Tiesin odottaa jotain, mikä osuu, sillä Kymenlaakson laulussa vedetään kaikki säkeistöt korkealta ja kovaa. Totuutta tulee, mitään ei kaunistella. Jos sitä ei kestä, se sattuu ja vaikka kestäisi, sattuu silti.
Harri Virtasen ja Pirkka-Pekka Peteliuksen teksti on loistava ja se huokuu sitä, että näin se on, näin on koettu ja näin koetaan, se ei ole satua, ei keksittyä, vaan kaikessa karuudessaan elettyä elämää. Jokainen voi vain nieleskellä, sillä joku kohta osuu aina johonkin. Juha Luukkonen on ohjannut ja sovitellut hyvin taidokkaasti Kymenlaakson laulun näyttämölle !
Juu, kyllä kiroillaan! No, minusta se on sivuseikka, kirosanat ovat vain sanoja, painotteita. Ei tuntunut missään, sillä elämä on täynnä paljon pahempaa kuin kirosanat. Tässä näytelmässä paljon pahempaa oli kaikki muu, henkinen väkivalta, itsemurha, fyysinen väkivalta... joten kirosanojen osuus oli ehkä se huvittavin puoli.
Lavastus näytti yksinkertaiselta, mutta se oli erittäin toimiva eli ei se niin yksinkertainen ollutkaan. Pidin kaikesta näkemästäni. Valot ja äänet toivat lisää kaikkea sitä mitä tunsin. Näyttelijäsuoritukset - en voi liikaa ylistää, sillä olin vaikuttunut! Jos ihan pakosti nostan jotain, niin Elina Ylisuvanto Kaarinin osassa - itkin yhdessä kanssasi! Niin ja Fabian - Jukka Peltola - huh! Jokaiselle teistä kaikista lähetän sydämessäni kiitoksen - olette jälleen onnistuneet!
Lopuksi on kerrottava, että niin kovin eläydyin, niin kovin jännitin joka ikistä seuraavaa sanaa, jokaista repliikkiä ja kohtausta, että palelin, huolimatta siitä, että minulla oli takki päällä. Niin ja aika, se vaan meni, yht'äkkiä se oli siinä, se oli ohi, esitys. Jälkeen päin ei osanut sanoa mitään, pää oli niin täynnä, ettei siellä mahtunut liikkumaan mitään.
Kuvat: Aki Loponen