torstai 22. toukokuuta 2025

Reidar Särestöniemi 100 vuotta - osa 1

 Olen ollut aika lailla aina kiinnostunut taiteilijoista, heidän työskentelytavoistaan ja elämästä. Reidar Särestöniemen tiesin toki, mutta kun sain käsiini hänen tuoreen elämäkerran, jonka on kirjoittanut Noora Vaarala ja tutustuin siihen, niin alkoi kiinnostamaan vielä enemmän. Lappilaiset taiteilijat muutenkin ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. 

Jo äitienpäivänä tyttäreni kanssa olisin halunut tutustua Helsingissä Didrichsenin taidemuseon Särestöniemi-näyttelyyn, mutta kun menimme paikalle, jono oli aikamoinen. Ja - en tykkää jonottaa, ja -  en jaksa olla näyttelyssä, missä on paljon ihmisiä. Ohitimme sen mahdollisuuden, koska olin jo seuraavaksi menossa poikani luokse Rovaniemelle. Sieltä käsin teimme matkan Kittilään ja Kaukosen kylän Särestöön. 

Ennen Kittilän reissua, kävimme Rovaniemellä Korundissa, jossa myös on Särestöniemen näyttely, mutta vain 1.6 asti. 


Siellä oli paljon teoksia, joita oli haalittu kasaan myös yksityisistä kokoelmista. Kiersimme katsomassa kaikki ja toki osallistuimme Taide-Bingoon, missä sai rastia kuvia, joita on nähnyt ja katsoa, tuleeko Bingo - se on tosi kiva - kyllä, vaikka olisi minkä ikäinen. 


Moni ajattelee, että on ne Reidarin tyyliset taulut, mutta on paljon muutakin tyyliä, kuten esim. minun silmiini osunut piirros Timo K. Mukasta ja muutama muukin, 

Kun Korundi oli taputeltu, niin oli vuorossa Lapin Kamariorkesterin konsertti Reidar Särestöniemi 100 vuotta! Saimme hyvät paikat ja nautimme iltaa John Storgårds'n johtamana. 


Eipä ollut pelkkää sinfoniakonserttia, vaan väliajan jälkeen saatiin katsella, kun Karita Tikka taipui mitä moninaisimpiin asentoihin. 


Välillä olin ihan kauhuissani, että meneekö tyttö solmuun. Kun Karita taipui tanssin ja liikkeen muotoihin, niin sitten tuli klarinetisti Lauri Sallinen, joka luritteli niin kepeästi säveliä ilmoille, että olipa siistiä. Loppupeleissä hän soitti sitä soitintaan Karitan hartioilla. Esitys oli Cupido ja sen oli säveltänyt Sebastian Hilli. Eikä siinä vielä kaikki, sillä valot eli ja vaihtui niin, että oli kyllä aika lailla hienoa sitä esitystä seurata. Valojen liikkumisen oli suunnitellut Jukka Huitila. 

Vaan sitten oli se Kittilän reissu. Otettiin koira mukaan, koska se vaan oli mahdollista. Olin jo viime vuonna halunut nähdä Särestön, mutta ei ollut mahdollisuutta ja nyt oli. Koko paikka on ihana, olisin voinut melkein jäädä sinne ja yhtään en ihmettele, että Reidar syntyi siellä ja eli elämäänsä. 


Synnyinkodin ikkunat suurennettiin jossain vaiheessa, että Reidar sai enemmän valoa, kun maalasi. Sitten rakennettiin ateljee, mikä paloi ja sen jälkeen uusi ateljee, mikä on ihan hemmetin hiano. 


Se valmistui vuonna 1978 ja sen ovat suunnitelleet Reima ja Raili Pietilä. Joten kohde on jo ihan arkkitehtuurisestikin upea kohde. Olin aivan lääpälläni ja olisin heti voinut muuttaa sinne. Puu materiaalina on niin kaunista ja lämmintä. Talon hengästyttävin kohokohta on uima-allas, joka sijaitsee toisessa kerroksessa. Allas sijaitsee niin, että Reidar sai polskia takkatulen loisteessa, samalla kun ikkunoista näkyivät revontulet. 


Galleria-rakennus on vielä erikseen ja yhtä lailla sitä hirttä. Avaraa ja korkeaa, niin että on tilaa taiteelle ja ilmaa, jota hengittää. Taulut saavat olla omimmillaan tiloissa, missä ne ovat syntyneet. 

Ounasjoki virtaa siinä kaiken aikaa vieressä ja se oli se väylä, mitä Reidar käytti. Tie Särestöön rakennettiin vasta Reidarin kuoleman jälkeen. 

Voisin paasata ja kertoa loputtomiin aiheesta Reidar Särestöniemi, mutta en tee sitä. Toivon, että moni tutustuu tähän kaikkeen antiin, mitä hänestä on tarjolla, koska nyt sitä on. 

Palaan aiheeseen vielä....

Kuvat: Kini ja Kasimir Laine

lauantai 10. toukokuuta 2025

OLIVER TWISTILLÄ

 Oli kyllä aivan pakahduttavaa päästä ensi-iltaan, joka nosti pintaan niin paljon erilaisia tunteita. Kouvolan teatterin näyttämöllä tapahtui niin paljon ihastuttavaa settiä, että siitä toipuminen ottaa aikansa. Esitys oli  OLIVER TWISTILLÄ ja se pohjautuu Charles Dickens'n tarinaan Oliver Twist. Heti tuli mieleen, että jos vaan Dickens jotenkin tietäisi, miten hänen 1800-luvulla kirjoittamansa jutut vielä elävät, niin voisipa hän olla iloinen. Tämän upean spektaakkelin on ohjannut aina taitava ja loistava Mari Kahri.
Mukana on paljon muitakin alansa ammattilaisia, sillä niin paljon on porukkaa mukana, että siinä on ollut todellista osaamista, että kaikki ovat osansa hoitaneet. Se juuri olikin yksi suuri ihmetyksen aihe. Niin paljon eri-ikäisiä nuoria ja jokainen hoiti pestinsä kuin ammattilaiset. 

Kaikki alkaa lastenkodista, missä hirmuinen johtaja, Herra Bample hallitsee ja lapset kärsivät nälkää ja joutuvat todella alistetuiksi. Herra Bable'n osaa vetää hyvin vakuuttavasti Elmeri Espo. Oliver ottaa hatkat - tykkäsin tästä nykyajan ilmaisusta. Koko Oliverin matka Lontooseen oli kuvattu upeasti, koska oli tanssiryhmät ja hienot koreografiat. 
Oliverin osassa vuorottelee neljä nuorta: Ronja Kuosmanen, Hulda Raanoja, Miksu Holopainen ja Ronja Mänttäri. Jokainen oman osansa oma Oliver 💓

Lontoossa Oliver ajautuu katujengiin, jossa on lapsia ja nuoria. Johtajanaan heillä on määrätietoinen ja hallitseva Fagin, jonka roolin tulkitsee erittäin luontevasti Väinö Rekki. Ihastuin heti!

Koko jengi on todella "katu-uskottava", sillä osaavavat olla kyllä todella taitavia. Onni Mannari on aivan ihana Charley Bates, Eve Korhonen Repolaisena todella vakuuttava ja Sonja Lehtinen on sellainen Nancy, jolle ei viittis alkaa uhitella. 


On vielä mainittavaa, että tämä esitys on varsin musiikkipitoinen ja siitäkin vastaavat nuoret. On kuoroa ja ne kaikki lukuisat soittajat!!! Niin ja tietysti heitä ohjanneet ammattilaiset. 

Tapahtuu aika paljon kaikkea ja lukuisat kohtaukset ovat äärimmäisen nautittavia, että sitä tuskin uskalsi henkeä vetää. Kun on paljon porukkaa ja kaikki silti sujui katsojan vinkkelistä ihan täydellisesti. 

Olin ihastuksissani kaiken aikaa, minua välillä naurattikin, sillä olihan sinne ympätty huumorin pilkettäkin, mutta ihan päällimmäisenä minulla oli herkkyys! Olin pala kurkussa ja vieläkin siitä, että mitä näin, se upposi suoraan jonnekin sieluun.
Kun on paljon eri-ikäsiä nuoria ja kaikki toimii todella saumattomasti. Se määrä niitä taitavia aikuisia, jotka ovat saaneet ohjatuksi näin ison määrän nuoria. Voin vaan kuvitella sitä työmäärää, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. 
Se vielä, että nämä nuoret tulevat kuulluksi ja nähdyksi! Kun näki sen, millä innolla he tätä esittivät, niin se on jotain niin mahtavaa, joka jää ikuisesti mieleen. 
Iso ja Lämmin Kiitos ihan kaikille tekijöille!!! Mikäs meidän oli nauttia, valmiista paketista!

Näytelmä on osa Yli rajojen -hanketta, jossa mukana ovat Kouvolan Teatteri, Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut, Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Studio Dance Pit, Kouvolan tanssiopisto, Kouvolan Yhteislyseo, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, Eduko ja TAVATON media. Yhteistuotantoa rahoittavat Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto ja Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö.

Kuvat: Timo Tuviala/TAVATON media


lauantai 12. huhtikuuta 2025

Pikku vampyyri

 Pikku vampyyri on nyt Kouvolan teatterissa! Lukuisia kertoja on niitä Angela Sommer-Bodenburg'n Pikku vampyyri-kirjoja kulkenut käsieni kautta kirjastossa, mutta en ole lukenut, no en, koska ovat lapsille suunnattuja ja kauhukirjoja. Vaan tämä onkin näytelmä, KOKO PERHEEN esitys, jonka on ohjanut Tiina Luhtaniemi. Aina odotettuja nämä kaikille suunnatut näytelmät!
Sanna Halmeen ihanan omanlaisensa lavastus ja Janika Rikkolan hamp... maskeeraus.

Markus Vaara loistaa Anton-poikana, jonka vieraana alkaa käydä vampyyreja, etunenässä Rydiger, joka Satu Lemolan oloisena löytyy sängyn alta. Niinpä Antonia ei enää ollenkaan harmita, kun isä (Raimo Räty)jä äiti (Tiina Winter) lähtevät välillä tanssimaan. 

Tiina Winter tekee mahtavan kaksoisroolin, kun on iloinen ja ihana äiti ja seuraavassa hetkessä vampyyri-isoäiti, jolla saattaa olla hampaatkin hukassa. Vampyyriperhe on hauskan kamala. Satu Taalikainen on se vampyyrisisko, joka ei ole ihan niin kamala. Panu Poutanen on vampyyri-isoveli, mutta myös...

...hautausmaan valvoja. Miun lemppari, koska sillä on kissa. Paras kohtaus oli, kun kissa soitti hänelle 😁 

Siis koko näytelmä on ihana! Aivan upeat roolisuoritukset ja näissä koko perheen esityksissä on kyllä ihan hyvänä mausteena yleisön kommentit. Lapset ovat niin mukana tarinassa, että sieltä tulee sitten neuvoja yms. 

Eli - olitpa minkä ikäinen tahansa - tämä esitys sopii sinulle!

Kuvat: TAVATON media

sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Veijari, koijari ja korttihuijari

 Utin Kuivalassa on Uusi Teatteri Utti ja siellä saa nyt nähdä hauskan näytelmän: Veijari, koijari ja korttihuijari.
Ohjaajana on ollut Sami Sivonen ja käsikirjoitus on Henna Hännikäisen, joka myös on näytelmän Kipa-äitin roolissa. Näyttelijöitä sitten piisaakin ihan koko lavan täydeltä ja meno sen mukaista.

Näytelmässä eletään maalla, missä kolme sukupolvea asuvat saman katon alla. Kipa-äiti on tukevasti raskaana ja on saamassa jo kymmenettä lastaan. Perheen isä, Heka sen sijaan on sellainen koijari, että oikein ärsytti sen meno, mutta Teemu Kangas suoriutuu roolistaan ihan koijarimaisesti. 

Veijarina loistaa Veka, jonka roolin on haltuun ottanut Jaakko Pasi. Mutta sitten - muistan tämän lapsitähden jo vuosia sitten, miten oli sellainen, joka valloitti katsojat heti - niin nyt hän on sitten korttihuijari Lekan roolissa ja hän on Eino Pasi! En ollut uskoa, miten veti roolinsa, kuin olisi syntynyt lavalle, no ainakin syntynyt esiintymään. Jouduin monta kertaa itelleni vakuuttamaan, että näen jotain tosi mahtavaa, mikä ei ole unta!

Muutenkin, kaikki mukana olleet lapset olivat aivan huikeita. Niin luontevia ja kyllä - aikuiset jäävät sulavasti varjoon, koska lapset ja nuoret kiitävät ohi omalla luontevalla näyttämöolemuksellaan. 

Musiikki siivitti tarinaa ja taustalla säesti Mekka Q-bändi. Biisit olivat Yölinnun kappaleita, jotka eivät kaikki olleet minulle tuttuja, mutta hyvin sopivat näytelmään.

Kannattaa käydä katsomassa, millaisia ne veijarit, koijarit ja korttihuijarit ovat! Kiva seuratalon tunnelma ja yhdessä tekemisen meininki!

Kuvat: Ari Varima

tiistai 1. huhtikuuta 2025

Kirjailija Paula Nivukosken ajatuksia kirjastaan Pimeät päivät, valkeat yöt

Paula Nivukosken kirja Pimeät päivät, valkeat yöt (Otava 2025) on ihastuttava kirja, joka vaikutti minuun ja niinpä kysyin häneltä muutaman kysymyksen liittyen kirjaan. 


 1. Kirjasi käsittelee surua ja menetystä, surun käsittelyä. Miten päädyit tähän aiheeseen?

- Romaanin aiheen hiipiessä liki, vastustelin hetken, mutta annoin lopulta periksi, uskon, että aiheet valitsevat kirjoittajansa. 

Surusta kirjoittamisen ja surun tutkimisen pohjimmainen tarve nousee varmaankin lapsuudenperheeni kokemasta menetyksestä. Olin puolivuotias, kun vanhin isosiskoni kuoli. Olin surevan äidin kasvattama lapsi, olen pohtinut paljon pohjasurua ihmisessä, toisaalta myös elämänkipinää, valoa, joka kannattelee. 


2. Kirjan ajankohta sijoittuu sodanjälkeiseen aikaan - miksi juuri se aika?

- Edellinen romaanini Kerran valo katoaa sijoittui jatkosodan aikaan. Romaanin lopussa Kerttu suree sodassa kadonnutta rakastaan ja saa kylän tietäjän tuvassa näyn. Jos hän nauttisi tietäjän tarjoamaa väkevää teetä menettäisivät menneet merkityksensä ja tulevat jäisivät tapahtumatta. Viimeisillä editointikierroksilla tämä näky voimistui ja tiesin, että on kirjoitettava tästä aiheesta. 

Ajankohta määräytyy siis Kertun elämän mukaan, sodan jälkeen hän asuu punaisessa tuvassa rakkaan miehensä ja kolmen lapsen kanssa.

Kuva: Otava - Riikka Austen

3. Millaisia taustatöitä teit, sekä aiheen, että ajankuvauksen myötä?

- Historiallisen romaanin kirjoittajana olen tottunut tekemään taustatöitä, selvittämään milloin lintujen levinnäisyyskarttoja, milloin entisaikojen maatalouskoneita. Pimeät päivät, valkeat yöt -romaania kirjoittaessani tein paljon myös emotionaalista taustatyötä, tutkin surua ja sen kokemusta. Luin paljon haastatteluja ja kaunokirjallisuutta aiheesta. Kävin pitkiä keskusteluja äitini kanssa. Kirjoitan tunteen läpi ja siksi surusta kirjoittaminen oli hetkittäin hyvin kuluttavaa.

Entisajan kaupunkielämään ja Vaasaan tutustuminen sen sijaan oli hauskaa. Kuljin menneisyydessä tutun kaupungin kaduilla ja katselin ympärilleni ihastuneena ja pää pikkuisen pyörällä, aivan kuten Kerttukin. Kaupunkikuvan rakentamisessa käytin vanhoja valokuvia, historiikkeja ja haastatteluja.


4. Kielesi on äärimmäisen herkkää ja rikasta - mistä se juontaa?

- Olin lapsena runotyttö, istuin jokirannassa ja kuuntelin läheiseltä tanssilavalta kantautuvaa musiikkia. Kaihoisten valssien soidessa haaveilin rakkaudesta – ja kirjoitin runoja. Runot olivat siis ensimmäinen kieleni haaveilla paperilla, rakentaa kuvitteellisia maailmoja. Kenties jokin lyyrinen sävy tekstiini on jäänyt näistä haikeista illoista Kyrönjoen rannalla. 


5. Kuka on kirjassasi sinulle tärkein henkilö?

- Kaikki henkilöt ovat tietysti omalla tavallaan tärkeitä. Myös sivuhenkilöillä on oltava oma kokonainen elämänsä, vaikka kirjaan saattaisi päätyä vain muutama rivi.


Kiitos haastattelusta Paula!


sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Kirjavinkki kirjasta: Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt

 Minua sitten lykästi, kun osuin kuuntelemaan kirjan Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt. Ihan vaan jotenkin intuitiivisesti ajattelin kokeilla ja kun vielä lukijana on Anna Saksman, niin mitä kävi???

Tarina tempaisi mukaansa niin, ettei voinut mitään, sitä mentiin alusta loppuun asti niin, että kun se oli ohi, oli pakko aloittaa uudestaan. 

Heti alussa tutustutaan Kerttuun ja hänen perheeseensä, mieheen ja kolmeen lapseen. Eletään sotien jälkeistä aikaa ja asutaan maalla ja kaikki on hyvin. Jo silloin aloin aavistaa, että kohta tapahtuu jotain... Kyllä - yksi lapsista menehtyy ja sitten se alkaa, se surun käsittely. Juuri silloin kirja otti minusta niskalenkin, eikä päästänyt, vaikka kuin kovin itketti. Kuljin sen kirjan pituisen matkan Kertun kanssa ja ymmärsin häntä ja uskomatonta, mutta tuntui, että Kerttukin ymmärsi minua. 

Nivukoski on aivan uskomattoman hyvin saanut kiinni siitä, miltä tuntuu lapsen menetys, se ääretön tuskan määrä, kun kaikki muuttuu, eikä mikään palaa enää ennalleen. Välillä Kerttu muistelee, kuinka oli joutunut hautaamaan miehensä, tyhjän arkun, kun mies ei sodasta palannut, kunnes palasikin, mutta Eino, lapsi ei palaa. 

Joki on pettänyt minut, ja Jumala. Joki on vienyt vanhimman poikani. Vienyt puolet minustakin mennessään, virrannut kylmänä Tuonelaan eikä valo palaisi enää koskaan.

Kerttu ei jaksa ja niin hän lähtee tätinsä, Sennin luokse Vaasaan. Oli päästävä pois ja Johannes jäi lasten kanssa. Suru sekottaa, Kerttu sairastuu. Pikkuhiljaa toipuu iloisen ja reippaan Sennin seurassa. 
Todella kivaa ja osuvaa kuvausta ihmisistä ja niiden tavoista. Kuten että mattoja ei voi tampata torstaisin!

Jään yksin. On kylmä enkä jaksa enää pidätellä kyyneleitäni. Suru tulvii sieluni syvyyksistä, liittyy tummaan syyssateeseen. Kukaan ei näe eikä käske lakata itkemästä. Kukaan ei sano, että mee ny kotias tai että jäihän sulle vielä ne kaks. Meri kuohuu ja iskee tummina aaltoina rantaan. Hetkeksi minäkin päästän irti, annan kuohun tulla, surun käydä ääriäni myöten ja yli.

Kirjan rikas ja kuvaileva kieli on niin antoisaa, että sitä on nautinnollista lukea. Kyllä - minä vielä tilasin kirjan itselleni ja kun avasin sen, aloin lukea ja näin ne kirjaimet, niin heti nousi vesi silmiin. Se, että tämän kirjan kanssa herkistyy, ei ole ollenkaan huono asia, päinvastoin, sitä on kuin olisi saanut uuden ystävän. Niin ja kirjassa on myös huumoria, niin että just kun on kyynelehtinyt, pääsee naurun hörähdys.
Lupsakkaa Pohjanmaan murretta haastellaan mausteeksi.

Kertun ei pitänyt olla Vaasassa kauaa, mutta kun hän ajatteleekin kotiinpaluuta, alkaa heti itkettää. Niinpä hän ottaa pestin kahvilaan ja saa tehdä siellä työtä ja siinä samalla kerätä itteään. 
Sitten koittaa se hetki, kun Kerttu on valmis palaamaan miehensä ja lastensa luokse. Sen kuvaaminen on niin kaunista, todella tunteikasta. 

Pimeät päivät, valkeat yöt on kirja, mikä meni niin tunteisiin kaikin tavoin. Halusin sen omaksi, että sain ottaa syliin ja olla iloinen, että sain sen tarinan ja että sain tutustua Kerttuun. En ole lukenut koskaan niin hyvin kirjoitettua surun ja tuskan kuvausta. 

Eino asuu taivaan kodissa, ehkä Jumalan poika pitää sitä kädestä. Ja minä aion elää siihen saakka, kunnes kuolen ja saan tarttua Einon toiseen käteen.


Otava 2025

378s.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Kesäinen näyttely Poikilossa

 Nyt se taas kannattaa mennä Poikilo-museoon, koska siellä on Ainainen kesä - Teoksia Viipurin Taiteenystävien kokoelmista ! Näyttely alkoi 6.2 ja loppuu 27.4.2025

Siellä saa katsella oikein sielunsa kyllyydestä niin kauniita ja mieltä hiveleviä teoksia ja niin tulee lämmin olo, kun jokaisessa on kesä!


Nautin joka hetki, kun jokaisen taulun edessä läikähti lämpimästi, koska tuli vaan niin sellainen lämmin olo. Miten ovat kauniita, vanhoja ja niin täynnä tunnelmaa kaikki kuvat. 


Jokaista taulua olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan, kun sitä vaan ihaili ja oli haltioissaan, miten sitä onkin ollut taitavia taiteilijoita. 

Näyttelyssä voi bongata aikansa tunnettujen taiteilijoiden teoksia, koska on Hugo Simberg, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm ja monia muita taitavia maalareita, joiden upeat taulut ovat siellä esillä. Huikea historian havina on läsnä kaiken aikaa. 

Eero Järnefeltin teos Heinäkuun päivä 1891 oli se ehkä mielenkiintoisin. Teos on iso ja siinä on se kohta, missä on poistettu tytön hahmo. Taulu tunnetaan myös nimellä Kaskimaa. Kuvassa on vain kohta siitä teoksesta.

Tämä näyttely on ehdottomasti nähtävä! Menkää katsomaan ja fiilistelemään, koska sen nähtyään, on taas niin paljon parempi olo, sellainen kesäisen lämmin.