Musikaalin tähdet ovat Emma-Sofia Hautala, joka loistaa ihanasti olemuksellaan ja äänellään Eliza Doolittlen roolissa ja Veli-Matti Karén ollen täpäkkä, tapoihinsa piintynyt poikamies Henry Higgins.
Kupletin juoni on se, että Eliza myy kukkia, on köyhä, mutta siunattu luonteella, millä pärjää. Henry Higgins on oikea kielipoliisi, jonka oppiin Eliza hakeutuu. Noniin, ja siinähän on sopan ainekset koossa ja ei muuta kuin keittämään.
Koska on kyseessä musikaali, niin kaikki laulut ovat niin osuvia, sävelet jää mieleen ja soivat siellä pitkään. Kun Emma-Sofia alkoi laulun, se oli niin kaunista, niin kuin enkeli olisi avannut äänensä. Muutenkin hänen osansa Elizana oli kuin hänelle tehty. Suloista, niin tavattoman suloista.
Veli-Matti oli osassaan myös kuin hansikas. Olin aivan etukenossa taas, että saisin ja kerkeisin kaiken nähdä. Ne kaikki eleet, liikkeet, ilmeet, ääni, niin mahtavaa!
Onneksi on kuitenkin Hugh Pickering, joka jossain määrin toppuuttelee Higginsiä, joka osaa kielen, mutta ei taitoa käsitellä ihmisiä, etenkään naisia. Hannu Kivioja vierailevana tähtenä ottaa yleisönsä!
Elizan isä Alfred P. Doolittle on vanha juoppo, joka ei tapaansa piilottele. Mies joka panee ranttaliksi heti kun siihen vain kykenee, jos vain on lykky mukana. Johannes Korppijaakko on ketterästi mukana ja on osassaan kerrassaan mainio.
Nina Petelius-Lehto on aluksi topakka kapakan mamselli, joka nakkelee pahimmin juopuneita kadulle. Sitten hän jo onkin Henry Higginsin äiti, tyylikäs seurapiirirouva. Tekisi mieli kertoa vielä vaikka mitä, mutta enpäs kerrokkaan, koska olen sitä mieltä, että tämä tarina on nähtävä.
Petteri Hautalan osana on myös useampi rooli ja sitä oli suuri ilo seurata. Kun hän laulaa Freddy'n roolissa Täällä tiedän sun hengittävän, se vaan osuu suoraan niin suoneen ja kiertää siellä pitkään.
Kaikki avustajat tuovat niin kortensa kekoon, että sitä haukkoo henkeään, miten kaikki sujuu, miten osuu kohilleen. Ammattilaisia kaikki tyynni. Iso läpy jälleen koreografille, joka tässä spektaakkelissa on Jouni Prittinen.
Musikaalin lavastus on upea ja niin toimiva. Maija Louhio on alansa konkari. Vaan entäs puvut!!! Kun ollaan puvustettu 1900-luvun luokkayhteiskuntaan, niin onhan iloa silmälle. Puvustuksen takana on Sari Suominen. Monia osaajia tarvitaan, että tälläinen esitys luodaan ja olen kyllä hämmästyksestä soikea, että niitä on ja että me saadaan niiden kykyjä nähdä ja kokea.
My Fair Lady on nautittava esitys. Kaikin puolin, se antaa niin paljon. Tunnelma on katossa, niin kuin teatterissa kuuluukin. Silloin on onnistuttu, kun voi heittäytyä mukaan ja unohtaa kaiken muun. Niin ja miten vielä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana, musiikki soi sydämessä ja sitä vaan muistelee kokemaansa. Kotimatkalla sitä vielä mietti, että kuinka voi olla niin hienoa, että pääsee nauttimaan niin nautinnollisesta esityksestä, että on ihmisiä, jotka osaavat tehdä niin upeaa työtä, jota me voimme vain ihan istualtaan nauttia!
Kuvat: TAVATONmedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)