Suurenmoista - Florence

Florence Foster Jenkins (1869-1944) on oikeasti ollut olemassa! Hänestä on tehty näytelmä ja elokuva ja me saamme nauttia tarinasta, mikä on huikea, hauska ja ajatuksia herättävä. Kävin ensin elokuvissa:

 ja sitten Kouvolan teatterissa. Elokuvaa ja teatteriesitystä ei oikein voi verrata toisiinsa, eipä tietenkään. Itse asiassa voi leikitellä sillä, kuinka monta erovaisuutta löytää. Näytelmän on ohjannut Satu Linnapuomi.

Tarinahan menee niin, että Florence laulaa, omasta mielestään aivan loistavasti, mutta tosi asia on se, että hän laulaa niin huonosti, että se kuullostaa melkeinpä ihastuttavalta.

Kouvolan teatterin Nina Petelius-Lehto on niin suurenmoinen Florence, että ei voi kuin ihmetellä, miten joku voi osata laulaa niin taitavasti väärin!!! Muutenkin hän onnistuu (jälleen kerran) ottamaan roolinsa ja esittelemään sen katsojille niin hyvin tarjoiltuna, että ei voi kuin nauttia.
Pianistina Cosme McMoon'n roolissa taituroi Panu Poutanen. Aluksi niin kovin hämmentyneenä siitä, mihin on joutunut ja aina loppuun asti siihen, kun olisi valmis tekemään kaikkensa suuren laulajan vuoksi. Koko olemus kertoi hyvin, miltä hänestä tuntui.

Veli-Matti Karén köpötteli Florencen avomiehen St Clair'n housuissa varsin valloittavasti. Kun hän suorastaan palvoi Florencea ja siinä sivussa sitten vikitteli kaikkia mahdollisia muita naisia - Florencen liehittelevää ystävätärtä Dorothy'a (Hannele Laaksonen) ja vähälle ei jäänyt ruotsia puhuva kotiapulainen Mariakaan (Rebekka Viitala). Dorothy'n koiransa kanssa ja Marian topakka ymmärtämättömyys toivat lavalle hauskoja kohtauksia *reps*.

Suurenmoista on suurenmoinen näytelmä suurenmoisesta ihmisestä suurenmoisten näyttelijöiden esittämänä, noh, meni vähän toistoksi, mutta silti - tottahan se on!

Kuvat: Nadi Hammouda