Kiviä taskussa

Tänä iltana istuin iltaa Kotkan Kairossa varsin hyvässä seurassa. Irlantilaisen näytelmäkirjailija Marie Jonesin komedia KIVIÄ TASKUSSA, marssitti joukon miehiä ja pari naistakin estraadille. Kaiken kaikkiaan 15 roolia, mutta vain kaksi näyttelijää - kyllä, vain 2 näyttelijää.

 

Kuva:Vesa Hovi

Janne Ravi ja Henry Holopainen urakoivat koko illan ihan kahdestaan, mutta silti suuri joukko tuli yleisölle tutuksi. Jake ja Charlie pestautuivat kotikylässään teikeillä olevaan elokuvaan avustajiksi. Samalla koko yleisöstä tuli myös avustajia. Osallistuvaa... Näytelmän ovat tehneet tutuksi jo aiemmin Martti Suosalo ja Mika Nuojua, mutta Ravi & Holopainen tuskin jäävät yhtään huonommiksi.


Lavasteissa ei ole paljoa tuhlattu, mutta ei tämä näytelmä juurikaan lavasteita kaipaa, sillä vauhti on sitä luokkaa, ettei niitä kerkeisi katsella. Pojat vaihtavat vaatteita sitä mukaa kuin rooli vaihtuu eli nopeasti ja usein. Välillä vaatteita vaihdetaan hitaammin ja viikaten.


Kun sama ihminen esittää monta roolia, se on oma taitolajinsa, eikä se kaikille sovi, mutta tämä parivaljakko sen veti kunnialla!

Tämä oli vaan nähtävä ja soisin monien menevän sen katsomaan!

Kuningatar K

Kävin eilen katsomassa kenraalin näytelmästä Kuningatar K, mikä saa tänään ensi-iltansa Mikä?-teatterissa. Näytelmä oli todella upea. Pidin erityisesti tekstistä, mikä oli niin ihanan rönsyilevää. Näyttelijät suoriutuivat siitä niin sujuvasti, että se oli todella nautittavaa. Laura Ruohosen käsikirjoitus historian mielenkiintoisesta kuningatar Kristiinasta on siis niin hyvä, että se näytelmä on vaan pakko nähdä. Historia ja nykyaika läppäävät kättä.

Kuningatar Kristiinan osan veti upeasti Annika Korpela. Pikkasen hullun äidin roolissa Pirkko Viren oikein kihisi ja oli niin mahtavan ärsyttävä. "Anti olla" jäi melkein päähän soimaan. Jyri Turunen oli niin vivahteikas Kristiinan serkkuna, että oli ehkäpä näytelmän hilpein hahmo. Minulle ihan uutena kasvona oli Suvi-Heini Lahti, joka Kristiinan ystävänä oli erittäin monisävyinen (mikä oli hänen nimensä???) Janne Järvisalo taas oli niin ranskalainen kuin vain Decartes oli.

Kaisa Kiukkosen puvustus oli loppuun asti viimeisteltyä. Melkein jokaisen neulan piston pystyi olemaan huomaamatta. Lavastus oli myös uusi ja mielenkiintoinen. Niin pienessä teatterissa on aina kiva yllättyä, miten monin eri tavoin sen kykenee muuntamaan.

Pienessä teatterissa pääsee vielä niin lähelle, että aivan kuin olisi itsekkin ollut mukana näytelmässä. Kotiin päästyäni, oli pakko ottaa selvää, kuka se Kuningatar Kristiina oikein olikaan??? Näytelmä jätti viipyilevän jälkimaun.