Prinsessa Ruusunen

Minua lykästi kun pääsin Jyväskylän teatterin ensi-iltaan, missä esitettiin  Prinsessa Ruusunen. Vanha kunnon satu ja kuulin monelta, että tarttis varmaan saada jostain se lapsi aveciksi!? Juu, niinpä, minullakin oli, oma teinipoikani uhrautui seuralaiseksi. Minulla oli kuitenkin sellainen kutina, että luvassa on jotain todella hienoa ja olin oikeassa.

Sakari Hokkasen ohjauksessa kaikille tuttu satu oli saanut ihan uuden ja piristävän vivahteen. Koko Ruususen hovi, linna ja valtakunta oli lavastettu niin onnistuneesti ja puvustus oli oivallinen. Ei liikaa krumeluureja.

Ruusunen(Anne-Mari Alaspää) ja hänen hovineitonsa olivat kuin ketä tahansa nykyajan teinityttöjä, ihania, suloisia kikattavia neitoja niine omine juttuineen. Heidän tanssinsa oli varmasti esityksen raikkaimpia.

Hoviväestä oli saatu todella snobbailevia ja pikkutärkeitä, muotitietoisia hovietiketin puolesta puhujia. Juuri sopivasti nipottavia joka asian tietäviä aikuisia.

Prinsessasn kosijoista yksi oli Prinssi Chiik Ensimmäinen(Jouni Salo), joka jäi varmasti jokaisen mieleen, laulaessaan Ruususelle Kuka muu muka! Kuulin esityksen jälkeen erään pikku-prinsessan suusta, että se olisi ollut vieläkin parempi, jos olisi ollut oikea Ch...  Niinpä!

Pahan noidan, Tuonettaren(Jouni Salo) esiintyminen oli näytelmän pelottavinta! Paha noidan kuulukin herättää kauhua ja pelkoa! Minua kyllä pelotti se, että jos niitä ihan pienimpiä alkaa pelottaa.


Ruususen tuli nukahtaa sadaksi vuodeksi ja uneen hänet sai värttinän neula. Kaikki nukahtivat! Rahvas yleisö sai väliajalle ja palata sadan vuoden kuluttua.

Tässä näytelmässä on jokaiselle jotakin! Siis kertakaikkinen koko perheen näytelmä, että harvoin osuu kohdalle. Ei voinut olla huomaamatta, että koko yleisö otti näytelmän niin omakseen.
Kun Prinssi Florestan kukistaa Tuonettaren haltijakummien avittamana, saa satu sen onnellisen päätöksen.

Hyvä rahvas, menkää katsomaan ja kokemaan herttainen elämys! Tästä esityksestä ei vaan voi olla pitämättä ja hei, jos 15-v teinipoikakin katsoi esityksen huokailematta, niin eikö sekin jo kerro jotain!

Kuvat: Jiri Halttunen

Jyväskylän teatteri