Lähdin vähän huolimattomasti matkaaan, sillä unohdin nessut kotiin. No, eipä hätää, otin ravintolasta pari servettiä ensiavuksi.
Pääparina rakastaa Elina Aalto(Jenny) ja Jukka Nylynd(Oliver). Molemmat uusia ja siksi hiukan meinasin vierastaa, mutta turhaan. He lunastivat paikkansa ja valloittivat niin upeilla laulutaidoillaan kuin ihan luonnikkaalla esiintymisellään.
Tarina raapaisi niin mukaansa, että ihan huomaamatta tuli väliaika! Joskus todella haluaisi, että aika kulkisi hiukan hitaammin. Musiikki oli kaunista, laulut niin puhtaan riipaisevia. Seppo Välisen koreografia oli erittäin onnistunut ja oivaltava, joten lopputulos oli todella ilo silmälle.
Jenny ja Oliver - kaksi eri maailmasta olevaa ihmistä - rakastuvat! Yhdessä olo ei ole yksinkertaista vaan molemmat joutuvat tekemään valintoja, luopumaan tärkeistä asioista saadakseen viettää aikaa toistensa kanssa.
Oliver hylkää perheensä, jossa isä ei hyväksy poikansa valintaa. Jenny luopuu musiikkistipendistä Pariisissa. He ovat yhdessä ja rakastavat...
...kunnes elämä päättää toisin! Juuri kun kaiken pitäisi olla hyvin, maailma sortuu. Sitä on sanaton sen kaiken äärellä. Tässä tarinassa ei ole imelää "happy endiä". Se on niin surullinen ja koskettaa varmasti jokaista. Silti, kaikesta huolimatta, niin kaunista.
Tämän rakkaustarinan muissakin rooleissa ollaan hyviä! Veli-Matti Karen Jennyn isänä niin ihanan italialainen, että pois alta! Lähes vastakohtina Sami Kosola Oliverin patrioottisena isänä tiukan muodollinen ja Satu Taalikainen Oliverin äitinä aivan ärsyttävän hillitty miehensä varjo.
Kaikki muutkin roolit olivat niin sulautuvia, että juuri se ihastutti, se miten kaikki toimi yhteen.
Servetin jouduin kaivamaan esiin, sillä ei auttanut olla reipas, kun naama vaan kastui, silmät niin kyynelistä sumeat, ettei oikeastaan enää nähnyt mitään.
Kun rakastaa, niin jää kaipaamaan. Niin se on.
Kuvat: Marja Seppälä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)