Pihkatappi Kuopiossa!!! Hiukan oli pitkä matka, mutta ei se mitään. Pakkasetkin heltisi juuri sopivasti, joten ei kun tien päälle. Kouvolasta Kuopioon ei tunnu niin pitkälle matkalle, ku on menossa teatteriin, jos taas menisi sinne poistattamaan viisaudenhammasta, vois olla pitempi.
Pihkatappi oli ensin kirja, minkä luin ja ihastuin. Sitten sen takana oleva kirjailija, Antti Heikkinen, tuli Kouvolaan, sain tavata ja huomata, miten oikea ja aito ihminen on kyseessä. Joten, kun kuulin että Pihkatappi on näytelmä, niin sehän on ihan pakko nähdä!
Kari Paukkunen on ohjannut tämän koskettavan näytelmän ja ei mikään turha ohjaus. Ymmärsin sen jo ennen kuin se alkoi, sillä katsomo tais olla viimeistä penkkiä myöten täysi. Olin innoissani ja oikein sillai vatsan pohjasta otti, että mitä tulen näkemään.
Antti Heikkinen ihan itse, on lavalla, näyttelee pääosaa näytelmässä, minkä juoni on hänen! Mahtavaa ja oikein vielä lauloi - olin haltioissani. Tarina imaisi mukaansa saman tien.
Tarinahan on eräänlainen isä-poika-juttu. Tässä on Jussi, joka jää hyvin pian äidittömäksi ja elelee siis Erkki-isän kanssa kaksin. Isä on vanhan kansan miehiä ja elää tyyliin, isältä-pojalle eli pojan olisi astuttava samoihin saappaisiin. Jussi on kiltti ja tekee aika lailla isän tahdon mukaan, mutta kun ei sitten halua jäädä tilaa hoitamaan vaan haluaa kirjoittaa. Selvä peli! Oikein tuttu juttu varmasti monelle ja siksi koskettava.
Erkki(Karri Lämpsä) on ihan sympaattinen ja mukavanoloinen mies ja jotenkin sitä vaan ymmärtää häntäkin, sillä tottahan hänellä on huoli, miten käy tilan, jos poika vaan haaveilee ihan muusta kuin sen jatkamisesta. Sitä oli vähän niin kuin kiikun kaakun, että ketä tässä nyt oikein ymmärtäisi?
Jussilla on Petra ja sitten, koska mikään ei ole nuoren elämässä niin auvoista, on myöskin jotain muuta...
Aikuiseksi kasvaminen ei ole niin helppoa. On vaan löydettävä se oma polku ja sen varrella on monta opastajaa. Jussin elämän sivuhenkilöitä oli isovanhempien lisäksi, renki ja "kylähullu". Kieli oli roisia, mutta elämän makuista. Ymmärsin sen oikein hyvin ja yhtään en mieltäni mennyt sen takia pahoittamaan.
Kuopion teatteri on onnistunut oikein hyvin. Näytelmän toteutus oli niin nautittava. Ihastelin sitä tekniikkaa, millä sohvat yms. liikkuivat. Yritin kovasti seurata, miten se tapahtui, mutta en silti ymmärtänyt? Jokin kaukosäädin... No ei se mittää, hianoa ol!
Pihkatappi on näytelmä, mikä koskettaa monin tavoin, paikka paikoin se naurattaa ja sitten taas panee ajattelemaan, se muistuttaa monista tärkeistä asioista ja se on nostalginen. Kyllä siinä jokaiselle on jotakin eikä kannata harmitella mitään noitumista, sillä sekin on vaan tätä elämää.
Kiitos Kuopio - kyllä kannatti käydä!
Kuvat: Sami Tirkkonen
Kuopion kaupunginteatteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)