1. Onko Peppi Pitkätossu toiverooli? Miten valikoiduit siihen?
Peppi Pitkätossu on ehdottomasti yksi toiverooleistani. Tämä tietysti kuului lapsuuteni suuriin unelmiin, saada joskus ihan oikeasti olla Peppi Pitkätossu. Jostain syystä en koskaan Teatterikorkeakoulu aikoinani edes muistanut koko unelmaa saatikka uskonut sen olevan mahdollista ikäni puolesta. Satu Linnapuomi minut siihen rooliin valitsi ja olen hyvin kiitollinen hänen luottamuksesta ja uskosta siihen, että kykenen vielä tämän ikäisenä tuon roolin tekemään 😊
2. Millaista on heittäytyä aikuisena lapsen rooliin?
On ihanaa päästä näyttelemään leikkivää lasta vaikka, onhan tuo aika rankka urakka näin 40 vuotta juuri täyttävänä heittäytyä täysin 10-vuotiaan rasavillin tytön kehonkieleen. Peppihän ei ole hetkeäkään aloillaan vaan on jatkuvassa liikkeessä. Kyllä siinä hiki virtaa aika vuolaasti koko näytöksen ajan. Harjoituskausi oli rankka, mutta onneksi esitysten vetäminen tuntuu jo vähän helpommalta. Kunto on saattanut nousta ihan pikkaisen tämän prosessin myötä 😊
3. Lapsiyleisö eläytyy hyvin! Miltä se kuullostaa, kun lapset kommentoivat yleisöstä?
Tämä näytelmähän on minulle ensimmäinen koskaan tekemäni lasten näytelmä, joten minulla ei ollut aiempaa kokemusta lapsiyleisöstä. Ensin minua tietysti vähän jännitti, että minkälaista reaktiota sieltä mahtaa tulla vai tuleeko kenties ollenkaan. Sitten kun se ensimmäinen 300-päinen lapsiyleisö räjähti nauramaan en osannut mitenkään kuvitella kuinka ihanalta se tuntuisi. Lapsien nauru on niin aitoa ja se tulee jostain niin syvältä sydämestä, se on aivan ihanaa kuultavaa. Tietysti sanoilla kommentointiakin on tapahtunut. Olin ensin hieman hermostunut siitä kuinka oma keskittymiseni tulisi kestämään sellaisissa tilanteissa. Mutta ihan hyvin on mennyt, ainakin tähän mennessä.
4. Mitä yhteistä on sinussa ja Pepissä?
Yhtäläisyyksiä minun ja Pepin välillä on aika paljon. Olin lapsena yhtä huimapäinen oikeudenmukaisuuden puolesta taistelija kuin Peppikin. Ensi-illan jälkeisenä päivänä puhuessani isäni kanssa puhelimessa tokaisi hän ohimennen: "Niin, sinähän olit lapsena jo Peppi". Villi poikatyttö joka rakasti kiipeillä puissa ja keksiä aikuisten päänmenoksi kaikenlaisia kepposia. Tunsin myös suurta sympatiaa kiusattuja ja heikompia kohtaan ja puolustin aina huonommassa asemassa olevia. Sitten seuraa salaisuus. Minä en myöskään osannut kertotaulua lapsena. Onnistuin kuitenkin aina keplottelemaan itseni kertotaulun kuulustelu tilanteista hyväksytysti, vähän niin kuin Peppikin. Koulunkäynti oli muutenkin minulle vaikeaa. Keskittymiskykyni oli Pepin tasoa ja halusin vain juosta metsissä ja leikkiä merirosvoleikkejä sen sijaan, että olisin osannut hiljentyä lukemaan kirjaa. Peppi Pitkätossun äitihän on enkelinä taivaassa kuin myös oma äitini, samoin Pepin tapaan isäni on merimies. Isä ei sentään ollut merikapteeni niin kuin Pepin isä, mutta seilasi koko lapsuuteni ajan Itämerta. Yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista ystävistäni on nimeltään Annika mutta apinaa en ole koskaan omistanut. Hevosta olin kyllä vanhempieni päänmenoksi jossain vaiheessa kovaa kyytiä ostamassa, mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa!
5. Millä lailla ns. aikuisten näytelmä eroaa koko perheen näytelmästä? Onko siis jotain erityisesti huomioitavaa?
Eipä niissä ihan hirveästi eroavaisuuksia ole. Lapset ovat ajattelevia ja syvästi tuntevia ihan siinä missä me aikuisetkin. Tietysti kaikkein pienempiä katsojia on suojeltava liian jännittäviltä tilanteilta, valoilta ja ääniltä. Peppi on tarkoitettu 4+ vuotiaille, sitä nuoremmille saattaisi olla jotkut kohdat vähän liian jänskiä ja keskittyminen saattaisi herppantua, vaikka olen kyllä kuullut parista 2-vuotiaasta jotka jaksoivat katsoa koko näytelmän ilman mitään ongelmia.
Kiitos Rebecca!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)