Kevyesti keskellä viikkoa ja teatteriin. Tällä kertaa Mikä?teatteriin, mikä toimii nykyään Kouvolan entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. Siellä on muuten varsin mukavat penkit tai penkki on huono sana, kun ne ovat sellaset "nojatuolit".
Siellä nähtiin esitys OLGA. Laura Ruohosen käsikirjoitus ja ohjaajana on toiminut Kimmo Lavaste.
Olgan osan on Aija Kajama ottanut kyllä niin luontevasti haltuun, että kyllä kelpasi katella. Ihana, yksinelävä, topakka vanha nainen. Heti aluksi saa riesakseen antiikkikauppias Ervastin, jonka roolissa nähdään Rolf Hedman. Voisi kyllä kuvitella, millaisia rökäleitä mokomat kauppiaat ovat, kun ostavat "roskaa" ja myyvät antiikkia.
Olgalla on tytär, Sirkka, jota ei nähdä, mutta kuullaan kyllä ja se ääni kuuluu Sirpa Serovuolle. Äiti-tytär-suhde ei ole se paras mahdollinen. Odotin, että sitä olisi vähän enemmän avattu, mutta kai sitä saa sitten kuvitella.
Rundis on kuitenkin se pääparin toinen osapuoli. Nuorempi mies, mukamas siivooja, no eräänlainen putsaaja kuitenkin, pelmahtaa Olgan luokse ja heti kättelyssähän se paljastuu, millanen rosvo on kyseessä. Janne Järvisalo on kyllä niin mahtava hulttio kaikin puolin. Vaikka onkin olevinaan kovanaama, niin miten sitten onkin kiltti ja empaattinen, ei ihme, että Olga tykkää.
Rundis vie Olgan lintuja katsomaan ja sitten jouluksi he menevät katsomaan Olgan kotitilaa. Miten sitten viihtyvätkin hyvin yhdessä.
Kaikki lavastus, toteutus, videot ja lavastusten vaihto on toimivaa ja sujuu kuin tanssi, vaihtoaskelin. Lavastus on Elina Winnen ja esitystekniikasta vastaa Pihla Lindström.
Muissa rooleissa on Olli Korpela nilkkinä kunnanjohtajana ja Viivi Mauno Rundiksen tyttöystävä Ellana. Kantoko Ella Rundiksen pois esityksen alussa?? Tia Aronen on poliisi ja posteljooni, joilla molemmilla on asiaa.
Olga ja Rundis kuitenkin jättävät ajatuksia, sillä siinä kaksi erilaista ihmistä, kumpikin vähän hukassa ja sitten kuitenkin, välittävät toisistaan, vaikka lopputulos on luopuminen.
Monisäikeinen esitys, missä oli hyvä tempo!
Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo