Esterin eteisvärinä

 Mikä?teatteri tuottaa aina taattua tavaraa, niin nytkin, kun oli kyseessä Esterin eteisvärinä, minkä käsikirjoitus on Anja Tiaisen, jolta on pari muutakin hyvää tarinaa tullut. Kuten vaikkapa Hiekkahentuset ja Ilta ehtii. Ohjaus on Heidi Koskinen-Järvisalon.
Etukäteen jo sain tietooni, että paikallisen lehden kritiikki oli ollut jotakuinkin kehno. No, en sitten viitsinyt edes lukea, koska en halua itseni ärsyyntyvän. Vaan kun saavuin paikalle, olin ihan hirveän ilahtunut siitä, ettei se ollut haitannut, koska väkeä oli salin täydeltä! Ihan mahtavaa.

Esteri on nainen, joka on käynyt elämässään jo vaikka mitä. Jotenkin tuli sellainen olo, että olisko ihan sellainen tyypillinen suomalainen nainen, siis ei nykyaikana vaan silloin kun vaikkapa mentiin naimisiin sotien jälkeen. Aija Kajama on niin ihana Esteri, että olisi tehnyt mieli mennä halaamaan. Kuinka hän oli niin rakastunut mieheensä Kaleviin, joka oli niin komea ja ihana, että oikein pyörrytti. Jarmo Lindgren Kalevin osassa ei ole niitä miehiä, joista voisi hyvällä ajatella. Näitä Kalevia on ollut ihan tarpeeksi, mutta jotenkin sitä vaan mietti, minkä ajan tulos se on ollut. 

Esterillä oli kuitenkin lapset ja eikö se oli aina niin, että äiti ammentaa positiivista energiaa lapsistaan. Niin nytkin, tyttäret ovat äitinsä tukena, kun äidistä tuli leski. Tyttärissä ovat Ulla Tiainen Helinän osassa, Mirva Luoma Hannan roolissa ja Tia Aronen Heta-Maijana. Lisäksi he esittivät myös Esterin nuoruuden ystäviä .

Kuinka moni muistaa ja tuntee tapauksia, kun isä tuomitsee lapsensa valinnat. Oli niin vaikuttavaa, miten Heikki-poika sai kuulla kunniansa ja lähti. Janne Järvisalo oli mahtava räppääjä ja kyllä tuntui pahalta, että isä oli niin omissa periaatteissaan, mikä varmasti on tuttua. 

Liikuttavaa se, miten Esteri on vaan jaksanut, vaikka ei ollut enää rakkautta, niin tahdon voimalla, Jotenkin niin suomalaisen naisen sitkeyttä kuvastava tarina. Olin aika lailla otettu. 
Nauratti se Kalevin lumityöt, miten oli kuin kakkulapiolla tehty, miten myös oma isäni oli sellainen. Niin, että samaistumispintaa piisasi. 

Sekin, että koko näytelmä tuli niin lähelle omaa elämää, elettyä ja tulevaa. Nuoremmat voisivat tulla katsomaan ja repimään fiiliksiä siitä, millaista se joko vanhempien tai isovanhempien elämä on ollut. Tai on voinut olla, kun kulissit on pidetty aina kunnossa. 

Sitten oli vielä se ihan mahtava juttu, että koko esityksen ajan, aina sopivin väliajoin, saimme kuulla niin ihania lauluja, tilanteisiin sopivia Antti Salmelan, Mira Peussan, Jarmo Lindgrenin ja Janne Järvisalon laulamina. Säestyksestä vastasivat ohjaaja Heidi Koskinen-Järvisalo ja Janne Järvisalo. 

Olin niin biisien aikana tippa linssissä, koska ne nostalgiapöhinät vaan jotenkin ottivat valtaan.

Kun väliajalla kuulin, miten siellä juteltiin, kuinka on ihanaa teatteria. Parasta oli se, kun puhuttiin siitä, että kun on harrastajateatterilaiset, niin on ihan sellainen oma fiilis. Olen niin samaa mieltä ja ymmärsin, että nyt oli sellainen yleisö, joka oli mukana. Oli ihan mahtavaa olla siinä itsekin. 

Nyt ei ole montaa esitystä enää jäljellä, mut kannattaa mennä katsomaan!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Myrsky

 Sateinen syysilta ja menimme Kotkaan ja siellä kaupunginteatteriin, missä menee Myrsky. Shakespeare'n klassikonäytelmä on saanut uuden version Miko Jaakolan toimesta. Hän on myös ohjannut, lavastanut ja esityksessä näkyvät videot ovat hänen tuotoksisaan. 

En ollut etukäteen ottanut selvää, millainen näytelmä olisi nähtävissä, vaan ihan sumeilematta luotin siihen, että Kotkassa osataan, olipa se sitten millainen esitys tahansa. No, Myrsky on pienellä näyttämöllä ja olipa vaikuttava. Miten olikin vanhasta näytelmästä saatu vielä sovittamallakin varsin toimiva. Sovituksesta vastasivat näyttelijät. 

Seppo Merviä on roolissaan Pertti, joka luulee olevansa Prospero. Pertillä on Shakespeare-syndrooma. Aika jännä, että vaikka välillä oli jotenkin hupaisaa, niin kyllä oli vakavaakin. Melkein uskoin, että on oikeasti olemassa Shakespeare-syndrooma, kun onhan niitä kaikkia muitakin omistuisia syndroomia. Niin uskottavaa oli se tulkinta ja sen syyt ja seuraukset. 

Prospero-Pertti on hoidossa, missä lääkäri ja kolme topakkaa hoitsua hoitavat varsin tehokkaasti potilastaan. On erilaisia hoitomuotoja ja terapioita, joilla yritetään päästä Pertin mielen ytimeen. 
Vauhtia ja uskomattomia tilanteita ei puutu ja siitä vastaa mm. Mirka Mylläri, joka on hoitaja Milla, mutta myöskin Miranda, Antonio ja Ofelia!!!

Vauhdissa mukana myös Ella Mustajärvi, jonka roolit ovat hoitaja Mari, Caliban, Sebastian ja Desdemona. Siis ihan toden totta, melkoisia tilanteita oli ja jos välillä tuntui, ettei pysy kärryillä, niin lopulta se kokonaisuus oli kyllä hyvä paketti. 

Anne Niilola on sellainen pakkaus, jota aina ihailen, sillä kun hän ei ole enää mikään nuori tyttö, niin olemus ja kropan notkeus on ihailtavaa, puhumattakaan ilmeistä. Hänellä oli roolit olla hoitaja Tuuli, Ariel, Alonso, Hamlet Koistinen, Lady Machbeth ja Trinculo!!! 
Sitten Kari Kukkonen, hänellä oli vain yksi rooli, se lääkäri. Jotenkin niin turvallinen, että hyvä, kun joku edes tietää, missä mennään.

Myrsky on hemmetin hieno esitys ja oivaltava uusi toteutus, missä on niin monta vivahteikasta kohtausta, että kyllä sitä oli ihan ihmeissään ja miten ilahtunut. Tällainen tragikomedia antaa todella paljon ja jättää sellaisen pitkäkestoisen jälkitunnelman. Silti uskallan pikkujouluporukoita varaamaan iltaansa tämän!

Kuvat: Kotkan kaupunginteatteri

Pintaremontti

 Miika Nousiainen on kaikille tuttu televisiosta, mutta kun minulla ei ole televisiota, niin kaikki, ihan kaikki hänen kirjansa olen lukenut. Joka kerta saanut kivoja fiboja siitä, miten se teksti kulkee ja miten sen "näkee". Ei sitten ihme, että niistä on tehty teatteriversioita ja jopa elokuvaa. Mutta - nyt Miika Nousiaisen PINTAREMONTTI on Minna Leinon dramatisoimana nähtävissä Kouvolan teatterissa!!! 

Olin lähes liekeissä, kun kuulin, että Pintaremontti tulee Kouvolaan, sillä ensin se oli jo Helsingissä, Kansallisteatterissa ja jo silloin olin, nonii, justiinsa joo, että ihan oikein! Miika Nousiaisen teksti vaan on niin oivaltavaa ja henkilöt suoraan jokaisen tuttuja, silti melko hupaisia.  Kouvolaan tämän tarinan ohjasi "pintaremontoimalla" Johanna Sorjonen. 

Melko lailla keskeisiä henkilöitä ovat mm.Sami, jolta on juuri isä kuollut, mutta hänellä se vaan biologinen kello raksuttaa, kun niin haluaisi olla isä. Naisia tulee ja menee, mutta kun ei vaan natsaa. Markus Vaara on aivan elementissään Samin roolissa.
Sitten on ne Samin kaverit Markus ja Pesonen. Jotenkin niin liikkistä sellainen miesten välinen ystävyys, missä jokainen on ihan erilainen. Jos Sami on sinkkumies. joka pörrää ties missä, niin mites sitten Markus? Tommi Kekarainen esittää aivan loistavasti yksinhuoltajaisää kolmelle lapselle, joiden äiti hävis, kun masentui.  Panu Poutanen taas on niin Pesonen, ku olla voi. Pesonen on vähän sellainen vanhempiensa nuorassa kulkenut, joka sitten hoitaa heitä ja oma elämä on vähän jäänyt hoitamatta. 

Samilla on sisko, Henna! Johanna Heimonen antaa ihanasti palaa Hennan roolissa, kun siinä saa kuulla kunniansa niin veli, kuin aviomies, puhumattakaan sukulaisista. Ihan liputuksen arvoisia reploja. Sillä kaikki ovat ihan asiaa!

Mites sitten hyvinvointibloggari Sini, joka kaiken keskellä raportoi omasta erinomaisesta elämästään. Miten kaikki seuraavat sitä ja uskovat siihen... Onko se sitä? Tiina Winter klaaraa niin hienosti Sinin roolin, että kyllä kelpas katella,

Sitten on se Samin ja Hennan äiti, Seija! Kirsi Asikainen vierailee tässä roolissa ja kyllä onnistuu. Olemaan lastensa äiti ja sitten ihan paljon muuta. Toinen tuttu vierailija on Juha-Sakari Hippi, joka on ennenkin nähty Kouvolan teatterissa ja ehkä siksikin riemastuttava tapaus ja nyt sitten peräti kahdeksassa eri roolissa!!! Vähänkö oli siistiä roolien vaihtoa. 

Satu Taalikainen otti haltuun kuusi roolia, joten kyllä oli siinäkin menemistä, mutta miten osui kaikki kohdilleen. Varsin ihailtavaa työskentelyä, mitä on leppoisaa seurata. 

Etukäteen jo jännitin koko esitystä, että miten hyvä se voikaan olla ja kyllä, sitä se oli. Koko esitys oli todella onnistunut. Miika Nousiasen teksti ja ajatukset toimivat niin hienosti ja sieltä jokainen saa jotain. Vaikka on huumoria, niin ne vakavatkin aiheet pääsevät omille tasoilleen. Tai sitten niin, että on vakavia asioita, jotka kerrotaan huumorilla höystäen. 
Moni aina sanoo, että kirjassa oli sitä ja tätä ja tässä ei ollut...höpöhöpö - on mieletön taito pakata kokonaisen kirjan tapahtumat yhteen illan esitykseen. Minusta on hienoa, että tiedän "taustoja" ja katselen nautiskellen sitten niitä parhaita paloja!

Toimiva ja oivaltava lasvastus on Sanna Halmeen hienoa työtä. Pukusuunnittelun takana on Laura Dammert.  Paljon on porukkaa, että tämä esitys on saatu aikaan ja että se toimii ja on meidän nähtävissä. Iso kiitos kaikille, että Pintaremontti on nyt meille tarjolla. 

Kuvat: TAVATON media

Marko Partanen kertoo ensikertalaisen roolista Hiirenloukussa

 

Marko Partanen – olet toiminut Anjalankosken teatterissa lähinnä äänimiehenä, tekniikasta vastaavana. Jos nouset jossain estraadille, sinulla on yleensä mukana rumpukapulat. Nyt olet melko lailla mittavassa roolissa HIIRENLOUKUSSA.

 

1.    Miten jouduit/pääsit rooliin, joka on urasi ensimmäinen?

-        Kun puhuttiin tulevasta näytelmästä, ohjaaja sanoi yhden roolin olevan minun näköinen. Pohdin asiaa pitkään ja päätin sitten lähteä kokeilemaan.

2.    Kuinka valmistauduit Christopher Wren’n rooliin?

-        Alkuun olin ihan pallo hukassa, mutta pikkuhiljaa aloin sisäistämään millainen hahmo tämä Wren oikein on. Siitä lähdin sitten kehittelemään kävelytyyliä ja mietin, että miten se Christopher mistäkin asiasta ajattelisi. Isot eväät hahmon kehittämiseen olen saanut ohjaaja Markku Kekiltä.

3.    Millaiset ovat olleet fiilikset?

-        Mielettömän hauskaa on ollut tehdä roolihahmoa. Minut on otettu hyvin vastaan näyttelijäpuolelle. Anjalankosken teatterin porukka on niin huikea ja yhdessä on hyvä tehdä. Tosissaan tehdään, mutta ei vakavissaan. Hienot fiilikset siis.

4.    Mitä haluaisit sanoa heille, jotka eivät ole vielä, mutta ehkä haluaisivat olla harrastajanäyttelijöitä?

-        Aina kannattaa rohkeasti kokeilla, jos vähänkin sitä miettii. Itse olin miettinyt pitkään, että olisi hauska kokeilla ja nyt kun tuli tilaisuus, niin en kyllä kadu yhtään.

5.      Millainen kipinä syttyi – näemmekö sinua vielä jossain näytelmässä?

-        No kivaahan toi on ja kipinä todellakin syttyi, mutta tykkään kyllä myös tekniikan tekemisestä. Aika näyttää 😃

Kuva: Sami Lahtinen

Hiirenloukku

 Agatha Christien Hiirenloukku on ihan legendaarinen jännitystarina, mikä on varmaan eniten esitetty näytelmä maailmalla. Vaan nytpä se on nähtävissä Myllykoskella, Anjalankosken teatterissa. Rohkea veto, mutta äärimmäisen onnistunut. Ohjauksesta on vastannut vanha konkari Markku Kekki.

Alkuasetelma on se, että on täysihoitola, ihan tuore sellainen, missä nuori aviopari toimii yrittäjinä. Mollie Ralston (Elli Harju) ja Giles Ralston (Matti Olenius). Säätila on sellainen, että lunta tulee oikein runsaalla kädellä ja vieraat täysihoitolaan tippuvat yksitellen. 

Ensimmäisenä saapuu Christopher  Wren. Hänen roolissaan huseeraa Marko Partanen. Marko on yleensä se, joka on hääräillyt siellä valojen ja tekniikan puolella. Mutta nyt - aivan uskomaton suoritus ensi kertaa näyttelijänä, sitä voi vaan ihastella, miten oli roolinsa haltuun ottanut, aivan kuin olisi syntynyt näyttämölle. 

Sitten tulevatkin muut, kuten Rouva Boyle. Jaana Kurittu on elementissään, kun on saanut Rouva Boylestä niin raivostuttavan ärsyttävän, että jos muut täysihoitolan asukkaat eivät hänestä pidä, niin en yhtään ihmettele. Rouva Boylen kanssa tuli samalla taksilla majuri Metcalf, jonka roolia näkemässäni esityksessä esitti Timo Hopponen. Voi olla, että jossain esityksissä hänen roolissaan on Antero Raanoja. Majurimainen asenne ja topakka käytös ja sehän onnistuu ja toimii. 

Siis vaikka on kyse jännitysnäytelmästä, niin kyllä oli nauratti ne kohtaukset, missä ilmaistiin ihan suoraan joku mielipide, jos ei tykätty.  Neiti Casewell on jokseenkin omituinen, koska no joo, että miksi omituinen, sehän on vaan Ninni Partasen rooli. Aivan ihana ja pirtsakan suorasukainen, 

Viimeisenä pölähtää paikalle herra Paravicini, Jarmo Pillin hahmossa. Hänellä ei ollut varausta, mutta mahtuu kuin mahtuukin, tosin aika pieneen huoneeseen. 

Agatha Christien tyyliihän oli se, että esitellään porukka, sitten tapahtuu murha ja kuka tahansa voi olla syyllinen. Niinpä sitten nytkin! Paikalle saapuu vielä ylikonstaapeli Trotter, joka tulee suksilla. Hän kertoo, kuinka Lontoossa on tapahtunut murha ja sillä murhalla on yhteys täysihoitolaan. Ylikonstaapeli Trotterin osaa jämäkästi toimittaa Perttu Nyman, jonka äänikin oli jo niin ihana. 

Kaiken kaikkiaan koko esitys on ihan hypnoottinen. Vaikka olen sen kirjankin joskus nuorena lukenut, niin ikä on tehnyt tehtävänsä ja en muistanut, kuka on murhaaja! Enkä kerro sitä nytkään, sillä Hiirenloukun juttuhan on se, että sen näkeneet eivät saa sitä kertoa. On hienoa, että jokainen saa itse kokea sen fiiliksen, mikä tulee, kun selviää, kuka se on!!!

Hei ja lavastus! Aivan osuva ja toimiva. Niin on Veera Kivelä osanut rakentaa sellaisen lavastuksen, että se on osa sitä tunnelmaa.

Joka tapauksessa, kaikki vetivät osansa niin hyvin, ettei moitteen sijaa, silkkaa ihailua siitä, miten taitavasti saa katsojan koukutettua tarinaan, joka on kerrassaan mahtava ja mahtavasti esitetty. 

Jälkimainingit kestivät kauan! Kiitos !!!

Kuvat: Sami Lahtinen

Nunnia ja konnia

 Miepä lähin käymää Rovaniemel, iha vaa muka miun poikast kattoo, mut ku sinne asti junailee, nii onha se iha pakko tsekata, mitä siel menee teatteris. No, Nunnii ja konnii. Ei ollenkaa huono, sillä olinhaa mie sen jo Lahes nähny kolme vuotta sitte. Muistin, et kelpo esitys ol. Ny sitte järkkäsi mukaa muutaman muunkii, ni jo vain meil ol lysti retki olla niitte nunnien ja konnien kans. Nii, ja ku pit mennä ajois paikal, ett saatto oikee huolel katella Alvarin piirustamaa rakennust, siniset kaakelit ol siistei ja sit ku oltii ravintelis, nii siel ol ne Aino Aallon lasit, mist ol hyvä siemailla. Mut mite jotenkii tul mielee Helsingin kaupungin teatteri, onko se vähä ottant mallii...

Varsinain esitys olkii sit iha mahtava, Rikollise hauska musikaalikomedia, kute jo käsiohjelmas sanotaa. No sitä se just ol. Puitteet ol nii, ku oltas oltu oikee maailman luokan mestas. Het läks käyntii siihe mallii, et vauhtii piisas loppuu asti. Ohjaajaan ol Miika Muranen, joka on pestisä hallinu. Jos ja ku o nähny tulkinnan jo jossai muual, nii mite o hienoo nähä jonkun muunkii näkemys samast.

 Yhtää en sit vertaillu, koska pääosan esittäjä ol kyl nii virtuoosi, Heidi Kirves on aiva loistelias Deloris. Nii luonteva ja sellain, et otti roolisa ku ois ollu ain Deloris. 

Tarinahan o se, et Deloris o sellain laulaja, joka osaa ja laulaa, mut sit estraadit o ollu vähä mitä sattuu ja sit se "poikaystävä" ol se konna. Deloris sattuu tulee paikal iha hiukkase vikaa aikaa ja näkee jotaa, mitä ei ois nii välttis ja sen takii alkaa olla henki vaaras. 

Poliisi Hiki-Ricky, meijän esitykses Timo Vuoento, o ollu lääpällää Deloris'iin ja niinpä järkkää tälle turvapaikan - luostarist! Jote - siin vaihees o jo soppa keitetty. Millane meininki alkaa luostaris, mihi menee "nunnaks" Deloris. Ai, et millane, nii sehän o silkkaa vauhtii ja vaarallisii tilanteit. Nii ja Hiki-Ricky anto meil kyl sellase esityksen, et huh-heijaa!

Nunnien kuoro saa iha uuen saundin, ku Delores alkaa treenaa heit. Sitä enne se ol ollu iha rapakamaa. Vaa ny läks oikee moodi ja musast tul nii letkeet, jot oikee piispakii, Kari Koivukangas,  innostu, vaik abbedissa, meijän esitykses Helka Periaho, koitti viimesee asti jarrua laittaa. Muute abbedissal ol ääni hallus. 

Sillee iha hianoo, et murskattii kaik perinteet ja annettii musan laulaa. Tykkäsin tavattomast koko jutust ja mite kaik ol loppuu asti hiottu. Koreografi Elina Mäkelä ol tehny riemastuttavaa työtä ja se huomattii myös Geordanis Figuerola Medinan kohil, jonka liikkeet usiammas roolis olvat nii pehmeen sulavii.

Upee lavastus ja viel pukusuunnittelukii o Minna Välimäen loihtimaa ja pakko sanoo, et iha on onnistunu hommassaa, sillä nii ol silmän iloo. Luostaris ol melkosest valoo ja se ol Mika Haarasen ansioo. 

Koko esitys ol sitä luokka, et ei ku jatkoo ja mie se en ollu ainoo, vaa ku koko esitys ol nii täytee buukattu ja kuulin korvat hörrölläin usiamman kommentin siit, mite ol mahtava juttu ja kyl kantsii suositella, jote miekii suosittelen!

Kuvat: Petri Teppo

The Addams Family

 Tulipas tehtyä taas ihan täydellinen taetterireissu Kotkaan. Kouvolasta sinne pääsee näppärästi junalla ja myös takaisin. Maukasta ruokaa ja hyvää palvelua saa Ravintola Canttiinista, kun vaan muistaa varata pöydän etukäteen, sillä muutoin voi olla, että jää ilman. Kun oli syöty, siirryimme teatterille, missä esitettiin The Addams Family. Kerrankin en oikeastaan tiennyt mitään etukäteen, sillä jostain merkillisestä syystä en ole ennen nähnyt yhtään mitään koko tästä varsin kummallisesta perheestä. Alunperin tämä perhe on luotu jo 1930-luvulla Charles Addams'n toimesta sarjakuvina. 1960-luvulla tuli tv-sarja ja sittemmin elokuvia, videopeliä ja musikaali. 

Meidän näkemä esitys on nimenomaan musikaali ja sävellysten takana on Andrews Lippa. Käsikirjoituksen ovat rustanneet Marshall Brickman ja Rick Elice. Kotkaan tämän perheen on ohjannut Katja Krohn. Heti aluksi saimme tiedon, että sairastapauksen takia ohjaaja itse näytteli Fester-sedän roolin. Jotenkin niin siistiä, että tartutaan toimeen ja paikataan rooli. Olisi ollut harmi, jos esitys olisi vaan peruttu, sillä sali oli täpösen täynnä.

Tässä esityksessä on sitten runsaasti vierailevia tähtiä. Heti aluksi Comez Addams'n roolissa Tommi Rantamäki. Sinänsä minua huvitti, kun olin juuri edellisenä päivänä katsonut Modernit miehet-sarjan loppuun ja nyt yksi moderni mies on äärimmäisen vinksahtaneen perheen isä. Vaan olipa hienoa nähdä hänestä hivenen toisenlaista esiintymistä. Laulu ja tanssi olivat ihan parasta. 
Morticia Addams'a näyttelee kerrassaan loistavan luontevasti Mervi Takatalo. Hän oli niin uinut rooliinsa, että se kyllä ihastutti. Sitten oli Mumma, joka on jossain versiossa ollut Comezin äiti, jossain Mortician, no nyt se tainnut olla selvää kenellekkään, että kenen äiti tämä 102-v. valtavan suuriryntäinen hirmuisen hauska ja viriili mummeli on. Vaan hänen roolissaan on Krista Putkonen-Örn. Intohimoisena äänikirjan kuuntelijana hänen äänensä on tuttuakin tutumpi. No, nyt se ääni on viritetty 102-vuotiaalle.

Koko Addams Family on siis täynnä ihan kornia porukkaa, jokainen säätää tyylillään ja sitten perheen tytär Wednesday menee ja rakastuu sellaiseen ihan tavalliseen poikaan, jonka nimi on Lucas. No mitä siitä seuraa, kun Wednesday uskoutuu isälleen ja ettei kertoisi äidille. Soppahan siitä syntyy, eikä niin hyvä keitto. Maiju-Riina Huttunen, joka tulkitsee Wednesdayn osan todella reippaasti ja osaavasti, on myös vierailija. Lucas'n osassa on sitten Kotkan teatterin oma Juho Markkanen. Saa olla vaan ihan tavallinen, joka ei karkaa eikä paljon muutakaan, jollei saa ensin harkita. 

Miia Maaranen ja Osku Haavisto ovat Lucasin vanhemmat Alice ja Mal Beineke. Hyvin tavallisia hekin, paitsi että jotain siellä pinnan alla jäytää. Kun Alice saa Mumman "taikajuomaa", niin johan alkaa tapahtua. 

The Addams Family on hauska, ihanalla musiikilla höystetty tarina, missä huumori on mustaa ja osittain käännetty kaikki nurin niskoin, niin että siitä on tullut todella hupaisaa. Kaikki tyypit ovat niin äärimmäisiä persoonia ja vaikka mennäänkin sillä mustalla huumorilla, niin asiaa tulee. Perhekeskeisyys on aika lailla kupletin juoni.

Lurkkia ei sovi unohtaa. Perheen hirveän iso ja ruma hovimestari, jota esittää niin hersyvästi Antti Leskinen. Kyllä oli pituutta saatu järkyttävän paksuilla kengän pohjilla. Hartiat olivat kuin ladon ovet ja koko pää, no olihan sanottu, että Lurkki on kuin Frankesteinin hirviö ja kyllä teatterissa osataan.

Nyt en kerro enempää tarinasta, mutta sen tekijöistä vielä sen verran, että lavastus oli niin mieletön ja toimiva ja sen on loihtinut Lucie Kuropatovà. Koreografiat ovat Sami Vartiaisen, joka on myös vieraileva. Livebändi veivasi siellä lattian alla ja kyllä lähti! Heillä kapellimestarinaan Ilja Kaskimaa. 

Kyllä on sanottava, että taas on Kotka onnistunut ja The Addams Family on koettava. Huomasin muuten yleisössä aika paljon lapsia, (suositusikäraja on 8+) ja näytti siltä, että he olivat heti kartalla, mitä tuleman pitää. Vähänkö siistiä! 

Kuvat: Niklas Malinen