Kirka - Surun pyyhit silmistäni

Musikaali Kirkasta on todellinen muistinvirkistyspaketti. Juuri kun Kirkan kuolemasta tuli 10 vuotta, niin tämä musikaali on sille mahtava muisto-osoitus! Helsingin Kaupunginteatteri esittää tätä Matti Laineen käsikirjoittamaa ja Kari Rentolan ohjaamaa musikaalia Linnanmäen Peacock-tetterissa.

Paikkavarauksissa oli pientä säätöä, niin jouduimme takariville. Minä, joka tykkään aina istua mahdollisimman edessä, meinasin olla hivenen pettynyt. Vaan kun esitys alkoi, se ei haitannut yhtään. Nyt nähtii vain Kirka, ei sitä, kuka häntä esitti. Olipa se sitten Kalle Lindroth tai Heikki Ranta, niin veto oli huikea. Olemusta ja ääntä myöten siellä lavalla oli Kirka.

Babitzinien perheessä kaikki lapset olivat musikaalisia. Yllättävää oli heidän isänsä, joka vaikutti melkoisen ankaralta. Äiti piti lastensa puolta ja lapset taas puhalsivat yhteen hiileen.
Tässä musikaalissa on hyvin kerrottu yhden ihmisen elämä ja vähän muidenkin. Sammy Babitzinin (Sami Hokkanen/Jukka Lagström) Daa-da Daa-da pani sukat pyörimään jaloissa. Kaikki biisit olivat tietysti ihan kokokohtia. Takarivistä näki Mindy Lindblomin taidokkaat koreografiat parhaiten.

Valosuunnittelun oli tehnyt William Iles ja olipa upea. Valoilla oli tehty osa lavastuksestakin, mikä oli pelkistettyä,  mutta toimivaa.

Jos välillä melkein pala kurkussa, ihastuksen kyyneleitä valuttikin, niin kyllä sai nauraakin. Remu Aaltosen (Petrus Kähkönen) höpinää tötteröön pulputti niin remumaisesti kuin suinkin mahdollista. Sopotin laulufestivaaleilla oli kaikki tyypit huvittavia. Kapellimestari (Unto Nuora) tanssahteli ja orkesterin "viulut" soi. Juontajat möhlivät.

Esitys kesti väliaikoineen 2h30min, mutta se meni hujauksessa. Yleisö eli mukana joka hetki ja kuulin musikaalin loputtua pelkkiä ylistäviä kommentteja. Sopii ihan kaiken ikäisille, koska kaikilla on jokin muisto Kirkasta, jonka ura oli niin mittava. Mukana ollut tyttäreni todisti sen, että Kirkan musiikki elää edelleen, sillä nuoretkin tykkäävät siitä.

Kuvat: Tapio Vanhatalo