KIRKA - Surun pyyhit silmistäni

 KIRKA, Kiril Babitzin on tullut Kouvolaan ja otimme hänet lämpimästi vastaan. Oli suuri ilo nähdä, miten karismaattinen hän on, ei kun oli. Voin hyvin kuvitella, että Kirka on "jossain" tyytyväinen siihen, kuinka Mikael Saari häntä esittää.
Kouvolan teatterissa menevä Kirka-musikaali on Matti Laineen käsikirjoittama ja juu, tässä vaiheessa on mainittava, että olen nähnyt samaisen esityksen Peacock-teatterissa ja kuitenkin ihan erilaisen. Kouvolassa tämän musikaalin on ohjannut Niko Taskinen.

Kirkan elämä, sen julkisuus ja kaikki varjopuoletkin, ovat aika lailla tuttuja monelle. Tämä tarina Kirkasta kuitenkin tuo sen hyvin esille. Kirkan äitinä on Nina Petelius-Lehto ja isän roolissa pasteeraa Raimo Räty. Raimo Räty oli myös aivan ilmetty Vexi Salmi.
 

Itse olin aina enemmän Sammy-fani ja muistan kuinka se itketti se, kun Sammy niin äkkiä ja aivan liian nuorena menehtyi. Sammyn housuissa tässä musikaalissa loistaa Mikael Saaren veli Markus Waara. On kyllä ihan pakko myöntää, että nyt vetivät veljekset veljesten roolit aivan nappiin.

Sivuosia sitten piisasi ja Veli-Matti Karén oli mm. Remuna ja meinas olla parempi kuin Remu itte. Rumpupalikat lentelivät aika lailla tyylillä.
Danny oli myös mukana, sillä olipa mikä suomalaisen musiikin elokuva/teatteriesitys, niin Danny on jossain määrin taustalla. Tässä esityksessä Dannyn upeissa (!) housuissa oli Tommi Kekarainen.

Musiikkiosuudet olivat huikeita ja tanssiryhmä!!! Koreografioiden takana on Antti Lahti ja niitä oli ilo seurata. Oivaltavia liikkeitä musiikin tahtiin. Soitto soi takana ja siitä vastaa livebändi kapellimestari Iikka Kahrin johdolla. 

Kaiken kaikkiaan Kirkan elämä on kutistettu yhteen iltaan, niin on siinä ollut tekemistä. Parasta olivat juuri ne laulut ja tanssit, joita olisi voinut olla enemmänkin. Veljesten ääni oli niin samanoloinen kuin alkuperäisten. Entäs sitten Muska! Annina Rubinstein oli juuri oikea Muska, ihan kaikin puolin, ääni ja olemus.
Taidolla oli rakannettu kasaan tämä spektaakkeli ja vielä tällaisena poikkeusaikana. Voi vaan onnitella saavutusta, jota pääsee nyt seuraamaan. Sääli, ettei voi myydä täydelle salille, sillä se olisi varmasti helppoa. 

Kouvolan Kirka on niin suosittu, että esitys on lähes loppuunmyyty, mutta kannattaa silti kysellä peruutuspaikkoja ja tais siellä olla joku esitys, mihin olisi vielä hiukan tilaa.

Hyvät nostalgiapöhinät sai!

Kuvat: Tavaton Media

Juurihoito

 Syksyn pimenevään iltaan Juurihoito, mikäs sen mukavampaa. Miika Nousiaisen kirjoittaman kirjan pohjalta Aleksis Meaney'n dramatisointi ja Kimmo Lavasteen ohjaamana tämä Juurihoito on juuri oikeanlaista hoitoa tällaisena aikana, kun yleisö seurasi esitystä maskit kasvoillaan.

Minulla oli jo käsitys siitä, mikä on Juurihoidon juoni, sillä olinhan lukenut kirjan jo aikapäiviä sitten ja käynyt jopa Kansallisteatterissa katsomassa yhden hoidon. Oli siis suorastaan kutkuttavaa nähdä, kuinka se tällä kertaa minulle tarjoiltaisiin.

Pekka Kirnuvaaralla koskee hammasta ja hän on menossa hammaslääkäriin. Jarmo Pilli on vakuuttava Pekan roolissa, joka on nuori mies, jolla on perhe ja lapsia tai siis perheyhtälö oli hiukan vaiheessa, kun tilanne oli vähän muuttunut. Hän kipuilee muutakin kuin hammasta. Jarmo Pilli suoriutuu osastaan hengästyttävästi, sillä replat ovat pitkiä ja jos pari takkua oli joukossa, niin se meni ensi-illan piikkiin ja sen sai anteeksi. Niin hienosti hoidettu muutamalla rykäisyllä taas raiteille.

Kuvassa: Timo Hopponen (Esko) ja Jarmo Pilli (Pekka)

Ilman sen kummempia spoilauksia, niin heti käy selväksi tai ei nyt ihan heti, mutta hammaslääkärillä on sama sukunimi, Kirnuvaara, Esko Kirnuvaara. Timo Hopponen on roolissaan niin luonteva, että voisi kuvitella hänen hypänneen osaansa suoraan ammattiteatterista tai jostain hammasklinikalta. Esko Kirnuvaara on uponnut siihen, että maailmassa ei voi olla mitään tärkeämpää kuin hammaslääketiede. Pitkin hampain hän suostuu myöntämään sukulaisuussuhteen ja sitten he yhdessä lähtevät etsimään isää, joka on kadonnut heiltä molemmilta.

Kuvassa: Jarmo Pilli, Timo Hopponen ja Elli Harju (Sari)

Sisaruksia tulee vastaan matkalla ihan muutama. Ruotsista löytyi Sari, jonka rääväsuisen roolin Elli Harju ottaa niin haltuun, ettei voi kuin hämmästellä ja nauraa. Sarilla on elämä suhteellisen värikästä, on ollut miehiä ja on lapsia ja kokemuksia.

Kuvassa: Jaana Kurittu

Kun Esko ja Pekka ottavat sitten Sarin mukaan matkalle isää etsimään, niin kaikenlaista tulee vastaan, kun matkataan Thaimaahan ja lopulta Australiaan. 

Kaikki upeat sivuroolit, joita piisaa, ovat Jaana Kuritun, Ninni Partasen, Mirva Luoman, Minna Sipisen, Timo Kuritun ja Jorma Liukkosen harteilla. 

Kuvassa: Timo Kurittu ja Minna Sipinen

He kaikki olivat varsinaisen näytön paikassa, koska jokaisella oli 2-5 roolia.  
Ninni Partanen oli selväsanainen replikoija, joka osaisi vuorosanansa varmaan unissaankin. 
Mirva Luoma oli kyllä äitien äiti, puhumattakaan hammashoitajasta, joka sulatti jopa Esko Kirnuvaaran.
Minna Sipinen arvokkaasti rouva Stenius ja miten rempsakka Lieksan serkku.
Jaana Kurittu Pekan ex-vaimona, mutta niin monena muuna, että välillä joutui ihan tarkistamaan, että kuka kukin on. Miten se ulkomaan kieli taittuikin ja tyyli, ihan vaan makuultaan.
Jorma Liukkonen ajoi taksia ja veti siinä sivussa pari muutakin roolia ihan kuin hihasta. 
Timo Kurittu sai lopussa enemmän sijaa, kun oli sisarusten setä, joka kertoo kaiken. Joskin sitä ennen oli jo piipahtanut estraadilla parissa muussa roolissa.

Lavastus oli toimiva ja puvustus, noniin, se oli ihan juuri niin kuin olla pitää ja sen takana on Seija Kiuru-Lavaste. 

Tykkäsin siis ihan hirmu paljon koko näytelmästä. Nautin siitä, että sain olla teatterissa seuraamassa, miten harrastajateatteri voi esittää niin valmista näytelmää. Toki tiesin sen jo etukäteen, etten pety. Vedän lipun salkoon Anjalankosken teatterilaisille ja tanssin sen ympärillä hulabaloota, että teatteri saisi jatkaa. 
Niin, ja minulla oli avecina ystävä, joka ei juurikaan teatterissa käy, mutta tykkäsi!
Uskon, että sinäkin tykkäät!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

ARMI - Kaiken sulle antaa tahtoisin

 Armi Aavikko valittiin Miss Suomeksi vuonna 1977, siihen aikaan kun minua vielä kovasti kiinnosti missikisat. Armi oli niin herkän kaunis ja kun hän alkoi laulaa Dannyn kanssa, se oli aika lailla prinsessasatua. Muistan kyllä, miten Armin lauluääntä sanottiin hyvinkin lapsenomaiseksi, mutta miten vaan kansa tykkäsi niistä biiseistä.
Armin elämä ei kuitenkaan ollut helppoa ja siitä kertoo erittäin hyvin ja Armin muistoa kunnioittaen Kotkan teatterin esitys Ravintola Kairossa - ARMI - Kaiken sulle antaa tahtoisin. Katriina Honkasen ihan loistava käsikirjoitus ja ohjaus!

Menimme ajoissa paikalle, sillä olimme tilanneet ruokailun. Ravintola Kairon katkarapusalaatti on semmoinen annos, että sen turvin elää vaikka kuin pitkään. Se on hyvä keino nauttia Kairon atmosfääristä ja virittäytyä tunnelmaan. Niin, ja miten pakahduttavaa oli päästä pitkästä aikaa Kotkan teatterilaisten taidoista nauttimaan. Olisi tehnyt mieli hypätä halaamaan heitä kaikkia.

Marika Huomolin on astunut Armin kenkiin ja miten hyvin hän osaakin tulkita sitä, millaista niillä oli astella. Miten hän kuvaa sitä onnea ja rakkautta ja ennen kaikkea sitä tuskaa, mikä siitä seuraa. Kuinka yksin hän sitten loppujen lopuksi olikaan,

Tosin, Marika Huomolin laulaa sellaisella äänellä, että se jos mikä on parempi kuin Armin ja ihan vaan "harmi", ettei Johanna ole joutunut Dannyn viereen laulamaan.
Kuulimme pienen etukäteen heitetyn jutun, että Danny on sitten parempi kuin Danny ite. No, se oli kyllä aivan totta. Miikka Tuominen on ihan ilmetty Danny! Olemus ihan ilmeineen kaikkineen.

Vaikka Armi ja Danny- tarinassa Danny ei ansaitse mitään suitsutusta, niin Miikka Tuominen vetää roolinsa ihan vimpan päälle. Hän on suorastaan hellyyttävän ihana.

Muita rooleja onkin sitten rutkasti ja ne hoituvat neljän muun näyttelijän turvin ja ihan täydellisesti.
Lise Holmberg hoitelee neljä roolia ja yksi niistä on Armin äiti. 

Jarkko Sarjasella on myös neljä roolia, mm. Kari Tapio.
Eeva Hautala on ottanut haltuunsä peräti yhdeksän roolia! Yksi niistä on Armi sisko Arja.
Juho Markkanen esittää kahdeksan roolia ja sellaisella tyylillä, että varastaa aina hetkeksi koko show'n. Kun hän on Eino Makunen, niin se on sitten hän!
Jotenkin sitä on aina ihan liekeissä, kun näkee yhden esityksen aikana, miten näyttelijästä on vaan niin moneksi. 
Lavastus ja pukusuunnittelu on Iita Torvisen ja miten osuvaa. Pakko oli aina ihan vähän tyrmistyä siitä, millainen muoti se olikaan 1970-luvulla ja silloin joskus.

Sokerina pohjalla on kerrottava, että se musiikki, sen tuotto Ari Ismälän johdolla oleva bändi, oli vaan niin ihana. Kairossa yleisö näkee sen kaiken aikaa, kuinka siellä pleksin takana soitto soi. Mikä draivi siellä on käynnissä. Biisejä muuten piisaa ja niitä on sellainen repertuaari, että kyllä kelpaa. Neljä lauluista on ohjaaja Katriina Honkasen loihtimia.

Olin siis aivan innoissani, olin nostalgiapöhinässä ja siinä, miten ihanaa oli kokea tämäkin esitys, upeassa paikassa ja mahtavien esiintyjien esittämänä. Miten hyvä mieli tuli siitä, mitä näki, kuuli ja koki.

KIITOS!

Kuvat: Tommi Mattila

Äänikirjakirjailijat

 Johanna Tuomola ja Meritta Koivisto ovat kirjoittaneet Storytel'lle vain äänikirjoja. Molemmat kuuluvat todella hyviin kirjoittajiin, joiden kirjoja olen lukenut. Nyt oli ihan pakko kuunnella myös äänikirjat. Minulle se oli helppoa, koska äänikirjat ovat osa elämääni, mutta mitä se on kirjailijoille?

Näin vastasivat Meritta ja Johanna:

1. Kun te molemmat olette nyt kirjoittaneet kirjoja Storytelille vain äänikirjamuotoon, niin, mistä se sai alkunsa?

Meritta: Kiinnostuin äänikirjan suomista mahdollisuuksista. Minulta on julkaistu kolme painokirjaa, ja olen taustaltani elokuva- ja TV-käsikirjoittaja, joten myös uusi avaus innosti.

Johanna: Mari Värri, joka polkaisi Storytelin alkuun Suomessa, otti yhteyttä ja kysyi olisinko kiinnostunut kirjoittamaan 10-osaisen äänikirjasarjan. Konsepti oli minulle ennestään tuntematon, mutta vaikutti heti kiinnostavalta. Tapasimme käydäksemme tarkemmin läpi mitä tällainen projekti pitää sisällään, ja jo kotimatkalla pääni alkoi raksuttaa ideoita, joista moni sitten päätyi ensimmäiseen Oikeuden varjo -äänikirjaan. 

2. Tuleeko niistä kirjoista koskaan painettua versiota?

Meritta: Se riippuu ensisijaisesti siitä, miten Storytelin omistamassa Gummeruksessa suhtaudutaan äänikirjojen painattamiseen. Sukulaisesta on kovasti toivottu painokirjaversiota, ja toki kirjailijana toivon, että tuo toive toteutuu joko Gummeruksen tai jonkun muun kustantamon kautta.

Johanna:  On mahdollista, että näistä tulee myös printtiversiot. 

Kuvassa: Johanna Tuomola

3. Kirjoitatteko vielä painettuja kirjoja?

Meritta: Kyllä, olen kirjoittanut romaania jo usean vuoden ajan, mutta työ edistyy hitaasti vähäisten apurahojen turvin.  

Johanna: . Kirjailijalle ei ole juurikaan eroa kirjoittaako ääni- vai painettua kirjaa. Tarina on molemmissa pääroolissa, ja toivottavasti tulen vielä kirjoittamaan kumpaakin muotoa

4. Mikä on teidän oma suhtautumisenne äänikirjoihin?

Meritta: Toivon laaja-alaista kulttuurista näkemystä. Mielestäni kirjojen merkitys ei muutu, onko tarina otettu vastaan kuulo- tai näköaistin kautta. Kun kirjoitan äänikirjaa, suosin tiiviimpää ilmaisua, ja uskon, että ammattitaitoinen lukija saa esiin sävyt ja sanojen painotukset.

Johanna: Pakko myöntää, etten itse ole äänikirjafani. Se vaatisi totuttelua, johon olen toistaiseksi ollut melko laiska. Mutta useimmat Storytelin julkaisemat äänikirjat löytyy palvelusta myös e-kirjana, mikä on minulle kaikkein mieluisin tapa syventyä kirjaan. 

Kuvassa Meritta Koivisto. Kuva: Ari Haimi

5. Kertokaa, miksi, miten ja missä kannattaa kuunnella äänikirjaa?

Meritta: Jokaisella on oma tapa kuunnella äänikirjaa – ja onhan se hienoa, että kirjojen maailma on avoinna olinpaikasta riippumatta.

Johanna: Äskeisestä vastauksesta voi päätellä, että olen jäävi vastaamaan miksi, miten ja missä kannattaa kuunnella äänikirjoja. Mutta jos kuuntelisin, vastaisin todennäköisesti lenkillä ja autossa. 

Kiitos haastatteluista, Meritta ja Johanna

https://www.storytel.com/

Kari Hotakainen - TARINA

 Kari Hotakaiselta tuli uusi kirja, Tarina. 

Siltala 2020
268 s.

Miepä kerron teille tarinan, miten mie tän kirjan koin.

Miun ol ihan pakko saaha tää kirja, koska mie olen lukenu lähes tulkoo kaiken, mitä Kari Hotakaiselt on tullu. Mie jotenkii niin kovast tykkään siit tyylist, semmosest lakonisest huumorist. Mie oon hänet tavannu ja mie oon päässy oikee haastelee ja haastatteleekin. Mie nään hänes Ihmisen. 
Hänen huumori on älykäst ja jotenkii mie ain nään hänet sitä jotenkii sillai anteeks pyyellen kertovan. Hän ei naura, ei ainakaa omille jutuillee ja nii tule kirjaa lukiessakii sellanen olo, ku ois huumori jotenkin päässy lipsahtamaa mukaa.

Mie ku tän kirjan sain, aloin lukee sitä vessas. On muute hyvä paikka lukee kirjaa, mis ei oo sillai niin mukaansa tempaavaa juonta. Hihittelin sitä siel suljetun oven takaan ja aina ol kiva mennä vessaan, ku siel ol Tarina luettavaan. 
Miten sit kävikää, et se ilmesty myös äänikirjaversioon ja sepäs sattu. Mie lähin Tarinan kans mettää. Keräsin eräänkin puolukan ja mustikan, ku kuuntelin tätä Tarinaa, jonka muute hemmetin hianost lukee Antti Holma.

Tarina menee nii, jotta maaaseutu onkin viritetty virkistysalueeks ja ihmiset kaik kaupunkii. No, kaikil ei oo sijaa, joten tarttee raakata osa pois. Siihe sit värvätää sakkii hoitamaa ns. likanen homma. Asunnon saa parhaitten tarinoitten kertojat. Hitto ja sit alkaa tulla tarinaa. 
On monenmoista tarinan kertojaa ja lähes kaik ovat sitä mielt, ettei oo mitää tarinan aihetta heijän elämäs vaa onpa kuitenkii. 

Onneks olin mettäs iha isseksee, ku välil nii nauratti. No, silti aattelin, että siel se o Hotakain otta rullal kirjottanu tarinaa ja mite siit tulikii niin huvittavaa. Se äärimmäisen rikas kieli ja kielikuvat ovat nii parast antii, mistä toen teol nauttii, etenkii ku sen kuulee. 

@Laura Malmivaara

Miten Tarinas tulee käymää, nii se onkii sit jo toinen juttu. Ite asias mie olin ymmärtävinäni, et täs annetaa vähä palautetta niille, joille mikää ei merkitse mitää. Koko kirjan matkan, mie olin haistavinaa aika lail kaikkee kantaa ottavaa, viisait mielipiteit ja yhteiskuntaritiikkii. Mikä tietty ol hauskaa, nii olinpa hyvinkii usein sitä mielt, että Hurraa! En sentää mettäs huutanu, mut mite joutusaa kävi marjan poiminta.

Mie siis olen näit Hotakaisen opuksii paitti lukenu, nii ottanu revanssii äänikirjamuodos, koska sitenkii se sanalliin arkku aukenee viel helpommin. Ne ku kestää usiammankii luku/kuuntelukerran.
Joten iha vahva suositus! Lue tai kuuntele, Tarina on ain tarina!

Metsäjätti

 METSÄJÄTTI on paitsi Miika Nousiaisen hieno romaani, niin nyt myös upea elokuva!
Koska säätila vaikutti niin huonolle, niin oli juuri oikea ilma mennä elokuviin. Auto piiloon kaatuvilta puilta yms, ja sitten nauttimaan elokuvasta.

Olin lukenut kirjan sen ilmestymisen aikoihin ja päässyt jopa haastattelemaan Miika Nousiaista kirjan aiheen tiimoilta. Silloin kaikki oli tapetilla Kouvolan seudulla, missä tehtaita pantiin nurin. 

Elokuvan on ohjannut Ville Jankeri ja käsikirjoituksen laatinut Ville Jankeri ja Timo Turunen. Niin, että ihan kirjan tarinan mukaan ei mennä, mutta pääosin kyllä.

Metsäjätti kertoo siitä, kuinka Törmälässä sijaitseva Metsäjätti-tehdas halutaan ajaa alas ja siihen tehtävään asetetaan Pasi Kauppi. Hän kun on Törmälästä kotoisin. Pasin roolin vetää hyvin uskottavasti Jussi Vatanen. Tempauduin niin mukaan, että ihan unohdin kuinka kaikki päättyy ja vasta kun muistin, miten tulee käymään, uskalsin hengittää vapaammin.

Elokuvassa parasta oli se ystävyys, Pasin ja Jannen. Pasi on vähän kasvanut hienostelijaksi, Jannen sanoin hän on "pukupelle". Janne taas on se sama vanha Janne. Hannes Suominen on oiva valinta Jannen rooliin, joka vaan on niin oikeanlainen. Sen tajuaa Pasikin, jonkun ajan kuluttua. 

Pasia kuitenkin vie kaksi naista! Lähin pomo Katariina, jonka piinkovaa bisnesnaisen roolia näyttelee Anu Sinisalo. Pasi on kuin talutusnuorassa ja sokeasti tekee mitä tehtäväksi annetaan. 
Vaimo Linda on raskaana ja haluaa uuden asunnon, kerrostalosta, eikä ihan mistä tahansa. Sara Soulié esittää lempeää, kilttiä ja mukautuvaista, kunnes saa tietää, ettei Pasi ole kertonut kaikkea. Menneisyys puskee esiin.

Tehtaalla Törmälässä tehtaanjohtaja Virtasalmen roolissa on Tommi Korpela ja luottamusmiehenä Iikka Fors. On pakko mainita, että hänen suuhunsa oli laitettu Voikkaan tehtaan luottamusmiehen sanat, jotka lausuttiin Voikkaan tehtaan sulkeuduttua. Legendaarinen repliikki, joka voisi tuottaa alkuperäiselle sanojalle melkoiset provikkat, jos se olisi mahdollista.

Oli erittäin hyvä, että kirjan lukemisesta oli jo vierähtänyt tovi, sen verran, etten muistanut kuin sen aiheen. Niin nautin koko elokuvasta ja sen tuomista pikkujiboista ihan nauruun saakka. 

Todella pidin elokuvasta ja olisin katellut pidempäänkin.

Kuvat: www.nordiskfilm.fi