Yhä pimenevä talo

Yhä pimenevä talo on kurkusta kuristava näytelmä, jonka on käsikirjoittanut Kristian Smeds. Kuusankosken luolanäyttämölle sen ohjasi Ilmo Ranne.

Heti alusta asti se alkaa, jokin sellainen hyytävä tunne, mikä ottaa katsojan mukaansa. Tunnelma on suorastaan hypnoottinen. Vanha nainen pyörätuolissa(Minna Sipinen), joka tirskuu ja tihkuu niin kaiken kattavaa katkeruutta, että pelkää sen suorastaan tarttuvan.


Yhä pimenevässä talossa, missä on kylmä, missä vetää ja missä tuli palaa, jossa on huonekalutkin poltettu, hän istuu pyörätuolissa ja hallitsee kaikkea. Se runsaalla katkeruudella maustettu alistaminen, kaikkien vanhojen esiin kaivaminen välittyy niin, että pelottaa.

Kotiavustaja(Maija Raikamo) alistuu. Kiltti ja hyvä kotiavustaja ja vastakohtana ilkeä vanha rouva. Silti, läpeensä paha ei vanha rouva voi olla. Pieninä, ohikiitävinä sanoina aina vilahtaa, että jokin on aiheuttanut sen katkeruuden, että joskus on voinut hänkin olla ihan siedettävä.

Minna Sipinen tekee loistavan työn vanhan rouvan nahkoissa. Hän on niin pelottava, niin ilkeä, että oikein kylmää. Kun hänellä on kirves, voisi uskoa sen heilahtavan, yhtä sivaltavasti kuin ne kaikki sanat, joita hän suoltaa ja joilta kukaan ei välty. Nekin hetket kun hän ei puhunut, ilmeet puhuivat!


Maija Raikamo on kiltti ja kuuliainen kotiavustaja, hän on rakkauteen uskova miniä, reipas rakastajatar ja tytär... Kaikki niin erilaisia, että oli helppoa pysytellä kupletin juonessa. Silti, jos olisi ollut kyseessä lasten näytelmä, joku olisi varmasti huutanut: Lähde pois sieltä!

Lavastus oli askeettinen, mutta erittäin toimiva. Valoilla oli tehty tulisija ja tunnelma. Äänet, musiikki, nosti niskakarvat pystyyn.
Yhä pimenevä talo on näkemisen ja kokemisen arvoinen!

Kuvat: Jyrki Kleimola

Kuusankosken teatteri