Myrskyluodon Maija

Anni Blomqvistin vanha ja tuttu tarina, musikaali, tuli nyt nähtyä Lahden kaupunginteatterissa. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt niin paljon aikaa, että olin unohtanut tarinan kulun. Juuri kun olin päässyt istumaan, hetkeä ennen kuin se tarina alkoi, muistin ja silloin oli jo myöhäistä lähteä hakemaan nenäliinoja. Ajattelin kestäväni ja ihastelin täysillä aivan mahtavaa ja rauhoittaavaa lavastusta. Meri oli siinä.

Tämä Lahden versio on ihan huikea! Ensin siis se lavastus, mikä kaikin paikoin on niin oivaltava ja hämmästyttävän ihana. Keskeltä katsomoa sai seurata kaikki vuodenaikojen muuttumiset ja miten meri ja saarien kalliot tuotiin siihen näyttämölle niin sujuvasti. Olin niin ihastunut.

Entäs sitten se tarina itse! Se vei heti alkumetreiltä ja upposin niin siihen, että kyllä se tuntui. Myrskyluodon Maija Jussi Helmisen dramatisoimana ja Jukka Keinosen ohjauksessa oli niin kovasti paljon koskettava. Huolimatta siitä, että yritin olla reipas ja ajatella miten tässä nyt ollaan teatterissa ja koitetaan kestää, niin ihan turhaa. Kyllä vaan niin alkoi naama kastua. Suuri kiitos siitä, ettei sellaisen kohtauksen jälkeen ollut heti väliaikaa.

Kaikki kohtaukset vedettiin sellaisella taidolla ja onnistunneesti, että hyvä kun pysyi nahoissaan. Musiikki(Matti Puurtinen) oli niin kaunista, niin hivelevää ja sieluun painuvaa. Koreografiat toimivat ja sellainen on aina todella ilo silmälle, etenkin kaikki hiukankin hassutteleva. Hameet oli käytetty hyvin!

Tykkäsin heti siitä, että vanha ja nuori Maija(Maiju Saarinen) elivät vähän niin kuin rinnakkain. Se, että kun se vanha Maija(Mirj Räty) tarinan kertojana ilmestyi paikalle, tuli sellainen olo, että kaikki järjestyy, muuttuu taas hyväksi. Toinen lohduttava henkilö oli Maijan kummi Vallborg(Eeva-Kirsti Komulainen). Näiden vanhojen, elämää jo kokeneiden suusta ja sydämestä tulivat ne lohdun sanat, mitkä taatusti vierivät voimaksi monelle katsojallekin.

Jannen ja Maijan rakkaus kantaa ja se onkin jonkinlainen punainen lanka koko tarinassa. Kaikesta selviää toinen toista tukien. Ei niinkään sanoilla vaan teoilla.
Janne: Onko mitään yhtä kutsuvaa kuin vaimon hellä katse kun hymyn sun huuliltasi noutaa.
Maija: Onko mitään yhtä polttavaa kuin miehen lämmin kämmen kun se hellästi hiusten lomaan soutaa.

Lapset olivat oikeita yleisön valloittajia. Niin reippaasti vetivät omat osuutensa, että oikein sydäntä lämmitti.

Tästä näytelmästä, Myrskyluodon Maijasta sai niin paljon! Toivoisin niin monen menevä katsomaan sitä, elämään ne kaikki hetket Maijan kanssa, samalla käyden läpi omiaan ja silti, saavan sen lohdutuksen siitä, että elämä jatkuu ja että osaisi olla kiitollinen siitä mitä on.

Kuvat: Lauri Rotko