Kissa kierteli kulttuuria!

Tämä kissa vietti kultturirikkaan viikonlopun oman kollinsa kanssa. Joskus on hyvä niin ja nyt erityisen hyvä.
Lähdimme matkaan perjantaina ennen puolta päivää ja hyvästi kehräten. Aurinko hymyili meille ja suuntasimme läntiselle Uudellemaalle.
Siellä on kaunis paikka Koivulan kartano, mistä kollini oli varannut meille majoituksen.

Päärakennuksesta haettiin avain, joka sopi riippulukkoon, mikä oli ovessa, mikä taas löytyi vanhasta aitasta!

Olin sitä mieltä, että nojoo, nukutaan sitten aitassa ja varmaan on aika jännää! Hemmetinmoinen yllätys olikin se, mitä sieltä löytyi!

Olin jotenkin niin sitä mieltä, että jäähää tänne loppuiäksi. Oli meinaan niin komiata ja lämpimän viihtyisää. Ei kuitenkaan kovin kauaa voitu olla nauttimassa hienosta majapaikasta, kun oli taas lähdettävä. Nyt oli suuntana Mustion kartano!

Siellä kerkesimme jonkun aikaa ihastella ihan huikeaa miljöötä, ennen kuin pääsimme varsinaiseen asian ytimeen, joka oli kesäteatteri. Kunnon Kansleri esittäytyi meille varsin edukkaasti ja oikein eturivissä kehräsimme sille, mitä nähtiin ja koettiin. Tyylilajina oli farssi ja sitä saatiin, kun Pekka Autiovuori oli pääosassa Leo Patrikkana. Ihan totuuessa on mainittava, että ku en oo ihan heti häntä missään roolissä nähny ja Käpy selän alla-elokuvasta on jo tovi vierähtänyt, niin ihan heti en ois kyllä tunnistanut, vaan mikä karisma ja taituruus, wau!
Rakastajattaren roolissa huiteli Katariina Kaitue. Hän Assina oli niin vauhdikas ja hauska, että oikein ihmetellä piti, miten pysyi korkkareilla siinä kyydissä.
Rouva Patrikka oli Marjukka Halttunen, jippii, oikein kiva, koska hän on oikeastikin kansle....Pekka Autiovuoren vaimo. Ihana tyyppi, kiltti vaimo, joka ei oikein aina ole kärryillä mitä tapahtuu.
Simo Pastorin roolissa pärjäili loistava Matti Laine, jota katsellessa meinasi tulla hiki, koska niin oli mies-poloinen liemessä ja toimessa.
Pastorin "apulaisena" oli Erik Kakel, Sixten Lundberg, jota olisi suonut näkevän enemmänkin, niin oli hupaisa.
Entäs sitten Elina af Holmenmalm, jonka roolin veti Anu Palevaara, kuka? No, Salkkareitten Jenni, ei oo todellista. Mikä tanssiosuus, huh!
Loppumetreillä marssii  esiin Jaakko Majurin, josta on kaiken aikaa puhuttu ja jota on kaiken aikaa odotettu ja jonka takia kaikki on väännetty ja miten kaikki vaan on mennyt ihan miten sattuu, sillai farssimaisesti. Häntä näyttelee Jouko Keskinen. Sitä hiukan miettii, että no jo on pieni ja lyhyt rooli miehellä, jonka tunnistaa, apua, Salkkareitten Jukka Saliniksi, vaan sitten sitä lukee käsiohjelmansa uudestaan ja ymmärtää, että ei perskutti, ohjaaja! Jouko Keskinen ohjasi tämän Kunnon Kanslerin! Läpyt sille!

Teatteriesityksen jälkeen oli hyvä olla! Pakko tunnustaa, että Kulttuurikissan Kollikissa kehräsi enemmän. Sitä ei meinanut saada pois teatterilta, no ei vaines, sillä vaan oli muuten niin hyvä mieli, kun oli saanut nähdä jotain, mistä todella piti. Sitten takaisin Koivulan kartanoon.

Seuraavana aamuna nautimme runsaan ja herkullisen aamiaisen kartanon päärakennuksessa, missä oli myös melkoisen hulppea vessa. Valot olivat ihan yli kylän. Vaan, kaikki loppuu aikanaan ja oli pakattava ja jatkettava matkaa. Suuntasimme Saloon päin...mutta ennen sitä:

Pysähdyimme paikkaan nimeltä Kasvihuoneilmiö. Tästä paikasta kollini oli minulle lukuisia kertoja maininnut ja sinne siis. Nojust! Sitä paikkaa ei voi esitellä muutamalla sanalla, koska se ei vaan riitä! Koskaan en ole missään vastaavassa ollut, sillä paikan sisustus on jo niin näkemisen arvoinen. Tavaraa on kun huutokaupassa, mutta samanlaista en muista muualla näkeneeni. Huumoria on koko paikka tulvillaan. Kirjanpitäjällä lukee lappu rinnassa, että on Kirjanpitäjä ja siinä se sitten kirjaa piteli.

Wanha pariskunta piteli tarjottimia... Olivat niin aidon näköisiä, että oli ihan pakko lähempää tarkistaa, ovatko elossa vai muuten vaan niin elossa olevan näköisiä.
Kun sitten sieltä pääsimme, matka jatkui...Olimme menossa mökille, yksityiseen paikkaan, joten en siitä sen enempää, muuta kun että siellä oli hyvää ruokaa ja juomaa, kaikkea oli riittävästi. Pariskunta, joka otti meidät vastaan, oli aivan mahtava ja hiljaisia hetkiä ei tainut olla kun silloin kun nukuimme.
Kotimatkalle lähtiessämme, poikkesimme vielä vanhalla sahalla...

1700-luvulla oli perustettu saha! Aivan mieletöntä historian havinaa!

Saha on lopetettu jo 1950-luvulla. Niille sijoilleen jäänyt, mutta mielenkiintoista oli käydä vilkaisemassa. Vaikka hiukan haikea mieli tuli, kun olishan se voinut jatkua....

Vielä on kesää jäljellä, joten kaikkea ehtii, joutaa ja kerkiää!

Kuvat: Kini Laine

Pyykkärit

Valkealan kesäteatterissa pestään pyykkiä. Neljä pyykkäriä lutraa pyykkejään koko esityksen ajan. Samalla siinä sitten käydään läpi kaikkien elämää. Näytelmä on Pyykkärit, jota on esitetty myös nimellä Pesulan likat. Skottilainen Tony Roper on käsikirjoittaja, joka on halunut tehdä tarinan tavallisista naisista. Eeva Keinonen ohjasi tämän sovituksen Valkealaan.

Neljä eri ikäistä naista, ystäviä keskenään, pesevät pyykkiä ja jutustelevat. Käydään läpi jokaiselta jotakin ja kun tilanne oikein menee äärirajoille, otetaan tupsluikkarit.

Pesulan huoltomies, Korhosen Antti (Ari Teräväinen) pakkeineen pelmahtaa välillä paikalle ja taas kupiteltiin.

Tässä näytelmässä oli myös musiikkia, kun näyttelijät lauloivat. En vaan ymmärtänyt biisivalintoja, sillä aina silloin näytelmä ikäänkuin katkesi. No, ehkä se oli tarkoituskin.

Rouva Perälä (Lea Karhu)  oli ilmeisesti vanhin ja vaikutti pikkasen raasulta vaikka kyllä hänestäkin paljastui aika ihmeellisiä asioita.
Raili Hämäläinen (Roosa Luukka) oli se kaikista nuorin, joka jaksoi haaveilla niin paljon paremmasta ja hienosta elämästä.
Lydia Virtanen (Tiina Andersson-Koste) oli porukan topakoin, joka pisti välillä toimeksi.
Margit Lahtinen (Jenni Rautiainen) on juopon miehen vaimo, mutta tässä näytelmässä kyllä ihan tähti. Jenni Rautiainen on koko tarinan kantava voima, itse pirteys!

Niin paljon pestään pyykkiä esityksen aikana, että voisi kuvitella, että siinä menee samalla kunkin naisen perheen pyykit (vitsi oli).
Lavastus oli hieno ja kivasti toimiva.

Pyykkärit on harmiton kesänäytelmä!

Kuvat: Elina Winne

Tuulen Koira - ohjaajan sana

Tuulen Koira on näytelmä Paavo Ruotsalaisesta. Tätä upeaa näytelmää esitetään Pulsan aseman puistossa. Ohjaajana on Aapo Stavén, jolta halusin kysyä seuraavaa:

1. RATA-Ryhmä on tehnyt on tehnyt loistavan näytelmän Tuulen Koira, mikä kertoo Paavo Ruotsalaisesta. Miksi juuri Paavo Ruotsalainen?

Kysymys oli ennen kaikkea hyvästä käsikirjoituksesta, mikä on aina RATA-Ryhmän tekemisen lähtökohta. Törmäsin käsikirjoitukseen sattumalta lomamatkalla Nilsiässä. Aihevalinta oli siis osaltaan sattumaa, toisaalta uskonnollisen aiheen käsittely on kiinnostanut itseäni jo muutaman vuoden. Nyt tämän aiheen käsittelyyn avautui mitä mielenkiintoisin mahdollisuus. Paavo Ruotsalaisen hahmo on erittäin mielenkiintoinen käsiteltävä: jalustalle nostettu, vaikka hän itse saarnasi juuri sitä vastaan. Niin tärkeä niin monelle, toisaalta hän työnsä vuoksi laiminlöi perhettään ja ei muutenkaan ollut mikään helpoin läheinen. Näytelmämme alaotsikko "kesäteatteriesitys intohimosta, uhrauksesta ja Paavo Ruotsalaisesta" tiivistää jotain hyvin oleellista.

2. Esityspaikkana on kaunis Pulsan aseman puisto. Kuinka "löysitte" sen?

Tuottajamme ja RATA-Ryhmän toinen perustaja Ari Väänänen oli aikanaan töissä asemalla, kun siellä toimi hoitokoti (vielä muutaman vuotta sitten). Teatterimiehenä Ari tunnisti paikan potentiaalin ja hänellä jäi mieleen toteuttaa Juhani Ahon Rautatie Pulsan asemalla. Tämä olikin RATA-Ryhmän ensimmäinen produktio kesällä 2014. Pulsan aseman yrittäjät Petra ja Lasse Karjalainen ostivat aseman itse asiassa vasta tuon kesän jälkeen, mutta olemme saaneet jatkaa teatteritoimintaa tämän jälkeenkin, mistä kiitos!

3. Kuinka ja missä harjoittelitte näytelmää?

Harjoituskausi oli suht tiivis, vähintään viidet harjoitukset viikossa ja kaksiosaisia päiviä. Harjoittelimme näytelmää esityspaikalla melko perinteisellä kaavalla kohtausharjoituksineen ja läpimenoineen. Oman lisänsä toi tietysti näytelmään sovitettu musiikki, kohtausten pohjalla elävät äänimaisemat ja ilman säestystä lauletut Siionin virret. Musiikkipuolen harjoittelu vei kyllä suuren osan harjoituskaudesta!

4. Miten näyttelijät valikoituivat?

Riitan roolin näyttelevä Heidi Haiko on minulle tuttu opiskeluajoilta ja ollut mukana RATA-Ryhmässä jo Rautatiestä alkaen. Myös Marika Spencer oli jo viime vuonna mukana. Iiro Iivonen ja Oscar El Husseini olivat ennestään tuttuja muiden yhteyksien kautta ja olin nähnyt heitä tarpeeksi näyttämöllä, että tiesin kavereiden potentiaalin. Muusikot Mariina Niittymäki ja Johanna Sientola löytyivät avoimen haun kautta, tosin Mariinan olin tavannut jo edellisenä syksynä. Produktioidemme ryhmät koostuvat aina esittävän taiteen ammattilaisista sekä pitkän linjan ammattimaisista harrastajista.

5. Mitä Rata-Ryhmältä saadan seuraavaksi ja missä?

Tänä kesänä RATA-Ryhmä teki uuden avauksen toteuttamalla kaksi ensi-iltaa. Näistä ensimmäinen, Veikko Huovisen Siintävät vuoret-romaanin pohjalta tehty samanniminen kantaesitys toteutettiin Tuulen koiran katsomon takana nousevan mäen päällä olevassa nuotiopiirissä (ensi-ilta oli 10.6.2016). Tein Siintävin vuoriin dramatisoinnin ja ohjasin myös sen. Todennäköisesti RATA-Ryhmän seuraava juttu on ensi kesän nuotiopiirinäytelmä, jonka tekstistä minulla on jo ajatus, mutta sitä ei ole vielä lyöty lukkoon. Tulevaisuudessa
toimintaa on tarkoitus laajentaa myös talven puolelle, mutta tuskin vielä ensi talvena.

Kuvassa Aapo "käsityöstää" opaskylttejä ensi-iltapäivänä.

Tuulen Koira

Pulsan asema ja sen puisto toimi kohtauspaikkana, missä saimme tavata Paavo Ruotsalaisen. RATA-Ryhmä on loihtinut aivan mahtavan sovituksen Matti Pajulan käsikirjoituksesta Tuulen Koira, jonka on ohjannut niin taitavasti Aapo Stavén.
Oma nuoruus 1970-luvun lopun opinahjosta tuli mieleen. Opiskelin silloin kansanopistossa, missä lähes joka päivä mainittiin jollain tapaa Paavo Ruotsalainen ja jonka reliefi koristi juhlasalin seinää ja mikä syöpyi minun näkökenttääni ikuisiksi ajoiksi.

 RATA-ryhmän Paavo ei ollut ollenkaan niin askeettisen näköinen, kun ei ollut suorien hiuksien jakaus keskellä päätä. Iiro Iivonen Paavona oli äärimäisen vaikuttava ja osansa sisällä. Synnin tuska ja rauhattomuus tuli todella hyvin esiin.
Kaiken takana on nainen, joka palavasti rakastaa... Niin juuri! Paavon vaimo Riitta oli se, joka piti kaiken pystyssä, kun Paavo messusi pitkin kyliä, milloin minkäkinlaisessa hengessä. Heidi Haiko on näytelmässäkin se kantava voima. Loistava naisen rooli, jonka on jaksettava ja kestettävä, kunnes ei enää jaksa...

Upea kohtaus oli se, kun Paavo vihdoin ja viimein saapuu Seppä Högmanin luokse. Marika Spencer seppänä vetää niin ronskin ja viisaan osan, että sitä melkein haukkoo henkeään.

Kuuden hengen voimin tämä Tuulen Koira esitetään ja niin taidolla ja tunteella, että sitä vaan hämmästelee. Musiikkia oli mukana, näytelmään tehtyä ja niin hyvin vedetty. Johanna Sientola oli haitarissa ja Oscar El Husseini rummuissa. Lisäksi heillä oli musiikin lomassa muitakin rooleja. Kun Oscar El Husseini hyppäsi Niilo Kustaa Malmbergin lipereihin, sitä kuunteli kuin oikeatakin saarnaajaa!

Yleisö pääsee mukaan, kun välillä ohjelmassa on Siionin virsien veisuuta! Ihan mahtavaa!
Oli ensimmäinen kerta kun olin Pulsan asemalla kesäteatterissa ja oli ensimmäinen kerta, kun näin RATA-Ryhmän esityksen, mutta käsi sydämellä vakuutan, että tuskin viimeinen.
Suosittelen lämpimästi ihan kaikille, nyt jos koskaan, niin tätä ei kannata jättää näkemättä, sillä puitteita myöten kaikki on kunnossa.

Kuvat: Minna Mänttäri

Ulvova Mylläri

Ulvova Mylläri on Arto Paasilinnan kynästä semmoinen tarina, mikä ulvoo ihmisten mieliin. Haminan kesäteatterissa se ulvonta on sitä luokkaa, että se menee luihin ja ytimiin, mieleen ja sieluun ja jää sinne.
Haminan kesäteatteria vedetään jälleen uudessa paikassa, jälleen siksi, että laskin minulle sen olevan jo neljäs paikka, mutta uskallan väittää tämän kesäisen olevan ihan paras ja toimivin!
Katsomossa on numeroidut paikat ja jokaiselta paikalta on hyvä näkyvyys. Lisäksi melkoista plussaa on se, että näyttämö on "monikerroksinen". Nyt oli hienosti käytetty sitä, ettei yleisö aina arvannut mistä suunnasta milloinkin tiesi jotain odottaa.

Ulvova Mylläri, Gunnar Huttunen on varsin symppis, mutta kun ei käyttäydy niin kuin muut, aiheuttaa kyläläisissä jokseenkin kauhun sekaisia tunteita. Olle Tepponen ulvoo Gunnarin roolin niin kuin olisi syntynyt siihen. Saa katsojat puolelleen heti ja ansaitusti. On suorastaan häkellyttävää seurata, miten joku osaa laittaa itsensä niin likoon kuin nuori Olle Tepponen, jonka koko kroppa on mukana, kaikki ilmeet ja se olemus!!! Katsomoon välittyy aivan mahtavaa seurattavaa.
Ollen vastaparina on Marianne Hagman, joka kerhoneuvoja Sanelma Käyrämön osassa koittaa tasoitella Ollea kaiken kattavalla rakkaudella.
Oikea wanhan ajan Suomi-filmi-pari!

Tarina käynnistyy aika lailla Gunnar Huttusella. Tuodaan esiin, minkä takia kyläläiset ovat niin Mylläriä vastaan. Ohjaaja Pia Lunkka on ottanut suht verkkaisen alun kaikille ja paljastaa vasta näytelmän edetessä monen näyttelijän takataskusta kivoja ylläreitä.

Kunnanlääkäri vaikuttaa olevan aluksi ihan tavallinen, mitäänsanomaton kunnan lääkäri. Kaikkea jännää paljastuu, kun Gunnar Huttunen lähtee käymään hänen pakeillaan. Kerta kaikkiaan niin loistava kohtaus, että vauhtia piisasi hengästymiseen asti, siis minua alkoi hengästyttää, lienee jännityksen ja nauramisen vuoksi. Juha-Pekka Putkonen on ihan uskomaton!

Kylän postiljooni, Piittisjärvi jakaa postia ja on vain yksi muiden joukossa, kunnes tulee hänen vuoronsa vetää oma soolo. Jan Mykkänen on ihan hervoton ja sitä hämmästelee, miten hyvin ottaa roolinsa, vaikka katsomossa tirskutaan herkeämättä.

Nimismies on alussa myös aika persoonaton, kunnes pääsee oikein valloilleen. Roni Soini vaan on niin hyvä ja mikä ääni. Lahjakasta vetoa.

Poliisi Portimo on symppis! Ihana poliisi, joka ymmärtää Ulvovaa Mylläriä. Raimo Kaistala on just sellainen kiva poliisi, joita toivoisi joka kylään, paitsi ettei kylissä ole enää poliiseja...

Tämä tarina on niin hauska, mutta myös niin totta! Se tuo hyvin esiin sen, kuinka sitä vaan on elettävä juuri niin kuin muutkin. Jos poikkeat tavoista, niin rapaa tulee niskaan ja paljon.
Haminassa on osattu ottaa hieno tarina esiin ja aivan hemmetin upealla kokoonpanolla ja millä taidolla ja sydämellä.

Mie niin kehrään ja miun kuski hyrisi mukana, niin jotta olis halunu nähä koko esityksen uuestaa!
Mie taas kehotan kaikkii, ett vaik et ois ikiin käyny kesäteatteris, ni ny kannattaa alottaa ja ei ku Haminaan!

Kuvat: Tommi Mattila

Haminan teatteri

Tankki täyteen

Kesäinen päivä, sataa-paistaa-sataa-paistaa, mutta eipä hätiä mitiä, tankki täyteen ja kohti Mikkeliä, missä Naisvuorella menee Tankki täyteen! Mika Nuojuan ohjaama versio meille vanhemmille niin kovin tutusta tarinasta, kun halvalla saa...


Sulo Vilenin autokorjaamo ja siinä sivussa baari on estraadin ydin. Lavastus toimi loistavasti, sillä niin oli sellainen kiva 1970-luvun tunnelma.
 Juttuhan menee niin, että Sulo Vilen (loivaliikkeinen Ismo Sievinen) ostaa aina kaikkea, kun halvalla saa. Rouva Emmi Vilen, Kätevä emäntä (Minna Kivelä) ei millään muotoa tykkää näistä "halvoista kaupoista" ja sehän hiertää. Kannat kopsuu ja helma vilahtaa, kun Emmiä ottaa pannuun. Sulo ei saa juuri sanaa suustaan, kun ei ymmärrä, miksi ei hanki jotain,  jos kerran halvalla saa.

Juhana Vilen on niin Juhana! Antti Heikkinen vetää roolinsa sellaisella antaumuksella, että kyllä nauratti. Kolmekymppinen aikamiespoika, pikkasen jämähtänyt, mutta vielä jaksaa haaveilla kaupunkiin pääsystä, kun ei autokorjaamoala vaan kerta kaikkiaan kiinnosta!

Konstaapeli Reinikainen, joka myös on tuttu hahmo meille jo hieman ikääntyneimmeille, oli niin hulvaton. Janne Kyyhkynen Reinikaisena oli hervoton. Poliisi pelmahti tämän tästä paikalle hauskoine juttuineen ja alati vikittelemässä baariapulaista Ullaa. Riina Uimonen Ullan roolissa pirtsakasti näpäytti aina Reinikaisen ruotuunsa.

Kaikissa muissakin rooleissa olleet olivat niin osuvia. Leevi Heinonen oli niin "kirkon kieltä" puhuva rovasti kuin Severi Männinen. Joonas Kääriäinen hyppi neljässä roolissa ja jos sitä ei muuten huomaisi, niin käsiohjelmasta voi tarkistaa. Marjo Häkkisellä oli kolme roolia ja ääntä osaa käyttää niin, että yleisö aina tirskahti, kun Elsa kauhisteli.

Tankki täyteen on todella onnistunut versio ja sen huomasti täpötäydestä katsomosta, joka eli niin mukana. Vaikka tarina ajoittuu 1970-luvulle, niin kyllä se vaan toimii edelleen ja nuorillekin. Oma nuoreni tykkäsi tavattomasti esityksestä, eikä ollut yleisössä ainoa.

Kuvat: Pihla Liukkonen

Mikkelin teatteri

Käpyhovi taistelee

Kesäisenä päivänä se oli varustauduttava kunnolla, kun lähtee kesäteatteriin. Vilttiä sulloin sadetakkien kanssa kassiin ja ei kun menoksi. Tälläkertaa Jaalaan, missä päästiin Käpyhoviin.
Käpyhovi taistelee on jatkoa näytelmälle Harmaat pantterit, mikä nähtiin Jaalassa 2010 ja Valkealassa 2015.

Käpyhovi on perheenomainen vanhusten hoitokoti, missä johtajana häärää Ilona Huttunen, kaikkien rakastama hoitokodin hengetär. Nyt meidän ilona Ilonan roolissa on Anne Nyström, joka laittaa asukkaat välillä reippaalle jumpalle.

Asukkaat ovat mainioita, jokainen oma persoonansa. Auli Kallio veti potin kotiin runotyttönä, herttaisena Hilja-Auroorana, joka ei useinkaan hiljaa pysynyt, runoa pukkasi joka käänteessä. Tiina Klemola oli uusi asukas, tiukka feministi-Irkku, Irmeli Kurppa, joka vaikutti aluksi niin kurpalta, mutta josta kehkeytyi ihan kelpo tyyppi. Loistavat, pitkät repliikit olivat kyllä niin hallussa, että se oli viihdyttävää kuunneltavaa.

Heli Nikunen veti jälleen Kikka Natusen roolin. Kun Kikka lauloi imurin putkeen, oli jo että mikäs déjà vu nyt napsahti, mutta niinhän se meni silloin vuonna 2010. Kikka on räväkkä harjoittelija, joka puhuu kaikkea muuta kuin kirjakieltä ja se tuntuu erityisesti ärsyttävän Irkkua... Kikan tähdittämät musaosuudet olivatkin ihan hottia, mukavasti aina katkaisivat tarinaa ja oli ilo seurata sitä menoa, kun hoitokodin asukkaat mennä mukelsivat mukana.
Mukana oli nyt myös mamu, Massud eli Masa vaan. Jussi Kunttu veti irakilaisen maahanmuuttaja-hoitajan roolin niin uskottavasti, että äkin olisi luullut hänen olevan ihan aito mamu.

Käpyhovissa on myös siviilipalvelusmies, Sulo Käki, joka ei juurikaan jutellut, mutta jolla on iso rooli koko näytelmän kannalta. Anssi Ahola oli Sulona "nörttien nörtti". Rauno Solio kunnostautui Ensio Kanasena, armeijan upseerina, jonka viimeinen "komennuspaikka" on Käpyhovi. Jukka Junnola on reipas herra Usko Kukkonen, joka paljastuu aseistakieltäytyjäksi.

Varsinainen jutun ydin on se, että tämä Käpyhovi on konkurssin alla ja kunta suunnittelee ihan uusia kuvioita. Kunnan sosiaalitoimenjohtaja Natunen on se kapula rattaissa. Natusena kekkaloi Joonas Vanhatalo ja aivan kuin olisi ennenkin esiintynyt, sillä niin oli varman oloiset elkeet. Hän yrittää Käpyhovin kauppaamista Pettendolle, mutta kuinkas käy, kun pannaan hommat hoitumaan. Pettendoa edustaa Kaisa Larsson, minkä roolissa topakasti esiintyy Arja Stolt.

Vauhtia piisaa kaiken matkaa, tarina kulkee kuin tanssi, sulavaa ja askelmerkit kohdillaan. Jokainen tietää paikkansa ja vaikka pikku-unohduksia sattui, niin nehän kuuluvat vanhainkodin elämään! Kuinka käy Käpyhovin, niin se on mentävä katsomaan!

Pidin tavattomasti tästä komediasta, jossa oli kuitenkin totuuden siemen! Jaalalaiset eivät petä!

Kuvat: Hilma Stolt

Jaalan kesäteatteri

Simpauttaja

Kostea kesäinen torstai ja ei kun pukemaan, pitkähihasta, villatakkia, villasukkaa, takkia...ja kassiin sadetakkia ja vilttiä ja sitten matkaan. Tällä kertaa Iittiin, missä oli luvassa nähdä Simpauttaja!
Tänä kesänä Iitin kesäteatteri toimii Pitokartano Kurjenmiekassa, mikä ei ole ollenkaan huono valinta. Katsojia hemmotellaan vesivessalla ja ravintolapalveluilla. Sai ostaa tupsluikkarin ja sen sai viedä katsomoon!
Taivasalla saatiin seurata Simpauttajaa, mutta niin se vaan säiden haltija armahti, ettei saatu kuin muutama pisara ja niin ollen sadetakit saivat olla kassissa.
Tässä Suomen kesässä kesäteatterit saavat lisätienestiä hyvin sadetakkien myynnillä...onko se hyvä vai huono asia, riippuu miltä kantilta sitä tutkailee.

Mutta asiaan! Simpauttaja on kaikille tuttu, pakko olla. Heikki Turusen tunnetuin romaani, josta on väännetty useita teatteriversioita ja elokuvakin. Nyt sen voi kokea Iitissä Kimmo Rämän ohjaamana ja ei yhtään pöllömpi kokemus.

Simpauttajana velmuili Pekka Malin. Vieras mies, joka saapui kylään ja josta juuri kukaan ei mitään tiedä.

Ryynäsen Imppa on saanut lähöt kotoaan ja pestautuu Pirtamon tilalle töihin ja siellähän se on jo Simpauttajakin. Imppana kunnostautuu hyvinkin onnistuneesti Leevi Lautala.

Hikisimmän työn tekee Jari Viljamaa. Hän kun tuskittelee pikkasen raasuna Ottona, niin jo on hulluna humalassa Pirtamon vanhana isäntänä ja vielä Hemmonakin kerkiää heilua. Siinä saa villapaita kyytiä, kun vaihtuu niin nopsaan.

Mielenkiintoiset valinnat ovat Lassi Kaurapellon ja Jomppa Kaunismäen roolit. Lassina on lapsi ja Jomppana kypsään ikään ehtinyt nainen. Lenni Lautala vetää miehekkäästi osansa ja Ritva Muhonen on elämänsä roolissa. Jompan humalan huuruiset jorinat olivat niin hauskoja, että niitä kuunteli mielikseen.

Nina Honko oli Juuli, Simpauttajan simpauttama. Vaalea elovena-tyttö, jota hepsankeikaksi sanottiin. Kun Kuunolle selviää jutun ydin, niin kyllä saa siitä kaikki kuulla. Markku Heino on ensin niin hissukka Kuuno, kunnes on aihetta kimmastua ja sitten sitä tulee.

Kokonaisuutena toimiva ja kaikki olivat juonessa hyvin mukana. Kivoja jippoja mukana eli pakkaa on sekoitettu, niin kuin Simpauttajassa kuuluukin. 

Simpauttaja on hauska tarina kesäiseen iltaan. Yhden kylän tarina 1970-luvulta, joka siis osin on totta, sillä Heikki Turunen keräsi kirjan kokoon omasta kylästään. Ihan pikkulapsille ja uusmoralisteille en suosittele, sillä kieli on melkoisen räväkkää ja siinä ryypätään ja vaikkei näytetä, niin kyllä käy selville, mitä Simpauttaja Juulin kanssa häärää....

Kuvat: Pauli Similä ja Ari Varima

Iitin Harrastajateatteri ry.

Miksei Jeppe juo ?

Se oli äkkilähtö puolen tunnin varoitusajalla, määränpäänä Ruotsinpyhtää ja siellä aivan valloittava Strömforsin ruukkialue, missä on Ruukinmyllyn kesäteatteri! Kertakaikkisen ihana miljöö ja esityksenä Miksei Jeppe juo? Naurutakuulla! Jos ei yhtään naurata, saa lipun hinnan takaisin. Joku perin juurin saita tyyppi vois kokeilla...

Kuva: Kini Laine

Katetusta katsomosta avautui heti hulppea maisema eli näyttämö ihan parhaimmasta päästä ja kyllä, laituri ja vesi ovat hyvin otettu huomioon, tässäkin näytemässä.

Tällä kertaa oli vanha tuttu näytelmä tehty kääntämällä se toisin päin ja se oli varsin onnistunut. Sovituksen Ludvig Holbergin tarinasta oli rustannut Essi Rönnkvist ja ohjaus on Juhana Rönnkvistin.

 Jeppe Niilonpoika ei juo vaan kiukuttelee ja äksyilee kaikkien harmiksi, jopa veneelle. Jeppenä äkseeraa Marko Lindholm ja ottaa yleisönsä hyvinkin ilmeikkäästi ja lähes kaikin mahdollisin keinoin.

Jaakon baari on keskeinen tapahtumapaikka ja siellä Jaakon roolissa heiluu Veli-Pekka Ristaniemi, joka venyy tarinan edetessä opettajaksi ja... no enpäs kerrokkaan, etten paljastaisi esityksen herkkupaikkoja. Joka roolissa upea artikulointi ja kehon kieli pääsi hyvin oikeuksiinsa.
Jukka Saarinen on Masa ja sitten taas Touko, joka taas muuntautuu moneksi. Lupsakkaasta ärsyttäväksi ja takaisin. Palkitsevaa katseltavaa!

Näytelmän upeat naiset ovat Sanna Ristaniemi ja Essi Rönnkvist. He ovat Jaakon baarin kikattavia pissa-liisoja ja sitten taas Vienona ja Kainona kaikkea muuta kuin vienoja ja kainoja. Lisäksi Sannalla on Jepen vaimon rooli.
Näytelmän veteraani on Seppo-Ilmari Siitonen, joka Paronin roolissa ei jää ollenkaan nuorista jälkeen. Hän on tarinan "pahis" ja hoitaa roolinsa yhtä ketterästi kuin nuorempansa. Jos minulla olisi hattu, nostaisin sitä hänelle.

Vauhtia piisasi ja verbaalista iloittelua, paikkakuntakohtaisia näpsäytyksiä, joista Kouvolakin sai osansa, Kymijokea unohtamatta. Kun Nordea mainittiin, olin tukehtua, sillä se oli kyllä niin osuva nappi.

Menkää hyvät ihmiset katsomaan tätä, sillä Ruotsinpyhtäällä oli kaikki puitteet todella kunnossa!

Kuvat: Minna Marttila

Ruukinmyllyn kesäteatteri

Mielikuvituspoikaystävä

Henriikka Rönkkönen on kirjoittanut hersyvän kirjan sinkkuelämästä, siis niin hauskan, ihanan ja huvittavan, että jälkeen päin pelkän kirjan näkeminen alkaa naurattaa. Vinkin voi lukea täältä!

Mitä Henriikka itse kertoo siitä, miten blogikirjoittamisen seurauksena syntyi kirja?

Kuva: Riikka Kantinkoski


1. Sinut opittiin tuntemaan Sinkkublogista, missä pääasiassa oli seksiä. Kirjoitit nyt kirjan, lähes samasta aiheesta. Millainen askel se oli?
-  Mua huvittaa, että Sinkkublogi nähdään "seksiblogina", koska se ei mulle edusta sitä. Kirjoitan blogiin mitä mielessä sattuu liikkumaan enkä erottele aiheita seksiin tai mielikuvituspoikaystäviin. Seksuaalisuus on kuitenkin iso osa meitä kaikkia enkä voi sivuuttaa sitä mitenkään, kun puhutaan tunteista, ihastuksista, peloista, rakkaudesta, sukupuolisuudesta, itsensä etsimisestä. Yhtä hyvin blogi voitaisiin nähdä rakkausblogina tai haaveilublogina, mutta se seksi kiinnittää aina huomion, koska ei edelleenkään ole normaalia puhua siitä.
Kirjan kanssa on ihan samat tuntemukset.

2. Olet ammatiltasi opettaja - haluatko opettaa kirjallasi jotain joillekin?
-  En oikeastaan halua opettaa mitään, koska jokainen oppii asiat omalla tavallaan ja omassa rytmissä, ja jokainen tekee omat itselleen sopivat valinnat elämässään. Kerron omista kokemuksistani ja tuntemuksistani, jotta se helpottaisi muiden elämää ja tulisi semmoinen olo, että huh en ole yksin näiden juttujen ja ajatusteni kanssa. Se on nimittäin aika ihana tunne.

3. Huumorisi on hervotonta, kuinka se syntyy vai näetkö asiat vaan niin hauskoina?
- Kun kirjoitan surullisia juttuja, mä itken, mutta kaiken muun kirjoittaminen on neutraalia. Olisi kyllä kiva nauraa omille jutuille, mutta ne vaginapierut ja esinahan ihmettelyt on mulle ihan täysin tavallisia ja tylsiä ajatuksia. Mies on mulle kuin joku kukkakaalikäärylebruleen resepti, jota yritän tulkita hirveessä stressissä ja jonka tekemisessä luultavasti epäonnistun ja poltan koko talon.

4. Käsi sydämellä - kenen käsiin toivoisit erityisesti kirjasi päätyvän?
- Toivoisin kirjan päätyvän sellaisen ihmisen käsiin, joka kokee, että on yksin eikä voi koskaan löytää ketään eikä kelpaa kenellekään, koska meistä suurin osa ajattelee välillä niin, ja ne on hirveitä ajatuksia. Toivoisin, että semmoinen henkilö saisi voimaa mun teksteistä ja että kirja saisi nauramaan, kun kaikki muu menee päin persettä.

5. Saammeko lisää luettavaa sinulta?
-  En ole ihan vielä valmis tällaiseen tuskaiseen synnytysprosessiin, jonka nyt kävin Mielikuvituspoikaystävän kanssa läpi, mutta en mä kirjottamista lopeta ennen kuin naaman päällä on pari metriä multaa. Jos silloinkaan.

Remu & Hurriganes - Rock and roll musikaali

Kun kuulin, että aina niin suosittu Korvenkylän kesäteatteri esittää Hurriganes-musikaalin, olin mennä sijoiltani! Heti alkoi päässä pyöriä yks sun toinen biisi ja oikein mahan pohjasta kouraisi, kun mieleen palautui yhtä sun toista. Ihan kaikista rockin ajatus oli se, että halusin Remun näkevän tämän! Niinpä heti tuumasta toimeen ja soitin Remulle:
- Tulisit sie tänne kattomaa, ku tääl esitetään siua? Tääl veetää Hurriganes-musikaali.
- Älä perkele!
- No, kyllä! Jos sie tuut, nii mie lupaan siust huolta pitää.
- No siinä tapauksessa ja jos ei heinätyöt estä...
Näin myö Remun kans sovittiin ja kun Remua esittävä Tommi Tainio lähti mukaan järjestelyihin, niin peli oli selvä. Remu saapui Kouvolaan kuski Nikanderin kanssa sovitusta ajasta etuajassa, mutta silti kerkesimme hyppätä kyytiin, minä ja miesystäväni. Sitten kohti Korvenkylää!
Kerroin, että Korvenkylä on nimensä veroisessa paikassa, mutta mitä sieltä löytyy, on jotain ihan uskomatonta! Valistin  koko matkan, että ei voi sieltä muuta kuin saada erittäin hyvän mielen!

Kun saavuimme paikalle, oli vastaanotto kertakaikkisen loistava. Kaiken kaikkiaan, ihan kaikki järjestelyt olivat sitä luokkaa, että uskaltaisin väittää, että moni ihan oikea yritys voisi käydä mallia ottamassa. Remu oli aivan otettu ja sen huomasi, fiilis äijällä oli ihan mieletön! Olin pyytänyt Remulle kunnollista tuolia ja kappas, meille oli kaikille varattu pehmustetut aitiopaikat.Kiitos.

Kun Jalle Niemelän ohjaama HURRIGANES-musikaali alkoi, niin se tempaisi mukaan ihan ensi metreiltä. Oli niin hienoa, kun on itse elänyt Hurriganes-ajan, tuntenut sen musan voiman ja ollut jo silloin haltioissaan ja kuinka nyt tajuaa, ettei syke edelleenkään sammu, niin sitten vielä istua itse Remun vieressä kuulemassa "remumaista" kommentointia. Ihan uskomatonta ja ainutlaatuinen kokemus.

Remun roolissa Tommi Tainio taas näytti kykynsä. Miten osasi olla, laulaa, takoa kannuja ja olla vaan niin "remumainen". Höpinää tötteröön!

- Ei saatana, sanoi Remu aina välillä(ja paljon muuta).
 Ihan helvetillinen suoritus.

Pikku-Henry eli Remu lapsena oli riemastuttava ja sen roolin veti niin tappiin Topias Kuoppamäki. Aivan upeaa aina nähdä, kuinka se nuoruuden into ja taito yhdistyy. Näissä kohtauksissa Remu muutamaan otteeseen kuiskasi minulle, mitä seuraavaksi tapahtuu...

Hurriganes kokoonpanolla, jossa oli Albert Järvinen kitarassa. Levytys käynnissä ja Albertia esittävä Aki Kelin tykittää ihan vimpan päälle. Paitsi, että taustalla on bändi, Hot Wheels joka soitti kaikki biisit niin, että veri oli seisahtua. Ihailtavaa oli seurata se, mite homma toimi, miten sitä soittaa, vaikkei ihan niin soitakkaan. Aki Kelin oli niin Alppu!

Kun Albert lähti, Ile Kallio tuli takaisin. Sami Viitalo, koko tämän musikaalin maestro, esitti niin Ileä! Miten olivat mimmit kuumina, niinjoo, taidan muistaa senkin ajan...

Legendaarinen kuva, ei vaan kuvaushetki Hurriganesista. Cisse Häkkisen roolin veti Kyösti Vuorela niin hyvin, ettei Remu ollut häntä esityksen jälkeen uskoa samaksi mieheksi.

Jos olin koko spektaakkelista ihan murusina, niin koreografiat sai minut melkein pissimään housuun. Niin upeita askelkuvioita ja se rytmi ja syke ja se fiilis, kuinka kaikki vaan rimmasi, että miten ne osaa. Koreografina on tässä jutussa Hilppa Lampi. Läpyt hänelle!

Remun tyttöystävää Jenniä esitti Piia Jussila, jonka laulamana I will stay sai yleisön lähes liikkuttuneeseen tilaan. Remukin tuumasi: Aivittu, osaapas friidu laulaa.

Kun loppubiisi(jota en kerro) oli vuorossa, oli jo ihan uskomaton olo. Remu tuumasi, että oikein veret seisauttava- olo. Olipa melkein häkellyksissään.

Saatiin kuulla esityksen jälkeen, että vaikka Korvenkylässä porukka aina jonkin verran vaihtuukin, niin se yhteenkuuluvuus syntyy aina. Liekö olisi siinä maaperässä jotain niin sympaattista!? Kannataisko sitä alkaa myydä, vaikka 100g pikkupussukoissa paikkoihin, missä on huono fiilis?

Kotimatkalla Remu jaksoi toistaa, miten hieno esitys ja kuinka tuntui niin ytimissä asti. Lisäksi hän moneen kertaan sanoi sitä, miten hieno fiilis, kun  porukka skulaa yhteen, koska kyllä yleisö sen oitis aistii.

Remu ja Hurriganes-musikaali on nähtävä ja koettava. Miekii aion ottaa revanssin! Huolimatta siitä, että Remu oli paikalla vain ensi-iltayleisölle yllärinä, niin suosittelen tätä oikein isolla kädellä!

Kuvat: Kari Huusari

 Kulttuurikissa kehrää....
Kuva: Jasse Varpama

Korvenkylän kesäteatteri