Tähdet kertovat, komisario Palmu

 Tähdet kertovat, komisario Palmu on Mika Waltarin tekstiin, Joel Elstelän dramatisoima ja Panu Raipian ohjaama hauska jännitystarina. Nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä eli kantaesitys on todella mukaansa tempaava, katsojalle varsin nautinnollinen kokemus. Esityspaikkana Kouvolan Teatteri!

Miten tämä esitys saatiin nimenomaan Kouvolaan, niin kysyin sitä Kouvolan teatterin taiteelliselta johtajalta Tiina Luhtaniemeltä ja näin hän vastasi:

Ajatus tehdä jokin Palmuista oli minun, ja tiesin Panu Raipian Palmu- asiantuntemuksen Kysyin häneltä kiinnostaako, ja hän ehdotti Tähdet kertovat, jota ei vielä ollut tehty. Näin se meni. Raipia oli yhteydessä perikuntaan eli Joel Elstelään ja lupa saatiin Raipian hyvän maineen vuoksi. Häneen luotettiin Palmu- ohjaajana.

Nyt meitä hellitään tällä dekkarilla, missä on oikein mukava tempo. Komisario Palmu on kaikille tuttu tai ainakin meille ns. ikääntyneimmille. Palmu on jo ihan legenda ja tässä näytelmässä hänen rooliinsa on sukeltanut Raimo Räty, joka jää sitten eläkkeelle. Räty on kyllä niin nappivalinta rooliin, että olisi ollut vaikea siihen ketään muuta edes kuvitella. Se olemus, tyyli ja artikulointi on vaan niin osuvaa.

Vt.päällikkö Virta on se pikkasen hömelö, mutta siinä roolissa on vieraileva tähti Samu Loijas, joka ottaa osansa kyllä niin haltuun, aina ilmeitä myöten. Nokkela etsivä Kokki on se, joka on kaiken aikaa tilanteen tasalla ja siinä roolissa Markus Vaara on onnen omiaan.

Tämä kolmikko huvittaa ihan koko esityksen ajan niin ettei kyllä pääse pitkästymään millään lailla. 

Kun Tähtitorninmäellä on tapahtunut murha, niin murhatun veljentytärtä haastatellaan useampaan kertaan. Saara Pohjanvuoren osassa on vierailijana Roosa Söderholm. 

Lisäksi on muita ja erittäin herkullisia roolisuorituksia, joissa loistavat Johanna Heimonen, Satu Lemola, Veli-Matti Karén ja Panu Poutanen. 

Tässä esityksessä on taas kaikki palikat kohillaan, sillä jo Panu Raipian ohjaus on huippua, mutta en voinut olla ajattelematta sillä lailla vähän ylpeästi, mikä nautinto ohjaajalla on ollut päästä työskentelemään Kouvolan teatterin näyttelijöiden parissa. 

Oskari Löytösen lavastus oli niin ihana, kaunis, nostalginen ja toimiva! Elina Vätön pukusuunnittelu esiliinoja myöten todella ajanmukainen. Jussi Kamusen valot toivat viimeisen silauksen tunnelmaan.

En paljasta mitään muuta, sillä toivon mahdollisimman monen pääsevän tämän katsomaan. Saa arvailla, kuka on murhaaja ja kun se selviää, miten se saadaan todistetuksi!

Ensi-ilta on nyt takana, mutta olen vanhvasti sitä mieltä, että tämä esitys kestää toisenkin katselukerran, enkä ole ainoa. Korviini kantautui paitsi mahtavavat hehkutukset esityksen kulusta, myös sitä, että sen voisi käydä katsomassa myöhemmin uudestaan. 

Tähdet kertovat, millainen on esitys Tähdet kertovat, komisario Palmu!

Kuvat: TAVATON media

Elävän tarkoitus

 Lokakuinen perjantai, kostea, pimeä ja kylmä, mutta Anjalankosken teatterissa, Myllykoskella oli mukavan lämmin ja lupsakka fiilis, kun saimme nauttia esityksestä Elävän tarkoitus. 

Erittäin raikas ja kaikin puolin mielenkiintoinen näytelmä on Daniel Katz'n käsikirjoitus ja Anjalankosken teatterille sen on ohjannut Ilmo Ranne. 

Kaikki alkaa Lydiasta, joka on taiteilija ja päättää lähteä kissansa Aamoksen kanssa suolle maalaamaan. Lydian osassa taituroi Päivi Virta-Sihvola ja Aamos-kissana naukuu Erno Harju/Heta Sipinen. Ihana kissa, joka tietää paikkansa.

Lydiaa "hoitavat" Laila ja Lailan työtön avomies Kaiho. Anne Nurmela ja Jarmo Pilli rooleissaan saavat olla aika lailla keskiössä, koska kaikki kun alkaa mennä pieleen, niin mutkat eivät millään meinaa suoristua. Lydia on hukkunut suolle ja tilanne on jotakuinkin kimurantti.

Laila tuskailee kaiken aikaa tilanteen mielettömyyttä ja Martta säestää. Martta on Lydian "ystävä" ja varsinainen suupaltti. Jaana Kurittu pysyy kyllä niin siinä sanailussaan mukana, että oikein hengästytti ja nauratti vuoronperään.

Kaiho ja hänen velloksensa Vilho ja Sulho, jessus mikä sarja tai enimmäkseen Vilho ja Sulho sähläävät niin kuin jokaisessa hyvässä tarinassa, on oltava ne pölhöt. Hauskoja tilaneita! Timo Kurittu ja Jukka Sinkkonen ovat sellainen parivaljakko, että saivat aikaan monta hupaisaa tilannetta. 

Koko näyttelijäkaarti antaa taas niin parastaan ja siis KAIKKI ovat niin hyviä, mutta jos ihan pikkasen nostan, niin Minna Sipisen tulkitsema Saara ja Timmo Hopposen osa Mähösenä, oli kyllä niin hauskaa settiä, että oikein riemastutti. 

Paljon oli muitakin henkilöitä, jotka toivat kivaa väriä palettiin. Esitys koostuu näppärästi pienistä kohtauksista, joten missään kohtaa ei tule herpaantumisen tunnetta. Pidimme tästä tarinasta todella, sillä niin oli jännä tarina ja todella hyviä heittoja. 
Vaikka vaikuttaakin varsinaiselta kimaralta, niin kannattaa käydä katsomassa, miten hauska tarina on tarjolla!

Kuvat: Pekka Kaatiala

Seitsemän koiraveljestä

 Kotkan kaupunginteatterissa oli Seitsemän koiraveljestä ensi-illassa 18.10 klo 15! Riemastuttava koko perheen näytelmä. Alunperin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on saanut jos vaikka mitenmoista tulkintaa, mutta tämän version on viritellyt Mauri Kunnas, joka siitä kirjankin kuvitti ja sanoitti. Kotkaan tämän näytelmän on sovittanut ja ohjannut Aleksis Meaney.
Ja sitten vaan koirulit lavalle!

Oli todella hauskaa heti aluksi tunnistaa, kuka kukin on, sillä niin oli mainiosti heistä koiria tehty. Kiitos siitä kuuluu naamioinnin suunnittelija Silja Huuhtasella ja naamioitsija Heidi Kolhoselle. 

Juhani - Osku Haavisto
Tuomas - Jarkko Sarjanen
Aapo - Juho Markkanen
Simeon - Kalle Kurikkala
Timo - Marika Huomolin
Lauri - Konsta Lippo
Eero - Ella Mustajärvi

Melkoinen koiralauma, jolla jokaisella se oma tyylinsä ja luonteensa ja ne tulevat hyvin esiin. Korvat heiluu!

Petteri Pietiäisen lavastus oli kyllä ihan mahtava. Kaikki kivat keinot käytetty. Härkälauma oli varsin mielenkiintoinen totetutus. Parasta oli kyllä se, että saatiin olla metsässä.

Koiralauman lisäksi oli muitakin rooleja melko joukko ja niistä vastasivat Eeva Hautala, joka veteli aina Männistön Venlasta Lucifeerukseen ja muutaman siitä väliltäkin, Lise Holmberg, joka taas roolitti nimismiehestä suteen ja pari muutakin, ja Anne Niilola, jonka osaksi koitui olla mm. lukkari, peikko ja 
jne.  Anne Niilolan "röhkiminen" kuullosti niin hupaisalta, että melkein alkoi kurkkua kutittaa.

Esityksessä kuultiin myös lauluja! Jouni Bäckström oli biisit sovittanut ja johtanut ja tuttujahan ne olivat. Mikseipä olisi ollut, kun ehkä jokusen kerran kuullut, mutta miten raikasta kuulla uusia sovituksia. 

Ensi-illassa sali taisi olla täpösen täynnä kaikenikäistä yleisöä, joten kyl kelpaa mennä joukolla katsomaan, miten koiraveljekset pärjäävät ja oppivatko lukemaan???
Vielä kun nämä nimenomaan aikuiset ihmiset osaisivat olla teatterissa niin, että siellä saisi rauhan nauttia esityksestä, ilman sitä omaa elämöintiä. Lapset kyllä osaavat katsoa, kuulla ja kokea, ilman, että heille pitää selittää ja esittää kaiken aikaa siitä vierestä.

Kuvat: Jukka Koskinen

CAROLA - Kielletyt leikit

 Kouvolan teatterin Klubilla pääsee nyt Kiellettyihin leikkeihin, sillä siellä on Carola! Eikä vaan yksi vaan kaksi Carolaa, sillä Annina Rubinstein ja Satu Taalikainen tulkitsevat Carolan kappaleita ja siinä sivussa tulee sitten Carolan elämän vaiheetkin tutuksi. Carola eli 1941-1997.

Tunteikkaan illan on ohjannut Tiina Luhtaniemi ja Carolan laulujen sovittajana ja säestäjänä on pianisti Kirsi Saari. Käsikirjoituksen on tehnyt Mari Posti. Valot ja äänet on viritellyt Jari Rinne. Puvustus ja kampauksetkin ovat niin ajan hengen mukaisia ja sitä oli helppo tarkkailla eturivistä. Mietin siinä samalla, että mistä niitä sen aikuisia kengiä saa, kun olivat niin kuin pakasta vedetyt.... Janika Rikkola on loihtinut maskeeraukset ja ne tukat. Helena Hankosalo, Kirsi Niemi ja Mirkka Torniainen ovat puvustuksen takana. 

Esityksen biisilista on mittava. 17 upeaa kappaletta saatiin kuulla ja miksi ne mahtuivat niin hyvin, niin niitä ei laulettu kokonaan vaan sopivasti. Koko setti alkoi laululla Nousee päivä, laskee päivä... Olin että ounou, nyt menee vetistelyksi, sillä olinhan vastikään ollut Rovaniemen kaupunginteatterissa nyyhkimässä tätä biisiä, joka aina nostattaa tunteet pintaan. Kerrankin helpotti, kun sitä ei laulettu kokonaan, sillä kauempaa ei olisi kyennyt kyyneleitä pidättelemään. 

Sitä on kuullut Carolan lauluja lähes koko elämän, mutta kun sitä sitten istuu teatterin Klubilla ja näkee ja kuulee sellaista sydämeen sopivaa tulkintaa, niin se kyllä herkistää, vaikka kuin yrittäisi ajatella, että täähän on ihan tuttu juttu. Silti sitä vaan on niin herkillä. 
Ilta etenee niin sulavasti, etten katsonut kertaakaan ohjelmalehtistä, kun niin vaan upposin tunnelmaan ja kappas, tulikin väliaika ja sen jälkeen päästiin taas nauttimaan toinen mokoma niitä kauniita ja hyvinkin erilaisia kappaleita. Sitä välillä tajusi, että aijaa, tämäkin on Carolan laulama!

Kaikille on takuuvarmasti tuttu biisi Rakkauden jälkeen. No, onhan sitä vuosien mittaan kuullut moninaisia kertoja, mutta kun sen nyt kuuli, niin hienosti tulkittuna, että se upposi ja piirtyi syvälle sieluun. Kotiin päästyänikin se vielä soi mielessä ja pitkään. Anninan ja Satun äänet menivät kyllä niin ihon alle. 

Carolan elämä oli tuotu hienovaraisesti esiin ja ei ole ensimmäinen taiteen työntekijä, joka on paininut moninaisten ongelmien kanssa. Enää ei ole Carolalla haasteita minkään suhteen, mutta silti halusin kuvitella, että hän jossain olisi nähnyt tämän hienon illan!

Tämä kannattaa kokea!

Kuvat: Kouvolan teatteri

Viulunsoittaja katolla Rovaniemellä

 Kun alun alkaen huomasin sen, että Viulunsoittaja katolla menee Rovaniemen teatterissa, niin olihan se tehtävä sitten "tikusta asiaa" ja lähettävä käymään oman pojan luona siellä kylässä. Niin me sitten vietimme äiti-poika-laatuaikaa ja nautimme ihanasta esityksestä yhdessä.

Rovaniemelle tämän iki-ihanan musikaalin on ohjannut Seppo Välinen, joka on kunnostautunut hyvillä ohjauksillaan vaikka missä. Tälläkin kertaa oli niin reipas veto, että kyllä riemastutti. Musikaalin käsikirjoituksen on tehnyt Joseph Stein, musiikin säveltänyt Jerry Bock ja laulujen sanat kirjoittanut Sheldon Harnick. Suomennos Esko Elstelä.

Pertti Koivula vierailevana tähtenä oli niin lupsakka Tevje ja miten hyvin sopivat yhteen, kun Golden roolissa oli Paula Miettinen. Jotenkin niin kiva kombo, kun Tevjen piti olla se perheen pää, mutta kyllä se loppupeleissä oli Golde. 

Entäs sitten ne tyttäret! Mitä upeaa iloittelua, kun siskokset tyyrää omiaan ja kun pitäs naimisiin mennä ja kuka se päättää sulhasista. Siinä oli ruutia kerrakseen ja hyvä niin. 

Kovasti tykkäsin Jenten roolin aivan hykerryttävän hyvin vetäneestä Karoliina Surma-ahosta. Sitä jotenkin aina jäi odottamaan, että tule pian takaisin. 

Tämän musikaalin biisit ovat osin jääneet soimaan muuallakin, joten niistä saa sitä tuttuuden tunnetta. Häälaulu on aina se, mikä nostattaa vettä silmiin. Miten se onkin niin kaunis. Toki Rikas mies jos oisin jne. tuovat omanlaisensa fiiliksen, niin että tekisi mieli laulaa mukana. Ei siis ihme, että tämä musikaali on yksi monien suosikeista. 

Tanssikohtauksia oli paljon ja ne olivat toinen toistaan upeampia. Koreografiat olivat vierailija Jouni Pirttisen. Mutta - mukana olivat Santasport Lapin urheiluopiston tanssinopiskelijat, jotka kyllä niin panivat parastaan. Lisäksi Siepakoiden tanssijat, joten siinä pantiin jalalla koreasti todella vimpan päälle. 

Koko esitys oli alusta loppuun niin nauttivaa esitystä ja mikä oli hienoa, niin paljon oli vierailijoita ja TAMK:sta oli peräti kolme. Nuoria lahjakkuuksia nähtiin lavalla ja siinä ne menivät vanhempien rinnalla yhtä lailla. Joten tulevaisuus on taattu, kun niin paljon on nuoria taitavia tähtiä tulossa. 

Meidän näkemämme esitys oli päiväesitys ja loppuunmyyty ja yleisö oli aika lailla iäkästä. Suosittelisin kuitenkin nuoremmillekin, koska olisi hyvä tietoisku siitä, miten se elämä ennen oli, 1900-luvun alussa ja kuinka se siitä sitten muuttui, koska tässä näytelmässä rikotaan perinteitä, vaikka niistä yritetään kiinni pitää. 

Upea bändi siellä säesti kapellimestarinaan Minna Siitonen ja runsas puvustus on pukusuunnittelija Paula Variksen. Toimiva, jotenkin Aaltomainen lavastus on Juho Lindströmin. 

Voin ihan vilpittömästi kehoittaa joskus lähtemään "merta edemmäksi kalaan", jos tällainen ilmaisu sallitaan, sillä ajoin minäkin Kouvolasta tätä katsomaan ja niillä fiiliksillä elää pitkään. 

Kuvat: Petri Teppo

Hiljaiset sillat

 Hiljaiset sillat Kouvolan teatterissa, voiko paremmin viikonlopun aloittaa. 1990-luvulla luin kirjan, Robert James Waller: Hiljaiset sillat. Siitä jäi niin vahva mielikuva henkilöistä, että kun sitten näin elokuvan, en päässyt millää sen kanssa sinuiksi. Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä ja olen unohtanut ne kirjan henkilöt ja niin ollen lähdin katsomaan Kouvolan esitystä lähes puhtaalta pöydältä. 

Kouvolaan Hiljaiset sillat on ohjannut Jukka Keinonen, jonka ohajukset ovat kyllä ihan parhaimmasta päästä. Keinonen on ohjannut Hiljaiset sillat aiemmin Seinäjoelle, jolloin se oli puhenäytelmä. Nyt kun siitä on tehty musikaali, Jukka Keinonen tarttui toimeen ja hyvä, että tarttui, koska lopputulos on mitä parhain!! Sävellys ja sanoitus on Jason Robert Brown'n. 

Aikoinaan mietittiin ja arveltiin, onko Hiljaiset sillat Robert Waller'n omakohtainen kokemus, sillä onhan päähenkilöllä sama nimi ja molemmat ovat kuvanneet siltoja. Kuitenkin väitettiin, että ihan on fiktiivinen tarina, mutta hieno sellainen. 

Tarina alkaa idyllisesti, missä Bud ja Francesca ovat asettuneet perheeksi ja nopeasti etenee ajassa niin, että heillä on jo kaksi lasta ja Bud on lähdössä lasten kanssa maatalousmessuille. Franceska jää yksin kotiin muutamaksi päiväksi.... 
Panu Poutanen on niin ihana Bud, jotenkin sellainen maanläheinen jurrikka, joka rakastaa vaimoaan ja ei meinaa osata olla lastensa kanssa. 
Satu Lemola on Francesca ja kaikki tunteet pelisssä! Kuinka haluaa olla yksin ja nauttia olostaan, kunnes pihaan ajaa Robert...

Robert on kiertävä valokuvaaja, joka tulee kysymään tietä vielä yhdelle sillalle. Heillä alkaa heti jotenkin säkenöidä. Sami Kosola on niin valloittava Robert, että kyllä vaan välittyy koko tunneskaala ihan täysillä! Kosola ja Lemola ovat vieläpä sellaisia laulajia, että äänet hivelivät taivaan kantta. Sitä ihastuksesta mykkänä vaan seurasi, miten se ääni kulkee. 
Musikaalin biisit eivät ole mitään sieltä helpoimmasta päästä, vaan ovat jokainen suoranaisia taidonnäytteitä.
Neljän päivän suhde - vaikka Francesca pettää Budia, niin se vaan jotenkin suodaan.

Naapurissa asuvat Marge ja Charlie ovat lutunen vanha pariskunta. Johanna Heimonen ja Veli-Matti Karén nostattavat hymyn huulille omilla reploillaan, niin osuvia ja hyväntahtoisia ne ovat. 

Budin ja Francescan lapset, 14-vuotias Carolyn ja 16-vuotias Michael nahistelevat ihan niin kuin kuuluukin. Tiina Winter ja Markus Waara ovat eläytyneet osiinsa varsin uskottavasti.

Jos on laulettu upeillä äänillä, niin entäs sitten se soitanta! Melkoinen porukka kapellimestari Iikka Kahrin johdolla on pannut nuotit oikeaan jonoon!

Ajallisesti tarinassa edetään paljon, vaikka viivytäänkin aika kauan niissä neljässä päivässä. Mukana on nimittäin Francesacan roolissa myös Satu Taalikainen, jolloin Francesca on jo iäkäs. Melko herkkää.

Ihan huikea lavastus on Sanna Halmeen ja se on totisesti vaikuttava. Esa Kurrin valosuunnittelu vielä kruunaa kokonaisuuden. Kaunis puvustus on Sari Suomisen. Kaikki toimii niin yhteen, että koko paketti on herkullista nautittavaa. 

Mitä Robert ajattelee?
Kannattaa käydä katsomassa musikaali, mikä on niin kaunis, koskettava ja sydämellisellä taidolla tehty!

Kuvat: TAVATON media

Forever young Kotkassa

 Se oli lauantai, ensin työvuoro ja sitten sukkana Kotkaan ja siellä teatteriin, missä oli tarjolla ensi-ilta: 
FOREVER YOUNG!  Olen samaisen esityksen nähnyt aiemmin muualla, mutta Kotkan esitystä ootin sillai nii ku vesi kielellä...

Kotkaan tämän äärimmäisen hauskan ja musiikilla rikastetun spektaakkelin on ohjannut Tiina Pirhonen. Alkuperäinen kässäri on Erik Gedeon'n käsialaa ja suomennoksesta vastaa Sanna Niemeläinen. Mutta - jokainen Forever Young on aina sovitettu kunkin teatterin mukaan ja se vasta onkin se jutun punainen lanka. Sovituksenkin on loistavasti sovittanut ohjaaja. 

Jutun juoni on se, että eletään ajassa viiskymmentä vuotta eteenpäin, jolloin Kotkan teatterin näyttelijät ovat edelleen siellä teatterissa, mutta mikä on säästösyistä muutettu hoivakodiksi. Jokainen vetää roolinsa omalla nimellään ja se just tekeekin esityksestä niin kovin hauskan. 

Hoitaja käy, mutta sillä on aina kiire, kun hänen täytyy aina mennä jonnekin muuanne. Vaan kun näyttelijät jäävät keskenää, alkaa melkoinen meno. Hoitajana on Sara Siimes, palvelutalo Sammuvan Tähden hoitsu ja hänen roolinsa upeasti haltuun on ottanut Lise Holmberg. 

Jälkeen jääneitä, kun muut ovat jo menneet, ovat Marika Huomolin, Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala, Juho Markkanen ja Jarkko Sarjanen. Talkkarina huseraa Konsta Lippo.
Tämä porukka saa sellaisen sopan aikaseksi, että sitä nauttiessa oli kyllä fiilikset katossa. Kaikki biisit ne veti ihan omineen, jokainen soitteli milloin mitäkin instrumenttia ja tarkkana piti olla, että sai kaiken nähtyä, kun joka nurkassa tapahtui.

Kun kuolema Lise Holmbergin hahmossa pelmahtaa paikalle ja kertoo, että kuollaan kaikki, niin sehän on vain muistutus.

Upea lavastus ja pukusuunnittelu on taas taattua, sillä siitä vastaa Lucie Kuropatová.

Kaiken kaikkiaan, kun sitä alkaa olla jo siinä iässä, että ikää karttuu ja vanhuus on kynnyksellä, niin mitä se tulee olemaan. Miten kohdellaan ikäihmisiä ja mikä tulee olemaan kohtalomme. Jospa saisi olla jossain, missä olisi kavereita ja voisi yhdessä muistella yhteisiä muistoja. 

Kotkan Forever young sai minut kyllä aivan haltioihini! Jos odotin paljon, niin se kaikki ylittyi, sillä niin oli herkkua koko ajan. Voin siis käsi sydämellä suositella, että menkää ihmeessa katsomaan, nauramaan ja nauttimaan ja kyllä - vähän vakavoitumaankin. 

Kuvat: Jukka Koskinen

LEMPI

 Kesä meni ja syksy tuli ja niin päästiin aloittamaan taas teatterin nauttiminen sisätiloissa. Tämän syksyn eka minulle oli Kotkan kaupunginteatterin Lempi. Lempi on Minna Rytisalon vuonna 2016 ilmestynyt kirja, mikä sijoittuu Lapin sodan aikoihin ja on perhetragedia. Muistan hyvin, kun luin kirjan lentokoneessa matkalla Prahaan ja siellä paikan päällä minulla ei sitten ollutkaan enää mitään luettavaa, paitsi poikani Kuluttaja-lehdet. 

Nyt Lempi ihastuttaa näyttämöillä ja koskettaa varmasti jokaista. Vain kolme näyttelijää ja tarina on vahva ja kantaa alusta loppuun asti. Minä ja seuralaiseni näimme esityksen eri lailla - miksi, niin minä tiesin, mitä tapahtuu ja seurasin vain sitä, miten se minulle tarjoillaan. Seuralaiseni ei tiennyt tarinan kulusta mitään - tykkäsi ja oli yllättynyt. Kotkaan Lempin on ohjannut Samuli Reunanen.

Viljami on Lempin aviomies, kiltti ja kunnollinen, ujo ja niin Lempin lumoissa. Kalle Kurikkala on juuri oikea Viljami, jolta ne tunnetilat välittyvät. Se onni ja ilo ja sitten vastaavasti suru ja murhe. 

Sisko on Lempin sisko, 11 minuttia vanhempi, räväkkä ja paikka paikoin herätti kommenteillaan hymyn huulille. Ella Mustajärvi oli rooliinsa uponnut ja tulkitsi niin hyvin, että kyllä osui. 

Lempin ja Viljamin piika, Elli on vain piika ja tuo hyvin sen esille, kuinka saa raataa ja tehdä kaikki työt. Katkeraa sappea vuodattava apulainen, jonka roolin on ottanut loistavasti haltuuun vieraileva tähti Sirja Sauros. 

Lempi on tarina, mistä ainakin minulle nousee pintaan paljon, ensinnäkin se, että sijoittuu Lapin sotaan ja mitä se ihmisille teki. Erilaiset tunteet ja miten hyvin ne ovat tuotu esiin. En voinut muuta kuin ihastella, millaista näyttelijätyötä!  Heti oli selvää, miltä kustakin aina tuntuu. 

Lavastus oli yksinkertainen, mutta erittäin toimiva - tyyliin "pöydästä on moneksi". Petteri Pietiäinen on loihtinut tämän tyylin. 

Esitys, jossa olimme, olimme yleisön vanhimpia, sillä 90% siellä oli nuoria!!!! Se olikin yksi jännitysmomentti, että kuinka se näytelmän ottavat vastaan. Olivat niin rauhallisia, että kuullut väliajalla mitään kommentteja, mutta olisipa kiva tietää, mitä tykkäsivät. 

Lempi on esitys, minkä muistaa pitkään. Huolimatta siitäkin, että tietää juonen. Toivon, että moni näkisi tämän, sillä se kertoo eräänlaisen perhetragedian, mikä hyvin voisi olla totta.

Kuvat: Jukka Koskinen

Kaksipäisen kotkan varjossa Pyhtäällä

 Kaksipäisen kotkan varjossa on elokuva, mikä on Timo Koivusalon ohjaama ja mikä oli ensi-illassa v. 2005. Minusta niin ihana elokuva, että kun kävin sen katsomassa elokuvissa, niin sen jälkeen sitten myös DVD:ltä, YleAreenalta jne. Elokuvan loistava musiikki on minulla CD-versiona ja lukemattomat kerrat olen kuunnellut biisejä Youtuben kautta. Joten, kun Pyhtää otti juuri tämän ohjelmistoonsa, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin päästä kokemaan heidän versionsa. Niin ja kun viime vuonna olin ensimmäisen kerran  Pyhtään kesäteatterissa, niin siihenkin oli oma syynsä. Pyhtää nyt vaan vetää puoleensa. 

Meillä oli mukana yksi ensikertalainen ja varmaan sitä tuli aluksi mieleen, että joo, tämmönen seuratalo ja sen meiniki, et oisko joku sellain koulutason näytelmä...no ku ei ollu. Esitys avaa silmät ja korvat, mielen ja sielun. Jos Timo Koivusalo on ohjannut hienon elokuvan, säveltänyt ja sanoittanut siihen kaikki biisit Susanna Palinin kanssa,  niin nyt on Jyrki Koskimies ohjannut Laura Hurmeen dramatisoiman näytelmän ihan kympin arvoisesti. 

Koko tarinahan sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Aaro on koulutettu ja sanan säilä ja haluaa vaikuttaa ja niin ollen joutuu silmätikuksi. Sami Rikka on osassaan varsin kiihkeä ja hyvin osaava. Vakaumuksestaan huolimatta, niin myöskin rakastunut kirrkoherran tyttäreen Ellaan. Ellana huolehtii ja tuskailee Annemari Suomalainen. Heidän duetto Jotain jää on kyllä niin koskettava, sillä tämä biisi on ollut hitti!

Verneri  ja Saara! Tarinan toinen pääpari, ja kun se Verneri on se niin kovasti vekkuli ja tulee heti mieleen, miten sellasia Vernereitä tämä maailma tarttis enemmän. Tero Kiljunen on aivan hurmaava, vetelee roolinsa, niin kuin olisi aina ollut Verneri! Irene Sipari-Vilhunen Saarana laulaa yleisön ihan pyörryksiin. 

Esityksen pahis, oikea nilkkien nilkki on se komentaja, joka on niin kipee tyyppi, että aiheutti kaikille harmia. Ari Koponen suoriutui tästä todella hyvin, mutta oli kuitenkin loppukiitoksissa kivaa, kun näki hänen hymyilevän. Kohtauksia oli laidasta laitaan ja myös taisteltiin ja niissä oli ohjaajana toiminut Henry Holopainen. 

Veera ja Anna - kaksi nuorta, joiden lauluäänet olivat sitä luokkaa, että sitä meinas, että nyt loppuu happi, kun haukko henkee ja kuunteli, että mitähän hemmettiä. Anna-Sofia Kiljunen ja Loviisa Luova. Jos koko sakista kaikki saisivat mitalin laulamisesta, niin nämä tytöt sitten vielä ihan kaksin verroin.

Kun oli vielä Lotta Herrasen koreografiat hinkattu niin hyvin, että todella toimi, saimme sellaisen esityksen, mistä meidän sakki puhui koko kotimatkan Kouvolaan. Kilpaa kehuttiin ja vielä muisteltiin. Niin ja miten hyvä mieli tuli, sellainen fiilis, mikä jää mieleen ja kantaa.

Kun on mahtava näytelmä ja sen upeasti esitetyt biisit, niin on vielä mainittava loistava orkesteri:
Iina Tani - kapellimestari, koskettimet, huilu
Aada Tani - sello
Sirpa Salorinne - alttoviulu
Antti Järvinen - kitara, rumpu

Sauli Paukkonen - basso

Niin, jotta ei voi kuin kehottaa nyt kaikkia suuntaamaan Pyhtäälle, kesän viimeiseen kesäteatteriin, mikä esitetään sisätiloissa. Viimeinen esitys on 16.9!

Kuvat: Satu Kervinen

Kirjavinkki: Kaiken tahdon sanoa värinä (sanoi Reidar Särestöniemi)

 Reidar Särestöniemen syntymästä tuli tänä vuonna 100 vuotta ja se on kyllä otettu todella hyvin haltuun. Sinänsä erittäin hyvä juttu, koska jos koskaan, niin nyt sitten hän on tullut kansan tietoisuuteen paremmin.

Lappilaiset taiteilijat ovat jotenkin aina hivelleet minun mieltäni ja kun tutustuin Reidar Särestöniemen elämäkertaan (Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti), niin alkoi kiinnostaa kahta kauhiammin. Toki olin aina tiennyt, että on tällainen taiteilija, joka maalaa mitä sattuu ja ihan mitä haluaa ja jopa myi tuotoksiaan.

No, tässä kirjassa ei kerrota niistä myynneistä, vaan siitä, miten kaikki meni. Sillai pähkinänkuoressa koko Reidarin elämä. Tykkäsin kovasti lukea, koska olin jo käynyt siellä Kittilän Särestössä ja päässyt jotenkin siihen tunnelmaan. Niin kuin ymmärsin sen, mikä se juttu oli, että siellä Ounasjoen varressa vaan viihtyi.

Parasta tässä kirjassa oli ne pienet pätkät, kun oli lainattu Reidarin omia sanoja. Oli pakko ne lukea aina ääneen, koska jollain lailla niin sai sellaisen kivan yhteyden siihen, mitä silloin joskus oli sanottu.

Tässä kirjassa kerrotaan kaikki paitsi suomeksi, myös englanniksi, joten varsin oiva lahjakirja. Puhumattakaan kattavasta kuvamateriaalista. Kun niitä tauluja sitten on vaan kuva kuvalta. Aivan upeaa katsoa uudelleen, vaikka Rovaniemen Korundissakin kävin katsomassa taulut kahteen kertaan. Niin ollen tämä kirja on minulle kuin sellainen muistojen paketti, koska ne taulut ovat tässä kirjassa kuvattu.

Kirjan julkaisun toimitus on Anne Koskamo, Ulla Viitanen
Rovaniemen Taidemuseo, Särestöniemi-museo

Tähti ja meripoika

 Oli taas se aika kesästä, kun suuntasimme Ristiinaan ja siellä kesäteatteriin. Tämän kesän ihana kattaus on Tähti ja meripoika. Käsikirjoitus on Arto Niemisen ja ohjaajana, koreografina ja lavastuksen suunnittelijana Mimmi Rantanen.

Tämä musiikkinäytelmähän kertoo Olavi Virrasta ja lähestymistapa on varsin hieno. Olavi Virran roolissa upeasti laulaa ja tulkitsee Harri Tammiruusu. Marjana Tiina Rouhiainen. Marja on tosi fani, jolle Olavi on Olavi ja se ainoa tähti.

Marja on kuitenkin niin kiehtova, että naapurin poika Ilpokin on häneen aivan lääpällään, mutta kun ei Marja oikein innostu, hänestä tulee se meripoika. Juhana Mäkilä on aivan mahtava tässä roolissa ja laulaa todella hyvin. 

Marjan ystävä on Helena, joka on ihan toista luokaa, kuin hillitty Marja. Helena on räväkkä ja rempseä ja äärimmäisen hauska. Marika Tuhkalainen on oikein luonteva Helena.

Taneli Arosara me pantiin heti merkille. Hänellä oli neljä hassun hauskaa roolia ja kaikista suoriutui ihan leikiten. Todella kivaa heittäytymistä ja rytmitaju oli aivan kohillaan.

Lisäksi oli muissa rooleissa Päivi Orava, Eduard Manikainen, Pia Hanski ja Jari Noponen. Heillä sitten rooleja piisasikin, kun saivat varmaan hikihatussa vaihtaa vaatteita ja niitä hattuja. Se on katsojalle aina herkkua, kun ei arvaa, missä roolissa sitä seuraavaksi estraadille pelmahtaa. 

Entäs sitten bändi!!! Kaksi miestä, Juho Puikkonen ja Henri Tiusanen. Juho Puikkonen se hyppää välillä rooleihinkin, kun osaa olla hiukan ärsyttävä järkkäri. Henri Tiusaselta saatiin ääninäytekin ja oli se herkkua. Hyvin vedetty, pojat!

Olavi Virran elämä ei ollut mitään ruusuista, mutta oli siinä hyvätkin hetkensä. Käsikirjoitus tälle näytelmälle on kuitenkin tehty niin maittavaksi, että saa nauraa, vakavoitua, jopa herkistyä, mutta lopputulos on se, että hyvä mielen jätti. Esitys on siis kaiken kaikkiaan aivan ihana! Tarina eteni jouhevasti ja sitä oli ilo seurata. Jokainen rooli oli niin omanlaisensa ja upeata tulkintaa täynnä. Olavi Virran tarina tarjoiltiin erittäin kohteliaasti, niin ettei voi kuin kauniisti kiittää.

Ristiinassa on aina kiva käydä!

Kuvat: Tanja Puustinen

Leevi and the Leavings: TEUVO, musiikkinäytelmä Iitissä

 Taas oltiin kesäteatterissa, monesko lienee tänä kesänä, kun en ole viitsinyt laskea, mutta paikka oli tällä kertaa Iitti. Siellä on ohjelmistossa Leevi and the Leavings: TEUVO. Tämä ei ole se Teuvo, missä on Paperitaivas, sillä nyt on esillä pelkkä Teuvo. Tämä Teuvo on sellainen, että sen on käsikirjoittanut Veera Tyhtilä ja Iittiin sen on ohjannut Sauli Tolvanen aisaparinaan Timo Hopponen. 

Pääparina taistelee Teuvo ja Mervi. Perttu Nyman ja Milja Simonen-Räkköläinen. 
Teuvolla ei mene oikein hyvin ja kipuilee aikuistumisen kanssa, mistä ei meinaa tulla yhtään mitään. Mervi kiukuttelee ja sitten vaan myötäilee ja rakastaa ja koittaa olla äiti. 

Toinen "taistelupari" on Mervin vanhemmat Venla ja Juhana. Sanna Kausalainen-Szigetközi ja Jarmo Lindgren. Kiva vanha pariskunta, millä tuntuu olevan kaiken aikaa sanomista, mutta juuri kun luulee, että ovat tosissaan, niin höpöhöpö.

Baarissa piisaa sivuhenkilöitä, joilla on jokaisella jotain sanottavaa tai laulettavaa. Baarissa tavataan tämän tästä ja baarin vieressä on koko esityksen sydän: Bändi Kojootit, joiden soitanta on kyllä todella messevää. Janne Aalto, Manu Huuhilo, Iita Niemi ja Kari Kurki antavat sävelten soida, sieluun asti!

Lisäksi esityksessä on lapsia ja nuoria, jotka päästessään estraadille, näyttävät kyllä niin kykynsä ja miten luontevasti. Lauloivat oikein sydäntensä kyllyydestä !!!

Biisejä piisaa ja ne olivat kyllä niin ihania, kaikin puolin hyvin esitettyjä ja näytelmän tarina kulki siellä sulavasti joukossa. 

Taas oli sellainen säkä, että ihan lopussa meinasi sataa, mutta meinaamisestahan ei pidetä. 
Kannattaa mennä katsomaan ja kokemaan tämäkin esitys!!!

Kuvat: Harri Vainio

Pajarit-kirjasarja ja sen luoja Kari Valto esittäytyy

 Kari Valtonen, kirjailijanimeltään Kari Valto on kirjoittanut jo neljä kirjaa, joissa hän kertoo sukunsa tarinaa romaanimuodossa. Kirjojen kieli on niin mukaansatempaavaa ja henkilöt niin "eläviä", että lukukokemukset ovat taattuja!

1. Pajarit  2. Keisari  3. Loiset  4. Okatie ja lisää tulossa !!!

Kirjojen vinkit löytyvät täältä!

Koska tämä Pajarit-sarja on vaan niin luokattoman hyvä, kysäsin Karilta muutaman kysymyksen ja näin vastasi:

1. Kerrotko, mikä on sinun roolisi tässä sukusaagassa?
- Romaanieni keskeiset henkilöt Tilda ja Emil Valto ovat isoisovanhempiani, ja Ilmari ja Hilma Valto vaarini ja mummoni. Olen Ilmarin ja Hilman nuorimman tyttären, Irjan, poika.
Tutustuttuani sukuni menneisyyteen aloin jossakin vaiheessa luonnostella tapahtumia juonikartaksi, jonka
pohjalta ryhdyin kirjoittaa niitä tarinaksi. Kun Reunan silloinen toimitusjohtaja Tarja Tornaeus hyväksyi
käsikirjoitukseni kustannusohjelmaan, esikoiseni julkaistiin vuotta myöhemmin nimellä Pajarit. Näin alkoi
romaanikirjailijan- ja sukutarinan kertojan urani.

2. Onko Pajareiden talo tms. paikkoja vielä olemassa?
- Pajarin talo seisoo tänä päivänä samalla paikalla kuin sata vuotta sitten ja on edelleen alenevassa polvessa suvun hallussa. Perilliset omistavat yhä osan tilan peltomaista ja metsistä. Naapuritilatkin ovat etupäässä samojen sukujen hallussa, jotka asuttivat niitä vuosisata sitten. Vaikka Elimäen järven kuivaaminen 1950-luvulla muutti maisemaa, vähän matkan päässä aikaa uhmaa edelleen Moision mahtava kartano.

3. Kun kirjoitit Pajarit ja Keisari-kirjan aikaa myötäillen, niin miksi päätit kirjoittaa Loiset-kirjan ajassa ennen näitä?
- Kaksi ensimmäistä kirjaani olivat taustatöineen minulle aikamoinen rutistus ja tarvitsin hieman etäisyyttä
niihin. Aloitin kyllä heti Okatien kirjoittamisen Keisarin jatkoksi, mutta vaihdoin sen sitten Loisiin, koska
Tildan ja Emilin selviämistarina suorastaan vaati tulla kirjoitetuksi. Ratkaisu oli sikälikin helppo, että myös kansalaissodan aikana heille tapahtui kiinnostavia asioita. Näin Loiset taustoittaa mainiosti myöhemmästä ajasta kertovia teoksiani.

Kuva: Henna Viren

4. Mistä kaivat kaikki tiedot ja tuleeko yllätyksiä vastaan?
- Olen perehtynyt yleiseen- ja paikallishistoriaan, lukenut kymmeniä eri alojen lähdeteoksia, kelannut
suunnattoman määrän vanhoja sanomalehtiä mikrofilmeiltä, istunut päiväkausia Mikkelin maakunta-
arkistossa tutkien mm. käräjäkirjoja, haastatellut ihmisiä ja tutkinut vanhoja valokuvia ja kirkonkirjoja.
Lisäksi olen tutustunut Pajarin vanhoihin papereihin, joissa on mm. kauppa- ja perukirjoja, lainhuutoja,
maakarttoja ja joitakin kirjeitäkin. Pidän tärkeänä, että historiallisissa romaaneissani faktat ovat kunnossa.
Viime aikoina ei suuria yllätyksiä ole enää tullut vastaan, mutta aineistoihin perehtyessäni niin tapahtui
montakin kertaa, ja ne olivat kyllä sellaisia ”vau”-hetkiä! Aivan kaikkea olemassa olevaa materiaalia en ole vieläkään kokonaan tutkinut, joten jokunen vau saattaa vielä odottaa minua.

5. Mitkä ovat omat fiiliksesi, kun uppoat näihin vanhoihin sukusi vaiheisiin?
- Keskeisin tunteeni on innostus. Mielikuvituksessani elän kuvailemissani paikoissa ja eläydyn jokaiseen
kirjoittamaani hahmoon. Ja monet heistäkin elävät edelleen minussa, koska olen alenevassa polvessa
heidän verisukulaisensa. Kirjani perustuvat tositapahtumiin, ja puhuttelen lukijoita aika rankoillakin aiheilla. Todellisten tapahtumien rinnalla joudun myös päättelemään, olettamaan ja kuvittelemaan, miten jotkut asiat ovat voineet tapahtua. Näin kudon fiktiot ja faktat tarinaksi.

Toinen tunteeni on arvostus ja kunnioitus sukulaisteni elämänmittaisia ponnistelujaan kohtaan.
Selviäminen tuohon aikaan vaati uskoa ja uutteruutta. Viinakauppaan liittynyttä rikollisuutta en kirjoissani
ihannoi, vaikka kuvaankin laittoman liiketoiminnan nostattamaa innostusta nuorissa miehissä, erityisesti
vaarissani Ilmarissa. Kolmas tunteeni on kiitollisuus. Ilman esivanhempiani en olisi olemassa, eikä minulla olisi kerrottavana äärimmäisen mielenkiintoisia sattumuksia ja tarinoita heistä.

Kiitos kirjoista ja kiitos haastattelusta, Kari!

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen

 Mikkelin Naisvuorella voi tänä kesänä tavata Kekkosen ja nähdä koko hänen elämänkaarensa, koska se on pitkä ja mittava ja sekin vielä, että Kekkonen on kuolematon. 

Käsikirjoitus on Tuomas Parkkisen ja ohjaus aina niin loistavan Jukka Keinosen.

Näyttelijöitä on VIISI, mutta rooleja sitten ihan rutkasti enemmän. Kekkostakin esitti kaksi. 

Toinen Kekkos-roolin tulkitsija on Kari Suhonen, jolla sen lisäksi kuusi muutakin roolia, kuten vaikkapa Paavo Väyrynen. Eino Heiskanen oli myös Kekkonen, mutta myös mm. John F. Kennedy.

Aika lailla koko lähihistoriaa pengottiin ja reposteltiin siihen tyyliin, että nauratti se, kun tuli sitä muistin virksitystä niin hulppeassa muodossa. Meitä oli kuuden hengen porukka katsomassa ja nuorin oli poikani. Meitä vanhempia nauratti ne kohdat, mitkä juuri palauttivat mieleen vanhoja juttuja ja nuorin nautti enimmäkseen roolisuorituksista. 

Pihla Maalismaa on Sylvi ja miten olikin niin Sylvin oloinen. Hän on myös paljon muuta, sillä hänkin on mm. Paavo Väyrynen. 
Jaana Pesonen (jonka monet tunnistavat Syke-sarjan ylilääkäriksi) vetää sellaista settiä rooleissaan, että kyllä oli ihmettelemisen aihetta. Alli Paasikivestä Johannes Virolaiseen...

Panu Vauhkosella riitti vaatteiden vaihtoa, sillä jos ihan oikein laskin, niin 12 roolia! Hän on Ahti Karjalainen, mutta onpa myös karhu.

Yhtään hetkeä, että olisi pitänyt katsoa kelloa, ei ollut! Koko ajan tapahtui niin runsaasti ja vauhdilla, jota sain vain henkeä pidätellen seurata. Esitys oli minun mielestä vielä tehty niin fiksusti, että Kekkosen naisseikkailuja ei oltu otettu mukaan, (no ei ne olisi ehkä mahtuneetkaan), oli vain Sylvi.

Kun viimeinen kohtaus, missä turvamiehet taluttavat Kekkosta, palautti mieleen sen viimeisen kuvan Kekkosesta, niin kyllä se nosti vedet silmiin. 

Varsin kiinnostava ja hauska näytelmä, myös nuorille, vaikka eivät tapahtumia muistaisikaan, sillä voivat seurata tapahtumia ihan eri vinkkelistä. Parasta herkkua on juuri se, kun voi seurata näyttelijöiden muuntautumiskykyä roolista toiseen. 

Kuvat: Jere Lauha

Nunnia ja konnia

 Haminassa, kesäteatterissa on estraadilla Nunnia ja konnia! Olin ens, et en mie taija lähtee, ku oon sen jo aikonaa Lahdes ja Rovaniemellä nähny ja ei se nyt niiiiin hyvä ollut, että taas... vaan sitten tulin toisiin aatooksiin, kun poikani oli jo sinne lähössä ja sitten minun "podcast-kumppani" Jukka vaimonsa kans, ni sittenhän myö mentii. 

Kesäteattereissa on aina se sää, joka hallitsee, mutta olen ottanut riskin ja varustautunut aina niin hyvin, että vaikka sataisi pieniä kiviä, niin kyllä selvitään. Menimme nyt kuitenkin ennakkoesitykseen ja ilma oli suopea. 

Nunnia ja konnia Haminaan on ohjannut Jalle Niemelä ja ne kaikki alkuperäiset käsikirjoittajat ja säveltäjät jokainen voi tarkistaa vaikkapa käsiohjelmasta, sitten kun menee katsomaan tätä esitystä. Musahan raikaa ja siinä on tahtipuikossa Anne Schürmann. Loistava bändi, joka soitti piilossa ja eivät näyttäyneet meille ollenkaan, mutta läpyt heille, hyvin veditte!

Deloris Van Cartier on se huo...huolimaton naislaulaja, joka näkee jotain, mitä ei pitäisi ja joutuu sitten luostariin nunnien hoteisiin ja kiusaksi. Tuuli Immonen on hemmetinmoinen Deloris ja onpa muuten rakentanut kaikki koreografiatkin. Taustajoukoissa peesaaa varsin hienosti Katariina Myller ja Piia Jussila, jotka nousevat sieltä kirkkaina tähtinä omissa hauskoissa rooleissaan.

Nunnia ja konnia on näytelmä, missä siis on nunnia ja konnia ja nunnien joukkokohtaukset olivat todella hyviä. Vaan entäpä sitten ne konnat! Janne Ravi oli Curtis, niin paha ja ilkeä, että onkin parempi, ettei ole kuvaa, mutta miten vakuuttava, miten vihainen ja kuinka pitää ne alaisensa, pikkukonnat ruodussa. No, heitä olivat Patrik Aho (Joey), Jaakko Hämeenniemi (Pablo) ja hei, Olle Tepponen!!!! Miten mie niin ilahuin, ku hänet pitkästä aikaa näin, koska on vaan niin mainio! Olle oli TJ.

Nunnia sitten piisaa ihan joka oksalle ja heitä johtaa abbedissa, jonka osassa erittäin tyyliin sopivasti loistaa Lotta Aaltonen ja miten oli kaunis lauluääni. Jokainen nunna hoitaa oman leivinskänsä ihan kunnialla ja olipa vaan ilo seurata. 

Niin ja hei, on siellä poliisia ja Monsignor O'Hara, jonka oletin olevan jonkinlainen luostarin johtaja, sitä abbedissaa ylempi, hauska heppu, jonka roolissa on Esko Ahtosalo. Poliisi, Hiki-Ricky on Jaakko Piirainen, joka saa lopussa vähän niin kuin palkinnon. 

Vaikka olimme siis esityksessä ennen ensi-iltaa, niin kyllä meidän koko sakki oli sitä mieltä, että nyt nähtiin jotain tosi siistiä. Kun sitten oikein kovasti mietin ja puntaroin, niin on ihan pakko myöntää, että tämä esitys selätti Lahden ja Rovaniemen...en tiedä tarkkaan miksi, mutta epäilen sitä, että näin tämän lähempää ja jotenkin se tulikin lähemmäs. 

Suosittelen ihan käsi sydämellä!

Kuvat: Petri Hiironen