Tänä iltana sain nauttia teatteriesityksestä Kouvolan teatterissa. Nauttimani näytelmä oli Kolmas. Hauskaa sinänsä, että se oli kolmas kerta tänä vuonna, kun olin Kouvolan teatterissa. Etukäteen sain kuulla, ettei kaikki ihan ymmärtäneet, mistä oikein on kyse, ainakaan ensimmäisellä katselukerralla. Minussa on kai sitten joku vika, mutta pidin esityksestä tavattomasti ja olin ihan ymmärtäväni jopa juonen.
Pidin henkilöistä ja vanha herra Sakari(Markku Kekki) tuntui olevan ainoa, jolla oli edes jotenkin langat käsissä. Kaikilla muilla meni niin kovaa, että väkisinkin väsyy. Tuttua työelämää, otetaan lopputili, kun ei jaksa ja sitäkään ei aina ymmärretä. Silti, sanaleikittely oli hauskaa ja vakavat asiat muuttuvat nauruksi, vaikka ei joka kohassa. Oskari(Sami Kosola) oli jotenkin niin mies, jota alkoi käydä sääliksi ja hänen vaimonsa Katariina(Tytti Vänskä) ärsyttävän kylmäverinen. Laurin(Jose Viitala) mieli oli niin hyvin hukassa, että sen jopa käsitti.
Lavastus oli huikea!
lauantai 19. helmikuuta 2011
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Oscar ja Mamma Roosa
Kouvolan Teatterin pienellä näyttämöllä menee Oscar ja Mamma Roosa. Lukaisin ensin kirjan ja sitten esitykseen. Olin saanut vinkin eturiviin menosta. Heh, hyvä vinkki, sillä tungen itteäni aina eturiviin, koska se vaan on useimmissa paikoissa paras paikka. Niin nytkin.
Nina Petelius-Lehto oli niin liikuttavan ihana Oscarin roolissa, että se oli käsittämätöntä. Näytelmä upposi tunteisiin. Se käsitteli vakavaa aihetta, kuolemaa, lapsen näkökulmasta. Huumori kevensi kuolemaa, mutta silti se itketti. Millaisia tunteita kuolema herättää, niitä on paljon. Monia ajatuksia...
Olin saanut houkuteltua kolme teinityttöä mukaani ja jos ennen esitystä kerkesin jo miettiä, oliko näytelmän valinta nyt ihan kohillaan, niin jo väliajalla sain huokaista helpotuksesta. Tytöt ihmettelivät kuinka näyttelijä voi muistaa ne vuorosanat, kun on lavalla koko ajan? Enemmän ihmetystä vielä aiheutti se, kun kerroin Oscaria näyttelevan Ninan olevan 51v. Tytöt katsoivat minua epäuskoisina.
Näytelmä eteni ja loppu oli arvattavissa. Vaikka olin siis lukenut kirjan ja luulin kestäväni sen - en sittenkään. Kun Mamma Roosan puheenvuoro tuli, ne vaan valuivat, kyyneleet. En ollut ainoa.
KIITOS NINA!!!!
Nina Petelius-Lehto oli niin liikuttavan ihana Oscarin roolissa, että se oli käsittämätöntä. Näytelmä upposi tunteisiin. Se käsitteli vakavaa aihetta, kuolemaa, lapsen näkökulmasta. Huumori kevensi kuolemaa, mutta silti se itketti. Millaisia tunteita kuolema herättää, niitä on paljon. Monia ajatuksia...
Olin saanut houkuteltua kolme teinityttöä mukaani ja jos ennen esitystä kerkesin jo miettiä, oliko näytelmän valinta nyt ihan kohillaan, niin jo väliajalla sain huokaista helpotuksesta. Tytöt ihmettelivät kuinka näyttelijä voi muistaa ne vuorosanat, kun on lavalla koko ajan? Enemmän ihmetystä vielä aiheutti se, kun kerroin Oscaria näyttelevan Ninan olevan 51v. Tytöt katsoivat minua epäuskoisina.
Näytelmä eteni ja loppu oli arvattavissa. Vaikka olin siis lukenut kirjan ja luulin kestäväni sen - en sittenkään. Kun Mamma Roosan puheenvuoro tuli, ne vaan valuivat, kyyneleet. En ollut ainoa.
KIITOS NINA!!!!
lauantai 12. helmikuuta 2011
Mikä Mummo !
Kävin viikolla katsomassa Hyvät hyttyset, mikä mummo. Sen esitti Uusi teatteri Utti, Kuivalan nuorisoseuralaiset. Olin varannut paikat ajoissa ja toivonut niitä mahdollisimman eteen. Pääsimme eturiviin :)
Aitiopaikalta saimme siis seurata viihdyttävää esitystä. Mummon elämää käytiin läpi iloineen ja suruineen. Vauhtia ja huumoria oli mummon elämässä loppuun asti. Musiikkipitoinen näytelmä oli tehty reippaalla otteella ja kertaakaan se ei hyytynyt.
Mietin, oliko käsikirjoittajalla ollut jokin todellisuuspohja. Hämmästytti se, että kun mummo aikoinaan meni naimisiin ja sai lapsen niin, miehensä lupasi, ettei koskaan enää saata mummoa siihen tilaan. Mitä se mahtoi tarkoittaa, kun olivat koko ajan niin rakastuneita, eikä mummo uutta miestä ottanut, leskeksi jäätyään...
Näytelmään oli silti saatu todella hienosti koko ihmisen elinkaari.
Aitiopaikalta saimme siis seurata viihdyttävää esitystä. Mummon elämää käytiin läpi iloineen ja suruineen. Vauhtia ja huumoria oli mummon elämässä loppuun asti. Musiikkipitoinen näytelmä oli tehty reippaalla otteella ja kertaakaan se ei hyytynyt.
Mietin, oliko käsikirjoittajalla ollut jokin todellisuuspohja. Hämmästytti se, että kun mummo aikoinaan meni naimisiin ja sai lapsen niin, miehensä lupasi, ettei koskaan enää saata mummoa siihen tilaan. Mitä se mahtoi tarkoittaa, kun olivat koko ajan niin rakastuneita, eikä mummo uutta miestä ottanut, leskeksi jäätyään...
Näytelmään oli silti saatu todella hienosti koko ihmisen elinkaari.
tiistai 8. helmikuuta 2011
Hella W
Tänään kävin elokuvissa. Ihanaa! Tiistaisin näkee kotimaisia leffoja Veikkauksen kortilla kaksi yhden hinnalla. Se on niin hieno tarjous, että ihan pakko hyödyntää. Paikka oli tietysti Studio 123, missä on paikkakunnan paras palvelu!
Hella W oli hieno elokuva! Minusta, muut saa olla omaa mieltään.
Jäi mietityttämään, kuinka aina on saatava jostain syyllinen. Niin, ja vahvat naiset ovat miehille punainen vaate. Hella oli vahva ja aikaan saava, osasi monia asioita. Hän oli kirjailija, toimitusjohtaja, kartanon emäntä.
Oli hienoa, ettei Hella antanut periksi, vaikka öisin oli toisin.
Elokuvan hienoin ja herkin kohta oli se, kun Hella vapautettiin! Se vaan tuntui niin hyvälle.
Ihmettelin, miksi Bertolt Brecht sivuutettiin, vain yhdessä lauseessa mainiten. Olihan hän vieraana Marlebäckin kartanossa. No, olihan se vaikeaa ympätä koko Hellan elämä puoleentoista tuntiin, joten se siitä.
Kiva jippo oli lopputeksteissä, jotka tulivat aakkosjärjestyksessä, niin pääosan esittäjä oli viimeisenä, koska Hellaa näytteli Tiina Weckström.
Hella W oli hieno elokuva! Minusta, muut saa olla omaa mieltään.
Jäi mietityttämään, kuinka aina on saatava jostain syyllinen. Niin, ja vahvat naiset ovat miehille punainen vaate. Hella oli vahva ja aikaan saava, osasi monia asioita. Hän oli kirjailija, toimitusjohtaja, kartanon emäntä.
Oli hienoa, ettei Hella antanut periksi, vaikka öisin oli toisin.
Elokuvan hienoin ja herkin kohta oli se, kun Hella vapautettiin! Se vaan tuntui niin hyvälle.
Ihmettelin, miksi Bertolt Brecht sivuutettiin, vain yhdessä lauseessa mainiten. Olihan hän vieraana Marlebäckin kartanossa. No, olihan se vaikeaa ympätä koko Hellan elämä puoleentoista tuntiin, joten se siitä.
Kiva jippo oli lopputeksteissä, jotka tulivat aakkosjärjestyksessä, niin pääosan esittäjä oli viimeisenä, koska Hellaa näytteli Tiina Weckström.