Risteys

Olin risteyksessä ja haistelin ilmaa, omaan sänkyyn vai ulos pimeään istuksimaan. No, käännyin siihen suuntaan missä ei ollut tyynyä, mutta peitto oli, omassa kassissa. Jokiteatterin ihmeelliset ja kummalliset, oudot ja kiehtovat esitykset Myllykosken Koivusaaressa ovat meneillään. Risteys on trilogian päätösosa ja olihan se koettava. Risteyksessä viittana, suunnan näyttäjänä, koko tarinan heimopäällikkönä on Juha Salminen.

Otimme hyvät paikat, minä ja seuralaiseni, eturivistä. Muutama hyttynen - vai olivatko ne tervapääskyjä - lenteli naamalle, mutta rauhottuivat pimeyden hiipiessä päälle. Esityksessä soi musiikki, sillä siellä oli oikea, elävä bändi, jonka rumpalilla oli kassillinen paistettuja rotan poikasia.

Risteyksessä ei ole oikein juonta, mutta juttua senkin edestä. Kasa ihmisiä jossain, joilla jokaisella oli asiaa, painavaa asiaa ja aika paljon asian vierustojakin. Seurasin erilaisia tyylejä kertoa milloin perhosista ja tonnikalapurkeista, sitten menneisyydestä ja ajasta joka ei kulu, kun ei ole tehty mitään ja sitten taas on ja liikaa. Kuuntelin ja aistin tunnelmaa.

Lavastus oli nukkavieru, kaikkea roinaa kerätty kasaan ja siellä täällä oli tulet. Sai sitä oikein kylliksee olla tulehen tuijottaja. Vaikka välillä kävi mielessä, ettei vaan mitään sattuisi. Katsomosta se näyttää erilaiselle, että tuli on jotenkin villimpi. Esiintyjien vaatteet ovat ihania, paksuja ja karvaisia. Tuli lämmin olo siitä, että heillä ei voinut olla kylmä. Ei ainakaan silloin kun sai tanssia. Turkki päällä punkkia!

Hyvällä porukalla oli hyvä veto. Kaksitoista tyyppiä vuoron perään hoiteli osuutensa ja kyllä - oli niitäkin hetkiä, jolloin kaikki olivat äänessä yhtä aikaa. Kaikki olivat yhtä vaikka jotenkin erillään.

Oisi tehnyt mieli kiljua, mutta en saanut, en kyllä pyytänytkään, katselin vaan kun sitä saavillinen oli ja janohan se siitä tuli.

Erilainen kesäteatteri ja mieleenpainuva! Parasta oli valot! Näyttämön takana kuuset vaihtoivat väriä sillai hissukseen ja se oli ilo silmälle ja mielelle. Eikä muuten palellu, sillä onneksi oli just sopivasti päällä - talvitakki ja filtti.

Kiitos koko työryhmälle, jokainen kantoi kortensa kekoon ja siitä erikoismaininta pikkulikoille, Helmille ja Johannalle. Ihan vaan välillä mietin, että mitähän heistä tulee ajan myötä, kun niin olivat uineet heimon hoteisiin...

Kuvat: Mikko Hovi

Ilta ehtii

Mikä?teatterin kesäteatteriesitys Kouvolan museokorttelin Nygrenin talolla on ihana näytelmä Ilta ehtii. Hienon käsikirjoituksen takana on Anja Tiainen ja ohjaajan osassa Karoliina Eklund-Vuorela.

Esteri Hentunen on kultaisessa iässä ja muisti ei ole enää se parhain, se lähimuisti. Aija Kajama tekee luontevan ja lämpimän roolin niin lutusena Esterinä, joka kaipailee omaa Reinoaan ja jolle kahvi ja pulla on elämän ykkösasia. Reinon osassa Heikki Tanttu, joka venyy myös Pekaksi hoivakodissa.

Tyttäret yrittävät parhaansa mukaan jeesiä äitiään, ensin kotona, mutta kun siitä ei oikein tunnu tulevan mitään, niin vuorossa on palvelukoti. Niitähän riittää ja tyttärillä alkaa kilpailutus parhaimmasta paikasta.

Hoivakoteja piisaa ja kaikilla on jos vaikka minkälaisia palveluja, mutta onko tilaa. Kun vihdoin löytyy paikka, niin Esteri luulee olevansa risteilyllä. Tässä näytelmässä huumori kukkii, vaikka tarinan ydin on siinä. että totta kaikki tyynni. Liikutukseltakaan ei voida välttyä.

Tia Aronen on kahdessa roolissa. Hän on Heta-Maija, Esterin tytär, joka vaikuttaa kovasti oppineelta ja tuo sen esille. Sitten hän on Saimi, mummu hoivakodissa, jolla ei ole hampaita.

Ulla Tiainen venyy moneksi. Esterin tytär Helinä ja Tyynen rooli hoivakodissa. Lisäksi; "Ole hyvä, sulje ovi"!

Emilia Kiesilä on myös Esterin tytär, Hanna, jolla tuntuu olevan aina kiire töihin. Ilman kiirettä sen sijaan Hilman osa muitten vanhusten joukossa.

Nea Paajanen on se tyttärentytär Moona-Maikki, joka ehkä parhaiten ymmärtää Esteriä. Lisäksi hän esittää hoivarobotti Liisaa ja vähän muutakin.

Mira Hellin osa on olla hoivarobotti Matti ja sittemmin myös ihan oikea hoitaja, jolla on ihan liikaa töitä, mutta aika lailla hyvin tuntui pärjäävän.

Ilta ehtii on upea näytelmä, missä on kaikkea sopivasti. Se on rakennettu niin hyvin ja taidolla, että kaikki sujuu. Näyttelijät ovat uineet rooleihinsa kiitettävästi ja oli ilo nähdä se roolista toiseen muuttuminen. Aija Kajamalle iso hali suuresta työstä, hän sai yleisön niin nauramaan kuin itkemäänkin.

Niin kovasti on suosittu tämä esitys, että kannattaa varata liput etukäteen!!!
Varaukset: 040 354 0116

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Aleksanteri ll:n aikaan - kansanooppera

Kansanooppera on sitä lajia, mitä miekin ymmärrän, kun ei lauleta korkeelta ja kovaa, vaan ihan sillai kansantajuisesti helppoa ja vaivatonta kansan musiikkia. Aleksanteri II:n aikaan esitetään Elimäellä, museoalueella, joten hyvin pääsee aikamatkalle.

Jouni Sjöblom on jälleen tehnyt ihailtavan suuren työn, kun on käsikirjoittanut ja säveltänyt kansanoopperan. Kaikki laulut ja niihin sanat, no ei ihan, sillä kyllä Maamme-laulu ja Oolannin sota taisvat olla jo ennestään tehtyjä. Vaan siis pääosa lauluista on Sjöblomin loihtimia.

Aleksanteri ll:n aikaan on historiaa ja meidän nurkilta, koska yksi pääosista on Jaalan Rinssillä, vääpeli Juho Prins´llä.. "Juonen taustalla ovat Kouvolan kylän Mäkikylän tapahtumat vuosina 1853-1870." Oikeesti nämä henkilöt ovat siis joskus eläneet eli ei heitä keksitty ole.
 Koko huikean spektaakkelin on ohjannut Piia Kleimola. Hieno lavastus oln työryhmän. Puvut, jotka ovat niin ajanmukaisia, että itekkin haluaisi sellaisessa vermeessä olla, niin Seija Kiuru-Lavaste pätevine naisineen ja XAMK ovat loihtineet ne hamoset yms.

Kuva Iiro Viitala

Aleksanteri II oli edistyksellinen keisari, jota tässä kansanoopperassa esittää Hannu Kuoppamäki. Jaalan Rinssi lähtee sotaan ja osassa oli Terho Happonen. Jotenkin sympatiat kallistui nuoren Rinssin osaa esittävään Luukas Kaskimaahan, joka oli estraadilla kuin kotonaan. Rinssillä jää morsian Maria Wilhelmiina ikävöimään ja hänen roolinsa kauniisti vetää Sara Hautamäki.

Koko esitys etenee niin, että yleisö voi seurata sitä Libretosta. Hyvä, etten alkanut laulaa tai lausua mukana. On puhekuoroa, josta ihan väistämättä tuli mieleen rap, no antaakaa anteeksi, ei tietenkää muuta kun äkkiä miun mielessä.

Kuva: Jouni Sjöblom

Muutenkin oli mukavaa, kun lapsia oli mukana. Koska mikäs tarina se sellainen on, missä ei lapsia olisi. Kiva muistinpalautus oli sekin, milloin kansakoulu aloitti. Opettaja Fanny Gestrin (Mia Suursalmi) tarkastaa lapsia Petter Erik  Lindholmin (Heikki Heinonen) kanssa Mustilan kansakoulussa.

Oli Johan Didrik Petterson (Ossi Koivusaari), Kouvolan kylän kauppias, joka tuntui ostavan vähän sitä sun tätä. Hänen kauppansa edustalla sai kuumaa kahvia ja rinkeleitä ja mikä parasta, kiertävät sirkuslaiset esittivät temppujaan. Tykkimäen sirkuskoululaiset olivat elementissään. Johan Didrik Petterson oli kovasti myötämielinen ja teki itseään kansalle tykö, kävipä miunkii kättä suuteloimassa.

Kuva: Jouni Sjöblom

Jos historiaa voi kertoa näin, laulamalla ja tanssimalla, niin miten se voikin olla mielenkiintoista ja hauskaa. Suuri määrä ihmisiä on estraadilla, on kuoroa ja tanssijoita, niin ja bändi! Esitys sujuu letkeästi ja iloisella mielellä, niin että yleisö ei kerkee katsoa kelloa eikä haukotella. Väliajalla ja esityksen jälkeen kuulin, kuinka ihmiset puhuivat, miten oli hyvä ja hienosti esitetty ja mie vaan nyökyttelin.

Enempää en kerro, menkää ja kokekaa. On meinaan niin kokemisen arvoinen esitys.