Robin Hood

Robin Hood on niin tunnettu, että on vaikea käsittää, jos olisi joku, joka ei tietäisi kuka hän on!? No, mutta nyt hän on kuitenkin Kouvolan teatterissa ja siellä häntä on ihan pakko käydä katsomassa.

Katsoja pääsee seuraamaan mahtavaa matsia, jossa mittelevät Sherwoodin iloiset veikot vastaan Nottinghamin Seriffi. Ollaan historian havisemassa Englannissa, missä Nottinghamin sheriffi ryövää kansalaisia mitä monenmoisilla veroilla. Kansa on ihan kauhuissaan, koska ei ole enää mistä ottaa ja lisää vaaditaan. Kunnes estraadille ponnahtaa Robin Hood, kaikkien köyhien ystävä.

Robin Hoodin roolin ottaa niin haltuu Panu Poutanen, siis ihan kaikin tavoin hän on se oikea Robin Hood! Eikös hän sitten hän mene ja rakastu kauniiseen neitoon, joka on Neito Marian. Tytti Vänskä on reipasliikkeinen neito tässä osassa, joka taitaa monenmoisia asioita. Neito Marian on kuitenkin Nottinghamin Seriffin holhouksessa, joten mutkia matkaan on tiedossa.

Nottinghamin seriffinä pasteeraa Raimo Räty, eikä ollenkaan hullummin. Kansalainen Kalervo Kukkaniitty antaa Seriffin itseään höynäyttää ja kukapas sen paremmin olisi taitanut kuin Veli-Matti Karén. Niin hassun näköinen, että hyvä kun tunnistaa saattoi.

Robin Hood on seikkailua ja siinä mittelöidään milloin miekoilla, ja sitten taas kepeillä ja miksei sanoillakin. Pikku-Jussina temmeltää Jalmari Hakaniemi niin kuin olisi aina tehnyt osaansa. Joukkokohtauksetkin olivat niin hyviä, että oli se huimaa katsottavaa.


Seriffin käskyläiset Toobert(Sasu Junkkari) ja Roobert(Sami Kosola) olivat hauska parivaljakko. Kun he lukivat uusia veroja kansalaisille hitaasti ja nopeutettuna, niin ihan meinasi hengästyttää.

Robin Hood on ennen kaikkea ihan koko perheen näytelmä. Vaikka 90% yleisöstä olikin nyt lapsia, niin kyllä vaan aikuiset saavat tästä yhtä lailla. Henkilöt ovat niin mahtavia, niiden rooleja esitettiin aivan loistavasti ja tarina avautui ihan kaikille. Lavastus oli niin käsittämätön, että ei mitään epäilystä, missä oltiin. Kaiken kruunasi vielä se, että välillä mentiin musiikin puolelle, kun saimme kuulla laulettavia osuuksia.
Käsikirjoituksessa oli herkuteltu ajoittain paikallisilla jipoilla, mikä kovasti jopa nauratti.

Sherwoodiin kannattaa mennä jos ei koko perheellä, niin vaikka ihan itekseen, sillä lystiä piisaa!

Kuvat: Marja Seppälä

Juhlan jälkeen

Juhlan jälkeen on esitys, missä ei ole juhlista enää tietokaan. Se on raakaa ja karua kuvausta siitä, miten nainen juo, äiti juo. Se ei aina näy, koska äiti, nainen on muuten niin tehokas, ainakin alussa...

Esityksessä laulaa ja esittää Elina Ylisuvanto, joka astuu hurjiin tarinoihin. Katsoja voi vaan haukkoa henkeään, kun eteen luodaan kuva äidistä, joka juo ja juo, silti yrittää parhaansa mukaan hoitaa lapsensa ja perheensä. Suoriutuu päivästä toiseen, mutta juo kaiken aikaa ja se nousee päällimmäiseksi, että on pakko juoda, olla humalassa, ei halua lopettaa...

Elina Ylisuvanto on uskomaton! Hän muuttuu aina naisesta toiseksi naiseksi. Milloin hän on nainen Amerikassa, joka juo siellä, jopa poikaystävänsä vanhempien viinit. Sählää ja sekoilee, tulee Suomeen ja jatkaa samaan malliin, jos ehkä vieläkin pahemmin. On katkolla vain kerätäkseen voimia.
Sitten on taas se äiti ja vaimo joka huolehtii lapsistaan, odottaa heidän nukkumaan menoa, että pääsee taas juomaan. Käy jopa töissä, mutta se tarve juomiseen on kaiken aikaa päällimmäisenä.

Nainen on vahva! Juomisenkin hän peittää ja pärjää. Miten kauan? Jossain vaiheessa tulee se viimeinen korkki...
Positiivista oli se, että näillä naisilla mies oli mukana kaiken aikaa!? Itse asiassa sitä hämmästelin eniten.

Juhlan jälkeen on rankka ja ravisteleva. Laulujen ja tarinoiden myötä avautuu esiin niin synkkää ja puhuttelevaa tarinaa, että voi vaan kuvitella, kuinka moni ei selviä.

Tässä juhlassa pääosia vetää Elina Ylisuvannon lisäksi Päivi Federley, joka hoitaa Elinan säestyksen.

Kuva: RiimuRaami/Nunnu Halmetoja

Tämä oli nähtävä, ei vaan koettava!