajan tapahtuu ja sellainen huvittava piina on päällä, että miten tästä voi selvitä? Kun koko vyyhti sotkeutuu entisestään ja mitä enemmän on punottu tarinaa, sen pahemmaksi kaikki kääntyy. Kunnes sitten lopussa alkaa solmut aueta ja ratkaisu onkin paitsi yllättävä, niin happy end!

Anjalankosken teatteri on jälleen onnistunut tekemään meille viihdettä, mistä todella nauttii. Katsoja voi vaan nauttia täysin palkein, nauraa ja olla mukana, ihastella sitä taidokasta tulkintaa. Nauraminen todella maistuu makealle.

Kuvat: Janika Holm

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Naistenpäivän runokahvila - Emma-Sofia Hautala

Kouvolan teatterin klubilla, sillä aikaa kun muut isolla näyttämöllä jännäsivät Mustapukuista naista, meitä oli joukko onnellisia, jotka saimme nauttia Emma-Sofia Hautalan runokahvila-illasta! (Sinänsä hauskaa, että oli kahvila, vaikka paikalla sai vahvempaakin)

Naistenpäivä ja illan runot esitti ihana nuori, lahjakas nainen, joka on loistava näyttelijä, jonka lauluääni uppoaa sydämeen ja joka osaa myös itse runoilla ja mikä suloista, on kasvamassa äidiksi. Me kaikki, koko yleisö, pääsimme mukaan siihen kasvamiseen, mitä se on. Saimme hienon muistutuksen siitä, että jokainen meistä on joskus syntynyt, ollut ihan pieni ja avuton, riippuvainen muista.


Emma-Sofia lausui runoja, kertoili siinä välissä kaikkea mieleen painuvaa. Pani meidät ajattelemaan, miettimään kasvuvaiheita. Lausui runoja Solveig von Schoultz'lta, Edith Södergranilta, Eeva-Liisa Mannerilta, Aale Tynniltä, Kristiina Wallin'lta, Heli Slungalta ja keneltä vielä, niin Emma-Sofialta itseltään - ihan mahtavaa.


Olin haltioitunut siitä, että se nuoruus ja raikkaus, se runouden rakkaus, kunnioitus elämää kohtaan, sen uuden elämän luominen, oli niin vaikuttavaa. Kuinka hän kertoi siitä, miten oli löytänyt minkäkin runon/runoilijan ja antoi silti yleisölle sen etumatkan, että joku meistä oli ehkä löytänyt sen jo aiemmin. Tuntui hyvältä, että joku vanha runo tai runoilija on innoittanut jälleen uuden ihmisen ja elää edelleen.


Runojen lisäksi saimme kuulla musiikkia, mikä upposi niin sydämeen, että  biisi Ei vaadi paljon vaan kaiken meni minussa niin syvälle, että olin hyräillyt sitä jopa unissani!!! Se soi mielessä kaiken aikaa, sillä 1970-luvulla kuulin sen Maaritin esittämänä ja nyt myöhemmin se on saanut ihan uuden merkityksen. Emma-Sofian tulkinta oli niin kaunis, niin herkkä, että joutui turvautumaan nenäliinaan. Muut biisit A Natural Woman ja Vain öisin olivat myös kertakaikkisen hyviä.
Säestäjänä toimi ihastuttava Iikka Kahri.

Koko ilta oli upea ja olen ihan satavarma, että kaikki paikalla olleet ovat samaa mieltä!

Kiitos Emma-Sofia, että annoit meille niin paljon!

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Syntipukkina Teemu Virsu

Nuori Teemu Virsu tekee hienon roolin Kuusankosken teattterin näytelmässä Syntipukki. Näin hän kertoo, kun pääsin vähän kyselemään:

1. Näyttelet pääosan Kuusankosken teatterin näytelmässä Syntipukki. Miten jouduit/pääsit rooliin?

- Jouduin/pääsin eli varmaan enemmänkin, että pääsin. Niin oltuani Karoliina "Eeki" Eklund-Vuorelan näytelmissä: Olenko minä tullut haaremiin ja Kapassa. Eeki kysyi, haluanko lähteä mukaan Syntipukki-näytelmään. Ja eipä sitä tarvinnut sen enempää miettiä. Tottakai halusin. Ja nyt ollaan tässä.

2. Oliko Syntipukki sinulle entuudestaan tuttu? Olitko kenties katsonut elokuvan?

- Kyllä oli tarina entuudestaan tuttu. Eli olen nähnyt molemmat elokuvat joskus kauan, kauan sitten. Varmaan vuonna 1 ja 2 suuren sumun aikaan, kun makarooneihin porailtiin reikiä. Eli onneksi ei ihan tuoreessa muistissa ole nämä elokuvat. Koska siinä olisi ollut vaarana, että lähtisi sitten kopioimaan esim. Lasse Pöystin tyyliä.

3. Miten löysit sen tyylin, mikä todella upposi yleisöön?

- No siis vaikken nyt noista kyseisistä elokuvista vaikutteita ottanut. Niin kyllä rooliin on paljo vaikuttaneet 40-60 lukujen komedia leffojen tyyli tehdä yksinkertaista hahmoa. Ehkäpä sekoitus Chaplinia ja Puupäätä tai jotain siltä väliltä. Mutta ne siellä alitajunnassa varmaan pyöri, kun lähdin roolihahmoa rakentamaan. Ja ohjaaja Eeki kannusti jatkamaan tuolla linjalla, kun Koikkalaista ruvettiin "luomaan."

Kuva: Heidi Koskinen-Järvisalo

4. Miltä tuntuu näytellä tarinassa, mikä on tapahtunut aikana, joka on sinulle historiaa?

- Noh näytelmähän sijoittuu 60-luvulle. Ja kyllähän se on erilaista näytellä sen ajan tyyliin. Puhetyyli on aika erilaista mitä nykypäivänä. Ja pukeutumistyyli myös tottakai. Mutta siis mukavalta tuntuu. Ja varsinkin 60-luvun populaarikulttuuri itselle aikas tuttua. Sen aikainen musiikki ja elokuvat.

 5. Mitä sinulle merkitsee se, että olet harrastajanäyttelijä?

- Minulle merkitsee se, että olen harrastajanäyttelijä sitä, että voin tehdä intohimoani eli näyttelemistä. Pääsee pois arjesta hetkeksi sellaisen asian äärelle, jota todella tykkää tehdä. Ja sen kautta sitten esityksissä saada katsojankin pois sieltä arjen harmaudesta ja saada hänet viihtymään.


Kiitos Teemu haastiksesta!

Syntipukki

Kuusankosken teatteri esittää nyt Agapetuksen näytelmää Syntipukki. Ensi-ilta oli jo 8.2, mutta vasta nyt pääsin katsomaan ja kyllä kiittelin itteäni, sillä esitys oli mitä parhain. Minä, joka olen pikkutytöstä asti rakastanut vanhoja kotimaisia elokuvia, niin osaan nauttia niistä myös näyttämöversioina. Tämän version on ohjannut Karolina Eklund-Vuorela, eikä ollenkaan hullummin.

Syntipukin tarinahan sijoittuu tavaratalo Sampoon (elokuvissa Stockman), missä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Kyllä Agapetus oli aivan huikea tarinan kertoja. Se juonen kulku, kaikki ne mutkat ja koukerot maustettuna kivalla huumorilla, tekee tästä näytelmästä niin ihanan, että sitä voi vaan katsella edelleen, vaikka alkuperäinen teksti on kirjoitettu jo 1930-luvulla.


Kuusankoskella Syntipukin sakki on viimeisen päälle hitsattu yhteen. Upea nautinto on katsoa esitystä, missä jokainen on roolissaan niin sisällä, että yhtään ei ollut sellaista oloa, että he näyttelevät vaan että he kaikki kertovat minulle tarinaa.
Pääosassa eli Syntipukkina loistaa Teemu Virsu. Miten ilmeikästä ja kokonaisvaltaista se oli. Hän oli juuri kuin repäisty jostain vanhasta kotimaisesta elokuvasta ja siinä me katsoimme ja ihastelimme, kuinka nuori mies esittää meille niin luontevasti syntipukkia, joka on Frans Esko Ylermi Adalbert Koikkalainen eli ”Mussu”!


Toinen päätähti on Emma Nokelainen, joka vetelee Irja Salon roolin niin nokkelasti, että sitäkin sai ihastella. Replat tipahteli reippaasti ja niin hauskalla tavalla, juuri niin rooliinsa kuuluvalla tavalla.


Aarni Ruuhimäki osaa myös hommansa, nyt Herra Vaaran osassa, pääjohtaja Vaara, joka ei naisia huomaa. Jari Lukkari loikkii ja toimii vahtimesari Miettisenä kuin Hannes Häyrinen, jollei paremmin. Tommi Vääränen oli Herra Aro, niin henkilökunnan päällikköä kuin vain saattaa. Hänen vaimonaan Katariina Lill-Smeds pani mustasukkaisuuden niin peliin, että melkein katsomossakin sukat hikosivat. Anika Kumpulainen oli se him...varakas rouva Ilola, Adalmiina Ilola, jonka laukkujuttu huvitti. Hetken aikaa luulin jo olevani lasten näytelmässä, kun yleisö oli huolissaan, että "Laukku jäi".

Kaikki olivat paneutuneet siihen, että meillä oli ihan mahtava nautinto olla katsomossa ja nauttia siitä, että näimme mitä hienoimman näytelmän.
Erittäin lämmin suositus mennä katsomaan harmiton ja hauska, mutta hyvin tehty näytelmä, mistä jäi todella kiva fiilis.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo