Mikä?teatterin tämän kevään spektaakkeli on Hiekkahentuset, aivan mahtava näytelmä vanhenemisesta, perheestä ja sen salaisuuksista. Tämä tarina on Anja Tiaisen kynästä, sielusta ja päästä, sydämestä ja elämän kokemuksesta. Hiekkahentuset on leiponut pellille ohjaaja Karolina Eklund-Vuorela.
Näytelmän keskiössä on Esteri, jonka roolissa Aija Kajama ottaa tilan ja yleisön haltuun. Esterillä ei taida mennä hissi enää ihan ylimpään kerrokseen. Omat 70v-synttärit ovat käsillä, eikä Esterille ole kerrottu mitään!? Niin tätä aikaa ja elämää, kun meidän vanhuksilla alkaa olla muistiongelmia.
Esteri on leski ja hänellä on kolme tytärtä ja sydänystävä Reino (Heikki Tanttu). He kaikki ovat tulossa syntymäpäiville, paitsi tietysti Hanna (Katja Juurela), joka on jo paikalla, koska on äitinsä omaishoitaja. Se perheen kiltti tyttö, joka tekee aina kaiken kuin kumileimasin.
Helinä (Ulla Tiainen) tulee paikalle miehensä Herbetin (Ari Lahtinen) kanssa ja ihan ei ole heillä se paras ja lämpimin suhde. Helinä on kireä ja Herbert yrittää sitä tasoitella. Sisaruksista Heta-Maija (Tia Aronen) on se varsinainen sählä, joka tuo omat omituiset näkemyksensä joka asiaan ja hössöttää niin, että hengästyttää. Kertakaikkiaan mahtavia persoonia!!!
Heta-Maijalla on mukana miehensä Tuomas (Kimmo Puhakka), joka on pappi ja jolla ei ole ihan puhtaat liperit. Lisäksi lapset, tyttäret, Jenna-Minna (Milja Marttila) ja Mona-Maikki (Anni Rautiainen). Aivan mahtavat nuoret! Siinä missä Jenna-Minna keskittyy olemaan nätti ja valmentautuu Viidakon tähtöset-kisaan, Mona-Maikki ottaa reteesti ja aikoo lopettaa elämänsä viiskymppisenä, ettei olisi samaa kohtaloa edessä kuin mummilla.
Hiekkahentuset on näytelmä, mikä tulee kaikkia lähelle. Se on huumorilla viljeltyä tosiasiaa sellainen kakku, missä on pala jokaiselle. Meillä kaikilla on isovanhempia, vanhempia, avopuolisoita, lapsia ja kaikkien heidän kanssaan olevia ongelmia! Tykkäsin tavattomasti siitä, miten tässä näytelmässä oli niin hyvät tyypit, jokainen erottui edukseen. Silti hehkutan aina nuoria, en voi sille mitään, että olen aina haltioissani kun näen nuoria näyttämöllä. Silti, koko porukka hitsautuu hyvin yhteen ja fiilis välittyy yleisöön, jopa niin, että kuulin kuinka siellä olisi haluttu jäädä Esterin synttäreille!
Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo
Tähän blogiin kerron kaikki teatteri- ja leffaelämykset. Ehkä jotain musiikin saraltakin.
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Viivi Mauno vallankumouksen pyörteissä
Lasten vallankumous on näytelmä, mikä menee nyt Kuusankosken teatterissa. Pääosassa on kolme lasta tai varhaisnuorta. Yksi heistä on Viivi Mauno, joka näyttelee melkoista rasavilliä, Tyttiä.
1. Miten pääsit/jouduit tähän näytelmään?
- Eero kysyi minua viime kesänä mukaan ja suostuin.
2. Miten hyvin opit vuorosanat ja onko sinulla siihen jokin vinkki?
- Opin vuorosanat aika helposti, ei minulla ole mitään erityistä vinkkiä. Opin parhaiten vuorosanat lukemalla pientä osaa tekstistä ajatuksen kanssa läpi, jonka jälkeen suljen plarin ja käyn saman kohtauksen läpi ulkomuistista.
3. Millaista on näytellä aikuisten kanssa?
- Aikuisten kanssa näytteleminen on mukavaa ja tuttua, sillä olen ollut lavalla enimmäkseen aikuisten kanssa, oikeastaan oli vaihteeksi hauska saada vastanäyttelijöiksi nuoria.
4. Mitä eroa tai samaa sinulla on näyttelemäsi Tytin kanssa?
- Tyttiä ei varmasti ole komennettu kertaakaan ja hän onkin todella rasavilli. Itse olen hieman rauhallisempi, eikä minulla ole sen kummempaa vallankumouksen tarvetta.
5. Mitä näytteleminen sinulle merkitsee?
- Näytteleminen merkitsee minulle hauskan pitoa ja iloista yhdessä tekemistä. Tällä hetkellä teatteri täyttääkin kalenterini.
Kuvat:Elina Winne

lauantai 18. helmikuuta 2017
Lasten vallankumous
Kuusankosken teatteri hellii nyt ihan koko perhettä mahtavalla näytelmällä Lasten vallankumous! Elina Kilkun käsikirjoittaman näytelmän on ohjannut Eero Hasu ja jälleen hyvin ansiokkaasti.
Tässä näytelmässä pääsevät lapset ääneen ja se on ihan oikein! Lapsia ei kuunnella, heidän mielipiteillä ei ole merkitystä ja pitäisi aina tehdä niin tai näin eli niin kuin aikuiset määräävät!
Ei hyvä! Lapset, Pipsa, Niilo ja Tytti päättävät tehdä vallankumouksen. He ovatkin koko näytelmän tähdet!!!
Tytin roolin vetää Viivi Mauno sellaisella tarmokkuudella, niin kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Niilon osassa on Topi Kleimola ja mikä tyylinäyte! Pipsaa näytteli Venni Lehmusmetsä, joka oli roolissaan niin kotonaan, että välillä oikein kummasteli, miten hän voikin olla niin luonteva.
Lasten vallankumous on niin raikas ja pirtsakka näytelmä, mikä tarjoillaan kaikilla herkuilla. Lavastus on aivan huikea ja kaikki siinä esiintyvät oivallukset niin kivoja. Teatteri ja elokuva vuorottelevat, sillä osa kohtauksista tulee valkokankaalta ja toteutus on kerrassaan loistava.
Ainiin, onhan tässä näytelmässä aikuisiakin. Pipsan ja Niilon isä on Oki Ruuskanen, tyyppi, jonka vaimo on ottanut hatkat, enkä ollenkaan ihmettele. Tytin lakimiesvanhemmat ovat Eveliina Laurinantti ja Olli-Pekka Lattu, joilla todellakin menee niin aikuismaisen tylsästi, ettei vois vähempää enää sitä kiillottaa. Tytin mummona ajatuksiaan laukoo Pirkko Virén. Onneksi vallankumouksesta on jotain hyötyä.
Lisäksi ne mukavimmat aikuiset, poliisi ja presidentti, jotka nähdään vain elokuvapätkissä. Poliisina lasten mukana on Tommi Vääränen ja presidentin osassa vaikuttaa Aulis Forssell. Toimittajana topakoituu Petra Lehmusmetsä.
On pakko sanoa, että aikuiset jäävät kyllä nyt niin hienosti varjoon, sillä tässä näytemässä pääsevät lapset todella esiin. Ei ainoastaan rooleissa vaan siinä, miten ne vedetään. Olin niin ihastunut ja vaikuttunut, miten tämä kolmikko oli kuin ei olisi näytellyt vaan he vaan elivät rooliensa elämää.
Kaikki sujui! Lasten vallankumous on todella hauska paketti ihan koko perheelle! Vannon, että harmittaa, jos ei tätä näe!
Kuvat: Elina Winne