Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö on rustannut kirjan, mikä muistuttaa Arto Paasilinnan kirjaa Jäniksen vuosi. Olen lukenut, molemmat. Pidän jäniksistä ja miehistä, jotka kulkevat omia polkujaan(läppä).

Anjalankosken teatteri oli paikka, missä kävimme katsomassa kuinka Kerjäinen ja jänis esittettiin teatteriesityksenä. Kyllä, se oli oikein hyvä. Tekstiä tuli niin, että heikompia tai hienompia hirvitti.

Kerjäläinen on Vatanescu, mies joka on tullut Suomeen Romaniasta siinä toivossa, että saa hankituksi pojalleen nappulakengät. Luulisi olevan ihan pala kakkua, mutta ei ole. Vatanescusta selviää ihan loistavasti Antti Lillman, joka on osaansa tyytyväinen. Jänis vai kani, kenties se jäniini, tupsahtaa kuvioihin ja tuntuu aluksi olevan ainoa Vatanescun ystävä.

Muita ihmisiä hän kohtaa matkallaan, missä hän kiertää Suomea aina Lapin hillasoita myöten. Näitä kaikkia lukuisia muita tyyppejä esittää kuusi näyttelijää ja heillä sitten vain 24 roolia. Roolit vaan vaihtuvat todella hyvin ja niistä nauttii, sillä kukaan ei tunnu toistavan itseään. Jaana Kurittu oli erittäin onnistunut kiinalainen ja Johanna Merimetso työvoimaneuvojana.

Vatanescu on kiltti ja hyvätahtoinen ja haluaa vain ne nappulakengät ja on valmis tekemään töitä, mutta saako töitä, kun ei ole mitään vakituista, ei edes osoitetta. Byrokratian rattaissa rapsuu, niin että panee ihan harmittamaan. Kun joukossa on vielä järjestäytynyt rikollisuus ja vähän kaikkea muutakin, jopa romantiikkaa, on kasassa varsin oiva keitos, jonka voi nautinnolla ryystää.

Kuvat: Heikki Honkakoski

Kaikkinainen toteutus oli ihanaa oivaltamista, mikä tuntui ainakin tämän katsojan mielestä palkitsevalta.

Kannattaa mennä katsomaan ja laittaa tarpeeksi vaattetta päälle, sillä minua paleli.

Todellinen löytö

Kouvolan teatterissa esitettiin Todellinen löytö. Alunperin se meni pienellä näyttämöllä, mutta koska ei sinne keritty, näimme sen isolla näyttämöllä.

Vain neljä näyttelijää, joista kaksi hyppäsi vaikka kuinka monessa roolissa ja se teki näytelmästä mielenkiintoisen. Kuinka joku menee jonnekin ja tulee ihan muualta täysin eri henkilönä, no välillä vain ääninä ja sekin oli suorastaan hauskaa.

Kaikki tapahtuu kirpputorilla, missä työntekijöinä ovat Susan(Satu Taalikainen) ja Fraser(Arimo Haltsonen). He ovat hyviä ystäviä, sillä sellaine olettamus on, että Fraser on mieltynyt miehiin. Susan on eronnut yksinhuoltaja, hiukan katkeroitunut ex-miehelleen ja surkuttelee oloaan, jota Fraser yrittää kohentaa. Kirpputorin erittäin energinen "Johtaja" on Marjorie(Niina Sillanpää). David(Raimo Räty) on naapurista, rauhallinen ja charmantti leskimies.

Kaikki farssin ainekset ovat kasassa, väärinkäsityksiä ja ees sun taas menoa. Kaikkea mahdollista kun voi tapahtua. Piristävää oli kuitenkin Niina Sillanpään esittämät roolit, joita oli kuusi. Hän oli vaan niin hyvä, fyysisesti ja sanallisesti, että olisi kuunnellut ja katellut vieläkin enemmän. Arimo Haltsosen rooleja oli myös kuusi ja nekin olivat herkullisia.
Satu Taalikaisen aika meni Susanina olemiseen ja Raimo Räty pysytteli vain Davidina.

Todellinen löytö oli sellainen hassu hauska ja harmiton, missä ei voinut millään muotoa muuta kuin hymyillä ja olla hyvällä tuulella. Vaikka kyllä jäin miettimään, että mitä kävi Fraserille....

Kuva: Marja Seppälä