Vaan ku mie tajusin, että miehää voin kattoo sen oikein pyhäpäivän ratoksi, niinpä hurraa. Kaveria ei matkaan niin äkkistää löytynyt ja kun sitten käsitin, että voin mennä ihan itekseenkin, niin johan alko sykkii. Sit viel ku välähti, että oikein pyörällä, niin ihan parasta. Nii mie konkeloin 6 km lähimpää elokuvateatterii (Studio123) iha vaa siel sit käsittääkseni, et se pankkikortti on kotona. Pienen hien pukkas, ennen ku löysin elokuvalipun verran kolikoita laukusta. Joten, ei ku eläviin kuviin!
Miua pelkkä traileri jo herkisti.
7 tarinaa rakkaudesta ! Joonas Berghäll teki taas dokkarin, joka on viel parempi kuin se edelliin Miesten vuoro. Hän antaa äänen miehille, jotka eivät muuten puhuisi.
Kaikki seitsemän tarinaa ovat koskettavia. Suomalaisia miehiä, miehisiä miehiä, joilla jokaiselle on se jokin, mikä hiertää ja sattuu, välittyy katsojalle.
- On mies, joka on yksinäinen, työlleen omistautunut ja kun äitikin vielä kuolee, niin on se harmin paikka. Silti, hän oli tämän dokkarin huumoriveikko.
- Sitten hän, joka on alkoholisti, alkoholistin poika, pilannut osan elämästään, mutta miten lohdullista, että on saanut elämälleen suunnan ja miten onnellinen hän on ja miten onnellisia hänen lapset!
- Se vanhempi mies, jonka pumppu pettää, vaikka elämän halua vielä olisi. Surullista.
- Mies, joka johtaa yritystä ja palaa loppuun, ei jaksa, ei auta pieni loma, on pakko tehdä jotain.
- Toinen mies, joka jättää työnsä saadakseen olla lastensa kanssa.
- Murheellinen isä, joka on menettänyt poikansa - on yksi dokkarin herkimmistä kohdista.
- Vaikuttavaa oli sekin, kun mies kertoo eron tullessa menettäneensä lapsensa, kun mitään muuta ei olisi halunut, kuin olla omien lastensa kanssa.
Mikää nyyhkytarina ei ole kyseessä, vaan erittäin koskettava, ravisteleva dokkari siitä, mitä kaikkea mies kokee, mistä ei osaa puhua. Naisena sitä katsoi ja oli välillä ymmällään, mikä miehistä teki puhumattomia. Toivoi jokaiselle sitä toivoa ja uskoa, että kyllä se siitä vielä lutviutuu.
Paljon kuvattiin sellaisia jotenkin miehisiä juttuja, kuten kalastusta, työkoneen käyttöä, Lapin maisemia, autolla cruisailua, niin että se sellainen maskuliinisuus oli läsnä. Ei mikään machoilu vaan sellainen ihan tavallinen miehinen olemus ja tunteminen. Jotenkin niin tavattoman herkkää ja koskettavaa.
Isänä oleminen oli tosi tärkeää ja se oli tuotu hienosti esiin. Miten miehelle on tärkeää olla isä ja viettää aikaa sen lapsen kanssa. Lohdullista oli sekin, että monella oli joku siinä lähellä, vaimo, lapsi, ystävä, "se ystävä on enkeli".
Kun ajelin kotii pyörälläni, mietin, että mite paljo niitä mieskohtaloita on, koko maailma täynnä ja tässä vain pintaa raapaistii ja silti se raapaisi miuakin.
Hieno elokuva!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)