Kartanoiden Kouvola

Kouvolan kaupunginmuseo Poikilossa avattiin upea näyttely, Kartanoiden Kouvola. Olin avajaisissa ja sitten vain odotin, että pääsen sinne ihan yksin. Tänään oli se hetki. Pyhäpäivän ratoksi ilahdutin itseäni sillä, että puin kunnolla päälle ja kävelin museolle. Mikä nautinto olla museossa ihan omassa rauhassa ja uppoutua historian havinoihin. 

Luin joka sanan, katsoin ja ihmettelin, kuvittelin olevani milloin kartanon tytär, milloin olin jossain vain vierailulla. Tervehdin hevosta, jonka vetämisssä rattaissa olisin voinut sinne saapua.

 

Moikkasin koiraa, joka oli saapunut paikalle ihan omilla vaunuillaan. Koira on museokoira, jolle saa ehdottaa nimeä. Voisin ajatella hänen olevan Ralle.

Kouvolan seudulla on useampikin kartano ja niitä taitaa olle reilu parikymmentä. Moni niistä on tuttu, mutta sitten on niitä, joista ei ole kuullutkaan. Tässä näyttelyssä saat tietää niistä ja missä ne sijaitsevat. Koska suurin osa on yksityisessä omistuksessa, niihin ei pääse käymään, mutta museoon pääsee kaikki. 

Niinpä astuin jos vaikka kuinka moneen kartanoon ja sen historiaan. Tässä makuuhuoneessa olisin voinut nukkua, koska olisi vain puuttunut lappu, että tätä huonetta hoitaa "Aino" ja jätin sinulle kolme tyynyä, voit valita mikä niistä on mieleisesi. 

Tässä keittiössä olisin voinut valmistaa ruuat ja...

....tarjoilla ne seiniltä seuraavien seurassa. 

Välillä soitin keskukseen ja tilasin puhelun ystävälleni, että josko tulisin hänen luokseen kahville. 

 

Kun olin katsellut ja kuunnellut monitorista tarinaa Kirjokiven kartanosta, istahdin pöydän ääreen ja seikkailin Moision kartanossa. Niin ja sitä ennen olin katsellut suunnattoman määrän kuvia Valkealan kartanosta. 

Kartanoiden museo on ihana näyttely, siellä on lasten polku, jota minäkin seurasin oman sisäisen lapseni kanssa. Olin hyvin ilahtunut siitä, että soin itselleni tämän nautinnon ja voin suositella sitä ihan kaikille. Mene yksin tai ystävän kanssa. 

Kerroin vain pintaa raapaisten, mitä siellä on nähtävänä. Tähän lopuksi vielä yksi sänkykuva, mihin menneiden aikojen ihmiset halusivat tulla mukaan.

Näyttely kestää 10.10.2021 asti, joten siellä ehtii käydä monta kertaa ja sinne voi viedä vieraansakin tutustumaan, miten hienoa työtä museon väki on saanut aikaseksi. 

Kartanoiden Kouvola 

Pikkupaloja Jyväskylän kirjamessuilta

Jyväskylän kirjamessut 2019 tulivat ja menivät. Kerron vähän, millasta siellä oli ja miten koin sen, että olin siellä neljä päivää ja selvisin hengissä.
Värväydyin siis Reuna-kustantamon ja kirjakaupan mukana messuilemaan, ihan vaan sen takia, että hyvä porukka ja kirjat kiinnostaa aina.  Lähdimme matkaan torstaina puolilta päivin Kirjamobiililla ja olimme Jyväskylässä noin klo 16. Auto ajettiin Paviljonkiin ja sitten käärittiin hihat ja alettiin hommiin.

Tarja ja Jarkko tsekkasivat kartan koordinaatteja kun Göran ajoi sillä aikaa auton ja peräkärryn sisään. Eikä aikaakaan kun paikalle saapui Jasu Rinneoja vaimonsa Annen kanssa ja pian myös Olli Sarpo. Kärry tuli pian tyhjennettyä ja se vietiin pihalle. Minä hinkkasin auton kiiltäväksi, että sitä kelpasi näytellä.

Valmista tuli!

Sitten ei muuta kuin syömään ja nukkumaan.

Göran kokeili oitis lepotuolia.

PERJANTAINA 22.11 olimme paikalla ihan kärppinä vastaanottamaan kaikki messuvieraat. He olivat suht nuorekasta joukkoa, sillä pääasiassa koululaiset valloittivat paikan ja välillä Kirjamobiilin, mikä vetää aika paljon oppilaita. Ihan säälitti välillä autorukka, jonka sisuksiin tunki aina koko luokallinen.

REUNAn Neljä muskettisoturia: Jarkko, Olli, Juha ja Jasu. Mikäs oli tässä porukassa olla mukana.
Päijänne-lava oli aivan Reunan osaston vieressä ja niin pääsimme seuraamaan siinä tapahtuvia haastatteluja.

Vesa Kataisto haastatteli Pertti Jarlaa ja...

...olipa paikalla Antti Heikkinenkin, joka kertoi Maaseudun tulevaisuudesta.

Iltapäivällä oli sitten Ravintolalavalla kinkerit, kun oli kaksi ohjelmanumeroa, missä heiluin mukana. Ensin esittelimme kirjan Joulukalenteri ja sain haastatella neljää kirjailijaa. Kirjassahan on mukana 24 kirjailijaa, koska niihän se menee joulukalenterissa, että tarina päivässä. Nyt lavalla olivat Olli Sarpo, Juha Mäntylä, Jasu Rinneoja ja Ilkka Mattila.

Heti sen jälkeen oli vuorossa leikkimielinen visailu, missä jälleen neljä kirjailijaa olivat vastailemassa kysymyksiin, joita esitin asiasta ja asian vierestä. Yleisö sai äänestää heistä sitten hänet, joka nasevilla vastauksillaan sai voiton. Kisaamassa olivat Olli Sarpo, Jasu Rinneoja, Pertti Jarla ja Jyri Paretskoi. Kaikki olivat niin hauskoja, että oli välillä ihan vaikea kysyä seuraavaa kysymystä, kun niin nauratti edellisen vastaukset. Voittoon selvisi kuitenkin Pertti Jarla!

Perjantaina messut sulkeutuivat klo 18 ja klo 19 meitä jo vietiin kaupungin vastaanotolle kaupungintalolle. Hieno oli se pytkinki, mikä oli rakennettu 1898-99 ja on Jyväskylän ensimmäisimpiä kivirakennuksia. Talo on rempattu uuteen uskoon ja sitä kelpasi katella. Sieltä me sitten siirryimme ravintola Figaroon, missä meitä oli 10-henkinen seurue. Istuimme iloisesti ilkamoiden iltaa.

LAUANTAI 23.11

Jälleen olimme puikoissa hyvin nukutun yön jälkeen. Selkokirjoista puhuttiin mm. paneelikeskustelussa Jyväsjärvi-lavalla. Mukana olivat Jasu Rinneoja, Hanna Männikkölahti ja Riikka Tuohimetsä. Keskustelua johdatteli Sami Ahonen.

Lauantai oli se ehkä vilkkain päivä, koska tuntui, että nyt oli ihmisiä liikkeellä. Kun Helena Petäistö esiintyi Päijänne-lavalla, oli aikamoinen yleisö.

Aika moni muukin kirjailija keräsi messevän sakin ympärilleen, Hienoa, että kirjat kiinnostaa ja ihmiset...

 Outi Pakkanen oli kertomassa uusimmastaan dekkarista Helmimies ja häntä haastatteli Kirsi Sievinen. Kuva on signeerauspöydän tiimoilta.

Yritin päästä näkemään kaikkea ja kuulemaan edes sanan sieltä ja tuolta. Tavattiin Tapani Bagge, Antto Terras, Pasi Lönn, Roope Lipasti, Timo Sandberg ja monia muita, joitakin vain vilaukselta.

Lauantai-illan päätteeksi Juha Virkki haastteli Erja Lyytistä, joka oli ihan hitti. Blueskuningatar!

SUNNUNTAI 24.11

Heti alkuun AP Kivinen haastatteli Suvi Ratista ja hänen kirjansa on Matkaystävä. Kiinnostuin kirjasta oitis, sillä se kertoo lestadiolaisuudesta ja siitä eroamisesta. Meni heti lukulistalle.

Kirsi Pehkonen oli haastateltavana kirjastaan Käsikirjoituksesta kirjaksi. Heti sen jälkeen...

...hän oli Arvo Vuorelan haastateltavana  kovin suosituista Jylhäsalmi-kirjoistaan,

J-P Koskinen oli kertomassa Tulisiipi-kirjastaan ja Sofi Oksanen Koirapuisto-romaanistaan.

Sitten Heikki Salo oli tarinoimassa Mikko Lundellin kirjoittamasta kirjasta Miljoonasade. Niin ja Juha Mieto oli myös paikalla, koska hänestäkin on tehty kirja.

Reunalla oli joka päivä arvonta. Ihmiset saivat osallistua arvontaan kertomalla jonkin kirjan, jonka haluaisivat voittaa. Lauantain arvonnassa sain toimia onnettarena. Olipas jännää, että koko nivaskasta otin sieltä sun täältä kolme voittajaa, niin onnistuin ottamaan silti avioparin!

Sunnuntain onnenmiehenä toimi AP Kivinen ja hän taisi saada kaikki eri perheistä.

Kuten siis jo alussa mainitsin, tässä oli vain niitä pikkupaloja. Raapaisin siis vain pintaa, koska kaikki ymmärtävät, että olisi ihan mahdottomuus kertoa kaikki.

Jyväskylän kirjamessut 2019 olivat kaikin puolin onnistuneet. Siellä oli kodikas ilmapiiri ja oli nähty vaivaa lavasuunnittelussa ja äänissä. Ei ollut sellaista äänikakofoniaa vaan ihan sujuvasti kykeni kuulemaan omat ajatuksensa ja mikä mukavaa, niin pystyi keskustelemaan lähimmäistensä kanssa. Meillä oli huipputiimi ja olimme kaikki hyvin mukana kuvioissa, eikä mitään kommervenkkejä tullut.
Sunnuntaina messut päättyivät klo 16 ja klo 18 olimme valmiit kotimatkalle.

Kiitos Jyväskylä, kaikki siellä mukana olleet ja ennen kaikkea kiitos REUNAn porukalle!

Joulushow 2019

Pakko uskoa, että joulu se vaan tulla jolkottaa, huolimatta siitä, että ei ole lunta ja on niin kovin pimeää. Mistäkö sen tietää, kun en oo nähnyt vielä edes tonttuja, paitsi tänään!!!
Olin Kouvolan teatterin JOULUSHOWn ensi-illassa. Sitä osasi jo odottaa sellaisella pienellä jännityksellä, että mitäs tänä vuonna tarjoillaan? Noh...

Vähän niin kuin morsiammella häissä, niin tässä paketissa oli:

• Jotain uutta - itse asiassa aika paljonkin kaikkea kaunista ja hyvää, hauskaa ja jouluun liittyvää. 
• Jotain vanhaa - se onkin se jännitysmomentti, että mitä tuttua saadaan nähdä. Yleisö tunnisti heti, kun alkoi se tra-la-laa...
• Jotain lainattua - no ajatuksethan ovat aina jostain lainattuja, jollei jopa varastettuja ja hyvä niin, kyllä oli kelpo katella.
• Jotain sinistä - hmmm, valoissa oli välillä sinistä.

Jos ei ajatella häitä tai morsiammia, niin sitten lasten joulujuhlaa, missä oli ohjelmaa joka makuun. Samalla kaavalla mentiin, sillä oli musiikkia, yksin ja yhessä. Oli eräänlainen seimitarina ja jouluruno. Sitten tonttuja ja joulupukki ja monta joulupukkia. Nauratti ja herkisti. Sitä istui yleisössä tomerana ja ylpeänä siitä, miten ne osaavatkin olla taitavia tänäkin jouluna. Ei puuttunut kuin, että lähtiessä olisi saanut paperipussin, missä olisi ainakin ollut omena ja pipari.

Kouvolan teatterin Joulushow on heti niin kutkuttavan kiva kimara kaikkea! Siinä on monta osiota eli jokaiselle jotakin. Itse olin läkähtyä siihen, kun Panu Poutanen kertoi/esitti, millaisia konsteja näyttelijällä on eläytyä rooliin. Sitten ihan lopussa oli sellainen musiikkipotpuuri, että sitä kaiken aikaa aikaa toivoi, ettei se loppuisi vaan olisi sen suonut jatkuvan vielä kauan...

Tämän ihanan Joulupaketin on paketoinnut Mari Kahri ja sisuksen on loihtinut teatterin työryhmä.

Mukana olivat Sami Kosola, Satu Taalikainen, Veli-Matti Karén, Satu Lemola, Juha Hippi, Nina Petelius-Lehto, Raimo Räty ja Annina Rubinstein. Lisäksi Iikka Kahrin luotsaama liveorkka. Mukana menossa myös teatterin muu osaava ja taitava henkilökunta.

Kannattaa tämä paketti nähdä, sillä sen sisältö on riemastuttava!

Kuva: Kouvolan teatteri

Pohjalaisia

Pohjalaisia on Leevi Madetojan musiikkiin perustuva ooppera. Jo toistamiseen löysin itseni katsomosta, vaikka useimmin oon aatellut, ettei oo oopperat minua varten, mutta koska nyt tuli lähelle, niin olihan se nähtävä.
Pohjois-Kymen musiikkiopiston tuotantoa tämä ooppera, niin onhan se melko lailla siistiä, kun Kouvola nousee kartalle oikein oivalla oopperalla. Tämän oopperan on ohjannut Juulia Tapola ja kapellimestarin puikoissa hurjan huvää orkesteria ohjaa Esa Heikkilä.

Pohojalaasia on melkoisen draamallinen tarina, missä pysyin kärryillä koko matkan, wau! Alkuperäinen teksti on Artturi Järviluoman kirjoittama näytelmä, jonka pohjalta on tehty ooppera, minkä kantaesitys oli jo 1924. Ilmiselvää klassikoainesta.

Heti alussa käy ilmi, että ollaan Harrin talossa. Harrin tytär Maija ja hänen kihlattunsa Antti, jolla kilisee vähän muunkinlaiset kihlat. Emilia Vesalainen-Pellas laulaa Maijan syntisen synkän mielialan niin hyvin, että suorastaan näki miten oli rystyset valkoisina rukouksesta. Pekka Kuivalainen oli niin pohjolaanen Antti, että periksi ei anneta, enkä kadu mitään, tekisin vieläpä uudestaan (mitä,. niin se täytyy nähdä).

Koko Harrin talon täti tomera on itsellinen Kaisa. Anne Korpelainen antaa äänensä kuulua ja paikka paikoin jopa herättää hilpeyttä. Palvelija Liisa on hiljaa ja palvelee, kunnes...

...rakastuu Jussiin, Harrin talon poikaan, Maijan veljeen. Hetken jo pelkäsin, että nyt tulee tupenrapinat, mutta ei, sillä silloin se ilo tähän oopperaan rapsahti. Marika Hölttä on niin ihanan pirteä ja raikas. Laulu soi suorastaan iloisesti helkkyen. Jussi Ziegler Jussina edustaa sellaista miehen mallia, mikä tuntuu nykyaikana olevan harvinaisuus. Maija ja Jussi ovat tarinan herttainen suomi-filmi-rakkauspari. Se tuntui jotenkin niin oikealta. Häitä tanssittiin hyvinkin pian.

Hienoja joukkokohtauksia oli just mukavasti, missä Piia Koskelan koreografiat toimi ja helmat heiluivat. Helmoista yms. vastasi Taina Relander ja toteutus oli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK. Valoista oli vastuussa Patrik Engström.

Pahiksina hääräsivät Häjyt, mutta myöskin nilkkien nilkki "Kauhavan ruma vallesmanni". Ei ollut vallesmannilla mitään hyvää sanottavaa. Heikki Aalto vakuuttaa erittäin hyvin vallesmannin aikeet. Tulee ensin tuomitsemaan Anttia ja sitten Jussia.
Miten kaikki päättyy, niin se onkin sitten jo ihan toinen juttu, mutta jännittävää oli.

Pidin juonesta, pidin musiikista, pidin koko esityksestä, mutta yksi pikkujuttu minua hänträsi. Kun on kohtaus, missä juodaan, olisi kiva, jos olisi mitä juoda. Kahvipannussa pitäisi olla jotain, jollei kahvia, niin vaikka vettä, samoin viinapullossa. Ei tarttisi olla juovinaan. Se kun näkyy takariville asti.

Muuten - menkää yllättämään itsenne ja nähkää oikea ooppera, missä on huippuväki esiintymässä ja niitä on paljon!

Kuvat: Studio Ullakko

Lauantai-ilta Pato Klubilla

Pitkästä aikaa lähin keikalle ja miksikö, niin HONKATONK saapui kaupunkiin ja se on tilanne, mitä ei voi jättää käyttämättä. Sain puhuttua tyttäreni mukaan ja kiltisti lähti aikuisrockin maailmaan, huolimatta siitä, että taisi olla nuorin koko yleisöstä.

Honkatonk on ihan lyömätön bändi, jota jaksaa tällänen keskiäkäinen eukko mielikseen kuunnella ja katella, ku sedät jaksaa heilua. Kunnon rokin räimettä, niin ettei hetkeäkään voinut olla aloillaan. Aikuiset miehet esittää, soittaa, tulkitsee sellaista suomirockia, että kyllä tää täti tykkäs!
Lavalla hilluivat: Lasse Andersson (laulu & kitara), Zellu Starck (kitara & laulu), Markku Frediksson (basso), Marko Lipponen (rummut & laulu).  Juu, ja lähen mie joku kerta uuestaankin, sillä miust tuli ihan heittämällä fani!

Pato Klubilla on ollut keikkaa keikan perään ja puitteet ovat kyllä mukavat. Vanhasta tehdashallista on luotu varsin viihtyisä paikka ihmisten olla ja nauttia musiikista. Tällä kertaa siellä oli myös mahdollisuus ruokailuun!

Ravintolapalvelut on ulkopuolisen hoidossa ja hyvin olikin. Juomaa oli yllin kyllin, mutta se mikä harmitti heidän puolestaan, ettei heillä ole minkäänlaista keittiötilaa eli EI edes tiskikonetta. Jotenkin soisin heille sen pienen sopen, missä voisi edes ne lasit tiskata. Ei silti, kyllä me puhtaista juotiin, mutta onhan se jumalaton määrä roudaamista. No, jospa se tilanne joskus korjaantuisi.

Kun Honkatonk oli laskeutunut laivalaiturilta, oli vuorossa Roni Leppä! Hänellä oli keskisalissa ihan oma pikku lava. Siinä sitä oli väliaikaviihdettä, ennen kuin ison lavan valtasi MATO Valtonen ja JORE Marjoranta & Band!

Keskiäkäinen nainen siirtyi hetkessä ajassa taaksepäin, omaan nuoruuteensa, sillä semmosta oli musa, juuri niin railakasta, hauskaa ja juuri sitä rehellistä suomirockia. Mato ja Jore vetivät biisejä yhdessä ja erikseen ja kävi niinkin, että he poistuivat lavalta ja bändi luritteli keskenään. Kaikki kävi. Ihanaa olla hetken nuori ja panna fiilaten ja höyläten.

Kaiken kaikkiaan todella onnistunut ilta. Mikä oli myös erityisen hienoa, niin äänen toisto! Se oli just sellainen, että musiikista saattoi nauttia ihan täpöllä, ei tullut niin kovaa, että olisi ottanut sydämestä, eikä humissu päässä ku meni kotiin. Eli sanalla sanoen, täydellinen ääni!
Pato Klubin isäntä Vesa ja emäntä Amanda olivat itse kaiken aikaa paikalla, joten tuli sellainen fiilis, että tilanne on hallinnassa eli oli sellainen kotoisen turvallinen olo.
Olen kuullut, että esiintyjät tykkäävät käydä Pato Klubilla keikoilla, mutta niin tykkää yleisökin!
Hieno meininki.

Satu Lemolan ajatuksia Anu Pentikin roolista

Kouvolan teatterin draama Anu Pentikistä on kaikella tapaa upea esitys. Satu Lemola esittää siinä nuoruuden Anua ja tässä hänen ajatuksiaan tästä upeasta roolista.

1. Mitä tuli mieleen, kun ensimmäisen kerran kuulit nimen Anu Pentik? 

- Varhaisimmat muistot Pentikistä ovat jostain lapsuudesta, mieleen tulee Pentikin liikkeet, joissa käytiin äidin kanssa, niissä oli aina jotenkin rauhaisa tunnelma ja kauniit vaaleat värit. Aina meillä oli lapsuudenkodissa Pentikin astioita.

2. Kun sinut valittiin rooliin esittämään häntä, mikä oli reaktiosi?

- Kuulin roolista viime keväänä, kun en vielä virallisesti ollut aloittanut kiinnitystä Kouvolan teatterissa. Ravasin silloin Herrasmieshuijareiden harjoituksissa Tampereen ja Kouvolan väliä samaan aikaan kun olin Tampereella kiinnityksellä toisessa teatterissa, joten siinä hötäkässä en oikeastaan ehtinyt reagoida asiaan sen ihmeemmin - silloin keskityin selviämään senhetkisestä työrupeamasta. Mutta sitten kun luin käsikirjoituksen ja liikutuin jo ensilukemalta, tajusin että tässä on jotain hienoa käsissä. Ja mitä enemmän opin ja sain tietoa Anusta, sitä enemmän tajusin, miten mahtava etuoikeus on tehdä tämä rooli.

3. Olet onnistunut todella hyvin – millainen taustatyö on takana?

- Eniten olen saanut kommunikoimalla näyttelijäkollegoiden kanssa, jotka pääsivät viettämään keväällä pari päivää Posiolla Anun ja Topin luona ja tutustumaan heihin. Heiltä olen saanut paljon tietoa, lisäksi olen tietysti lukenut aiheesta sekä katsonut Anusta löytyviä videoita netistä. Olen niistä pyrkinyt saamaan kiinni nuoren Anun olemuksesta, tavasta liikkua ja olla. Lisäksi olen tutkinut saven käsittelyä, millaista fyysistä liikettä se kehossa tuottaa.

Kuva: TAVATON media

4. Mikä roolia työstäessäsi oli haastavinta? 

- Näytelmän elokuvalliset leikkaukset ja tyylilaji olivat mahtava haaste. Esimerkiksi minun roolihahmollani on valtavan pitkiä kuljetuksia, joissa en poistu lavalta lähes ollenkaan, mutta ajallisesti vuodet kuluvat ja käydään valtavan isoja asioita läpi. Tunnetilojen leikkaukset sekunnissa, lavalta poistumatta, ääripäästä ääripäähän - esimerkiksi surusta ja itkusta suoraan ystävättärien väliseen kikatteluun - on ollut haastavinta. Mutta on ihanaa päästä haastamaan itseään!

5. Millainen tunne sinulla oli ensi-illassa, kun tiesit, että Anu Pentik seuraa sinua katsomossa?

- Ensi-illan tunteet oli jotain mitä en ole ennen kokenut. Jo se energia, mikä katsomosta välittyi juuri ennen esityksen alkua, kun odotin lavalle menoa, oli ihan poikkeuksellinen. Jännitti tietysti ihan älyttömästi, kun tiesin, että Anu on katsomossa, jännitin sitä jo pitkään ennen ensi-iltaa. Mutta en ole kokenut näin voimakkaan odottavaa, innostunutta, jännittynyttä, liikuttunutta energiaa aikaisemmin missään ensi-illassa mitä tässä oli. Ja itkuhan siinä tuli, kun Anu ja Topi tulivat lavalle ja yleisö osoitti seisaaltaan suosiotaan. Aivan mahtava kokemus.

Kiitos Satu haastattelusta!!!

ANU PENTIK - nainen joka loi savesta maailman

Kouvolan teatterin ehkä odotetuin ensi-ilta on näytelmä Anu Pentikistä, naisesta joka loi savesta maailman, naisesta, joka on kotoisin Kouvolan seudulta, Kuusankoskelta, mutta joka tunnetaan taidoistaan aika lailla muuallakin. Tästä upeasta naisesta näytelmän Kouvolan teatteriin on käsikirjoittanut Eppu Nuotio ja dramaturgina on toiminut Inke Dahl. Ohjauksesta vastaa Tiina Luhtaniemi. Eikä siinä kaikki, sillä joukkoon mahtuu paljon muitakin, sillä tämä tarina on virkattu ketjusilmukoilla, suurenmoisella yhteistyöllä, jonka jälki on kaunis ja koskettava.

Anua lapsena ja varttuneena aikuisena esittää Nina Petelius-Lehto. Hän on Kouvolan teatterin tähti, joka kykenee rooliin kuin rooliin ja tässä näytelmässä se taas tulee todistettua. Pienenä Anuna hän on suloinen paljasjalkatyttö, josta tulee pikkuäiti, kun oma äiti muuttaa taivaaseen. Luovuus ja toppakkuus on jo hyvin esillä. Isän roolia hyvin vakuuttavasti tulkitsee Raimo Räty. Nina Petelius-Lehto vanhempana Anuna on vakaa ja varma, elämän koulima, mutta selkä suorana eteenpäin kulkija, joka on aina rehellinen itselleen. Periksi ei anneta, vaan aina löytyy keino, millä selvitään. Roolit vuorottelevat, joten on todella hienoa kokea se muutos siinä välissä.
Sivuvinkki: Kymen Paviljongissa on Anu Pentik-näyttely Saven tarinoita, jossa on teos, missä Äiti muuttaa taivaaseen ja isä toi appelsiineja... Vakuutan, että se osuu ja koskettaa.

Jos Nina Petelius-Lehto tekee upeat roolit, niin yhtään varjoon ei jää Satu Lemola, joka on mennyt nuoren Anun osaan aivan käsittämättömän hienosti. Muokatessaan savea, hän oli kuin osa sitä, kuin olisi omaa elämäänsä muovaillut. Hän toi sen luovuuden, ilon ja tuskan, niin hienosti esiin, että oikein välillä pahaa teki. Panu Poutanen on nuori Topi, joka Anun rinnalla eli, koki, kulki ja rakasti. Hän oli se, joka suurimmat kyyneleet minussa herutti, enkä ollut ainoa.
Ihana, elämänmakuinen rakkaustarina.

Jotta tarina eläisi, sitä siivittää niin upea lavastus ja valot, että välillä sitä antoi vaan katseen kulkea ja poimia kaikkea muistiin. Kalle Ropponen on luonut tämän työnsä Anu Pentikin taiteesta ja omalla taidollaan loihtinut ainutkertaisen taideteoksen. Kun lava pyörii, valot liikkuvat, niin koko lavastus elää ja se on niin kaunista, ettei sitä sanat riitä kertomaan, se on nähtävä, se on koettava!

Koko joukko muitakin on mukana, kukin tavallaan omissa rooleissaan ja jopa useissa. Heille kaikille yhteinen kiitos ja kumarrus siitä, että osaatte tuoda iloa ja valoa, että olette mukana näytelmässä, josta kukaan ei voi mieltään pahoittaa, koska siitä tulee vaan niin hyvä mieli.

Anu Pentik itse oli Topinsa kanssa nauttimassa tästä näytelmästä ja koska istuimme vieressä, niin huomasimme, että kyllä Kouvolan teatteri, koko sillä yhteistyokykyisellä porukalla olivat jälleen kerran osuneet  napakymppiin!
Oli hienoa olla seuraamassa tätä esitystä ja hei, miten yksi päähenkilöistä oli muuten Kuusankoski! Joten ny olis aika lail siistii, ku kuusaalaisetkii tulis kattoo Kouvolan teatterii.
Niin ja ihan kuka vaan, sillä jos olisi niinkin päässyt käymään, ettei olisi mitään käsitystä Anu Pentikistä, niin se ei haittaa, näytelmän nähtyään olisi sekin korjattu.

Kuvat: Tavaton media

Cabaret

Pitkästä aikaa kävin Lappeenrannan teatterissa. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä ja niin oli aikaa saada auto parkkiin ja käydä kahvittelemassa. Kauppakeskus Iso Kristiina on mielenkiintoinen paikka, sillä kun siellä elää tätä päivää ja nousee sitten raput ylös teatteriin, voi mennä ihan toiseen maailmaan. Tällä kertaa siirryimme suoraan 1920-luvulle.

Valojen sammuttua, olimme keskellä sitä sykettä, kun musikaali CABARET alkoi. Olimme hyvin tervetulleita seuraamaan Iiris Rannion ohjaamaa musikaalia, mikä on alunperin käsikirjoitellut Joe Masteroff ja säveltänyt Fred Ebb.

Seremoniamestarina viihdytti Jussi Johnsson, joka tyttöineen veti hulppeat kohtaukset. Oli nautinto katsella berliiniläisen yökerho Kit Kat Klubin tarjontaa, jonka tanssiesitykset ja laulut olivat upeat. Koreografi Tanja Huotari oli kekseliäästi onnistunut luomaan hauskat kuviot, erityisesti käsien käyttö jäi mieleen. Jukka Kurosen valosuunnittelu oli myös huomattava.

Amerikkalainen kirjailija Cliff Bradshaw (Jarno Hyökyvaara) saapuu Berliiniin ja tapaa junassa Ernst Ludvig'n (Eppu Pastinen) ja he ystävystyvät. Ernst vinkkaa Cliffille majapaikasta ja ei aikaakaan kun kirjailija on jo yökerhossa. Kit Kat Klubin tähtiesiintyjä Sally Bowles (Sanna Kemppainen) iskee kyntensä kirjailijaan. Lisäksi romantiikkaa tulee vuokraemäntä Fräulein Scneider'n (Anna-Kaisa Makkonen) ja hänen vuokralaisensa hedelmäkauppias Herr Schultz'n (Seppo Kaisanlahti) suhteesta.
Tarinassa tulee esille hyvin 1920-luku ja sen kaikki ajankuva, politiikka, talous ja tietty moraalinen vapaus.

Erikoismaininta vielä ja tietysti puvustukselle! Kyllä riitti säihkettä, helmiä ja kimmallusta, jonka Timjami Varamäki oli suunnitellut.

Jani Polan ihana, siis hassun hauska orkesteri, soitteli niin kuin nyt vain berliiniläinen yökerho-orkesteri sen voi tehdä. Verhon takana, mutta välillä oli verho auki....

Piipahtakaa Kit Kat Klubilla!

Kuvat: Aki Loponen

SKAM

Kulttuuritalo Martinus ylpeänä esittää - SKAM!!! Ai, mikä SKAM? Kaikki nuoret sen tietävät ja koska tälläisellä keskiäkäisellä täti-ihmisellä on itselläkin ihan itse tehtyjä nuoria, niin olenpa vastaanottavaisella mielellä ollut ja huolimatta siitä, ettei minulla ole televisiota, niin tiennyt, mistä oikein on kyse. Norjalaisesta erittäin suositusta nuorten sarjasta, siis kyllä, sarjasta ja nyt siitä oli tehty teatteriversio ja miten se on onnistunut....

Teatterille SKAMin on ohjannut Tiina Brännare ja onkin tehnyt erinomaista työtä nuorten kanssa, jotka taas ovat kerrassaan loistavia. Lavastus on hyvin pelkistettyä, mutta todella toimivaa. Valoilla ja musiikilla hoidetaan loput. Työryhmä on pannut parastaan.

Facetime-puhelut oli toteutettu niin, että näkyi ja kuului, vaikkei ymmärtäisi miten. Niin ja viestit tuli vat näppärästi yleisön luettaviksi.
Pääasia oli kuitenkin nuoret, nämä ihanan taitavat, luontevat ja energiset näyttelijät. Tarina kerrottiin, niin kuin se olisi juuri nyt ja täällä, siitä oli saatu niin uskottava.

Viiden tytön porukka:
Vilde (Kreetta Kiviniemi) - ihana blondi, joka ihan rohkeasti on menossa treffeille ja saman tien...
Sana (Yasmin Ahsanullah) - muslimityttö, jolla on ehkä ihan parhaat replat.
 Chris (Jenna Schleifer) - jonka välittömyys ja se nauru jäivät todella mieleen.
 Noora (Kreeta Sihvola) - se hillityin ja luotettavin
 ja Eva (Rosanna Liuski) - päähenkilö, jolle läpyt siitä, että pystyi hoitamaan ison roolin niin upeasti.
He ovat ystäviä, jakavat kaiken, jopa lääkärissä käynnit. Jokainen omanlaisensa, mutta niin raikkaita ja nuoruuden hulluja ja viisaita.

Pojat ne vasta vekkuleita ovat. Jonas (Elias Hjelm) on Evan poikaystävä ja jollain lailla liikuttava.  Isak (Jere Hartikainen), Jonaksen ystävä ja niin, pojat ovat poikia.
William (Joona Saturi), Penetrator-jengin pomo - aihitto, mikä tyyli ja asenne. Ihan väkisinkin tuli pikkasen John Travolta mieleen.

Nuoruus ei ole helppo aika, mutta jos on ystäviä, niin kaikesta selviää. SKAMissa käsitellään kaikki ja suoraan, mitenkään kaunistelematta ja siitä nimenomaan pidin.

Ihan koko esitys oli loistavasti toteutettu ja miten tuli hyvä mieli, kun sai nauttia nuorten esityksestä ja kiitos koko sille työryhmälle, joka siellä näkymättömissä on häärännyt, että tämä SKAM saatiin teatteriin.

Yleisö oli enemmistöltään nuoria, mikä oli aivan mahtavaa, että näin saadaan nuoret teatteriin! Vaan, mikä ilo oli olla mukana, kurkistamassa sinne nuorten maailmaan, sillä ollaan sitä itsekin se aika joskus muinoin läpi käyty.

Lämmin suositus!

Kuvat; Cata Portin