Työnumero 105

Nyt tul sit korkattuu Pato Areenan teatteri! Siel esitettii Työnumero 105, mikä kerto tehtaast ja tehtaalaisist, siit elämäst siel ja siit, kui se elo ylipäätää suju, siin tehtaan varjos ja sen takaa.

Juha Salmiin on tän tarinan isä, sen luoja ja kokoon saattaja. Iha murhan hyvin on siin onnistunu. Mie olin kovast paljo vaikuttunu. Mie viel luulen, etten mie oo ainoo, joka täst näytelmäst sai nii paljo!

Myö päästii iha eka kertaa Pato Areenal teatterii ja se ol melko lail mykistävä kokemus. Lavastus ol sitä luokkaa, et oikee joutu vetää syvää henkee, kui olkii osuvaa ja semmost mielee jäävää. Muutenkii kaik vaa jotenkii toimi, nii ku ois olt itekkii mukaan koko touhus.

Tarinalhaa ei oo sinänsä mitää juont, ihmiset vaa kertoilee, millast se ol olla tehtaal töis, värkätä niit kaikkii juttui siin sivus. Hyö juttelee ja muistelee, kuka mitäkii, kui siel tehtaal oltii töis vähä nii ku se ois olt perheen perinne. Erilaisii juttui siin kuul, hauskoi ja vähemmä hauskoi.

Jos aatellaa, et miehii ol suurin osa tehtaalaisist, ni ol siel naisiiki ja niitten tuntoi hyvi esil toivat Elina Perälä ja Anu Ruuhimäki. Jotenkii heit kuunnelles tul mielee, jot mite hyvi miun asiat onkii.

Sellain hieno yhteisöllisyys tul hyvi esil, iha nii ku tehtaalaiset ois olt kaik yhtä suurt perhettä! Nii ja ku ol kyse Työumero 105, nii mite paljo siel työn ohes värkättii kaikkii kästöit. Joku ois voint aatella, et se ol tehtaalt varastamist, mut suurin osa aattel, et se o työsuhe-etu.  Lahtisen Sami toi sellase ihmise osan tähän juttuu, jot miun käi nii sääliks. Toivottavast hää sit pärjäs.

Ville Viinikain anto osuutensa nii musiikillisest ku iha hianoon tarinan kertojaan. Iha siis uskomatont ihmisen elämää. Nii vaikuttavaa ja uskottavaa.

Toivo Kleimola toi sen nuoren tuulahuksen koko touhuu, aivan mahtava! Kännysä kans Topi oli sillai nii ku pikkase pihal ja just sillai oikeel taval.

Koko tehtaan historia ol tuotu esii nii hianost, et menneisyys haastel nykysyyen kans. Seinäl, sinne tiiliseinäl, ol heijastettu ammoin eläneet tehtaalaiset ja ne ol siin mukaan, nii ku myökii.
Aarni Ruuhimäki ja Jukka Antila olvat nii tehtaalaisii ku olla saatto ja hyö ku viel anto musiikillisen osaamisensakkii, ni paketti ol narutettu.

Tää näytelmä ol upee, mieleepainuva ja vaik siin ei olt väliaikaa, se ei haitant, koska tät tarinaa ois olt synti keskeyttää. Mie en oo tehtaalaisii, en ees jälkeläisii, mut nii pal kuullu kaikest, et mite tek syämmelle hyvää kuulla taas lissää.
Mie nii toivon, et tän näkis kaik, se on nii pala meit kaikkii, menneit aikoi, sitä ku oltii jotenkii enemmä yhes ku nyt.

Kuvat: Jari Heikkilä

Tohvelisankarin Rouva

Kotkan kaupunginteatteri on ottanut ohjelmistoonsa Tohvelisankarin Rouvan, mikä tuli tunnetuksi 1920-luvulla, kun  Maria Jotuni sen kirjoitti. Ihmisen ahneus on niin käsittämätöntä, että se saa jopa koomiset piirteet.

Sakari Hokkanen on tarttunut nyt niin hyvin tähän näytelmään, että siinä tohvelit löytävät paikkansa. Klassikkoteos on tuotu tähän päivään ja on melkein kuin saippuaooppera. Jotenkin tuli heti hyvä mieli siitä, että nuori ohjaaja on ohjannut vanhan näytelmän ja tuonut siihen jotain uutta ja piristävää.

Pääosassa keimailee itsevarmana Juulian roolissa Ella Mustajärvi. Aluksi voisi aatella, että jo on vamppi ja se sellainen tarinan "pahis", kunnes ollaan niin keskellä kaikkea hauskaa, että Juuliakin on vain yksi tarinan komedienne.
Hänen aviomiehenään köpöttelee Aadolf, Kari Kukkonen, joka ei tunnu olevan moksiskaan mistään, mitä Juulia tekee. No, eipä tietenkään, sillä onhan hänellä omatkin sekaannuksensa.

 Juuliahan on Aadolfin kanssa vain sen takia, että saisi Aadolfin veljen kuoltua rahat! Justus (Osku Haavisto) sen sijaan elää ja on luvannut rahansa Karoliinalle (Lise Holmberg), joka on Justuksen emännöitsijä.  Mutta - Juulialla on rakastaja, Veijo, oikea herrasmies, jonka roolin ihan täysillä vetää Eeva Hautala!

Paitsi että, on ihan sellainen pikkujuttu, että Veijo onkin syrjällään  Piiaan, Juulian tytärpuoleen! Piiaa tulkitsee niin hersyvästi Juho Markkanen, että kyllä naurattaa. Ihan on vimpan päälle onnistuneet roolit, sillä ei ole aina vaan se jippo, että sekoitetaan rooleja, niin saadaan hauskuutta peliin, nyt se on erittäin onnistunutta!

Palveluskuntaa ovat emännöitsijä Riikka (Anne Niilola) ja sisäkkö Lempi (Miia Maaranen). Äärimmäisen herkullisia tapauksia, jotka vuorotellen nousevat tähdittämään tarinaa.
Tässä näytelmässä on muutenkin sekoitettu palveluskunta ja isäntäväki keskenään, mikä lisää komiikkaa. Lisäksi se erotiikka tai siveettömyys, joksi se oli koettu näytelmän syntyaikoina ja mikä kauhistutti sen ajan teatteriyleisöä, niin että osa poistui kesken esityksen, niin nykyihmisestä se on vain huvittavaa.

Vanha klassikko on elvytetty nykypäivään ja on edelleen niin totta. Ihmisen ahneus on ihan tätä päivää. Surullista, mutta fakta! Voisiko tämä näytelmä edes hieman puhutella sitä, mitä me olemme? Ahneita ja pettäviä ihmisiä!

Noniin, sainko kokoon sekavan sopan!? Kantsii mennä katsomaan, ottamaan selvää, millaisen keitoksen Kotkan teatteri on taas kokoon kasanut. Voin kyllä niin suositella, sillä niin oli ratkiriemukas ja sellainen, mistä jäi kiva olo.

Kuvat: Tommi Mattila