Hervoton, vaarallinen VARES

 Marraskuun harmauteen oli tarjolla kiinnostava teatteriesitys Anjalankosken teatterissa Myllykoskella. Hervoton, vaarallinen VARES.  Reijo Mäki on luonut hahmon Jussi Vares, yksityisetsivä Suomen Turuust. Kirjasta Kolmijalkainen mies on Satu Rasila dramatisoinnut näytelmän, joka on nyt nähtävissä ja jonka kävin katsomassa. Ohjaajan puikoissa on onnistuneesti ollut Markku Kekki.

Jussi Vareksena tähdittää tätä jännää ja hupaisaa esitystä Matti Olenius. Hän on vaan Jussi, joka käänteessä ja niitä käänteitä riittää. Jussi sitä ja Jussi tätä. Vares toiminnassa ja Vares nukkumassa. 

Kaikilla muilla näyttelijöillä onkin sitten rooleja joka lähtöön. Se onkin tämän esityksen rikkaus, nähdä, miten sitä voidaan muuntautua erilaisiin rooleihin.

Antero Raanojalla on neljä erilaista roolia ja välillä oli oikein ihmeteltävä, että miten sitä ehtii venymään niin moneen. Kun siis pelkästään istumalla katsomossa saa miettiä, että kuka on kukin. 

Jaana Kurittu pelmahtaa esiin millloin missäkin osassa ja paras oli kyllä se mummelin osa, joka oli kyllä niin kartalla, että siinä joetkin tulvii, 

Jussi Vares on rakastunut! No, yksityisetsivän rakkaudet tulee ja menee. Ulla tuli ja Ulla meni. Ninni Partanen on niin ihana ja omatoiminen Ulla. 

Timo Kurittu se sitten on myös kolmessa erilaisessa roolissa ja kyllä, se tupsu oli kiva. 

Mutta - miun lempparit olivat ihan ehottomasti Nuha ja Kolera! Marko Partanen ja Minna Sipinen näissä ihan hulvattoman pimeissä rooleissaan olivat niin hauskoja, eiku hervottomia. 
Sekin vielä, että sekä Markolla että Minnalla oli myös muita rooleja... 
Minnan osa Lundbergin turun murretta puhuvana sihteerinä oli ihan mahtava. Suu auki katsoin, että miten niin se pysyy siinä draivissa, eikä putoo. 

Mistää juonesta en kerrokkaan mitään, koska esitys on jännä, hauska ja kyllä se arvoitus ratkeaa, kun katsoo ja nauttii koko esityksestä. 

Kaikki he, jotka tässä esityksessä ovat, panevat parastaan eli ovat rooleissaan onnistuneita. Lisäksi vielä ne kaikki, joita ei näy... Kiitos myös äänille, valoille, puvuille, lavastuksille yms. koko setti oli oikein oiva paketti.

Kannattaa käydä katsomassa, sillä ainakin se sunnuntain yleisö, missä olin mukana, se todella tykkäsi.

Kuvat: Pekka Kaatiala

Joulushow - Kymmenen vuotta tiptappia

 Kun oli tiedossa, että Joulushow on jälleen paikalla, niin miten sitä ei meinannut nahoissaan pysyä, kun niin malttamattomana odotti, että mitä sieltä tänä vuonna tulee.... Käsikirjoitus ja ylipäätään suunnittelu on työryhmän, jota ohjaa Satu Taalikainen.  Stand-up-koomikko Mikko Vaismaa oli jälleen käynyt vähän antamassa hyviä vinkkejä.

Joulushow on lunastanut paikkansa, sillä sinne haluaa kaikki. Kouvolan teatterilaiset panevat parastaan ja ruotivat asioita, jotka ovat meille kaikki tuttuja. Kaikki hyvällä huumorilla. Minusta ihan paras on aina Tiernapojat-esitys - joka vuosi erilainen, mutta silti niin täynnä hyviä juttuja. 

Musiikki on läsnä koko ajan ja monin eri tavoin. Lauletaan yhdessä ja erikseen. Taidolla ja tunteella. Biisejä tulee joka lähtöön, niitä tanssitaan ja niitä lauletaan paikallaan. Kimallusta ja fiilistä on. Niin ja varmasti kaikki joululaulut tuli kuultua, koska sellainen potpuri-esitys piti mielen tarkkana ja herkkänä.

Mahtavat koreografiat olivat Annina Rubinstein'n. Säestyksestä vastasi bändi kapellimestarinaan Iikka Kahri, joka sieltä lattian alta soitteli ja nousipa välillä sieltä lavallekin varsin vekkulin soittimen kanssa. Lavastus ja pukusuunnittelu, siis kaikennäköisiä pukuja!!! on Sanna Halmeen. Kiitos, kun oli niin paljon kimallusta. Valojakin oli paljon ja miten ne elivät, aina tilanteen mukaan. Esa Kurri oli suunnitellut lamppujen säätelyn.

Pullokonsertti on minusta aina yhtä mysteeri ja aina yhtä kiehtova. Siellä ne vaan pulloihin puhaltelivat ja niin saatiin kuulla kaunis joululaulu. 

Oli kyllä todella nautinnollista istua penkissä ja katsoa, miten siellä näyttämöllä tarjoiltiin meille varsin tukeva kattaus. Se, miten taitavia lauluesityksiä, vauhdikkaita tansseja, hupaisia sketsejä ja kaikki melko lailla nopealla tempolla. Sitä vaan voi kuvitella, millainen sutina on siellä taustalla, kun vaatteita on vaihdettava ja oltava valmiina jo seuraavaan osuuteen. 

Ehin moneen otteeseen toivoa, ettei tää lysti loppuisi! Väliaika tuli ihan liian nopeasti ja vielä nopeammin lopputaputukset. 

Kiitos 😀 ❤️

Kuvat: Kouvolan teatteri

Hyvässä nousussa

 Hyvässä nousussa on aivan mahtava, Anne Prokofjeff'n kirjoittama näytelmä, minkä Eero Hasu on ohjannut Kuusankosken teatteriin. Ikinä ennen en ollut kuullutlaan moisesta näytelmästä ja niinpä oli varsin ihanaa nähdä sellaista tuoretta ja hauskaa tekstiä.

Lentokentällä tapaavat sattumalta Lilli ja Karita. Vanhat ystävykset, joiden edellisestä tapaamisesta oli päässyt vierähtämään melko lailla pitkä aika. 
Heti aluksi käy ilmi, että Karita on "kermaperse", menossa Nykiin ja Lilli on se räväkkä yh-äiti, joka on matkalla Alaniaan. Siinä sitten naiset käyvät läpi elämäänsä, kun odottelevat lentojensa lähtöä. Kupitellaan, ensin skumpalla, kunnes Lillille se sima riittää ja otetaan bisset. 

Tanja Tuomi ja Mira Helli ovat rooleissaan niin luokattoman hyviä, että miten oli helppo seurata, olla mukana heidän muisteluissaan. Miten monta hauskaa juttua sieltä pulpahti esiin. Artikulointi oli selvää, niin replikoidessa kuin laulujen osuuksissakin.
Mervi Suvelan puvustus oli just nappiin. Karitalla oikein bisnespukukoodi ja Lillillä sitten sellainen kevyempi, Alaniaan sattuva vermee. 

Kun Karita ja Lilli muistelevat ystävyyttään, niin välillä mennään sinne nuoruuteen ja heitä siellä esittävät Anni Amberg ja Maija Kuntsi. He joutuvat venymään moneen, kun vaatteita vaihdetaan lukemattomia kertoja ja taas on erilainen kohtaus. 
Taustalla häärivät myös Teemu Virsu ja Aino Forström ja Aino varastaa yhden kohtauksen niin, että ei voi nauramatta katsella. 

Lauluja, upeita biisejä saadaan kuulla melko rupeama ja se on kyllä nautinnollista kuultavaa, koska hyvin laulettu, mutta myös hyvin säestetty!

BÄNDIssä soitantoa hoitelevat Jari Lukkari basso, Elmer Forström rummut ja Tuomas Poika Tykkälä kosketinsoittimet.

Lavastus ja se kaikkinainen tarpeisto on Sisu Laitisen ja työryhmän ansiota. On aina tosi hyvä, että kun juodaan, niin on oikeasti se juotava jotain nestettä! Muutenkin oli varsin toimivaa, mitään ei ollut liikaa. 

Hyvässä nousussa on siis erittäin mahtava näytelmä! Paitsi, että se naurattaa, on siis niin hulvattoman hauska, se vie nostalgiapyörteisiin ja nostattaa ajatuksia jos ja vaikka mistä - omasta elämästä!

Menkää kattoo!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Paljon melua pizzasta

 Olipas taas kiva reissu Haminaan, missä menee Paljon melua pizzasta. Tuomas Parkkisen käsikirjoittama näytelmä, missä pizza aiheuttaa melua. 
Tämä esitys nähdään nyt Haminassa, missä se on oikein toimiva ja ohjauksesta vastaa Ville Virkkunen.
Haminan teatteriiin kannattaa aina lähteä, sillä onhan siellä aina jotain kivaa ja antoisaa. 

Eletään aikoja, jolloin naisen ei sopinut mennä yksin ravintolaan. Kun paikkakunnalle tulee pizzeria ja jonka omistaja on joku ulkomaalainen, niin vähemmästäkin menee kaikki pasmat sekaisin. Pizzamies Ristona hääräilee varsin suvereenisesti Jouni Saikkonen. 

Risto kuitenkin saa kaupungin naisten takia aikaiseksi melkoisen härdellin ja sitä sitten puidaan oikein tuomarin pakeilla. Tuomari Isolate ottaa tilanteen haltuun ja hoitaa sen kunnialla loppuun asti, vaikka helppoa se ei ole. Jan Mykkänen  tuomarina on taas elementissään!!!

Kaupungin asioita, tässä näytelmässä, kumma kyllä, ollaan Haminassa, ruoditaan sitten oiken huolella ja monen toimesta. Kuka menee naimisiin ja kenen kanssa ja miten Ristolla osuutta asiaan? Tuomarilla kuitenkin ja kaiken sotkun jälkeen on melko lailla siivo tilanne. 

Hyvin oli muuten toimiva lavastus, minkä oli loihtinut Mika Paakka.

Näytelmään on nakitettu musaa mukaan, niin kuin mausteeksi tai täytteeksi, niin kuin kunnon pizzaan kuuluu. Aivan mahtavia lauluja ja niiden tulkitsijoita!!!

Hulppeaa esitystä sai katsella ihan helposti ja sen jälkeen kyllä alkoi tehdä mieli pizzaa! 
Harmiton ja hauska tarina marraskuun hämärään ja pimeään, hupia ja valoa tuomaan!

Kuvat: Mari Salmenhaara

Älä pukeudu päivälliselle

 Jos parisen viikkoa sitten näin esityksen Älä pukeudu päivälliselle, niin näinpä sen nyt taas - mutta nyt Kouvolan teatterin version. Kun heti aluksi mietin, miksi mukana oli kaksi Brigitteä, kun Jyväskylässä oli Suzette ja Suzanne, niin jo vain se pian selvisi, sillä on kyse eri suomennoksesta. Kouvolassa nähdään Pentti Kotkaniemen suomennos ja on ihan pakko sanoa, että olihan se huomattavasti räväkämpi.
Ohjaajana Jukka Keinonen on vertaansa vailla. Pidin siitä, miten tilanteita/kohtauksia oli tehty. 

Tämä alunperin Marc Camoletti'n käsikirjoitus Älä pukeudu päivälliselle on saanut olla estraadilla monissa teattereissa, sillä onhan sen vaan niin kovin hauska, myös nimellä Ranskalainen pyjama. 

Heti aluksi oli merkille pantavaa lavastus, minkä takana on Sanna Halme. Heti tulee sellainen hyvä olo, kun on tunnelmaa. Siis, kun ennen esitystä voi vaan ihailla sitä, miten kaunista ja kotoisaa on lavalla. Sitä ei siis vaihdeta, vaan se pysyy kaiken aikaa samana. Näyttelijät liikkuvat sitten sitäkin enemmän ja parilla henkilöllä ne osat vaihtuvat, toisella oikein runsaammin. 

Asetelma on se, kun Bernand (Veli-Matti Karén) ja Jacq (Satu Taalikainen), herttainen ranskalainen aviopari ovat aikeissa viettää viikonloppua niin, että Jacq on menossa äitinsä luokse ja Bernand jää yksin kotiin. Hah, hetken päästä kaikki onkin just niin eri tavoin kuin voi kuvitella tai ei voi. Jacq ei lähdekkään ja tilanne on hyvin pian se, että viikonlopuksi onkin sitten tulossa muutama muukin. 

Heti aluksi käy ilmi, että Bernand on kutsunut paikalle myös ystävänsä Robertin (Markus Vaara), joka sattuu olemaan myös Jacq'n ystävä... Hän on kutsunut viikonlopuksi myös pitokokin, jonka nimi on Brigitte (Johanna Heimonen) ja rakastajattarensa Brigiten (Satu Lemola). Soppa syntyy siitä, että Jacq ei ole näistä juuri tetoinen, paitsi Robertista. 

Vauhtia piisaa siihen malliin, että ihan hengästyttää. Onneksi saa olla katsomossa, sillä jos olisi moisessa tilanteessa, se olisi kamalaa. Vielä kamalampaa olisi se, jos joutuis itse esittämään. Sitä ei voi kuin loputtomiin ihastella, miten kummassa nämä taitavat näyttelijät eivät sekaannu reploissa? Kun sitä sanaa tulee paljon, nopeasti ja vielä järjestyksessä!

Tilanteet muuttuvat kaiken aikaa ja niin, että ne ovat huvittavia. Nauroin naama märkänä, enkä todellakaan ollut ainut, sillä koko katsomo oli tulvillaan sitä naurua. 

Koko porukka oli niin ytimessä ja rooleihinsa paneutuneita, mutta onhan se ihan pakko nostaa Johanna Heimonen, joka pitokokki Brigittenä on se, jonka osassa joutuu venymään - todella moneen. Siis kun hän asteli milloin mistäkin kulmasta esiin, alko heti naurattaa. 

Kyllä voin suositella tätä esitystä ihan käsi sydämellä.  Se, miten se naurattaa ja kuinka se ihastuttaa sillä, miten taitavasti näyttelijät pärjäävät, koska farssi ei ole helppo laji, vaikka se siltä näyttäisikin. 

Kuvat: Elisa Sola