Jouluristeily!

Kävin jouluristeilyllä! Riemastuttava jouluinen risteily suoritettiin Kouvolan teatterissa, mikä oli kerrassaan loistava veto, sillä minä, joka niin herkästi tulen merisairaaksi, niin nyt siitä ei ollut tietoakaan. Nautin joka hetkestä, joka ikisestä laulusta ja ohjelmanumerosta ja tarjoilukin pelasi vallan upeasti.

Kouvolan teatterilaiset olivat jälleen panneet parastaan ja aina vaan kykenen yllättymään heidän moninaisista kyvyistään. En luettele ketään nyt sillai kovin erikseen, sillä kaikki olivat täsmälleen yhtä hyviä.

Risteilyisäntä ja -emäntä *tirsk* pitivät huolen siitä, että ohjelmaa piisasi. Tiernapoikaversio oli niin hauska, että sen olisi voinut ottaa heti uusintana. Puhallinorkesteri sai suorastaan haukkomaan henkeä! Rokkikukon heviversio Heinillä härkien -biisistä oli niin mahtava, että heti aloin tykkäämään siitä uudestaan, pikkasen eri lailla. Varma nakki saada minut itkemään oli Sydämeeni joulun teen... Se on vanha juttu, että se biisi vaan itkettää ja niin alkoi nytkin vuolaana kyyneleet valua. Onneksi seuralaisellani(herra 13v) oli taskussa nenäliina, jota minulla ei ollut.

Danny-show oli huikea! Niin, ja Katri-Helena...Katri-Helenat, joita oli lopussa niin paljon, että hyvä ku näyttämö piisasi!

Kiitos, kun sain olla näkemässä kaiken tämän, jouluisen risteilyn!

Kuvat: Jonna Savolainen

Perheistä parhain

Olipa ilta, kun tyttäreni laittoi viestiä ja kysyi mahdollisuutta lähteä kanssani teatteriin! Oho! Oli heti tartuttava tilanteeseen ja niin me istuttiin iltaa Kouvolan teatterissa, missä meni Perheistä parhain. Olihan se mentävä kattomaan, onko viel parempi perhe ku meillä :)

Noh, perheitä oli kaksi. Vuoristot(Hannele Laaksonen ja Ilmo Ranne) ja Kapulaiset(Maija Sydänmaanlakka ja Raimo Räty), jotka olivat naapuruksia ja rouvat vielä sisaruksia. Alkuasetelma on siis varsin herkullinen.

Ihan vaan näiden kesken ei kuitenkaan pelleillä, vaan mukaan tulee herra Kapulaisen nuoruuden harhalaukaus(Satu Taalikainen) ja hänen tyttärensä Juuli(Heljä Heikkinen). Lisäksi on Vuoristojen lähes tuomariksi valmistunut poika Roope(Jose Viitala). "Sokerina" on erittäin reipashenkinen naapuri ja Juulin terapeutti(Veli-Matti Karen).

Juttu etenee hyvin ja asiaa tulee tuutin täydeltä. Tilanteet ovat niin korneja, että panevat naurattamaan. Niin, että oikein kiva, kun kerrotaan meistä, suomalaisista perheistä, huh! Onneksi sitä kuitenkin voi yleisössä huokailla, että ei me nyt ihan tollai, joten menee vähän tirkistelyn piikkiin, kun silmä kovana seurattiin, miten muilla käyttäydytään. Hyvää replikointia ja kivasti oli paikallisuus huomioitu. Niin ja kyllä se ajatuksiakin herätti!

Lavastus oli mahtava! Pyörivää näyttämöä käytettiin todalla hyvin hyödyksi, joten näimme äkkiä aina mitä seinän takana tapahtui.

Kuvat: Marja Seppälä

Vadelmavenepakolainen Kuusankoskella!

Miika Nousiaisen saman nimiseen kirjaan perustuva näytelmä on herkullista katsottavaa. Huolimatta siitä, että olin nähnyt jo aiemmin kyseisen esityksen KOM-teatterin esityksenä, niin se ei haitannu, ei vähimmässäkään määrin, sillä Kuusankosken teatterissa esitys oli niin huikea!

Mikko Virtanen(Joni Tuisku) on suomalainen mies, joka on hurahtanut ruotsiin, siis kyllä, ihan hurahtanut, sillä niin hauskaa se on, kun mies vaan tykkää Ruotsista ja ruotsista, ruotsalaisuudesta ja ruotsalaisista. Tarina siis lähtee siitä, jatkuu siitä ja loppuu siihen.

Näytelmän edetessä Mikko Virtanen muuttaa Ruotsiin, muuttuu ruotsalaiseksi Mikaeliksi ja siitähän mukava ruotsalainen, ajoittain makea, soppa syntyy. Hän vaikuttaa toisinaan jopa ihan täyspäiseltä, heh. Videokuvaa saatiin siitä kun oikea Mikael katoaa ja uusi syntyy.

Kaikissa muissa rooleissa, joita riitti, loikkivat Jari Lukkari, Minna Ollikainen, Linda Salmi ja Jatta Salo. Melkoista menoa, kun ei koskaan tiedä kuka tulee lavalle ja missä roolissa, mutta hemmetin hienoa, jättebra!

Silti, tämä kannatti nähdä jo senkin takia, että pitkästä aikaa sai nähdä Joni Tuiskun lavalla, sillä siinä se on lahjakkuus kohillaan.

Tämä kissa kehräsi kuin olisi saanut lautasellisen lämmintä(ruotsalaista) maitoa, hhrrr...

Kouvolan Sanomien arvostelu täällä!

Kuutamojuhla

Kuutamolla kannatti mennä KUUTAMOJUHLAan, Mikä?teatterille. Marjatta Cronvallin käsikirjoittama ja Heidi Koskisen ohjaama näytelmä oli niin tiukkaa tavaraa, että kuutamolla ei tarvinut olla kertaakaan.

Ollaan kesähuvilalla, jonne huvilanomistaja Salli(Aija Kajama) on kutsunut perheensä. Perhe käsittää kaksi tytärtä, Leenan(Milla Raunio) ja Saaran(Sirpa Serovuo), ex-miehen Heikin(Joonas Kilpeläinen) ja hänen uuden vaimonsa Pirren(Mira Helli). Lopulta paikalle saapuu myös Henri(Janne Järvisalo),joka tulee paikalle Leenan kutsumana, koska Henri on hänen uusi rakas. Paljastuu sitten kaikkea muutakin.... *tirsk*

Kun kaikki ovat olleet paikalla jo ties kuin kauan, niin Salli vaan puuttuu! Missä on tyttärien äiti? Ettei vaan olisi mitään ikävää tapahtunut, kun äiti on ollut hoidossakin. Kun odotellaan Sallia, niin kerkeää tapahtua jos vaikka mitä. Suurinpiirtein kaikki on toistensa kurkussa! Jokainen havittelee ajatusta, että kuka saa sen Kesäniemen tai mitä sille voisi tehdä ja kuinka kukin laittaisi sen tuottamaan.

Kun Salli vihdoinkin saapuu paikalle, hän ei tule yksin vaan hänellä on seuralainen, Jaakko(Tuure Forsström). Salli on elämänsä kunnossa ja pian hän paljastaa, että on myynyt Kesäniemen ja kenelle, niin Jaakolle!

Se, kuka taitaa olla ihan tasapainoisin, on lopulta Salli! Jaakko, joka muuten on erityisen koominen hahmo, laittaa lopulta kaikki tanssimaan oman pill... raippansa mukaan.

Kuutamojuhla on alusta loppuun ihan huikeaa tulitusta, nautittavaa teatteria alusta loppuun asti. Se on paitsi hauska, niin tuo hyvin esiin sen, miten mielenterveyspotilaat noin niin ku yleensä käsitetään. Eikä sovi unohtaa, että kyseessä oli harrastajateatterilaiset ja jokainen, ihan jokainen suoriutui roolistaan loistavasti!

Hulvaton Hotelli

Kaikkien Isänpäiväjuhlien välis me lähdimme teatterii, Anjalankosken teatterii. Onneks olimme varanneet liput etukätee, sillä sen verra ol liikehdintää siel, sillä jos iha oikein käsitin, nii joka paikas istu joku. Aika hulvatonta, heti kättelys.

Asetuimme eturivii, nii ku yleesä ja sitte se alko. Jo heti ensireploist mie tajusin jotai(siis vasta silloi?), että mie oon nähny tän!!!! Nimi ku hämäs sen verran, onneks. Mie kesäl kerran Heinolas, siel mie näin tän samaisen näytelmän, mut haittaakse, ei! Tiesin siis kupletin juonen, mut heittäydyin mukaan nii ku en ois mitää tienny.

Niin, ja on pakko kertoa heti alkuvirreksi, että vaikka Heinolassa näin ammattinäyttelijöitä, niin yhtään, siis korostan sanaa yhtään, eivät kalvenneet nämä hulvattomat harrastajanäyttelijät! Olin ihan myyty, sillä itse asiassa, ihan käsi sydämellä, minun on kerrottava, että tämä Anjalankosken teatteri taisi olla jopa hitusen parempi!

Farssi mikä farssi, sitä ei voi oikein lyhyesti ja ytimekkäästi selostaa, sillä niiiiin paljon tapahtui kaikkea. Ministeri(Timo Hopponen) saapuu hotelliin rakastajattarensa(Minna Sipinen) kanssa ja sitten se meno alkaa. Melko pian löytyy ruumis(Arto Karnaattu) ikkunan välistä! Ikkuna onkin se yleisin kulkuväylä tässä näytelmässä. Ruumiista tulee ongelma ja apuun on saatava ministerin sihteeri(Jukka Tiitola).

Kaikki tapahtuu ministerin sviitissä, missä tämän tästä poikkeaa niin hotellin johtaja(Antti Lillman) kuin tarjoilijakin(Antero Raanoja). Erityisesti tarjoilijan osa on mieletön, joka repla herättää hilpeyttä.

Selkkauksia sattuu ja jos ministeri on naisten mies, niin sellainen alkaa kehkeytyä pian sihteeristäkin, joka joutuu esittämään jos vaikka mitä, ihan vaan peittääkseen jotain, mikä ei saa paljastua. Ministerin vaimokin pelmahtaa paikalle ja sihteerin äidin hoitaja, niin ja rakastajattaren aviomies, siivoojakin yrittää käydä. Ovissa ja ikkunoissa alkaa olla ruuhkaa.

Kaiken kaikkiaan, näytelmä on hauska ja harmiton! Silti, ihailen aina sitä, minkä työn takana se on, että osataan ihmisiä hauskuuttaa. Tämä on juuri oikea tapa tuottaa ihmiselle iloa marraskuun pimeydessä!

Nyt vaan kaikki nauttimaan hulvattomasta farssista!

Kuvat: Sirpa Siik

Leijonasydän

Oli tullut se ilta kohille, että on päästävä elokuviin! Lapset kyytiin ja menoksi kohti Studio 123 ja siellä meille tarjottiin elokuva Leijonasydän! Herra 13v kuiskasi minulle, että kuinkahan käy, ku leffa on K16.... Olin, että no ei kuinkaa, ku äire on mukana.

Justjoo! Elokuvan ensi metreillä harrastettiin seksiä siihen malliin, että hiukan kiusaannuin, sen herra 13v:n puolesta, joka ei tuntunut olevan moksiskaan. Sehän oli pelkkää kauneutta, kun taas se, miten elokuvassa mätkittiin turpaan, niin se oli kamalaa. Mietin useaan kertaan, että oliko se kaikki tarpeellista ja jos oli, niin oliko ihan pakko näyttää sitä niin paljon?

Muutenhan elokuva oli ihana! Pidin tavattomasti pääosan esittäjästä Peter Franzenista, joka oli Teppo, uusnatsi. Hurja poika, mutta jonka sisällä kuitenkin sykki lämmin sydän. Teppo tapasi Sarin(Laura Birn), rakastui saman tien, oujee, mikä lovestoory! Sarilla on kuitenkin poika, Ramu(Yusufa Sidibeh) joka on musta.... Ups! Juuri Tepon ja Ramun välit ja niiden kehittyminen on herkullista seurattavaa.

Ramun isäkin(Jani Toivola) piipahtelee kylässä ja on heti niin supliikki kaveri, että sai oitis miun sympatiat!

Tepolla on kuitenkin kaikki ne omat (kamalat) kaverit, ihan kamalia. Veli, Harri(Jasper Pääkkönen) oli ihan hirveä, mutta miten veti roolinsa, se katse, leukapielien kiristely ja olemus, oli niin uhkaavaa, että juoksisin karkuun Heti!

Tilanteet kehittyy ja välillä miettii, että ei ole ulospääsyä, mutta kyllä kaikki järjestyy, vaikka paikka paikoin piilouduin, laitoin silmät kiinni.

Ihan katsottava elokuva, juu on, koska kaikkihan sen ovat jo nähneet!

Kunnes käräjäoikeus meidät erottaa

Kuusankosken luolanäyttämöllä menee hulvaton parisuhdekomedia!

Pari pariskuntaa siinä mittelee arkea, kukin omalla tavallaan. Siis todella omalla tavallaan, sillä tuntuu, että mitään yhteistä ei tunnu olevan kenelläkään. Kaikki puhuvat omiaan, eivät kuuntele toisiaan ja jos kuuntelevat, kuulevat mitä sattuu eli kaikki on helposti väärinymmärrettävissä.

Komediaa ilmassa leijuu kiitettävissä määrin, juuri sen takia, kun jokaiselta menee jotain ohi, kaiken aikaa. Niin, ja mikä parasta tai pahinta, niin aika lailla totta koko touhu!

Vanhempi pariskunta on menettänyt jo aikoja sitten ns. "keskusteluyhteyden" vaikkakin niin rakastavat? Nainen(Leila Vääränen) haluaa eroa, mies(Eero Hasu) ei. Nainen on niin kyllästynyt, kun on vaan kotona ja kaikki sujuu samalla lailla päivästä toiseen. Mies on niin tyytyväinen siihen.

Nuorempi pari Mikko(Sami Lahtinen) ja Paula(Satu Halonen), heillä onkin ihan eri ongelmat. Heillä mies on kotona, siivoaa ja leipoo, kun taas nainen on aina töissä. Lisäksi heillä on mittava ikäero, miehen ollessa se nuorempi ja naisen ollessa "puuma".

Tekstiä, mikä on paikallisen Timo Lehmusmetsän kynästä, piisaa ja se onkin koko näytelmän hauskin osio. Ainoa juttu, mitä jäin kaipaamaan, niin oli se, että olisin halunut kuulla tämän näytelmän puhekielellä. Ihan mie- ja sie-haasteluna.

Lavastus oli loistava, kun lavalla oli molempien huushollit yhtäaikaa. Niitä "kuvattiin" yhdessä ja erikseen. Pullaa paistettiin ihan oikeasti, nam :)

Onko tässä näytelmässä Happy End? En kerro, sillä se on jokaisen itse nähtävä ja pääteltävä.

Katri Helena !!!

Puhelinlangat laulaa.... Siitä se alkoi minun Katri Helenan biisilista, mikä on jatkunut koko elämän! Ihan huomaamatta, jokainen laulu tuo jotain mieleen, sanat ja sävelkulku on tuttua, nostalgista, mikä liikuttaa jotain jossain syvällä sisällä ja nousee pintaan kyynelinä.

Kouvolan teatteri on jälleen onnistunut luomaan jotain käsittämättömän ihanaa, herkkää ja kaunista. Musikaali Katri Helenasta ei ole vain rivi lauluja, vaan niin vahvaa ja herkkää tulkintaa, ettei se voi jättää ketään kylmäksi. Koko ihmiselämä laulettiin läpi ja se kosketti.

"Kuulijan ja iskelmän suhde on suora ja henkilökohtainen..." lukee ohjelmalehtisessä. Se on niin totta. Jokainen kokee tässä musikaalissa juuri ne omat henkilökohtaiset juttunsa, mikä on todella hämmästyttävää. Tämän musikaalin voimaa ja herkkyyttä ei voi edes aavistaa, ei ennen kuin ensimmäiset sävelet nousevat ja ottavat haltuun.

Katri Helenoita on kaksi, nuorempi(Heljä Heikkinen) ja vanhempi(Satu Taalikainen). On aivan sama kumpi lauloi, vaikutus oli täsmälleen sama, pala nousi kurkkuun ja silmät vettyivät. Lisäksi kaikkien muiden lauluosuudet olivat myös aivan upeita. "Elvis" ja Danny(Veli-Matti Karen) olivat niin uskomattomia, että olisi halunut kelata takaisin, että otettaisko tää kohta uudestaan!

Minun elämään Katri Helena on kuulunut aina, huolimatta siitä, etten ole koskaan ollut mikään fani. Näin on useimpien kohdalla. Niitä lauluja ei ole voinut olla kuulematta. Katri Helenan "elämä" on median kautta kaikkien tiedossa.

"Elämä antaa, hyvää ja pahaa...Älä elämää pelkää"

Seuralaisena minulla oli herra 13v. Kesti urhoollisesti äiren vesittelyn, mutta mikä ihan parasta, myös hän piti musikaalista erittäin paljon! Katri Helena - musikaali on siis kaikenikäisille, kukin kokee ja tuntee sen omalla tavallaan.

Kiitokset ja iso hali koko Kouvolan teatterille! Olette pettämätön sakki! Sain taas sellaisen illan, mikä ei hevillä unohdu!

Kuvat: Marja Seppälä

Tumman veden päällä

Tätä elokuvaa osasin odottaa. Tarkoin harkiten otin mukaan vain vanhimman lapseni ja sitten kohti Studio123, popparit messiin ja ei ku "omille paikoille".

Olin lukenut Peter Franzenin kirjan, joten minulla oli siis melko lailla taustatietoa ja osviittaa siitä mitä tuleman pitää. Olin otettu! Leffa tuli syliini ja se kosketti kaikin tavoin. Vaikka kuin puhuttaisiin, miten lapsuus on huoletonta kulta-aikaa, niin kaikilla se ei ole ollut sitä.

Pientä Peteä näytteli kerrassaan loistavasti Olavi Angervo, siis hän oli suorastaan hämmästyttävä. Kun kerrotaan lapsen näkökulmasta, siihen tulee jotenkin sellainen todenmukaisuus ja kyky kokea kaikkea. Niin oli Petenkin kanssa, joka vuoroin pelkäsi, vuoroin nautti pikkuhetkistä ja jopa nauroi. Onneksi oli ympärillä myös niitä "terveitä" aikuisia.

Perheidylli oli ihana, täynnä rakkautta ja kivaa hulluttelua. Taustalla vaanii kuitenkin pelko, pelko siitä, kuinka isä ottaa alkoholia ja muuttuu täysin toiseksi. Ne tilanteet olivat kerta kerralta hurjempia. Tässä tapauksessa isovanhemmat(Ismo Kallio ja Marja Packalén) olivat kyllä niin pelastavia enkeleitä! Kaikesta huolimatta, vaikka isä muuttui hirviöksi, minun kävi häntä sääliksi.... Samuli Edelman oli niin vaikuttava.

Peter Franzen onnistui kirjoittamaan koskettavan kirjan, hän myös ohjasi ja käsikirjoitti tämän elokuvan ja näyttelee pienessä roolissa omaa biologista isäänsä. Hyvää työtä!

Tämä elokuva jäi puhuttelemaan, se meni niin syvälle, että seuraava yö meni painajaisten parissa. Silti, kehoitan kaikki näkemään tämän, juuri sen takia, että se on niin totta!

Maailmanlopun sirkus

Maineikas Jokiteatteri Myllykosken Koivusaaressa on lähtenyt kohti maailman loppua! Ihanaa! Se oli oikeesti ihan ihanaa.
Kaikki näytökset alkavat klo 21 eli juuri siihen aikaan kun olettaisi maailman lopun tulevan. Viltit kainalossa, hyvin pukeutuneena kun asetuttiin asemiin, se saattoi alkaa - Maailmanlopun sirkus!

Jos maailmanlopussa on niin loistavia musiikkikohtauksia, soisin sen tulevan vaikka joka ilta. Jos sellaista mahtavaa totuudenmukaista paatosta ja repivää huumoria olisi tarjolla, niin hyvä! Odottelen maailmanloppua!

Ruma voi olla kaunista! Kyllä, se oli niin nähtävissä, sillä melkosen romuluinen lavastus, huikeilla valoilla ja varjoilla sai minut hengästymään. Aloin toivoa maailmanloppua.... Samalla kun yö hiipi pimeydellään ja kietoutui meidän ympärillemme. Kietouduin vilttiini ja nautin, imin joka sanan, joka hetken ja sen tunnelman, kaikki upposi.

Mikä meno, mikä meininki! Kaikki panivat parastaan, kuin viimeistä päivää. Kerkesin toivoa, että maailmanloppu, sen sirkus ei loppuisi koskaan! Olisi se loputonta..

Tämä sirkus oli jotenkin aitoa ja pöllytti pääkoppani sahanpuruja. Suotuisasti ja ihan rehellisesti, syyllistävästi. Pidin siitä. Voin katsoa peiliin ja miettiä, mitä minä olen tehnyt!

Maailmanlopun sirkus! Te olitte kaikki loistavia! Mie nousen nyt ylös ja mie taputan teille, mie niijaan ja kiitän teitä jokaista, erikseen ja yhdessä. Sain sellasen sirkuksen, mikä upposi mieleeni, kaikin mahdollisin tavoin. Kiitos sirkustirehtööri Juha Salminen ja koko mahtava sakki!

Sääli niitä, joilta tämä jää näkemättä...

Kuvat: Tea Salonsaari

Kekkonen tulee

Jee, odotettu kotimainen leffa tuli - Kekkonen tulee! Ei ku kattomaan Kekkosta tai siis sitä elokuvaa. Kaikki mukaan eli koko perhe ja menoksi, että lapsetkin ymmärtävät, että oli se Kekkonen sentään suurmies. Tälläkertaa menimme aikataulujen vuoksi Kino 123:een. Popcornit kainaloon ja parhaille paikoille. Ja sit se voi alkaa....

Erääs pikkuses Lapin kyläs sahaa vihiä, et Kekkonen tulee! Juur heijä kylää ja sil kertaa kaik sekoaa. Ei voi ku ihmetellä, mite nii?? No, eihän siel tapahu mitää ja sit tulee Kekkonen! Voi sitä, mite ihmistä voijaa sillai palvoa! Naiset unelmoi ja miehet on täpinöissää, mut lapset tuntuu ottavan asian sillai "normaalisti". Hienoo Kekkose ajan kuvaust, Lapist. (Kekkosen ajal ainakii mie tarkotan sit, ku iltarukoukse päätteks toivo, et Kekkone olis aina residentti, ei tulis sotaa).

Niinpä elokuvan nuori neiti Sylvi (Wilma Rosenqvist) oli ihan paras! Niin raikas ja tomera tyyli ja luonteva esiintyminen pelasti koko elokuvan. No, lisäksi hänen äitiään Allia näytteli Merja Larivaara, joka oli kyllä ihan uskomaton baarin pitäjä. Heidän suhde oli lisäksi niin särmikäs, että se suorastaan lohdutti tämän päivän teinitytön äitiä.

Muut henkilöt olivat ihan hyviä, mutta ihan kaikkia en vaan "ymmärtänyt". Marjaana Maijalan Maija meni omissa Kekkosunelmissaan niin pitkälle, että mie en pysyny mukana. Joo, komedia oli kyseessä, mutta silti.

Kun on nuorison kanssa liikkeellä, he toki heti bongasivat tutut näyttelijät niin Kotikadusta kuin Salkkareista ja kyllä, elokuva nauratti heitä. Eli juuri se, miten Kekkonen oli kova juttu silloin aikoinaan, niin se kyllä naurattaa nykyajan nuorisoa ja kyl vanhempaakin, joten elokuva on sen puitteissa ihan onnistunut ja varsin katsottava.

Leffan jälkeen kävimme vielä lipuin kannoilla nauttimassa extraedullisest Kekkos...Presidentti-kaffet!

Yksiöön en äitee ota - "kesäteatteriversio"

Mikä?teatteri esitti viime vuoden puolella Sirkku Peltolan näytelmää Yksiöön en äitee ota! Olihan näytelmä, runsas ja täyteläinen, hauska ja jollain lailla koskettava.

Nyt tämä esitys pääsi ulos, kesäteatteriin, Kaunisnurmen museokorttelin Nygrenin talon pihalle. Ihan samalla kokoonpanolla ja lähes samoilla lavastuksillakin. Ohjaus edelleen Eero Hasun. Menin innoissani katsomaan, sillä olinhan pitänyt siitä jo siellä sisätiloissakin. Ajattelin, että oikein kiva nähdä tuttu näytelmä uudestaan. Kuvittelin, että se on vaan kertausta, mutta pah, minä olin mukana niin kuin olisin ihan ekaa kertaa näkemässä. Minua nauratti, minua itketti, vaikka jotenkin erheellisesti luulin, ettei enää...

Samat henkilöt, sama tarina ja olin vaan mykistynyt. Ailin(Pirkko Viren) yksiössä asuu Äite(Anja Tiainen) ja juttua piisaa. Kun sinne sitten saapuu Ailin aikamiespoika Kai Kotala(Olli Korpela), tytär Jaana(Jenni Vilèn) ja Äiteen miesystävä Hamed(Ari Kelin), alkaa olla lämmin ja tiivis tunnelma.

Yksiöön en äitee ota on jatko-osa Sirkku Peltolan näytelmälle Suomen hevonen ja minusta jatko on parempi. Teksti on niin uskomatonta, että jaksan joka kerta kummastella sitä, kuinka näyttelijät ovat replansa oppineet. Sitä vaan nauttii, joskin melkein hengästyy, sillai positiivisesti. Kyllä, minä nautin täysin siemauksin!

Ulkona oli kiva katsella ja toivon ihan vilpittömästi, että mahdollisimman moni löytäisi tämän kovasti paljon hauskan näytelmän.

Kuvat: Elina Winne

Jotakuinnii 7 veljestä

Voikkaalla, Virtakivellä, siellä ihanan kahvilan pihalla esitettiin kesäteatteria. Olin tavattoman rohkea ja otin mukaan lapseni, mutta myös koiran! Syystä, että siellä oli lapsia ja esitys oli luvattu kestävän normaalia lyhyemmän ajan.
Kesto: Jotakuinnii puolisen tuntia riippuen riidan määrästä.

Kyseessä oli siis Seitsemän veljestä tai siis Jotakuinnii 7 veljestä. Ihan paras esitys koskaan näkemistäni versioista. Näyttelijät olivat luontevimpia kuin ikinä ja näytelmä eteni vauhdikkaasti.

Veljekset olivat juuri niin kuin kuvitella saattoi, oman oloisia. Vanhemmat pitivät hiukan ohjia ja nuoremmat viilettivät missä sattuu. Loistavaa ja juuri niin toden tuntuista.

Kuva: Kini Laine
Ei varmaankaan ihan niitä helpoimpia ohjaustöitä, mutta silti olin yllättynyt siitä, että pysyin jotakuinnii kärryillä. Tämä näytelmä oli raikas ja hauskin Seitsemän veljestä. Vaan ei sovi unohtaa Venlaa! Venlassa oli särmää, kun hän heti aluksi esitteli hameensa, jota muka olisi pitänyt esityksessä käyttää :)

Kuva: Piia Kleimola
Hyvä-hyvä! Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Ihania olivat pojat, joita ei siis oltu iällä pilattu, niin ja se tyttö!

Tirvan Iita !

Ai mite mie itteäin ilahutin, ku pakkasin lapsein(sen iha vanhimman) ja ittein kyytii ja sit myö ajjaa hurautettii Tirval! Mite mie luulin, jot mie en ehi nähä Tirvan Iitaa, mut näinhä mie, ku oikee järjestelee, nii ehtii iha mihi vaa!

Tirval ol juhlaa kerraksee ja sen takii ny sit kesäteatteri esitti näytelmää TIRVAN IITA. Eikä sitte mitä tahansa näytelmää, vaa nii kerrassaa ihanaa, et kauan aikaa sen jälkee sydämes soi valssi, Tirvan valssi.

Tirvan Iita se kertoi pitkän elämänsä vaiheist ja jos ol syntyny 1900 ja elänt vuotee 1999, ni kerrottavaa piisas, vaik yhe historian kirjan verra. Lähes sata vuotta ol tiivistetty nii kivaa pakettii, ettei kyl pitkästymää päässy. Kaik kylä vaiheet käytii läpi sotii myöte, nii  jot meinas iha hengästyttää.

Ol vakavaa, veti vakavaks, mut sit taas ol nii huumorii, et oikee pani naurattaa. Kaik musiikkiesitykset ol nii hyvii, et väkisinkii meinas alkaa mukaa, paitsi niis kohis ku ol pala kurkus.

Mie oon ihan varma, et ku lavatanssikohtaus alko, Laila Kinnuin hymyil haua'assaa, ku nii hyväst se veettii. Lauluu ja lanteit myöte. Kaik ol nii loppuu ast hiottu, sihfonkihuiviiki ol.

Miust tää näytelmä ol nii koskettava, iha kaikin tavoin. Mie kyynelehin, ku miua nii nauratti ja mie kyynelehi, ku mie nii herkistyin. Iita pit viel pyhäkouluuki loppuaikoin ja ol nii tyytyväin ku sai olla omas kotoon. Kunnes tul se hetki, et ol lähettävä kirkolle ja ku Iita veti Mun sydämeni tänne jää, mie luulin, et miunkii sydän jää...

Tirvan Iita on näytelmä, mis on sellaine yhes tekemisen meininki ja ne lapset! Mite ihanaa ol, ku lapsii ol ja mite ne osas olla nii luontevii, iha nii ku oisvat eläneet siin näytelmäs. Pakko silti nostaa Pikku-lettipää Riina Mattila framille, sillä ku mie iha luulen, et tais olla yleisön lemmikki. Nii ja ne pojat....ne ol nii poikii!

Jos mie kerkeisin, mie iha ilma muuta menisin ottaa revanssin!

Kiitos Tirvalaiset !!!!

Kuvat: Jukka Autti

ELMO !

Valkealan kesäteatteri esittää tänä kesänä ELMOa! Wau! Just nippanappa kerkes enskari olla, ni jo piti päästä näkemään tämä tai siis kun tuli sellainen päivä kohille, ettei työt häirinnyt. Vaan, kyllä oli kylmä, heinäkuinen sunnuntai oli niin viluinen, että piti oikein viltin alle mennä.

Vaan, Elmossa oli sellainen draivi päällä, ettei ilman viileyttä lopulta huomannut. Pakko tunnustaa, että minä en ole lukenut Elmoa, minä en ole kuullut yhtään kuunnelmaa, mutta Elmo oli ihana!

Kimmo Puhakka oli niin Elmo, että sai ihan kaikki sympatiat! Tykkäsin todella paljon!

Elmo elää omintakeista elämäänsä. Rakastuu ja huh, mikä vaikutus sillä on. Elmo lähtee merille ja kiertää maailmaa, osallistuu urheilukisoihin ja siitä alkaa ura, huima ura. Elmo voittaa kaiken ja kaikki, paitsi Aliisa(Roosa Luukka) oli vielä saamatta. Mikä kaiken kattava rakkaustarina heillä sitten onkaan.

Ihana kohtaus on Elmon ja Aliisan playpäkkinä vedetty kohtaus! Ihan oikeesti, ei uskois heti, mutta se oli ihan loistava!

Aivan hauskan hengästyttävää oli urheilujuontajat(Petra Lehmusmetsä, Päivi Teräväinen)! Hah, mikä meno, mikä meininki!

Kaikki näyttelijät olivat minun mielestä niin asialle vihkiytyneitä, ettei tarvinut jännittää kenenkään puolesta.

Pakko kuitenkin kertoa, että lapset, ne lapset olivat niin ihania!!! Luonnollisia ja ihan ilmiselvästi kykyjä, toivon mukaan heitä nähdään lisää. Jokainen veti oman osuutensa niin innolla, että kyllä vaan aikuisen tätin mieltä lämmitti.

Kiitos! Kiitos ihan kaikille! Kulttuurikissa kehrää...ja sen teinipentu tykkäs !

Kuvat: Matti Järventausta

Mäeltä näkyy toinen mäki...

...niin se on Laila Hietamiehen, nykyisin Hirvisaari, kirjoittama kirja, minkä Lauri Väärä on aikoinaan dramatisoinut näytelmäksi. Tämä ihana esitys on tämän kesän Jaalan kesäteatterissa kaikkien nautittavana.

Meillä oli tämä oikein suunniteltu etukäteen, sillä olin kutsunut myös Laila Hirvisaaren katsomaan tätä nimenomaista näytelmää. Ohjaaja Piia Kleimolan kanssa oli kaikki järjestyksessä, paitsi juuri ennen h-hetkeä, Piia joutui toisaalle, eikä ollut itse paikalla, mutta kyllä - kaikki sujui oikein hienosti!

Vesisade uhkaili meitä, mutta herkesi juuri sopivasti ennen esitystä, jolloin oli treffit Lailan kanssa. Meitä oltiin vastassa ja Laila pääsi tapaamaan näyttelijät ja vaihtamaan heidän kanssaan muutaman rohkaisevan sanan. Uskoisin, että se auttoi, ettei tarvinut ainakaan Lailaa jännittää.

Katsomo oli täynnä eli eipä sade pelästyttänyt kesäteatteriyleisöä. Niin se saattoi alkaa ja se kaikki, mitä nähtiin, oli hyvää ja erittäin hyvää. Saimme kuulla karjalaisen Suontaan kylän karjalaisten ihmisten karjalaista murretta ja sen karjalaista elämää, mikä osui ja upposi.

Kylässä eletään vuotta 1925 ja kyläläisiä ovatr Akviliinalaiset, Heikkiläläiset, Ala-Heikkiläläiset, Tätiläiset, Kivojainmäkläiset ja Suontakalaiset. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen tai ainakin melkein. Ihana huumori kukkii, joskin sen rinnalla kaikki se, mikä ei kuulu normaaliin elämään, on "tuomittavaa".

Akviliinalaisia ovat Akviliina(Arja Stolt) ja Juosukko(Jukka Junnola), jotka jotenkin vain muodostavat ihanan parin ja vähän niin kuin varastavat koko show'n. Etenkin kun mukana on Akviliinan sisko Tätiläisen Mari(Auli Kallio).

Kylässä tilanne kärjistyy, kun Suontakalaisten miniä, Emmi(Heli Nikunen), joka on leski, onkin pieniin päin. Ennen vanhaan lehtolapsia tehtiin ja kirjailija ei ole sitä niinkään korostanut, mutta dramaturgian myötä se nostettiin tässä hiukan framille.

Vaikka näytelmä sijoittuu aika kauas, niin sitä samaa suvaitsemattomuutta on edelleenkin, mutta myös sitä anteeksi antoa, että pittää antaa anteeks niitkii asioit, mitä ei tiiä, kuten Juosukko tuumasi.

Näytelmän lopussa Laila pyydettiin lavalle ja hänet kukitettiin. Laila kiitti niin kauniisti kaikkia. Näyttelijöitä siitä, miten ovat jokainen oman osuutensa hyvin ja sydämellä hoitaneet. Yleisöä siitä, että olivat tulleet katsomaan, sillä ilman yleisöä ei olisi kesäteatteria.

Mie oon Lailan kans iha sammaa mielt ja mie oon niin iloin, ku sain tän näytelmän nähä. Mie oikee sydämestäin toivon, et kaik muutkii menis kattoo ja miettii, mite hyväst se o tehty!

Kuvat: Tiina Klemola ja Kini Laine

Me tulemme taas!

Me tulemme taas, no totta kai me tullaan, joka paikkaan, missä on tarjolla hyvää kesäteatteria! Nyt oli Iitissä. Me tulemme taas, ihanaa tukkilaisromantiikkaa, mitä ei ole saanut kuin vanhoista kotimaisista elokuvista nähdä ja kuulla vanhemmiltaan tarinoita. Senpä takia juuri tämä näytelmä on niin nostalginen ja hauska rillumarei.

Me tulemme taas on musiikkipitoinen ja lauluja säesti ihan oikea haitari. Laulut olivat tuttuja, no joo, ei ehkä ihan nuoremmille, mutta sopivasti keski-ikäisille ja sitä vanhemmille kyllä. Välillä oli oikein pantava peliin kaikki itsehillintä, ettei olisi lähtenyt laulamaan mukaan. Sinänsä ei ollenkaan huono ajatus, mutta ei tällä äänellä.

Näytelmän tarina oli siis tuttu ja oli hienoa nähdä siitä Iittiläinen versio Eero Hasun ohjaamana. Minulla oli jälleen kerran uskollinen herra 13v mukana, joka joutui pian esityksen alussa kipaisemaan autolla hakemaan sadevaatteet. Onneksi, sillä vain kun ne saatiin, uhkaava sade väistyi ja saimme seurata esitystä kuivina!

Tukkilaiset olivat niin tukkilaisia ja ihan pakko myöntää, että Minäpoika(Irma Jäppinen) oli niin paras! Se oli myös herra 13v:n mielipide! Romantiikkaa edustivat AlperttiSanoiSiirakki(Timo Hopponen) ja Kaisa(Iina Helander) ja Olli(Olli Korpela) ja Satu(Sari Rajulin). Herkkää oli, etenkin luona vanhan veräjän.

Tukkien päällä keikuttiin niin kuin kuulukin ja kyllä, toteutus oli erittäin hyvä. Minusta tämä oli oikein Hasun hauska kesäteatterinäytelmä, mitä oli kiva käydä katsomassa! Oma paikallisväritys oli niin paikallaan!

Kuvat: Eeva Tuomala

Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti

Apua, heinäkuu, eikä vielä yhtään kesäteatteria nähty! Paniikin paukkas ja ei ku ratalle. Nappasin herra 13v:n kyytiin ja ajaa hurautimme Korvenkylän kesäteatteriin. Matka taittui, ku mie katoin vain eteeni ja herra 13v selosti maisemia ja huh, olimme ajoissa ja saimme liput ilman kauhiaa jonotusta ja tietty eturiviin.
Ensimmäinen kesäteatteri tänä kesänä saattoi alkaa.

Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti on koko perheen hulvaton musiikkinäytelmä, väittää ohjelmalehtinen. No, juurikin näin, sillä lapsia oli hulvaton määrä. Musiikin on säveltänyt hulvattoman ihana Iiro Rantala, joten menoa ja meinikiä riitti.

Aikuisena sitä haluaa välillä nähdä näitä lasten näytelmiä, joita siis kutsutaan koko perheen näytelmiksi, heh. Heinähattu ja Vilttitossu ovat tuttuja aiemmin nähdyistä Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, mikä nähtiin Turussa ja elokuvaakaan ei voinut sivuuttaa. Joten, tiesimme ketä nousee lavalle.

Alkuosassa olin vielä niin aikuinen, että Heinähattu(Veera Lehtinen) ja Vilttitossu(Ella Rautamies) olivat kiljuvia riiviöitä ja heidän äitinsä Hanna Kattilakoski(Kaisa Pakkanen) rasittava superäiti(kerkesin heti listata, etten tee mitään niitä kotitöitä, mitä hän luetteli).

 Vaan kun rosvot, Sorkkarauta-Salonen(Otto Pilli) ja Viila-Voutilainen(Kyösti Vuorela) astuivat kehiin, alkoi minuakin lapsettaa.
Poliisit, (Isonapa(Timo Mäkinen) ja Rillirousku(Susanna Pukkila) olivat ihan yhtä tomppeleita kuin rosvotkin ja pikkasen tuli mieleen Peppi Pitkätossu....

Alibulleniin neidit(Mirja Nopanen ja Kaarin Knuutila) kakkuinensa saivat häärätä ja korujansa esitellä, jotka tietenkin varastettiin. Kuka ja miten, niin siinä kaikki meneekin sekaisin. Parasta soppaa keitti kuitenkin se Pamela-täti! Koska tyttöjen äiti tarvitsee hermolomaa ja matoja tutkiva isä, Matti Kattilakoski(Esko Kuoppamäki) lähtee kiltisti mukaan, niin lapsenvahdiksi pyydetään äidin serkku, kampaaja Pamela Pehkonen(Helena Berg)...

Pamela ei ole kuitenkaan oikea Pamela ja se onkin näytelmän hauskin juttu. Niinhän se menee, että Sorkkarauta-Salonen onkin ykskaks Pamela-täti. Se, että mies näyttelee naista ja vankikarkuri yrittää olla kampaaja, niin onhan siinä kaikki farssin ainekset.

Vauhtia piisaa koko näytelmän ajan ja siitä nauttii, koska kohtaukset ovat hyviä ja musiikki toimii. Laulut olivat hyviä ja monia erilaisia ääniä saa kuulla, mutta kaikki ovat edukseen. Joukkokohtaukset olivat huikeita! Kivasti oli saatu kaikki halukkaat mukaan, kun aina välillä oli niitä näytelmän paloja, mitkä esitettiin porukalla. Parhaiten jäi mieleen vangit...

Millää ei tiennyt kuka kukin oli ja kun olivat niin kamalan näköisiä!

Kun juttelimme jälkeen päin, kuka oli paras, siis jos olisi ihan pakko valita, niin herra 13v oli sitä mieltä, että kaikki - ihan kaikki! Mie taas kallistun piirun verran Pamela-tätiin...koska en vaan voinut sille mitään, että se oli niin huvittava. Kun Sorkkarauta-Salonen/Pamela lauloi biisin Mistä tuntee naisen, se oli hykerrrryttävää!

Mutta - Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti on hauska ja viihdyttävä näytelmä kaikin puolin ja sopii ihan kaiken ikäisille! Kannatti ajella taas sinne keskelle ei mitän, *tirsk*

Kuvat: http://www.korvenkylankesateatteri.fi/

Häiriötekijä

Synkähköt iltamat Q-teatterissa. 

Olipas kiva lauantai, kun saavuin herra 13v:n kanssa Isolle Kirkolle. Auto parkkiin ja baanalle. Ah, jos vaikka mitä ja sitten Tunturikadulle, missä olimme ekana, tyyliin vain nopeat elävät. Kiva, ei käteistä ja pankkikorttikone nikotteli. Lapsi osti äidille lasillisen sherryä ja iltamat saattoivat alkaa. Tavoillemme aina niin uskollisina rynnimme etupenkkiin ja mitvit, ei ollut synkkyydestä tietoakaan...

Ha-ha-ha ja miten vaan pani naurattamaan. Onneksi olin laittanut vedenkestävää silmämeikkiä. Kaikki se pirullisuus, se mustaakin mustempi synkkyys, hullu vinksahtaneisuus, se oli niin hyvän maun vastaista, että osu ja upposi!

Häiriötekijä on näytelmäkimara pieniä, mutta silti suuria ja puhuttelevia tarinoita. Käsikirjoitus oli työryhmän, mikä oli onnistunut siinä ihan loistavasti. Jos pitäisi valita, niin ei voisi, ei mitenkään sitä, mikä olisi paras tai puhuttelevin, joten en tee sitä. Valikoin vain ne, mitkä olivat henkilökohtaisimmat, joten nyt seuraa suuri paljastus!

Koska osa tarinoista tuli videolta, se antoi vaihtelua ja oli ihan näppärää. Eero Ritala esitti siellä filmissä tyyppiä, joka kaivoi muovipussista sen kamalan einesruuan ja oli oksentaa.... Juu, oksens... ja niin melkein minäkin, vaikka nauroin vedet silmissä, koska eläydyin niin siihen, että sen oli pakko olla maksalaatikkoa - YRK!
Toinen henkkarijuttu oli se kun äiti kuolee.... Kyllä, meillä on kotona puhuttu siitä moneen kertaan, millaista se on kun minä, lasteni äiti, kuolen ja meni aika lailla nappiin tässä Häiriötekijässä. Tuli siis niin suoraan, että ulvoimme naurusta.

Kaikki näyttelijäsuoritukset olivat niin mahtavia ja joka tarina niin koskettava. Valojen käyttö oli sitä luokkaa, että meinasin mennä sekaisin. Miten niillä saikin sellaisen tunnelman, että luuli jo, että minunko päässä kaikki tapahtui?

Suosittelen tätä kokemusta ! En kaikille, vaan niille, joilla on avoin mieli. Menkää ja nähkää lavalla Tommi Korpela, Elina Knihtilä, Elena Leeve, Lotta Kaihua, Pirjo Lonka ja Eero Ritala.

Kuvat: Pate Pesonius

Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö on rustannut kirjan, mikä muistuttaa Arto Paasilinnan kirjaa Jäniksen vuosi. Olen lukenut, molemmat. Pidän jäniksistä ja miehistä, jotka kulkevat omia polkujaan(läppä).

Anjalankosken teatteri oli paikka, missä kävimme katsomassa kuinka Kerjäinen ja jänis esittettiin teatteriesityksenä. Kyllä, se oli oikein hyvä. Tekstiä tuli niin, että heikompia tai hienompia hirvitti.

Kerjäläinen on Vatanescu, mies joka on tullut Suomeen Romaniasta siinä toivossa, että saa hankituksi pojalleen nappulakengät. Luulisi olevan ihan pala kakkua, mutta ei ole. Vatanescusta selviää ihan loistavasti Antti Lillman, joka on osaansa tyytyväinen. Jänis vai kani, kenties se jäniini, tupsahtaa kuvioihin ja tuntuu aluksi olevan ainoa Vatanescun ystävä.

Muita ihmisiä hän kohtaa matkallaan, missä hän kiertää Suomea aina Lapin hillasoita myöten. Näitä kaikkia lukuisia muita tyyppejä esittää kuusi näyttelijää ja heillä sitten vain 24 roolia. Roolit vaan vaihtuvat todella hyvin ja niistä nauttii, sillä kukaan ei tunnu toistavan itseään. Jaana Kurittu oli erittäin onnistunut kiinalainen ja Johanna Merimetso työvoimaneuvojana.

Vatanescu on kiltti ja hyvätahtoinen ja haluaa vain ne nappulakengät ja on valmis tekemään töitä, mutta saako töitä, kun ei ole mitään vakituista, ei edes osoitetta. Byrokratian rattaissa rapsuu, niin että panee ihan harmittamaan. Kun joukossa on vielä järjestäytynyt rikollisuus ja vähän kaikkea muutakin, jopa romantiikkaa, on kasassa varsin oiva keitos, jonka voi nautinnolla ryystää.

Kuvat: Heikki Honkakoski

Kaikkinainen toteutus oli ihanaa oivaltamista, mikä tuntui ainakin tämän katsojan mielestä palkitsevalta.

Kannattaa mennä katsomaan ja laittaa tarpeeksi vaattetta päälle, sillä minua paleli.

Todellinen löytö

Kouvolan teatterissa esitettiin Todellinen löytö. Alunperin se meni pienellä näyttämöllä, mutta koska ei sinne keritty, näimme sen isolla näyttämöllä.

Vain neljä näyttelijää, joista kaksi hyppäsi vaikka kuinka monessa roolissa ja se teki näytelmästä mielenkiintoisen. Kuinka joku menee jonnekin ja tulee ihan muualta täysin eri henkilönä, no välillä vain ääninä ja sekin oli suorastaan hauskaa.

Kaikki tapahtuu kirpputorilla, missä työntekijöinä ovat Susan(Satu Taalikainen) ja Fraser(Arimo Haltsonen). He ovat hyviä ystäviä, sillä sellaine olettamus on, että Fraser on mieltynyt miehiin. Susan on eronnut yksinhuoltaja, hiukan katkeroitunut ex-miehelleen ja surkuttelee oloaan, jota Fraser yrittää kohentaa. Kirpputorin erittäin energinen "Johtaja" on Marjorie(Niina Sillanpää). David(Raimo Räty) on naapurista, rauhallinen ja charmantti leskimies.

Kaikki farssin ainekset ovat kasassa, väärinkäsityksiä ja ees sun taas menoa. Kaikkea mahdollista kun voi tapahtua. Piristävää oli kuitenkin Niina Sillanpään esittämät roolit, joita oli kuusi. Hän oli vaan niin hyvä, fyysisesti ja sanallisesti, että olisi kuunnellut ja katellut vieläkin enemmän. Arimo Haltsosen rooleja oli myös kuusi ja nekin olivat herkullisia.
Satu Taalikaisen aika meni Susanina olemiseen ja Raimo Räty pysytteli vain Davidina.

Todellinen löytö oli sellainen hassu hauska ja harmiton, missä ei voinut millään muotoa muuta kuin hymyillä ja olla hyvällä tuulella. Vaikka kyllä jäin miettimään, että mitä kävi Fraserille....

Kuva: Marja Seppälä