Jumalan sana

 Siis vähänkö siirretty ja odotettu näytös, Kari Hotakaisen Jumalan sana menee Ryhmäteatterissa. Sain järkättyä itteni sinne ja että, miten oli mukavaa. Jumalan sana on aina asia, mikä tekee hyvää.

Tämän kertakaikkisen loistavan näytelmän on ohjannut Juha Kukkonen. 

Pakko heti tunnustaa, että olin ihan ekaa kertaa Ryhmäteatterissa, vaikka näyttelijät ovatkin tuttuja, onhan elämääni kuulunut Suomenlinnan kesäteatteri. Mutta nyt, olin aivan täpinöissäni, sillä pääsin näkemään ihailemani Santtu Karvosen aika lailla läheltä. 

Santtu Karvonen vetää roolin Jukka Hopeaniemenä. Tyyppi, jonka pitää päästä Lapista seuraavaksi aamuksi suoraan tv-lähetykseen. Olin aivan lääpälläni hänen esitykseen, sillä miten oli kaikki pelissä, ei ainoastaan replat, vaan koko olemus lukuisine ilmeineen. Kun oli sellainen hetki, ettei hän puhunut, vaan kertoi ilmeillään, niin koko yleisö oli mukana, ihan kympillä!

Kuskina Jukka Hopeaniemellä on  Armas Kallio, jonka roolin ihanan rauhoittavana ajelee Robin Svartström. Tämä parivaljakko käy läpi jos ja vaikka mitä.  Onhan Armas ollut Jukka Hopeaniemen isän autokuski. Isäsuhde onkin yksi käsiteltävistä asioista, joskaan ei niin, kuin se, miten Jukka Hopeaniemi elämäänsä elää ja kun vaimo on kuollut ja uusi suhde orastaa. 

Minna Suuronen on mahtava kuoleva/kuollut vaimo, Elisa Hopeaniemi, joka tsemppaa miestään. Siis vaikka on on jo kuollut, niin ku että joo, mennään tosi kivoilla leveleillä, mutta silti on upea fiilis. 
Saara Kotkaniemi vetelee upeasti biisiä  Lucinda Williams'na ja entäs sitten kun on suht topakka tv-juontaja Leena Kontiolahti. 

Bob Dylankin piipahti paikalla ja no, sehän oli Antti Heinonen. 
Joten meillä oli sellainen kattaus kasassa, että ei voinut muuta kuin nauttia täysin rinnoin. 
Esityksessä oli sellainen fiilis, että nyt saatiin todellista Jumalan sanaa ja koko setti. Kari Hotakaisen teksti, Juha Kukkosen ohjaus, K. Rasilan toimiva ja kekseliäs lavastus ja kaikki upeat näyttelijät ja se koko taustajoukko, niin nöyrin kiitokseni. Olin ravittu. Myös seuralaiseni oli samaa mieltä.

Kuvat: Mitro Härkönen

Vihainen leski

 Pitkästä aikaa pääsi taas Myllykoskelle, Anjalankosken teatteriin ja mitä siellä näytettiin, niin Vihainen leski, mikä on Minna Lindgrenin käsialaa. Tiesin suunnilleen mitä odottaa, sillä olin lukenut kirjan ja minulla on kokemusta siitä, miten Anjalankosken teatterilaiset panevat parastaan. Ohjauksesta vastasi Markku Kekki, ei ollenkaan huono!

Vihainen leski on tarina Ulla-Riitasta, Ulliksesta, joka on jäänyt leskeksi ja näyttääkin siltä, vaan ei sure. Ulliksen roolin vetää todella hienosti Raijaliisa Laukkanen. Pääosassa piisaa tekstiä ja toimintaa, niin että voi vaan ihailla, miten kympillä se toimi. 
Välillä käy kuitenkin niin, että Tanja Merita Tuomi, Ulliksen ystävä Pikenä varastaa koko tilanteen. Räväkkä Pike ei sanojaan säästele, vaan päästelee kaiken ilman minkäänlaista suodatinta ja sekös vasta olikin hupaisaa. 

Ullis päättää aloittaa, ei uutta elämää vaan hän aikoo alkaa elämään. Värjäyttää hiuksensa, alkaa tavata ihmisiä, käy baarissa ja mitä - myy asuntonsa. Mitä siihen sanoo lapset, aikuiset lapset? No, eihän se nyt käy!!! Susanna (Minna Sipinen) ja Marko (Jarmo Pilli) meinaavat, että äiti on ihan sekaisin, muistisairas ja pitää saada holhoukseen ja ettei vaan menisi tuhlaamaan rahojaan, koska heidän perintö hupenee. Asunto menee kaupaksi, koska asunnonvälittäjä (Antero Raanoja) on vaan niin hyvä. 
Olen muuten niin samaa mieltä Ulliksen kanssa siitä Ruska-astiastosta, joka taas kovin viehättää asunnonvälittäjää.

Ullis hoitaa myös mummon osuuden, kun Markon kaksoset Pisara (Jaana Kurittu) ja Sammal (Ninni Partanen) ovat hänellä välillä "hoidossa". Kamalat riiviöt, mutta mummolla on hauskaa. Ylipäätään päiväkotikohtaukset vaan ovat niin hervottomia. Ehkä se on juuri se, kun aikuiset ihmiset esittävät pikkulapsia niin uskottavasti, ettei sille voi muuta kuin nauraa. 

Vihainen leski on täynnä pieniä kohtauksia, mitkä naurattavat, mutta samalla pistävät ajattelemaan ja juuri se onkin hyvä keino tuoda asioita julki. Kuinka omista vanhemmista tehdään vanhuksia ja kärkytään omaisuuden perään. Miten hauskan pito ei olisi sallittua, vaan se kun olisi vaan kiltisti kotona ja eläisi niukasti. 

Vihainen leski on oikeasti vihainen ja piut paut piittaa siitä, mitä lapset esittävät. Hyvä!
Anjalankosken teatterissa osataan ja oli riemullinen ilta istua siellä ja kohdata se kaikki, mitä heillä oli tarjottavana ja se oli paljon se.  Koko porukka oli niin täysillä mukana ja vaikka roolit eräillä vaihtuivat tämän tästä, niin ote piti. 

Mie tykkäsin ja miun seuralain tykkäs myäs! 

Kuvat: Sami Lahtinen

On sangen korkeat kierrokset

 Huolimatta siitä, että eletään marraskuuta, niin oli ihan pakko kurkistaa jo jouluun. Kouvolan teatterin Joulushow on tänäkin vuonna taas aivan ihastuttava, hauska ja reipas, rento ja hyvää mieltä tuottava.

Oli tuttua ja oli uutta, mutta kaiken kaikkiaan todella paljon erilaisia pätkiä ja vauhti ja meno sen mukainen. Välillä sai nauraa ihan kippurassa ja sitten taas olla hetken hiljaa ja vain kuunnella. Paikallisuus on aina huomioitu ja sehän tuntuu mukavalle, itse asiassa parhaimmat vitsit nousee juuri siitä.

Musiikkia ja pieniä näppäriä näytelmiä vuoron perään ja ei voi kuin ihmetellä, miten ehtivät. Kaikki he: Johanna Heimonen, Henry Holopainen, Tommi Kekarainen, Veli-Matti Karén, Sami Kosola, Satu Lemola, Annina Rubinstein, Raimo Räty, Markus Vaara ja Tiina Winter.  Jälleen kerran jokainen näytti osaamisensa. 

Käsikirjoittajia on melkoinen rypäs ja ohjaajana on toiminut Veli-Matti Karén. Musiikin sovitus on Iikka Kahrin, jonka luotsaama livebändi hoitelee säestyksen. 
Joulushow on ihana paketti, mikä on täynnä yllätyksiä ja se kannattaa nähdä, kokea, mitä kaikkea on tarjolla ja miten sen jälkeen on todella hyvä mieli. 

Kuvat: Elisa Sola/Kouvolan teatteri