Tarina tekee kaiken. Se naurattaa niin, että vesi heruu silmistä. Mikä siinä naurattaa, niin moni asia, sellainenkin, minkä ei pitäisi olla hauskaa, mutta on silti. Se panee kurkkua kuristamaan, kun näkee ihmisen tuskan, ikävän ja epätoivon. Se jättää mieleen monta asiaa, mitkä siellä mylläävät, että näinkö se on ollut, näin se voi olla. Ei voi tietää.
Hanna-äiti on löytynyt kotoaan ja viety sairaalaan. Lapset, kaksoset käyvät häntä katsomassa, yhdessä ja erikseen. Äidin osassa Ritva Muhonen onnistuu todella hyvin. Hän on muistinsa menettänyt, höpöttää samoja asioita, sotkee ajat ja ihmiset. Vaikka sen ei pitäisi olla hauskaa, niin onhan se, naurattaa vallan hirmuisesti.
Kaksoset, Aki ja Liisa ovat kovilla. Äiti ei olekkaan niin läheinen kuin äkin voisi luulla. Hän paljastuu alkoholistiksi, joka jätti lapsensa jo pienenä isän hoiviin. Se kalvaa, niin lapsia kuin Hannaakin, aina silloin kuin jotain muistaa.
Ajassa hypellään nykyajasta sinne, kun kaikki alkoi ja siinä välillä. Se ei haittaa, sellaistahan se ihmisen mielikin on. Elli Harju on Liisa, Liisa pienenä, nuorena ja aikuisena. Pyrkii olemaan se kiltti tyttö, että kaikki menisi hyvin, hoitaa äitiä ja pitää Akin ajan tasalla. Janne Palin vetää Akin osan yhtä hyvin kaikina aikoina. Tässä on aivan ihania kohtauksia sisarusten keskinäisistä väleistä, riidellään ja puolustetaan, syytellään ja ollaan lopuksi kuitenkin yhtä. Siinä missä Liisa on hoivannut kaikesta huolimatta äitiään, Aki on elänyt omaa elämää ja halunut luoda omille lapsilleen täysin päinvastaisen elämän.
Jaana Kurittu vetää Hannan roolia nuorempana ja sellaisella voimalla, että ei voi kuin ihmetellä sitä latausta, mikä on päällä. Hänen miestään Ripaa esittää Jukka Tiitola. Alussa sitä luulisi, että kävisi päinvastoin, että se olisi Ripa, joka lähtee, mutta eipäs lähtenytkään.
On kohtauksia, missä surettaa, kun lapsilla on ikävä, kun lapset pettyvät, mutta niiden vastapainoksi on sitten niitä, missä meinaa pudota penkiltä, kun niin naurattaa. Reko Lundanin teksti on hulppeaa ja mahtavaa, että sitä voi vaan ihastella. Ihan parhaita olivat mm. koulukuvaus ja kun upseerit olivat ottamassa vermuuttia ja olihan se opettajatarkin siellä. Kaikki se ajankuva on niin oivallista ja nostalgista. Itselle ainakin tuli hienoja palautumia. Uskon, että jokaiselle on jotakin, ikään riippumatta.
Sivurooleissa on monta hyvää tyyppiä, kuten Touko Lehto, Ninni Partanen, Timo Kurittu, Maria Perho, Anni Amberg, Pilvi Puhakka ja Valtteri Rossi. Se sukkuloivat hyvin roolista toiseen. Heistä on pakko mainita Valtteri Rossi, joka esittää Tuomoa, Hannan veljeä. Heidän sisarussuhde tuo myös esiin sen, että puolustetaan toista. Uutena kasvona hän kyllä lunasti niin paikkansa ja näyttipä vielä taitonsa Upseeri Jopinakin.
Nyt olen raottanut hiukan salaisuuden verhoa, mutta en enempää. Menkää nyt ite katsomaan ja uskokaa, miten koko illan mitan saa nauttia upeasta teatteriesityksestä, jonka voisi katsoa uudestaan. Vähän niin kuin sen ensimmäisen vermuutin jälkeen, että voisi ottaa toisenkin!
Kuvat: Pekka Niemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)