Aleksei ja Maija

Aleksei Osipov, on mies, joka vielä sadan vuoden jälkeenkin koskettaa meitä. Kirjailija Martti Linnaa  niin, että hän kirjoitti siitä kirjan - Kaksi hautaa saarella. Käsikirjoittaja-ohjaajaa Juha Salmista niin, että hän teki siitä näytelmän. Aleksei Osipovista ja hänen morsiamestaan Maija Rasilaisesta juteltiin ensin Kuusankosken kirjastossa, mistä sujuvasti siirryttiin Kuusankosken teatteriin katsomaan näytelmää.

Kuva: Kini Laine
Aleksei ja Maija - kantaesitys Kuusankosken teatterissa on herkän koskettava. Juha Salminen käsikirjoittajana ja ohjaajana on saanut Aleksein hetkeksi eloon, meille nykyajan ihmisille.

Jyri Turunen on hypännyt niin Aleksein saappaisiin, että oikein miettii, miten hän niistä pääsee pois. Siis niin todellista ja uskottavaa, samoin kuin Balbina Käki Maijan roolissa. He kaksi, meni miten meni, he ovat yhdessä, loppuun asti.

Sisällisota - Alekseista tulee punaisten päällikkö. Koko sodan mielettömyys tulee esiin monta kertaa. Jo ihan alussa, kun Aleksei ystävineen palaa sodasta, ennen sisällissotaa. Kun pojat ryyppäävät junassa, unohtaakseen hetkeksi sen kaiken, mitä ovat kokeneet. Tässä Viinikaisen Ville Vladjana tekee roolin, missä nähdään vahvaa tulkintaa.

Aleksei ja Maija - on todella sellainen näytelmä, joka ei voi jättää ketään kylmäksi. Se ottaa katsojan syliinsä ja ravistelee kuin räsynukkea. Kertoo sen, mitä maailma oli 100 vuotta sitten ja kuinka se ei ole siitä juurikaan muuttunut.

Tämä näytelmä kertoo meille monien eri henkilöiden suusta, sen ajan oloja ja tunnelmia. Voin melkein kuvitella, jopa uskoa, että jossain se Aleksei katsoo ja on varmaan ihan tyytyväinen, ehkä hieman hyvilläänkin siitä, miten häntä edelleen muistetaan. Puhumattakaan Maijasta, josta niin kovin vähän on tietoa. Koko näyttelijäkaarti on vihkiytynyt niin tarinaan, että se todella välittyy katsomoon.

Aleksei ja Maija ei ole vain näytelmä. Se on pala historiaa, osa meitä. Kuusankosken teatteri on mennyt ja puhaltanut niin yhteen hiileen, että siitä on saatu kasaan aivan mahtava roihu, jonka toivoisin kaikkien näkevän. Se ei ole vain sitä sotaa, vaan se on myös rakkautta, sitä oikeaa ja aitoa, joka kestää kaiken, jopa kuoleman.

Kuvat: Johannes Wiehn

Kuusankosken teatteri