Haastattelussa Pudotuspelin Panu Poutanen

 Pudotuspeli on Kouvolan teatterin yllätyksellinen psykologinen trilleri työnhausta. Vain neljä näyttelijää on mukana ja koko ajan estradillla. Millaista se on, niin siitä kertoo Panu Poutanen, joka kahden vuoden tauon jälkeen on jälleen mukana Kouvolan teatterissa ja Ferran Augé'n roolissa. 

Pudotuspeli – jännittävä näytelmä, jossa on vain neljä näyttelijää. Kuinka roolitus tapahtui?

Roolitus tapahtuu ohjaajan ja teatterinjohtajan toimesta, ja tässä tapauksessa he ovat yksi ja sama henkilö. Aloittaessani elokuussa työt Kouvolan teatterissa taas kahden vuoden tauon jälkeen, minua ei oltu vielä roolitettu Pudotuspeliin, mutta syksyn mittaan roolitus varmistui. Teatterinjohtaja pohtii sopivan roolituksen lisäksi myös muita tekijöitä, esimerkiksi näyttelijöiden kehittämistä ja kuormitusta.

Kuinka haastavaa on tehdä näytelmää, missä on niinkin vahva jännite koko ajan?

Kovin jännitteisen näytelmän tekeminen on haastavaa, mutta toisaalta aika menee silloin kuin siivillä. Näyttämöllä pitäisi aina olla kysymys valtasuhteista ja niiden horjumisesta tai horjuttamisesta. Tämä näytelmä on armoton juuri siksi, että näyttelijät eivät juurikaan pääse näyttämöltä pois vaan joutuvat kantamaan jännitettä jopa tunnin putkeen. Tekstiä ja näyteltäviä tasoja on paljon. Se tekee tämän näytelmän kohdalla näyttelemisestä kokonaisvaltaista. Se on samaan aikaan palkitsevaa, että kuluttavaa. Näytelmä ei rytmity lähes ollenkaan sisääntuloilla ja tilanteiden vaihdolla, vaan rytmitys tapahtuu näyttelijöiden leikkaustaidon ja yhteistyön tuloksena. Toki valot ja äänet ovat normaalisti yhtälössä mukana.

Kuvassa Annina Rubinstein ja Panu Poutanen  Kuva: TAVATON media

Millainen oli harjoitusvaihe, miten se lähti liikkeelle? 

Harjoitusvaiheessa lähdettiin tekstin alusta heti kahlaamaan läpi, luomaan koreografiaa näyttämölle. Tarkoitan koreografialla siis näyttämöasemien ja kuljetusten koreografiaa, en juurikaan tanssillista osuutta. Samaan aikaan tekstinopettelu jatkui ihan näytelmän ensi-iltaan asti. Jotkut näyttelijät menivät ilman plaria jo puolessa välissä harjoituskautta, itse taisin viimeisten joukossa päästää irti kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Ja sen jälkeenkin opeteltavaa oli. Harjoituskauden mittaan yritti koko ajan tarkentaa asemia, suuntauksia ja tilanteita, sekä oman että yhteisen työskentelyn osalta. Esimerkiksi näytelmän alussa oleva pätkä, jossa puhutaan valehtelemisesta, muutettiin vasta noin puolenvälin jälkeen vastaamaan paremmin sitä, miten se on kirjoitettu. Mutta kokonaisuudessaan harjoittelu oli armotonta työntekoa alusta loppuun ja kaikkea samaan aikaan.

Näytelmässä on muutama mahtava tanssikohtaus – mistä idea niihin?

Tanssikohtausten osalta täytyy kysyä tarkemmin ohjaajalta, mistä ajatus on lähtenyt liikkeelle. Oma käsityksen mukaan niillä oli tarkoitus tuoda dramaturgista vaihtelua muuten niin tekstintäyteiseen näytelmään, mutta kuitenkin kuvastaa samalla näytelmän henkilöiden sisäistä ajatusmaailmaa.

Pyysin tähän ohjaajan Tiina Luhtaniemen kommentin ja näin hän vastasi:

Näin oli tanssien idea. Niiden lähtökohtana oli voguing- tanssityyli, joka lähellä loppua kohti vaihtuu muistuttamaan flameco- liikkeitäkin.

Miten itse koit roolisi Ferran Augé’na?

Roolini Ferranina on ollut tähän astisen urani yksi vaikeimmista rooleista. Se on myös ollut yksi mielenkiintoisimmista ja omalla tavallaan palkitsevimpia. Ferranin rooliin kuuluu paljon aggressiivisuutta, tarkkuutta, mutta toisella puoliskolla Ferran joutuu näyttämään itsestään uusia puolia ja juuri niiden näytteleminen hyvin on ollut minulle syy haastavuuteen. Roolityö on sinänsä haastava jo ilman niitäkin kohtauksia, mutta lisähaasteen tuo nimenomaan loppupään kohtaukset, joissa joutuu kyllä venymään näyttelijänä äärimmilleen. On ollut erittäin mielenkiintoinen matka ja tunnustelen edelleen, miltä tuntuu näytellä näin kusipäistä ja kompleksista henkilöä, kun yleisö ajattelee, että Ferran vain puhtaasti paha. Ferran ei ole puhtaasti paha, vaan rakkautta vaille jäänyt ihminen, joka on kovettanut itsensä ja etsii onnea uramenestyksestä. Vaikka Ferran ei sitä tiedä, niin ei hän sieltä sitä löydä. En ole vielä kertaakaan ollut täysin tyytyväinen roolisuoritukseeni, eikä se johdu liiallisesta perfektionismistä, vaan siitä, että tiedän miten hyvin tämän roolin voi tehdä. (kun olen harjoituskaudella joskus onnistunut.)

Kiitos haastattelusta !

Pudotuspeli

 Kouvolan teatterin vuoden 2023 eka ensi-ilta oli PUDOTUSPELI. Käsikirjoitus on katalaani Jordi Galceran. Suomennos Anu Partanen.
Ohjaus Tiina Luhtaniemi. 

Tarjolla on näytelmä, missä on vain neljä ihmistä, jotka ovat tulleet työpaikkahaastatteluun. Pian he saavat kuulla, että yksi heistä ei ole hakija vaan kuuluu talon väkeen. Heidän kuuluu selvittää, kuka ei kuulu joukkoon. 

Katsoja on ihan kujalla, koska yrittää kaiken aikaa itsekkin ratkaista sitä, kuka se on??? Arpoo kaikista vaihtoehdoista vuoron perään kuka kukin on-leikkiä ja ei pääse perille. 

Ensisijaisesti olin aivan otettu näyttelijäsuorituksista! Jos olen aina ollut kallellaan Kouvolan teatterilaisiin, niin olin ihan mykkänä siitä, miten tässä näytelmässä vedettiin roolit!
Tiina Winter - Enric Font'n roolissa esitti miestä niin vakuuttavasti, että unohdin hänen olevan Tiina. Pidin myös siitä, että hänellä oli ne pastillit taskussa ja se kuului. 
Satu Lemola - oli osassaan myös mies, Carles Bueno'n osassa ja hei, olipa meininki. Makeet kuteet ja tatskat. 
Annina Rubinstein - Mercé Degas oli haastattelutilaisuuden ainoa nainen ja miten olikin ihan "aito espanjalainen". Oli niin helppo ottaa hänet sellaisena vahvana yritysnaisena, joka menee läpi vaikka mistä. 
Panu Poutanen - Ferran Augé, piinkova liikemies ja silti se, joka panee katsojan kyynelehtimään.

Pudotuspeli tapahtuu yhdessä tilassa, jonka todella hienon lavastuksen takana on Sanna Halme. 
Puvustus, mikä otti eritoten silmiini kaikkine yksityiskohtineen on Helena Hankosalon. Itse asiassa mietin, millaista on puvustaa, kun tietää, miten se on esillä? Nyt oli sellainen puvustus, mistä jäi mieleen Ferranin "kaulakorut",  Enricin koko yhteinen puvustus, ne värit ja kimallukset.  Carlesin ihanan punainen samettipuku ja Mercèn  jakkupuku. Tosin se, että välillä vilahti niin, ettei hänellä ollut sukkahousuja vaan sukat. 

Valot olivat tärkeässä asemassa ja siitä vastasi Esa Kurri. Puhumattakaan sitten äänistä, jotka takasi Antti Helineva. Vois luetella vielä vaikka ketä, aina siivoojista asti, mutta kokonaisuus muodostuu pienistä palasista ja lopputulos on upea. 

Kun mietin näytelmän teemaa, niin kiittelen itteäni, että olen jo sen verran wanha, ettei tartte osallistua työapaikkahaastatteluihin, sillä vaikka ne eivät ole vielä ihan sillä tasolla, kuin tässä näytelmässä, niin aika liki. Nuorilla on jo niitä ryhmätilanteita ja heille tämä näytelmä voisikin olla huviksi ja hyödyksi. 

Mikä oli parasta, niin en arvannut, miten näytelmä päättyi! Itse asiassa ilahuin siitä, että minua oli vedetty ns. nenästä! Menkää ihmeessä katsomaan ja jänskäilee, miten se menee!

KuvaT: TAVATON media

Pirkko Lahti ja Minna Maijala kertovat kirjan synnystä

 Tässä taannoin tutustuin upeaan kirjaan, mikä käsittelee "Rouva Mielenterveyttä".  Pirkko Lahti oli mm. Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Minna Maijala on saanut pakattua yhden rikkaan elämän kivan tiiviiksi paketiksi, että se on varsin antoisa lukukokemus. Miten tämä kirja syntyi, siitä kertovat sekä Pirkko, että Maija, joille lähetin kysymykset ja joihin he itse omin sanoin vastasivat.

Kuva: Otava

1. Mikä oli lähtökohta tälle kirjalle: Pirkko Lahti - kuuntelija?

Pirkko: Minulla ei ollut mitään lähtökohtaa: oma elämä ja työ ????

Minna: Kirjan lähtökohtana oli Pirkko Lahden syvästi merkityksellinen ja pitkäaikainen työ mielenterveysalan vaikuttajana. Mielenterveysala on tämän päivän yhteiskunnallisten kriisien vaikutuksesta ajankohtaisempi kuin koskaan, henkinen pahoinvointi on tutkimusten mukaan lisääntynyt ja erityisesti lasten ja nuorten tilanteesta ollaan huolissaan. Halusin Pirkko Lahden kanssa peilata tämän hetken mielenterveystilannetta historiaan, miten hänen uransa varrella on asioita katsottu ja miten paljon asioita on edistetty kolmannen sektorin eli järjestöjen ansiosta. 

2. Miten löysitte toisenne? Kirjailija ja kohde?

Pirkko: Monesti pyydetty elämäkertaa, en ole suostunut. Minna taivutteli ja kai hieman imarteli se, että hän oli kirjottanut Canthista ja Valasta ja sitten minusta!!!! Minna soitteli, tapasimme, harkitsin jonkin aikaa ja suostuin.

Minna: Otin yhteyttä Pirkkoon ja houkuttelin hänet mukaan kirjaprojektiin. Sillä oli suuri merkitys, että halusin kirjoittaa hänen tarinansa nimenomaan asianäkökulmasta nostaen mielenterveystyötä esiin.

3. Millainen oli se tapa, millä kirjaa tehtiin?

Pirkko: Tapasimme ja juttelimme. Tuli pitkiä taukoja koronan takia (mieheni oli monisairas ja piti varoa vierailijoita). Minna kirjoitti Katri Valasta välillä ja tätä meidän juttuamme lykättiin. Sitten tämä kirja kasattiin ja Minna teki pohjatyöt ja haastatteli minua.

Minna: Kirjaa varten tehdyt haastattelut olivat tarkoituksella keskustelevia ja varsin avoimia. Puhuimme paljon myös päivänpolttavista asioista, joista löytyi usein yhdistäviä piirteitä menneiden yhteiskunnallisten muutosten kanssa. Painopiste keskusteluissa oli yhteiskunnallinen, pohdimme Pirkon elämäntarinan rinnalla laajasti mielenterveysalan kehitystä.  

Kuva: Otava: Jonne Räsänen

4. Ajatus tämän päivän mielenterveyteen?

Pirkko: Tällä hetkellä avun saanti on vaikein asia. Ongelmia on lapsilla, nuorilla, ja kaiken ikäisillä, mutta ei löydy auttajia. Yhteiskunnan haavoittuvuus heijastuu ihmisten arkeen ja ei ole helppoa löytää auttajaa, joka ottaisi potilaasta ”kopin” ja hoitaisi kuntoon, vaan asiakas joutuu juoksemaan eri ihmisten hoidoissa.

Minna: Pirkon ajatuksista mukaani on tarttunut erityisesti konkretian ja arjen kannattelevan voiman suuri merkitys. Joka päivä ei tarvitse tehdä ihmeitä, riittää että arki rullaa, syö, liikkuu ja nukkuu kohtuullisen hyvin, ja huomaa arkisen onnen läheisten ja ystävien kanssa olemisessa. 

5. Millaista palautetta kirja on poikinut?

Pirkko: Saamani palaute: Kiinnostava kirja… ootpa tehnyt töitä… en tiennytkään… paljon yksityiskohtia… pääasiassa myönteistä... eivät kai kehtaa kertoa minulle muuta.

Minna: Monet ovat olleet yllättyneitä, miten valtavan monipuolinen työura Pirkko Lahdella on ollut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Julkisuudesta tuttu Pirkko on vain pieni osa hänen työstään. Mielenterveysalan järjestötyön kentän kuvausta on myös kiitelty, siinä on ollut monille paljon uutta. Pirkon viesti armollisuudesta itseä kohtaan, kohtuullisuudesta ja hyvän arjen korostamisesta on myös koettu hyvin voimaannuttavana, sitä ihmiset tuntuvat paljon tarvitsevan tänä päivänä.

Äidinmaa-näytelmästä kertoo Mira Helli

Äidinmaa-näytelmää esitettiin jo viime vuoden loppukesästä. Kun tämä näytelmä valittiin Työväen Näyttämöiden liiton järjestämille 45. Työväen Näyttämöpäiville, jotka järjestetään Mikkelissä tammikuun 2023 lopulla, niin oli lämmiteltävä esitys uudelleen. Yksi alkuperäisistä näyttelijöistä ei sitten pääsytkään, joten osaan pestattiin Mira Helli ja näin hän kertoo, miten kaikki kävi?

1. Miten "jouduit" tähän näytelmään?

- "Jouduin" tähän näytelmään, kun yksi näyttelijä jäi pois niin Milja (ohjaaja) kysyi minua. Mietin päivän verran ja suostuin. Olisi jäänyt harmittamaan suuresti, jos en olisi tarttunut tähän tilaisuuteen.

2. Millainen rupeama se oli treenata rooli itelleen, kun muilla se oli jo hallussa?

- Oli todella haastavaa lähteä tekemään tätä, koska oli kaksi viikkoa aikaa opetella rooli sekä stemmalaulut. Treenasin yksin tekstiä aina, kun oli vapaata. Läpimenoja oli neljä sekä yksittäisiä kohtausharjoituksia muutama.

Kuva: Milja Marttila

3. Kuinka koit oman roolisi?

- Oman roolin luominen tapahtui paljolti ohjaajan kanssa, koska hän laittoi miettimään millainen ihminen on kyseessä ja millaisia tunteita hän kokee. Katsoin myös näytelmän tallenteen pariin kertaan ja olen nähnyt livenä näytelmän. Koen roolini hyvin vahvasti, pystyn helposti luomaan tämän ihmisen katkeruuden itseeni ja lavalla olo on helppoa.

4. Miten sinua itseäsi koskettaa tämä esitys, sen teema?

- Tämä esitys kosketti jo kesällä kyyneliin asti ja jossain kohtaa näytelmää on edelleen vaikea pidättää kyyneleitä. Näytelmän teema on todella koskettava suruineen sekä iloineen. Rakastan näytelmän lauluja sekä vahvoja hahmoja. Kun käsitellään monen sukupolven vaikeita asioita niin siihen on helppo samaistua koska omassa suvussakin on paljon kipeitä asioita, joita ei ole käsitelty.

5. Oletko jatkossa ja jos, niin asteikolla 1-5, jännittääkö?

- Olen jatkossa  Mikkeliin mennään viikon päästä ja kyllä jännittää vitosen verran   

Äidinmaa

 ÄIDINMAA on upea esitys, mikä sai ensi-iltansa jo elokuussa 2022 Voikkaan Virtakivessä. Sittemmin kävi niin, että se valittiin Työväen Näyttämöiden liiton järjestämille 45. Työväen Näyttämöpäiville, jotka järjestetään Mikkelissä tammikuun 2023 lopulla. Niinpä koko esitys lämmiteltiin huolella ja nyt se on muutaman esityksen verran katsottavissa Kuusankosken teatterin Luola-näyttämöllä.

Tämän spektaakkelin on ohjannut Milja Marttila, joka on myös yksi käsikirjoittajista. Hänen lisäkseen tekstiä ovat sorvanneet Carita Hiltunen ja Emma Unimeri. Tekniikasta vastaa Jyrki Kleimola.

Äidinmaa kertoo naisista, erilaisista ja monin eri tavoin. Teksti on aivan mahtavaa ja ravistelee oikein kunnolla ja hyvällä tavalla. Kun lähdetään liikkeelle ollaan kaukana menneisyydessä ja tullaan tähän päivään, kolmen sukupolven yli ja läpikäyden.

On kaikenlaisia suhteita, äiti-tytär, naisten väliset suhteet, sisarusten välinen, kylän naisien. 
Vaikka esitys kesti vain reilun tunnin, niin siihen oli saatu pakattua niin paljon kaikkea teemaa, että oikein ihastutti. Sitä istui hiljaa paikallaan ja tuskin uskalsi hengittää, ettei vaan olisi sanaakaan menettänyt.
Silti se kulki rauhallisesti ja aina kun sanottiin jotain, se oli mieleenpainuvaa, osuvaa. 

Pidin jokaisesta roolista, mutta jos ihan olisi pakko valita, niin Carita Hiltusen tulkitsema Helka osu ja uppos. Silti - jokainen, Emma Unimeri, Elisa Heikkinen, Sari Rajulin, Juulia Rihu ja viime hetkessä mukaan tempaistu Mira Helli, olivat vakuuttavia. 

Mukaan sekoitetut erilaiset musiikkiesitykset olivat niin imeytyneet osaksi tarinaan ja Juulia Rihun saksofoni niin kauniin haikeasti soi. 

Vaikka tämä ei missään nimessä ole mikään nyyhkytarina, niin kyllä se kosketti, herkisti, osuessaan herkkään paikkaan. Kiitos !!!

Kuvat: Milja Marttila

Vuoden ekat Kirjakinkerit

 Kerron taas meidän Kirjakinkereistä. Meillä oli vuoden ekat Kirjakinkerit pitkästä aikaa sillä vanhalla, alkuperäisellä teemalla, että juttelemme lukemistamme kirjoista. Lähinnä niin, että jokainen kertoo parista parhaasta kirjastaan, esittelee ne ja sitten me keskustelemme niistä.
No, viime vuonna koko loppuvuoden puolisko meni siihen, että olimme Reunan Tivoli-kirjoituskilpailun raatilaisia ja luimme pääasiassa niitä siihen tulleita tekstejä. Kokoonnuimme vain niitten tekstien ruotimisen puitteissa. Mutta nyt - me tapasimme vanhan kaavan mukaan ja oli minun vuoro olla "emäntänä". 

Koska emme kerenneet joulukuussa tavata, niin listalla oli  mm. riisipuuroa!

Kun Kinkeriläiset olivat saapuneet paikalle, nii mitä sain! No kukkia, ruusuja!!!!

Aloitimme aluksi alkumaljoilla, Milanosta tuotua laimeaa kuplajuomaa,  paitsi että yksi heistä oli kuski...

Mut sit ku ol puurot veetty, niin sit ol vuoros lämpimiä tonnikalavoileipiä!

Kahvin kanssa oli vielä Runebergin torttuja, joista en ehtiny kuvaa ottaa.

Kaikkia ei syöty, joten Kinkeriläiset saivat eväät messiin. 

Vaan sitten kirjoihin! Ekana sai esitellä vinkkejään Tuula ja sieltähän tuli taattua tavaraa!

Perinteiseen tyyliin Tuulalla on aina huippukirjoja, joiden vinkkauksia hyödynnän kirjastotyössäni ja nyt niitä olivat melkoiset opukset:

* Tintti neuvostojen maassa

* Annie Ernaux: Vuodet (vuoden 2022 Nobelisti)

* Riikka Pelo: Lumo (jonka sain myös lahjaksi Tuulalta, nam)

Sitten päästiinkin kätevästi aiheeseen Kielletyt kirjat! Melko mielenkiintoisia opuksia on ollut listalla, mitkä ovat olleet kiellettyjä! Mm. tuo Tintti! 

Kun oli Ollin vuoro esitellä omiaan, niin oliko sielläkin yksi kirja Kiellettyjen kirjojen listalta:

* Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani. Ja toinen oli:

* Rurik Wasastjerna: Muutakin kuin rautatieristeys. Kirja kertoo Kouvolan rakennuksista, niiden historiasta ja arkkitehtuurista, runsaine kuvineen. 

Jukka sen sijaan kertoi Antti Tuomaisen Majavateoriasta ja luki sieltä sellaisen pätkän, mikä käsitteli pierua, että miten sen voi niin monin sanoin kuvailevasti kertoa.

Toinen oli Reino Hemmilän kirja Keltist Mylsää.

Minun repertuaariini kuului kaksi tuoretta kirjaa, jotka olin juuri kuunnellut äänikirjoina:

* Kaurakuningas, mikä kertoo hulivili-miljonääri Juha-Petteri Kukkosesta, joka teki kauramaidosta miljoonia. Toki mukana oli muitakin. 

* Olga Kokko: Äitimaa. Niin hyvä ja hauskan hulvaton opus tärkeistä asioista, että kutsuin kirjailijan pääkirjastoon vieraaksi 25.2 klo 18:00

Ilta vierähti siis varsin ratevasti ja ensi kuussa tapaamme taas!