Viimeinen laiva

Mie se vietin taas Kotka-päivää, tällä kertaa veljen vaimon kanssa ja päivä huipentui teatterilla kun näimme musikaalin Viimeinen laiva. Seuralaiseni oli nähnyt esityksestä jo Turun version, joten nyt oli vuorossa Kotka ja mie se olin ihan jäykkänä uutuuden viehätyksestä. Lähdin siis soitellen sotaan, koska ei mitään ennakkomieltä siitä, mitä tuleman pitää, koska Sting ei ole ollut minun musalistoissani kärkijoukoissa. Viimeinen laiva on siis hänen säveltämä musikaali ja sain kuulla, että kävi katsomassa Turun esityksen ja olipa herkistynyt.

Viimeisen laivan tarina sijoittuu kaupunkiin, missä on telakka ja ihmiset ovat eläneet siellä laivanrakennuksesta. Joten ei ole ollut ollenkaan pöllömpi ajatus ottaa aiheeltaan noinkin laivoihin liittyvää musikaalia juuri Kotkaan. Kotkaan sen ohjasi Hanna Kirjavainen. 

Koreografit olivat omintakeisia ja niin tyylillä tehty ja vedetty, että niitä oli iso ilo katsoa.  Kaiken sen takana on Metsälintu Pahkinen, joka ei todellakaan ole eilisen teeren poika. Hienoa työtä.

Mahtava ja raikas yllätys oli Anne-Mari Alaspää, tarinan naispääosan tähti. Miten oli nuori ja nätti ja kun lauloi, niin varjele, mikä ääni! Siinä äänessä oli jotain, vahvaa ja maagista ja sen tajusi heti kuullessaan, että nyt toimii ja lähtee.

Isä James on Viimeisen laivan johtotähti, kaikkien rakastama, juuri sellainen pappi, joka jokaisessa seurakunnassa olisi onnen omiaan. Antti Leskinen osui roolissaan niin nappiin, että voisin ihan vaikka siunauksen käydä hakemassa.

Miespääosia tähdittää Miikka Tuominen (Gideon Fletcher) ja Roni Mäkinen, joka on ihan huippu! Hän on ensin Gideon nuorena ja sitten hän vetelee Tomin roolin. Hyvin se Miikkakin klaarasi, mutta miten aina lämmittää, kun on joku nuori Roni , mistä heti näkee, että se taito nousee jostain selkäytimestä.

Minulla on joku sellainen suhde Kotkan teatteriin, että tykkään heistä. Niin tälläkin kertaa, siellä kaikki ovat niin hyviä, jokainen omalla tavallaan ja yhdessä. Pakko viel  erikseen mainita Miia Maaranen (Peggy White), minkä ääni on myös niin omanlaisensa ja kaunis. Jarkko Sarjanen yllättää myös sillä, että osaa laulaa, aina sama juttu. Miten sitä aina yllättyy siitä, että laulun ääni löytyy.

Juontahan en kerro, vaan se on mentävä katsomaan, koska se kannattaa. Nenäliinallekin oli sitten tarvetta, vaikka mietin, missä kohtaa, niin vakuutan, että se kohta tulee.

Kuvat. Juha Lahtinen