Kouvolan teatteri ilahduttaa katsojiaan farssilla, missä menoa piisaa. Remonttijengi naurattaa, ärsyttää, ihastuttaa ja vihastuttaa!
Alvar(Veli-Matti Karén) ja Taru(Satu Taalikainen) ovat ihan pikkusta vaille valmiissa kodissa. Ollaan niin onnellisia. Remonttijengi on luvannut, että kaikki on kohta valmista. Onko, no ei, sillä pahemmaksi vaan muuttuu. Taru kestää, koska haluaa niin kaiken matsaavan keskenään. Alvar ei jaksa ja ymmärrän siis ihan täysillä sitä!
Keskellä remonttia tunkee vieraita, Tarun kaikella kehuskelija veli, Kalle(Raimo Räty) ja hänen simppeli vaimonsa Marjaana(Nina Petelius-Lehto).
Alvarin äitikin paukahtaa paikalle, niin kaikki farssin ainekset ovatkin kasassa. Mikään ei mene niin kuin pitäisi vaan juuri päivnvastoin. Silti, hyvä mieli pitää säilyttää, sillä onhan oltava onnellisia.
Veli-Matti Karen tekee loistoroolin Alvarina ja sitten Raimo Räty, jolla on kaksoisrooli! Kallena kukkoilee ja kappas, sitten onkin Remonttijengin Marek. Kaksi niin tyystin erilaista roolia!
Kun tämän(painajaisen) on nähnyt, voi muistella omia remonttejaan, joissa on ollut mukana tai sitten vannoa, että meille ei tuu ikinä remonttia!!!
Omat pojat 1939-1945 Kuusankosken teatterissa oli jo ensi-illassa, mutta mie menin sinne tänään. Odotin pahimman kohun yli. Lehdissä Omista pojista oli jotain joka päivä. Kuinka ihmisiä oli ensi-illassa lähtenyt jopa kesken pois... Tähän miulla olisi kärkevä mielipide, mut jätän kertomatta.
Menin siis tänään ja kyllä, tiesin, ettei tää tuu olemaa mitää KatriHelenaa. Tiesin, että mie tuun näkemään jotain, mikä ei ole kaunista, ei hauskaa vaan ihan jotain muuta, enkä pettynyt. Heti ensireplat löi suoraan miun sydämeen ja alko vuotaa miun kasvoille...
Kuolleet puhuvat. Ne kaikki nuoret miehet, jotka kuolivat sodan melskeissä, he, joita meille on aina esitelty sankarivainajina, eivät haluneet olla sankareita vaan elää. Miten mie itkin sitä jokaisen kuolleen pojan kohtaloa, äidin kannalta. Kuinka kovin sattui se, miten he siellä, ihan viime hetkellä, ajattelivat äitiä.
Juha Salminen on tehnyt sellaisen työn, mitä ei varmasti ole kukaan ennen tehnyt. Hän on koonut tekstin tähän näytelmään asioista ja ihmisistä, mitä ei ole keksitty. Se juuri tekee koko näytelmästä niin riipaisevan. Nämä omat pojat, puhuvat meille niin suoraan ja niin asiaa!
Väliajalla oli mentävä pihalle. Oli niin surkea olo. Siellä oli muita samanlaisia. Olimme kuin jäähyllä. Että jaksaisimme vielä loput. Kukaan meistä ei olisi voinut kuvitellakaan lähtevänsä kotiin, ei vielä, ei ennen kuin kaikki on nähty.
Voi pojat! Olitte kaikki niin hyviä, osasitte olla niin uskottavia, jokainen kuolema, jokainen pamaus osui ja sattui. Voi vaan kuvitella, miten raskasta on ollut tehdä tätä, mutta te teitte sen. Mie oon niin vilpittömästi hyvilläni tästä näytelmästä! Siitäkin, että itkin - itku on elämää.
Jos mie kykenin tämän katsomaan, niin voin vaan ihmetellä niitä, jotka eivät? Ehkä menisin peilin eteen ja kysyisin Miksi? Kyllä tämä näytelmä on sellainen, minkä jokainen voisi katsoa ja käsittää sen sodan mielettömyyden, mikä ei vaan lopu koskaan.
Nopolan sisarukset Sinikka ja Tiina ovat nyt onnistuneet tekemään aikuisille Heinähattu-Vilttitossu-Risto Räppääjä-tarinan! Eila, Rampe ja Likka on juuri sitä, arkisia kommelluksia pikkasen ylilyömällä, niin kyl se siitä, vaikkei tehäkkää mitää numeroo.
Mukavasti täyttyi sali Kuusaan Studio 123:ssa kun me olimme etunenässä tunkemassa sisään! Pienien teknisten alkukankeuksien jälkeen päästiin suoraan elokuvaan, sillä mainokset jäi pois - jiihaa!
Ihanan harmitonta oli tämän elokuvan seuraaminen. Joskus on niin ihanaa vaan jättää aivot narikkaan, ja hihitellä jollekin ihan älyttömille jutuille. No, Eila(Heidi Herala), Rampe(Pirkka-Pekka Petelius) ja Likka(Emmi Parviainen) on juuri sitä.
Oikeesti jokainen löytää tästä elokuvasta jotain, jollei ihan itteesä(ei kehtaa) niin ainakin naapurin tai anopin ellei ihan kaverin kaverin isää tai äitiä. Juuri ne sellaiset tutut jutut oli tehty niin koomiseksi, että meinas vetää popparit nenään.
Likalla on nyt poikaystävä, Pirkka! Eila ja Rampe, etenkin Eila on kovasti tykästynyt poikaan ja haluaa sen vävykseen! Likan anoppi onkin hiukan hianompaa sakkia ja siitä se sitten kaikki soppa alkaakin valmistua. Välillä kiehuu hiukan ylikin, mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee, varsinkin, kun Eilan äite ja sisko ja Likan ystävä pelmahtaa soppaa sekoittamaan.
Näyttelijätär on melkonen katsaus Ritva Oksasen 50-vuotiseen näyttelijäuraan! Hämeenlinnan teatterille tehty esitys oli nyt vierailulla Lahden teatterissa.
Outi Popp on käsikirjoittanut Ritva Oksasen rooleista ihanan kimaran, jonka on ohjannut Arja Pessa. Säestyksestä vastaa Pedro Hietanen.
Istuttiin aika lailla edessä ja imin itseeni kaiken, nautin ihan joka hetkestä niin täysillä kuin se vain oli mahdollista.
Ritva näytteli roolejaan, lauloi upeita lauluja ja otti yleisön ihan kokonaan. Olin ihan haltioissani. Uppouduin ja eläydyin! Kun Ritva laulaa, se tuntuu joka paikassa. Se ei ole vain laulua, se on syvää ja herkkää tulkintaa, mikä koskettaa. Tuntuu, kuin sydän olisi ihan sykkyrällään ja se purkautui kosteutena silmänurkista...
Elämämenon Eila ja Pesärikon Laimi, ai millaisia rooleja ja miten niitä jaksaisi vaan loputtomiin katsoa ja kuunnella.
Lili Marlenesta Iitin Tiltuun ja siihen väliin kaikki mahdollinen - se kaikki pistää vaan ihmettelemään sitä muuntautumiskykyä. Diivasta rääväsuiseksi eukoksi ja paljon kaikkea muuta.
Mieleeni jäi soimaan Vanhaa viiniä ja Tuli mies... En olisi halunut sen loppuvan. Kuten Ritva sanoi, olisi voinut vetää vielä toisen kaksituntisen - olisin mieluusti ottanut sen kaiken!
Näyttelijär antaa itsestään kaiken - kiitos Ritva !
Olimme seuraamassa viimeistä esitystä, mutta kyllä minä vaan toivon, että niin ei olisi, että se vaan jatkuisi, sillä vielä on ihmisiä, jotka ihan varmasti tämän haluavat nähdä!
Loppiainen sattui tiistaiksi, eri kiva, sillä ei kun elokuviin! Jälleen löysimme itsemme Kuusaan Studio123:n penkeiltä popparit sylissä ja virittyneinä tunnelmaan, kohtaamaan valkokankaan.
Päin seinään on elokuva, jota osasin odottaa jo siksikin, että siinä on Armi Toivanen ja Eero Ritala. Molemmilla nätit silmät.
Päin seinää on leffa, missä kaikki tuntuu menevän päin seinää. On yksinhuoltajaäiti(Armi Toivanen), jolla on tahra sielussa eikä tyttärellä Takulla(Mimosa Willamo) oo sen paremmin. Opettaja(Eero Ritala) koittaa tehdä parhaansa, mutta kun ei vaan mee kaikki niin kuin toivoisi. Takun isoisä(Kai Lehtinen) yrittää myös kantaa kortensa kekoon, mutta jos joku on joskus alkanut mennä pieleen, niin voi-voi!
Kyse on draamakomediasta, missä komedialliset osuudet kyllä naurattaa, mutta kaikki muu joko itkettää tai ärsyttää! Juuri kun olisi edes toivo paremmasta, niin menee juur niin Päin seinää! Jotenkin olisi toivonut heille kaikille vielä vähän aikaa, että kaikki olisi mennyt sittenkin paremmin...
Juuri kun sitä alkoi olla, välittämisen tunnetta, niin kaikki loppuu, juuri ennen kuin kerkiää mitään alkaakkaan.
Loppu ei ole mikään Happy End ja moni olisi toivonut, että olisi. Näinkö se sitten on, että kaikki menee päin seinää, kun on kerta mennäkseen?
Pidin kuitenkin tästä leffasta ja erityismaininnan saa nämä upeat nuoret näyttelijät, joita tässä nähdään!
