Alex on sokea. Hänen osassaan toikkaroi Juho Markkanen. Hänen sokeutensa oli niin uskottavaa, että vaikka hän otti aurinkolasit välillä pois, näytti todella siltä, ettei hän nähnyt mitään.
Dani on kuuro. Toni Harjajärvi näytteli häntä kuulematta mitään tai siis ettei muka kuullut. Hänen osansa vaikutti helpommalta, koska hän osasi kuitenkin hyvin lukea huulilta ja kuuroksi hän puhui yllättävän hyvin.
Ben on mykkä. Hiljainen mies, joka joutui käyttämään koko elekielirepertuaaninsa tullakseen ymmärretyksi. Jyri Ojansivu onnistui siinä erittäin hyvin. Ehkäpä koko näytelmän huvittavin heppu, kaikin puolin.
Pojat ovat käyttäneet maksullista seksiä, mutta tulee hetki, kun Alex päättää, että heidän on saatava iskettyä naisia, niin kuin kaikki muutkin ja niin syttyy loistoidea siitä, että he leikkivät, että eivät ole vammaisia. No, ei mikään helppo nakki, mutta kun toinen toista auttaa, niin onnistuuhan se tai niinhän sitä luulisi.
He tapaavat kolmea naista, jokaisen erikseen ja kuka sitten kehenkin rakastuu. Naiset ovat kaikki hyvin erilaisia.
Lea haluaa naimisiin ja lapsia, mieluummin heti. Tämän lähes hysteerisen naisen roolin vetää vauhdilla Eeva Hautala.
Juulia on kolmikon "Putous-hahmo" (nuorison mielipide), poliisi ja koirahullu vailla minkäänlaista naisellisuutta ja siinä revittelee Miia Maaranen.
Angelique, josta tulee mieleen Angelika-sarja (pyöri TV:ssä 70-luvulla), siis apinoittenkin, ei kun siis näitten nuorten miesten mielestä. Me nähtiin tässä roolissa Ida Riikonen, joka hyvin toi esille sen, että Angelique oli se porukan hillityin ja viisain.
Huolimatta siitä, kuinka hauska näytelmä oli kyseessä, niin miten paljon se herätti ajatuksia. Vammaisuudesta ja siitä, miten ihmisellä on kaipuu toisen luo. Naisten ja miesten jutuista. Kaveruudesta, ystävyydestä ja yhdessä olemisesta. Auttamisesta ja toisen tukena olemisesta ja huumorista, miten sitä voidaan käyttää niin monessa.
Lavastus oli kekseliäs ja taulut näyttivät lähes oikeilta. Puvustuksesta vastasi Paula Koivunen ja hänelle kiitos siitä, että Angeliquen puku laskeutui niin hyvin. Ihailin sitä koko esityksen ajan ja mietin, mitä kangasta se oli. Joku muu väri olisi miellyttänyt minua enemmän, mutta varmasti on niitäkin, jotka pitävät vihreästä.
Kolme apinaa on hieno näytelmä, missä näkee aivan loistavaa näyttelijän työtä ja miten sitä voi vaan taas kerran ihmetellä, kuinka jotkut osaa ja me saadaan istua vain paikoillamme ja nauttia siitä.
Kuvat: Tommi Mattila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)