He eivät asu enää täällä

Paavo Westerberg on käsikirjoittanut näytelmän He eivät asu enää täällä ja nyt se on nähtävissä Kotkassa, Nelosteatterin tiloissa Teatteri Kaaren toteuttamana. Ohjauksesta vastaa Jyrki  Koskimies.

Menimme hyvissä ajoin paikalle, koska oli ihan ensimmäinen kerta mennä Nelosteatteriin, mikä muuten osoittautui oikein lämminhenkiseksi, jopa kodikkaaksi paikaksi. Pieni, mutta toimiva.

Lähtökohta on se, kun kaksi pariskuntaa tapaa toisensa. He vaikuttavat vähän vierailta ja hyvin pian selviää, että heillä on ainoa yhteinen asia, että heidän lapsensa ovat kuolleet, samassa auto-onnettomuudessa. Miten kukin suruaan käsittelee, on mielenkiintoista ja miten lapsen menetys vaikuttaa parisuhteeseen, on vielä enemmän kiinnostavaa.

Pariskunta Erik ja Anna. Erik(Keijo Kumanto), hyvin koulutettu, mutta poissa töistä. Hän vaikuttaa olevan ihan hukassa. Anna(Jenni Helmore) on menestyvä uranainen, joka ilmeisesti on hukuttanut surunsa työhön.

Toinen pariskunta on Helena ja Pauli. Taas aivan erilaisia ihmisiä. Helena(Anu Vuolio) hössöttää ja höpöttää miehensäkin puolesta. Pauli(Henry Holopainen) on kiltti, mutta jotenkin ehkä koko sakin se hahmo, joka edes hiukan panee hymyä huuliin.

He eivät asu enää täällä on näytelmä, missä paneudutaan kipeään aiheeseen, surutyöhön. Miten sitä kukin tekee vai tekeekö. Minkälaiset jäljet jättää lapsen menetys, tässä näytelmässä ainoa lapsi, molemmissa perheisssä. Voiko sitä käydä pahempaa ihmisen elämässä? Suru ja se tuskan määrä vaikuttaa ja muuttaa ihmistä. Jotenkin vain niin ymmärsin senkin, kun Helena sanoo, että oottaa vai laskeeko aikaa siihen kunnes kuolee. Miten elämästä häviää toivo ja sitä pakertaa eteenpäin, kukin tyylillään.

Ensimmäinen puoliaika oli hiukan liian pitkä ja toistonomainen. Toisella jaksolla päästiin jo hieman toisenlaiseen fiilikseen. Olisin kuitenkin kaivannut hiukan huumoria, sillä hiukan oli angstisuutta liikaa. Kyllä, lapsen menetys on se pahin paikka, mutta huumorilla on se elämän keino, mikä kantaa ja auttaa selviytymään.

Teatteri Kaaren porukka vetää esityksen kunnialla alusta loppuun ja se on melkoinen veto. Hatun noston arvoinen asia. Nyt sitten vaan porukalla katsomaan!

Kuvat: Heidi Mustikkaniemi

Markku Kekki - Teetä vaikka väkisin - haastattelu

Markku Kekki, olet ohjannut hulvattoman komedian Teetä vaikka väkisin Anjalankosken teatteriin. Muutama ksysymys siitä:

1. Mistä idea juuri tähän näytelmään?
- Meillä oli hauska teksti haussa, ja Jaana Kurittu oli törmännyt juuri tuohon tekstiin, luettuani sen olin heti valmis siihen tarttumaan.

2. Oliko teillä harjoituksissa yhtä toivotonta/sekavaa kuin näytelmässä?
- Kyllähän harjoituksissa yleensä jonkunsortin kaaosta jossain vaiheessa on, mutta toivotonta ei koskaan.

3. Miten paljon nauratti? Milloin se alkoi tasoittua?
- Kyllä me naurettiin alussa paljon ja sitten kun saatiin juttu vähän valmiimmaksi naurettiin vielä enemmän...mutta toistojen myötä alkoi jo tuntua sille että eihän tämä ketään naurata.

4. Vaatiko ylimääräistä harjoittelua ajoituksen kanssa, että sisääntulot ja ulosmenot toimivat?
- En sanois että ylimääräistä harjoitusta vaatii. Pitää vaan saada näyttelijät ymmärtämään mitä haluan ja mistä on kysymys..Ja Anjalankoskella on aivan loistava "näyttelijäkaarti"

5. Teillä oli varmasti hauskaa tätä näytelmää tehdessä! Kerro joku tapaus meille?
- Tätä näytelmää tehdessä se alkoi jotenkin ruokkimaan itseään ja aina kun tuli joku uusi idea joko minulta tai näyttelijöiltä ja kun sitä kokeiltiin...taas naurettiin . Niin että olisko se tapaus "Teetä vaikka väkisin"

Kuva: Pekka Niemi

Teetä vaikka väkisin

Yhtään ei tarvinut väkisin lähteä Anjalankosken teatteriin, missä on tarjolla Teetä vaikka väkisin! Juotiin kuitenkin ensin kahvit ja sitten hyvä asento ja ei kun odottamaan kattausta.
Teetä vaikka väkisin on Danielle Navarro'n ja Patrick Haudecoeur'n käsikirjoittama hulvaton komedia, jonka on ohjannut Markku Kekki.
Se kertoo teatterin tekemisestä ja niin ollen ne, joilla on pienintäkään hajua siitä, mitä tapahtuu kun näytelmää aletaan muokkaamaan esityskelpoiseksi, saavat irti vielä enemmän.

Valmisteilla on bulevardikomedia Teetä vaikka väkisin. Ensimäisellä puoliajalla siis harjoitellaan. Mukana ovat näyttelijöiden lisäksi lavastaja ja puvustaja ja tietysti ohjaaja. Äänimieskin on, mutta siitä kuuluu vain ääni.

 Ohjaajan puikoissa näyttelee Jaana Kurittu, jolla on toinenkin rooli. Ohjaajan tehtävä on ainakin yrittää pitää kaikki kasassa, niin ihmiset kuin se varsinainen tekeminenkin. Hieno rooli, missä katsoja melkein kiristelee hampaitaan hänen puolestaan.

 Jukka Tiitola on Julien/Henri ja ihan uskomaton. Raija-Liisa Laukkanen säätää Sophian/Marie-Agnes'n rooleissa niin uskottavasti, että kyllä oli riemastuttavaa sitä seurata.

Timo Kurittu on niin huvittava lavastajan roolissaan, ettei hänen tarvitse kuin saapua paikalle, niin alkaa hykerryttää, saati sitten kun avaa suunsa.

Arto Karnaattu Dominique/Viktor'n rooleissa kertakaikkisen hauska! Arton ääni on niin ihana ja kyllä vaan osasi olla niin koominen.
Lisäksi on Timo Hopponen Richard/Louis, joka vetää myös osansa niin mallikkaasti. Päivi Amberg puvustajan roolissa sipsuttelee mittanauhoineen niin uskottavana, että jo se oli hauskaa.

Teetä vaikka väkisin on niin hyväntuulinen näytelmä, että siitä ei voi olla pitämättä. Siihen ihastuu ja riemastuu. Se vaan pistää naurattamaan. Siinä on niin järkyttävä määrä pieniä huvittavia kohtia, että saa olla tarkkana huomatakseen kaikki.
Anjalankosken teatterissa osataan helliä katsojia. Nyt on vielä sellainen näytelmä, mikä sopii ihan koko perheelle, ei sisällä kirosanoja eikä liioin mitään pikkutuhmaa.

Kuvat: Pekka Niemi

Evakkotytön tarina

Lähettii sit Lahtee, ei evakkoo, mut kattoo Evakkotytön tarinaa. Eeva Kilven teksteist o Aila Lavaste värkänny kasaa melkosen näytelmän, jota esitetää Lahen kaupunginteatteris. Lapsen näkökulmast myö saatii nähä, millast se o, ku o joutunu sovan keskel elää, kotoo lähtemää ja uues paikas alottamaa.

Eevan silmin meil näytettii, millast se ol. Kui pit luopuu nii paljost, omast parhaast ystävästkii, Kaija-koirast. Miust Eeva vaikutti välil hituse jäykält, ollaksee karjalaistyttö. Mut ehkä se ol sit, ku ol kasvavas iäs ja kaik ol nii vaikiaa?

Karjalain positiivisuus ja elämämyönteisyys tul kyl nii väkeväst esii, et se oikee hivel. Mite kaike keskel ain oltii tai ainskii pyrittii olee hyväl mielel ja toine toistaa tukie.
Aiva mahtavaa se, ku ol lapsnäyttelijöi! Tuli sellain oikee tuntu, ku niit lapsii ol ja niitte takii, jos minkä, pitää jaksaa yrittää.

Ku miehet joutu rintamal, nii naiset pit kotiasiat kunnos. Tuleeks se mies takasi, kirjottaaks se vai ? Ku se tulee lomil, nii mite se tuntu hyvält. Eeva näkee kaike, kuulee ja rukoilee. Rukoilee, et ei ois tult sotaa, et löytys se, kuka o kadoksis. Kuuleeks Jumala? Oikei sattuu, mite laps luottaa ja rukoilee ja mite käy...


Suvun yhteenkuuluvuus o nii hienoo, nii kannattavaa. Eevan isä ol nii jotenkii sellane mies, joka sil karjalaisel huumoril mennä vikels eteepäi. Siin, mis äiti saa pikkuraivarei, nii isä tyynnyttelee. Mummi ja Pipi-täti edustaa sit vanhempaa ja viisaampaa väkee ja toppuuttelee nuorempii.


Ol se, mie nii tykkäsin. Lapset ol lapsii ja nuoret parit rakastavaisii. Vanhemmat luotsaamas kaikel elämä kokemuksel. Jotenkii nii sen oloin näytelmä, jot jokahisen tarttis se nähä, iha vaa sen takii, et sai hivene osviittaa siit, mite yhes voi olla, mite lapsiin takii pitää olla valmiin rakentaa uutta ja jaksaa mennä etee päi.

Pient muistivirkistys kaikil sekii, et meil o joskus olt sota ja sen takii ihmiset o joutunt kärsii, lapsetkii. Evakkotytön tarina on koskettava kaiki puoli, jossa muute o hemmetin hieno lavastus!

Kuvat: Aki Loponen

Tommi Kainulainen ja Neiti Kevät

Tommi Kainulainen, olet ohjannut Kotkan Kairoon musiikkinäytelmän Neiti Kevät, mikä perustuu Sir Elwoodin hiljaiset värit-yhtyeen musiikkiin.

1. Mistä idea tehdä juuri Sir Elwoodin hiljaiset värit-yhtyeen musiikista näytelmä?
- Ajatus tuli alunperin teatterinjohtaja Snoopi Sireniltä, joka halusi tehdä jonkun uuden musiikkiteatterikappaleen Kairoon ja hänellä oli kytenyt ajatus Sir Elwoodin musiikin tuomisesta näyttämölle. Minun oli helppo tarttua ehdotukseen, sillä olin 90-luvulla jo valmiiksi marinoitu yhtyeen musiikilla, alunperin kai siskojeni vaikutuksesta. Erityisesti ensimmäiset levyt Varjoissa vapaan maailman ja Yö tekee meistä varkaat tekivät vaikutuksen ja soivatkin puhki teinivuosina.

2. Miten se lähti käyntiin? Miten porukka valikoitui?
- Kun lähdimme työstämään käsikirjoitusta, oli Snoopilla myös toive että meillä olisi naisnäkökulma Lehden teksteihin, eli naispäähenkilö. Tyylilajiksi valikoitui romanttinen musiikkinäytelmä tai romanttinen komedia, ja tässä käännyin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Outi Keskevaarin puoleen, joka on ansiolla työstänyt tyylilajia tekstien ja liikkuvan kuvan puolella (mm. elokuva Ainoat oikeat.)  Näyttelijät ovat kaikki talossa kiinnityksellä olevia, mutta aivan erityisesti halusin Miia Maarasen esittämään pääosaa, hän on huikea laulaja! Ja tietysti oli mahtavaa päästä jatkamaan Keisarikunnassa alkanutta yhteistyötä kapellimestarimme Ari Ismälän kanssa.

3. Millainen työnjako käsikirjoittajan kanssa oli? Muuttuiko esitys harjoitusten myötä?
- Lähtökohdaksi näytelmälle valikoitui yksi Outin novelleista, jonka tarinarunkoon lähdin sovittamaan biisejä Elwoodien tuotannosta ja sitten kun alkoi löytymään sekä emotionaalinen että tarinallinen kuljetus niihin, niin Outi palasi työstämään dialogia. Neiti kevät on poikkeuksellinen juttu siinä mielessä, että halusimme että biisit vievät todella paljon tarinaa eteenpäin, eli käännekohdat on tavallaan jopa rakennettu sisään kappaleisiin, ei dialogikohtauksiin. Joku tituleerasikin teosta ravintolaoopperaksi. Käsis, varsinkin uusi, aina elää harjoituksissa ja niin nytkin kävi, mutta ei mitenkään dramaattisella tavalla.

4. Biisit eivät ole ihan helpoimmasta päästä, kuinka ne upposivat näyttelijöihin?
- Ismiksellä (kapumme Ari Ismälä) oli haastavaa aluksi purkaa Lehden laulua melodioiksi, sillä kyse on kuitenkin tarinankerronnasta ja ensimmäisissä treeneissä kun kuunneltiin biisejä niin näyttelijöistä nousi huoli, että “on vaikeaa saada biisistä kiinni.” Tämä johtui myös siitä, että musiikki oli monelle pitkälti tuntematonta, eivätkä sovitukset olleet vielä valmiita. Työstimme kuitenkin musiikkia todella paljon treeniaikana ja pyrimme etsimään myös sovituksellisesti niihin variaatiota. Aina ei ollut selvää ennenkuin aloimme treenamaan kuka mitäkin laulaa, vaan pyrimme katsomaan mikä tilanteessa tuntuisi hyvältä ja tarpeelliselta. Itselläni on vahvasti emotionaalinen suhde musiikkiin ja sen myös halusin välittää näyttelijöille ja sitä myötä katsojille. Meillä oli mahtava tiimi tätä tekemässä ja Kairossa on aivan erityinen tunnelma tehdä töitä, sen uskon myös välittyvän katsojalle.

5. Musiikkinäytelmät ovat todella suosittuja? Mikä voisi olla seuraava tai kenen musiikista voisi kuvitella tekevänsä musiikkinäytelmän?- Jotain on jo tulossakin, mutta siitä pysyn vielä hys-hys. Yksi mitä muistan erityisesti kelanneeni Neiti Kevään aikaan oli, että oispa siistiä tehdä rockooppera CMX:n musaan. Siinä bändissä on jytyä ja lyriikoissa kokonainen runollinen universumi.

Kuva: Harri Joensuu

Neiti Kevät

Kevät! Siltä se tuntui kun posoteltiin kohti Kotkaa, missä oli myös kevät ja mikä parasta, myös Neiti Kevät!
Ravintola Kairossa, siellä se oli! Kotkan teatterin esittämä musiikkinäytelmä romanttiseen tyyliin. Neiti Kevät perustuu Sir Elwoodin hiljaiset värit - yhtyeen musiikkiin ja kantaesitys oli jo 26.9.2015.

Ravintola Kairo on ihan hemmetin hyvä paikka nauttia elämästä, hyvästä ruuasta ja kertakaikkisen loistavasta esityksestä.
Tommi Kainulaisen ohjauksessa Outi Keskivaarin käsikirjoitus sai musiikin tarinoitumaan. 27 biisiä soi niin hyvin ja osuvasti toinen toistaan koskettavammin.

Miia Maaranen veti Annin roolin hengästyttävän hyvin. Vahvalla äänellään osui johonkin sellaiseen, että keikuin tuolin reunalla ja ihmettelin ihastuksissani, miten sitä joku osaa vaan laulaa niin. Anni rämäpää seikkailija oli muutenkin ehkä juuri minua parhaiten koskettava rooli.
Mirka Mylläri oli Mari, jonka äänestä olen aina tykännyt. Jotenkin se aina yllättää minut, että hennon vaalea nainen omaa niin kivan matalan ja käheän äänen. Mari on Annin ystävä, joka on raskaana.

Koko porukka oli niin namia, että tuntuu jotenkin kornilta nostaa ketään erityisesti, mutta jos sillai himpun verran, niin Miian lisäksi Tomi Alatalo! Hän oli Mikko(sekä Timo), Annin miesystäviä. Loistavan ja ottavan äänen lisäksi on aina herkullista seurata, miten pitkä ja hoikka mies pitää kroppansa niin rennon letkeänä.

Teemu Koskinen oli Tuomas, Marin mies ja niin paljon muuta. Osku Haavisto oli jos vaikka mitä! Nämä herrat olivat äärimmäisen hauskoja vetäessään Annin miesystävien rooleja. On aina kiva nähdä se, kuinka hypätään roolista toiseen ja ollaan niin hyviä!

Ihka oikea bändi hoiti säestyksen Ari Ismälän johdolla ja se toi iltaan tuntua, että taas saa nauttia jotain ainutkertaista. Sir Elwoodin hiljaiset värit-yhtyeen musiikki ei ollut minulle tuttua, mutta kun seuraavan kerran jossain kuulen, niin tämä tarina, Neiti Kevät tulee mieleen. Se oli mieleenpainuvasti kerrottu ja esitetty, se nauratti, mutta se myös nosti pintaan jotain kosteaa. Jokainen voi ottaa siitä omansa.

Onnittelin taas itseäni tästä, että pääsin nauttimaan jotain näin upeaa!

Kuvat: Juha Lahtinen

Kotkan teatteri

Morsiusneitojen salaisuudet

 Elizabeth Coleman on kirjoittanut hulppean näytelmän, Morsiusneitojen salaisuudet, mikä sai Pohjoismaisen kantaesityksen Kouvolan teatterissa 12.3.2016. Ohjauksesta vastasi Satu Linnapuomi. Lavastuksesta vastaa Sanna Levo ja se on niin kaunis ja harmoninen. Silmä ja sielu lepää.

Tämä näytelmä on siitä merkillinen, että se herättää monin tavoin. Siinä on ystävyyttä ja hyvin erilaisia tyyppejä. Tilanne on se, että ollaan häiden kynnyksellä, joita morsiamen äiti höösää raivostuttavalla hössöttämisellä. Morsiusneidoilla on salaisuus ja kerrotaanko se vai, niin sepäs se!

Morsiamen osassa on Rebecca Viitala, joka vetää osansa järkyttävän hyvin. Sitä luulisi, että on varmaan kiva olla morsian, kaunis ja niin rinsessa, vaan kyllä nyt tulee kuvioon paljon muutakin.

Megin sulhasena keekoilee James, Panu Poutanen. Uskottava hölmö, jonka itkukohtaus kirvoitti yleisössä jonkun vanhemman naisen nauramaan. Aivan kuin olisi paljastanut kaikkien mielipiteen sulhasesta.

Morsiusneitoina touhuavat Angela, Satu Taalikainen ja Lucy, Tytti Vänskä.
Angela on naimisissa nuoruuden rakastettunsa kanssa ja turvallista ja tylsää elämää jo vaikka kuinka takana. Onko kaikki kuitenkin sitä, miltä se voisi vaikuttaa.
 Lucy on minusta paras hahmo! Räväkkä ja suorasuinen ja hauska! Tyttöjen välistä ystävyyttä, rehellisyyttä ja kiikun kaakun siinä, mitä voi kertoa ja mitä ei? Välillä hauskaa ja sitten taas ollaan tilanteiden äärellä.
Colleen, Megin äiti, Nina Petelius-Lehto on niin touhukas, jollaisia voisi kuvitella oikeasti olevan olemassa, mutta kaikessa totuudessa, en haluaisi törmätä.

Kuviot menee uusiksi ja tulee uusi morsiusneito, Naomi, Petra Lehmusmetsä, varsin piristävä ruiske koko touhuun.
Koko tämä näytelmä on paljon! Se panee kaikki ajatukset hommiin. Jokaisella on ne salaisuutensa. Mietityttää niin, että luulenpa hyvinkin katsovani tämän vielä uudelleen.


 Kuvat: Nadi Hammouda

Äkkilähtö

Otettii äkkilähtö, kerättii auto täytee ja kohti elokuvateatteria: Studio123 otti meidät taas avosylin vastaan ja popparit kainalossa asetuimme nauttimaan elokuvasta Äkkilähtö.

Koska en lue ikinä arvosteluja, niin en nytkään juuri tiennyt, mitä olin tullut katsomaan, paitsi että kyseessä oli kotimainen elokuva eli varmaan ihan katsottava. Toisin kuin monen mielestä, mutta minä tykkään! Niin tykkäsin nytkin, jeeeee!

Tiina Lymi on ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista ja se tarina ja huumori oli just sitä, mikä minuun upposi. Ihan alkumetreillä olin otettu 8-vuotiaasta Annasta, jota aivan hemmetin hyvin esitti Eedit Patrakka. Tämä pikku tyttö ottaa niin haltuun koko jutun, että sitä voi vaan hämmästellä.

Lotta Kaihua esittää Katria, uranaista, jolta yks kaks putoaa pohja, haaveet kaatuu. Miesystävä onkin petturi. Annan äiti on narkkari, jonka miesystävä on rikollinen. Katri ja Anna lähtevät yhdessä, mutta ei yhdessä tuumin, tilanteesta pois ja pian ollaankin menossa Kainuuseen. Miesystävä Mikko(Antti Holma) ja Annan ädin hirveä miesystävä Tero(Ville Tiihonen) lähtevät perään. Elokuvan prinssi rohkea on Johannes(Jussi Vatanen), siellä Kainuussa.

Elokuva on hauska, siinä oli kohtia ja tyyppejä, mitkä ainakin minua huvittivat suuresti. Ville Tiihosen Tero oli kamala, mutta silti ihan älytön koheltaja, mille ei voi kuin nauraa. Antti Holman Mikko on toinen pöhkö, liian tiukassa takissa ja typerine silmälaseineen. Jussi Vatasen Johannes, ihana maalaispoika ihaninen tokaisuineen!

Lisäksi tässä elokuvassa oli sellaisia kohtauksia, mitkä nostattivat vettä silmiin ja palaa kurkkuun. Annan mummona oli aivan ihana täti tomera(Marja Packalén) jollaisia aina tarvitaan. Kyllä minä vaan niin tykkäsin tästä elokuvasta ja olen iloinen siitä, että näin sen!

Toivottavasti moni muukin, sillä kyllä oli elokuvissa muitakin kuin minun autollinen!