Suomen hauskin mies

Jälleen oli aika ilahduttaa itseään ja mennä elokuviin. Sain houkuteltua poikasen mukaan ja suuntana Studio123 ja hups, moni muu oli ajatellut samalla lailla. Suomen hauskin mies oli saanut väkeä liikkeelle, enkä ihmettele ollenkaan. Jos elokuvaa tähdittää Martti Suosalo, se ei voi olla huono. Hienoa, kun ihmiset käyvät elokuvissa, mutta se kännykkä - sen voisi jättää kotiin, jos sitä ei osaa sulkea. Kun siihen joku soittaa ja sen vaan hylkää, niin se soittajahan yrittää uudestaan.

Suomen hauskin mies on syntynyt Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoituksesta ja ohjauskin on Heikki Kujanpään. Tarinassa eletään synkkää aikaa, kun on vuosi 1918 ja paikkana punavankien teloitusleiri. Siellä ollaan kurjaakin kurjemmissa olotiloissa ja ihan vaan muistin virkistykseksi sekin, miten sitä ihmisiä täälläkin niitettiin.

Leirille joutui myös teatteriryhmä mukanaan Suomen hauskin mies, Toivo Parikka, minkä osan Martti Suosalo vetää sellaisella taidolla, että sitä saa vain nauttia näkemästään. Hän näyttelee näyttelijää ja tekee kumppaneineen hauskan näytelmän, säilyttääkseen heidän ja oman henkensä. Paavo Kinnunen (Heikinpoika) tekee jokseenkin sympaattisen roolin Alfred Nyborgina esimiehensä ja vangin välissä.

Jani Volanen on jälleen keljun roolissa. Kapteeni Kalm on niin jäätä ja kiveä, että se näkyy. Oikein pelottavaa, kun pelkällä katseella olisi voinut teloittaa. Hän opetti Nyborgille, että teloituskäskyn jälkeen vaan sulkee silmänsä, niin on helpompaa.

"Gunnar kysyi meiltä kerran, mikä on ruskea, viiksekäs ja pörröinen. Minä vastasin, että normaalioloissa sanoisin 'orava', mutta kun Gunnar sitä kysyy, niin sen täytyy olla Jeesus."

ELOKUVAN PÄÄHENKILÖ TOIVO PARIKKA TELOITUSKOHTAUKSESSA

Rouva Helen Kalm on se, jolla on sydän paikallaan. Leena Pöysti esittää ylvästä ja kunnioitettavaa naista todella ryhdikkäästi. Elokuvan ainoa naisrooli on loistava suoritus.

Elokuvaa katsoessa on jännä fiilis, kun kerrotaan ajasta, mikä on joskus ollut ja tietää, että tarina perustuu tositapahtumiin. Se on vakavaa, mutta sitten on Parikka, joka laskee leikkiä ja hauskuuttaa, on niin oikeamielinen. Kauhistuttaa ja silti naurattaa.

Kun saksalaiset tulivat leiriin, elokuvassa nähtiin hengästyttävän hieno kohtaus. Aivan mahtava. Oli kuin se olisi ollut taulu, mutta veneet lipuivat rantaan. 

Kokonaisuudessaan Suomen hauskin mies on elokuva, mikä on antoisa kaikin mahdollisin tavoin. Mahtavat näyttelijät, huikea tarina, upea kuvaus!

Elina Halttusesta on moneksi!

Elina Halttunen, olet Blondi tuli taloon-sarjan käsikirjoittaja ja ohjaaja, siis sen sarjan, joka tuli televisiosta 1994-95. Nyt se on näytelmä, jota esitetään Vantaalla Kulttuuritalo Martinuksessa! Olet jälleen sen käsikirjoittaja ja mukana yhdessä roolissa!

1. Mistä tämä alkoi? Kenen idea oli saattaa yksi suosittu tv-sarja näytelmäksi?

Idea oli Christian Sandstömin, näytelmän ohjaajan ja Kulttuurikeskus Martinuksen johtajan. Hän soitti minulle ja tiedusteli haluaisinko kirjoittaa 90-luvun tv:n menestyssarjasta näytelmän. Kirjoitin ja ohjasin sarjaa tuolloin n. 150 jaksoa, mutta aluksi Christianin idea tuntui hassulta enkä lämmennyt heti. Hän pyysi miettimään asiaa ja viikko meni tuumaillessa ja ideaa pyöritellessä. Katsoin DVD:lta useita jaksoja ja rakastuin uudellen Humalan perheeseen. Ihania tyypejä kaikki! Siitä se lähti.

2. Ohjaajana on nyt Christian  Sandström. Miten meni niin kuin omasta mielestä?

Teatterin tekeminen on täysin erilaista kuin tv-sarjan, uutta ja ihmeellistä pitkästä aikaa, tiimityötä parhaimmillaan. Työryhmä puhalsi yhteen hiileen ja sai aikaan aikamoisen roihun. Hyvin meni! Nautin! Näytteleminen on pitkästä aikaa hauskaa, kun palaute katsomosta tulee välittömästi, se on tämän työn parasta antia. Toisaalta kirjailija jää aina pois veneestä, kun näytelmää aletaan harjoitella ja varsinainen matka alkaa, se on haikeaa. Nyt olin myös kirjailijana mukana koko prosessin ajan ja teimme yhdessä lyhennyksiä, korjayksia ja parannuksia tekstiin ja pystyin selventämään näyttelijöille ja ohjaajalle joitakin kohtia. Uskon, että se toimi esityksen parhaaksi,

3. Näytelmässä on musiikkia. Miten se valikoitui? Kuka teki tanssien upeat koreografiat?

Näytelmää kirjoittaessa valikoitui suuri osa musiikista, joka soi tuolloin 90-luvulla, minne osa näytelmän tapahtumista sijoittuu. Esim. Neon 2:n Polku, jonka Janne Saarinen upeasti esittää ja Aki Sirkesalon Pelkkää kuvitelmaa. Mukana on myös klassikkohittejä, kuten Carpentersien Yesterday Once More ja Gloria Gaynorin I Will Survive. Koreografiat teki Jari Saarelainen ja Anu Palevaara, meidän ihana Johanna Tähtinen eli itse blondi. Christianin idea oli tuo loistava potpurri esityksen huipennukseksi, johon yleisö lähtee mukaan.

Kuva: Aleksi Friman

4. Tyttäresi Saara näytteli alkuperäisessä sarjassa pienen Liisan roolin ja nyt hän oli Liisana tänä päivänä. Ihan mahtavaa, koska hän oli niin tunnistettavissa. Lähtikö Saara heti mukaan?

Saara lähti heti innolla mukaan, kuten aikoinaan tv-sarjaankin! Hän on loistava inspiraation lähde ja työkaveri, paras mahdollinen. Luotettava, hauska, idearikas, mutta samalla kriittinen oikealla tavalla.

5. Olet lahjakas käsikirjoittaja, näyttelijä ja kirjailija! Mitä me saamme sinulta seuraavaksi?

Ans kattoo nyt! 

Kiitos haastattelusta!

Blondi tuli taloon

Blondi tuli taloon oli sarja telkkarissa 1994-95, minkä kaikki muistaa, paitsi ei ihan kaikki. Minun oma blondini syntyi 1995 ja nyt oli oivallinen tilaisuus viedä hänet näkemään jotain tosi kivaa. Etenkin kun ajoin Kouvolasta blondin veljen kanssa Martinlaaksoon, missä minun blondini asuu ja siitä sitten kipaisimme Kultuuritalo Martinukseen.

Vaan, kuinka saada tv-sarja yhden illan näytelmäksi? Siinäpä juttu, mikä on nähtävä! Blondina, "Hanskina" näytelmässä on Anu Palevaara, monille tuttu Salkkareista. Joten niin kuin aivan nappivalinta, kukas muukaan. Liisana taas on Milla Kiviranta, nuori tyttö, joka on estraadilla kuin kotonaan. Vaan kun tässä näytelmässä eletään vanhaa aikaa ja nykyaikaa, niin kukapas se on Liisan roolissa aikuisena kuin Saara Widbom(os.Ylitalo).

Aivan mahtavaa! Hyvä, etten noussut seisomaan, kun tajusin, että kukas se siellä, niin monen vuoden jälkeen.... Jos oli pituutta tullut lisää, niin muuten oli kyllä se sama pikkutyttö. Ihanaa! Se energia ja se nauru, sitä pitäisi saada nauhalle.

Niin, mutta siis juttuhan menee niin, että koska koko sarjan käsikirjoittaja oli Elina Halttunen, niin miksipä ei sitten tämän näytelmänkin, jonka ohjauksesta vastasi Christian Sandström. Elina Halttunen loistaa näytelmässä Margit Haukkamaan roolissa kaikissa lilan eri sävyissä.

Hannu Hurmala, mies joka on oikea naisten unelma, kaksosten yksinhuoltaja. Näytelmässä hänen osassaan hauskuuttaa Lasse Karkjärvi. Juuri heränneenä melkoisen pitkästä unesta. Erittäin mielenkiintoinen juonen kannalta, että päähenkilö herää koomasta 20 vuoden jälkeen.

Lapset ovat sillä aikaa vanhentuneet ja kaksoset Matti ja Missu ovat todella aikuisia. Mattina Janne Saarinen laulaa heti alussa yleisön pyörryksiin. Missusta on tullut lääkäri ja Irina Vartia tekee siinä hienon roolin.

Blondi tulee taloon on mahtava näytelmä, missä eletään tätä päivää, mikä on sarjan nähneille uutta. Välillä palataan menneisiin ja siinä sitten saadaan fiilistellä nostalgian pyörteissä. Meno on reipasta ja mikä ihan yllättävintä, musiikilla höystettyä ja biisit ovat niin parasta settiä, Ville Pusan toimiessa musiikkivastaavana.

Hannu Hurmala isä Herman Hurmala esittäytyy myös, haudan takaa. Tulee sieltä vähän ohjeistamaan, mikä ei tunnu ollenkaan hullummalta, koska niinkin voi käydä. Jorma Hellström nousee arkusta suunnilleen niin, että haudasta hyvää päivää. Pysyy silti erittäin asiassa.

Mitä tykkäsi minun blondi ja sen veli? No tykkäsivät eli nyt kaikki kipin kapin katsomaan ihan koko perheen voimin, vaikka ei olisi ikinä nähnyt eikä kuullutkaan koko Blondista, koska se ei vaan haittaa. Blondi tuli taloon on nyt elävää teatteria, mikä on koettava!

Kuvat: Aleksi Friman

Janne Palin Akin roolissa Aina joku eksyy-näytelmässä

Janne Palin, sinulla on osa Anjalankosken teatterin Aina joku eksyy - näytelmässä. Näyttelet Akia niin lapsena kuin aikuisenakin.

1. Miten "eksyit" tähän rooliin?
- Näyttelijäkaveri vinkkasi tästä, otin yhteyttä ohjaajaan ja näin sain keskitalveksi mukavaa tekemistä. 

2. Millä lailla Reko Lundanin teksti puhutteli sinua?
- Tekstistä löytyy dramaa, tragikomediaa, synkkyyttä ja toivoa. Liikutaan monessa eri aikakaudessa ja paikassa. Kirjailija on hienosti nivonut nämä kaikki yhteen pienillä viittauksilla jotka tarkkaavainen katsoja kyllä löytää. Henkilökemiat muuttuu mielenkiintoisesti tarinan edetessä.

Kuva: Pekka Niemi

3. Kun yleisö nauraa, miten pidät pokkasi?
- Harrastuksen alkuaikoina pokan pitäminen oli hyvin haasteellista. Repeämisiä on kyllä käynyt!
Nykyään pystyn paremmin pysymään roolissa ja omassa kuplassa välittämättä yleisön reaktioista. Joskus mielessäni "haastan" yleisön, naurakaa vaan, minua ei edes hymyilytä. Jokin yllättävä sattumus tai tapahtuma lavalla saattaa kyllä olla koettelemus. 
Yleisön nauru on myös hyvin palkitsevaa ja energiaa antavaa!

4. Vuorottelet lapsen, nuoren ja aikuisen osaa. Onko se vaikeaa/haastavaa?
- Ensin ajattelin aikahypyt Akin roolissa paljon haasteellisemmiksi. Nopeiden vaihtojen takia vaatteilla yms. kikkailu on mahdotonta. Mietin sitten pikkupojille ominaisia nyansseja ja tehdä muutoksen sitä kautta. Jos Aki olisi muutettu Pikku-Akiksi radikaalimmin olisi se voinut olla paljon haasteellisempaa. 
Nyt näin se toimii mielestäni hyvin.

5.  Olet harrastajanäyttelijä - mitä se sinulle merkitsee?
- Näytteleminen antaa niin paljon! 
Uusia ystäviä, rohkeutta, itseluottamusta...
Loistava tapa kehittää itseään niin monella saralla. Onneksi saan kotoa täyden tuen harrastukseen joka ajoittain vie hyvin paljon aikaa ja energiaa.
Uskon myös näyttelemisen terveysvaikutuksiin, muisti ainakin pysyy hyvänä! 

Kiitos haastattelusta!

Aina joku eksyy

Aina joku eksyy on Reko Lundanin (1969-2006) suosittu näytelmä, koskettava kuvaus perheestä, missä äidin rooli ei olekkaan se perinteinen pullantuoksuinen kaikesta huolehtiva pentujaan suojeleva emo. Lapset, kaksoset kasvavat isänsä kanssa. Tämä upea näytelmä on nyt nähtävissä Anjalankosken teatterissa ja sen on ohjannut Kimmo Lavaste. Puvustuksen on loihtinut Kanerva Johansson ja se on ilo silmälle ja mielelle.

Tarina tekee kaiken. Se naurattaa niin, että vesi heruu silmistä. Mikä siinä naurattaa, niin moni asia, sellainenkin, minkä ei pitäisi olla hauskaa, mutta on silti. Se panee kurkkua kuristamaan, kun näkee ihmisen tuskan, ikävän ja epätoivon. Se jättää mieleen monta asiaa, mitkä siellä mylläävät, että näinkö se on ollut, näin se voi olla. Ei voi tietää.

Hanna-äiti on löytynyt kotoaan ja viety sairaalaan. Lapset, kaksoset käyvät häntä katsomassa, yhdessä ja erikseen. Äidin osassa Ritva Muhonen onnistuu todella hyvin. Hän on muistinsa menettänyt, höpöttää samoja asioita, sotkee ajat ja ihmiset. Vaikka sen ei pitäisi olla hauskaa, niin onhan se, naurattaa vallan hirmuisesti.

Kaksoset, Aki ja Liisa ovat kovilla. Äiti ei olekkaan niin läheinen kuin äkin voisi luulla. Hän paljastuu alkoholistiksi, joka jätti lapsensa jo pienenä isän hoiviin. Se kalvaa, niin lapsia kuin Hannaakin, aina silloin kuin jotain muistaa.

Ajassa hypellään nykyajasta sinne, kun kaikki alkoi ja siinä välillä. Se ei haittaa, sellaistahan se ihmisen mielikin on. Elli Harju on Liisa, Liisa pienenä, nuorena ja aikuisena. Pyrkii olemaan se kiltti tyttö, että kaikki menisi hyvin, hoitaa äitiä ja pitää Akin ajan tasalla. Janne Palin vetää Akin osan yhtä hyvin kaikina aikoina. Tässä on aivan ihania kohtauksia sisarusten keskinäisistä väleistä, riidellään ja puolustetaan, syytellään ja ollaan lopuksi kuitenkin yhtä. Siinä missä Liisa on hoivannut kaikesta huolimatta äitiään, Aki on elänyt omaa elämää ja halunut luoda omille lapsilleen täysin päinvastaisen elämän.

Jaana Kurittu vetää Hannan roolia nuorempana ja sellaisella voimalla, että ei voi kuin ihmetellä sitä latausta, mikä on päällä. Hänen miestään Ripaa esittää Jukka Tiitola. Alussa sitä luulisi, että kävisi päinvastoin, että se olisi Ripa, joka lähtee, mutta eipäs lähtenytkään.

On kohtauksia, missä surettaa, kun lapsilla on ikävä, kun lapset pettyvät, mutta niiden vastapainoksi on sitten niitä, missä meinaa pudota penkiltä, kun niin naurattaa. Reko Lundanin teksti on hulppeaa ja mahtavaa, että sitä voi vaan ihastella. Ihan parhaita olivat mm. koulukuvaus ja kun upseerit olivat ottamassa vermuuttia ja olihan se opettajatarkin siellä. Kaikki se ajankuva on niin oivallista ja nostalgista. Itselle ainakin tuli hienoja palautumia. Uskon, että jokaiselle on jotakin, ikään riippumatta.

Sivurooleissa on monta hyvää tyyppiä, kuten Touko Lehto, Ninni Partanen, Timo Kurittu, Maria Perho, Anni Amberg, Pilvi Puhakka ja Valtteri Rossi. Se sukkuloivat hyvin roolista toiseen. Heistä on pakko mainita Valtteri Rossi, joka esittää Tuomoa, Hannan veljeä. Heidän sisarussuhde tuo myös esiin sen, että puolustetaan toista. Uutena kasvona hän kyllä lunasti niin paikkansa ja näyttipä vielä taitonsa Upseeri Jopinakin.

Nyt olen raottanut hiukan salaisuuden verhoa, mutta en enempää. Menkää nyt ite katsomaan ja uskokaa, miten koko illan mitan saa nauttia upeasta teatteriesityksestä, jonka voisi katsoa uudestaan. Vähän niin kuin sen ensimmäisen vermuutin jälkeen, että voisi ottaa toisenkin!

Kuvat: Pekka Niemi

Simo-Pekka Patrikainen astuu 1930-luvulle

Sinulla on insinööri Arvi Halmeheimon rooli Kuusankosken teatterin näytelmässä Olenko minä tullut haaremiin? Alkuperäinen tarina on vuodelta 1927 ja siitä on kaksikin ensi-iltaa 1930-luvulta.

1. Oletko nähnyt elokuvat? Miten valmistauduit rooliisi?

En ole nähnyt elokuvia, eikä tarinakaan ollut entuudestaan tuttu - ja ohjaajan mielestä se oli hyvä juttu. Roolista saa tehtyä itsensä näköisen kun ei ollut "menneisyyden painolastia". Näytelmään valmistauduin lukemaan tekstin moneen kertaan läpi, että vanhahtava kieli tarttuisi kieleen.

2. Mitä tuli huomioida, että pysytään 1930-luvulla, jolloin kaikki oli erilaisempaa kuin nykyaikana?

Asusteiden autenttisuus, vanhahtava puhe- ja ruumiinkieli sekä miesten ja naisten välinen kanssakäyminen, joka oli tuohon aikaan paljon pidättyväisempää.

3. Mikä tässä näytelmässä ja sen roolissa oli haasteellisinta?

Ehdottomasti vanhahtavan kieliasun säilyttäminen. Tekstissä oli paljon kiemuraisia kielikuvia ja pyrin säilyttämään ne mahdollisimman täydellisinä. Vaarana oli lipsahtaminen nykyaikaisempaan ilmaisuun.

Kuvassa Simo-Pekka Patrikainen (Arvi Halmeheimo) ja Elli Vainikka (Helvi Heinonen)
Kuva: Elina Winne

4. Olette kaikki harrastajateatterilaisia! Miten sen saa sovitettua työn ja perheen kanssa? Mitä se vaatii?

Olen juuri aloittanut uudessa tehtävässä ja vuorotyöt ovat osaltani ohi. Tämä helpottaa teatteriharrastamista. Olen eronnut ja lapset asuvat äitinsä kanssa. Pyrin kuitenkin olemaan heidän kanssaan niin paljon suinkin on mahdollista.

5. Kerro meille joku kommellus, mikä on käynyt esityksen aikana?

Näytelmässä on paljon hahmoja, joista puhutaan heidän koko nimellään ja tittelillään. Joskus on tullut epähuomiossa lausuttua repliikissä väärä nimi ja siitä on seurannut jälkikäteen näyttämön takana kanssanäyttelijöiden huvittuneita ilmeitä!

Olenko minä tullut haaremiin?

Olenko minä tullut haaremiin on vanha Agapetuksen hauska näytelmä, jonka vanhempi väki, johon luen myös itseni, muistaa mustavalkoisena elokuvana. Nyt sen voi nähdä Kuusankosken teatterissa, jonne sen on ohjannut Karolina Eklund-Vuorela.

Näyttelijäkattaus on loistava. Ei uskoisi, että on kyse harrastelijoista. Kaikki olivat niin  suoraan 1930-luvulta. Heti on mainittava, että puvustus oli laukkuja ja kenkiä myöten todella ajanmukainen. Oikein välillä jäi miettimään, että mistä olikin sellaiset vaatteet löytyneet ja oliko puvustaja loihtinut kuinka paljon neulan ja langan kanssa. Puvustus oli Mervi Suvelan "kaapista". Kampaukset Helvin, ei ku Elli Vainikan.

Kolme miestä asuu keskenään ja kun eivät osaa kukaan keittiöhommia ja "Mari" on lähtenyt, niin uusi "Mari" on saatava. Simo-Pekka Patrikainen on insinööri Arvi Halmeheimo, jossa yhdistyy kaikki Joel Rinteestä Tauno Paloon. Löytyy karismaa, kykyä ja ilmeitä. Jari Lukkarin osa on toimittaja Salomon Harju, joka on niin jämeränä, mutta miten joutuukin venymään yhteen sun toiseen. Suorastaan hengästyttävää. Teemu Virsu yllätti maisteri Martti Paavolan roolissa erittäin positiivisesti. En ollut aiemmin häntä nähnyt teatterin lavalla, niin olin kyllä todella ihastuksissani, miten oli uinut Martin housuihin.

Entäs sitten ne piiat! Jokainen miehistä, tietämättään muista, palkkaa apulaisen yhteisen edun vuoksi. Helvi Heinonen on ensimmäinen ja siinä sipsuttaa viekoittelevasti Elli Vainikka, joka sipsuttaa suoraan Arvin sydämeen. Jenna Sjögren esiintyi edukseen Alli Viherojana.
Vaan entäs sitten Manta Mäkinen, erittäin leveine lanteineen, ihan paras "justiinamainen" tiukkailmeinen kodin hengetär, jossa tuhahteli Minna Ollikainen.

Vasta toisella puoliajalla saadaan mukaan Rovasti Hallavuo, jonka liperit on Pasi Taavitsainen pukenut ylleen. Eikä tilanne rauhoitu, vaikka on pappikin paikalla, päinvastoin. Juuri papin takia kaikki meneekin ihan solmuun.  Helvin äiti tulee hakemaan tytärtään ja Sari Rajulin pääsee Rouva Heinosen roolissa päästelemään höyryjä pihalle. Onneksi lopulta solmut aukeavat ja kaikki päättyy hyvin eli happy end!

Olenko minä tullut haaremiin? on raikas tuulahdus menneestä, jossa nykyajan teatterilaiset pääsevät näyttämään kykynsä. Uskoisin, että etenkin vanhempi väki tykkää kovasti.

Kuvat: Elina Winne

Varasto 2

Koska Varasto tuli nähtyä useaan kertaan, niin elokuvissa kuin teatterissakin, Varasto 2 oli oikeastaan ihan pakko nähdä. Suuntasimme taas sinne tuttuun ja turvalliseen Studio 123 hellään huomaan!
 Heräsi mielenkiinto, että miten se voidaan tehdä, kun alkuperäisen Varaston idean isä Arto Salminen ei ole enää mukana? Uusi isä on V-P Hänninen. Ohjaus Taru Mäkelä.


Tyypit ovat niin hyviä, että pakkohan niistä oli tehdä se kuuluisa kakkososa, sillä miksi ei? No, sitä voi kukin tahollaan miettiä. Tuli kyllä kuitenkin mieleen, että Arto Salminen siellä jossakin tuumii, että OMG!

Rousku (Kari-Pekka Toivonen) ja Raninen (Aku Hirvisaari) ovat kavereita ja työttömiä. Jos viitattiin siihen ykkösosaan sillä, että Rouskun takia Raninen on työtön, niin miksi ei muistettu, että Raninen voitti lotossa? Eipä hätää, pojat perustavat oman firman, missä tietysti kaikki menee pieleen. Etenkin, kun Rouskun anopin (Hannele Lauri) pitää hoitaa paperityöt.

Vaan, kun tuli mentyä katsomaan, niin tottahan sitä tulee vertailua suoritettua siihen ensimmäiseen Varastoon. Pidän mölyt mahassani ja takerrun siihen, miten hyvä Minttu Mustakallio  Karitan roolissaan jälleen oli! Jos tässä tähteä tarvitsee hakea, niin juuri hän. Kaikki ne ilmeet ja eleet olivat ihan timangia.

Toinen ihana ja uusi nuori tähti on Emilia Karilampi, jonka osaksi oli langennut Rouskun ja Karitan tyttären, Jessican rooli. Niin raikas kasvo ja miten veti teinin osan todella hyvin. Jo hänen takiaan kannatti leffa nähdä.

Elokuvassa nähtiin pari muutakin herkkupalaa ja ne olivat Ulla Tapaninen ja Leena Uotila! He ovat baarissa Rouskun anopin, Ritvan kavereita. Joten anteeksi vaan Rousku ja Raninen, vaikka olittekin niin symppiksiä, niin kyllä pisteitä ropisee muillekin.

Koulun vanhempien ilta vai mikä se nyt oli, kertoi juuri todella sen, miksi itse aina vältin niitä. Ihan huippukohtaus. Voisin kuvitella monien vanhempien ymmärtävän sen, mistä oli kysymys. *tirsk*

Varasto 2 on ihan kelpo katsottava. Elokuvan meikkaajalle peukku, sillä miten taidokkaasti oli käytetty kimallusta. Tälläinen harakka pani sen heti merkille, aina karaoke-emäntää (Outi Alanen) myöten. Niin ja ihan meidän kesken - ei ole Outi Alanen yhtään vanhentunut Häräntappoaseen (1989) jälkeen, ihan samalta näytti!

Menkää leffaan!!!