Lauantai-ilta Pato Klubilla

Pitkästä aikaa lähin keikalle ja miksikö, niin HONKATONK saapui kaupunkiin ja se on tilanne, mitä ei voi jättää käyttämättä. Sain puhuttua tyttäreni mukaan ja kiltisti lähti aikuisrockin maailmaan, huolimatta siitä, että taisi olla nuorin koko yleisöstä.

Honkatonk on ihan lyömätön bändi, jota jaksaa tällänen keskiäkäinen eukko mielikseen kuunnella ja katella, ku sedät jaksaa heilua. Kunnon rokin räimettä, niin ettei hetkeäkään voinut olla aloillaan. Aikuiset miehet esittää, soittaa, tulkitsee sellaista suomirockia, että kyllä tää täti tykkäs!
Lavalla hilluivat: Lasse Andersson (laulu & kitara), Zellu Starck (kitara & laulu), Markku Frediksson (basso), Marko Lipponen (rummut & laulu).  Juu, ja lähen mie joku kerta uuestaankin, sillä miust tuli ihan heittämällä fani!

Pato Klubilla on ollut keikkaa keikan perään ja puitteet ovat kyllä mukavat. Vanhasta tehdashallista on luotu varsin viihtyisä paikka ihmisten olla ja nauttia musiikista. Tällä kertaa siellä oli myös mahdollisuus ruokailuun!

Ravintolapalvelut on ulkopuolisen hoidossa ja hyvin olikin. Juomaa oli yllin kyllin, mutta se mikä harmitti heidän puolestaan, ettei heillä ole minkäänlaista keittiötilaa eli EI edes tiskikonetta. Jotenkin soisin heille sen pienen sopen, missä voisi edes ne lasit tiskata. Ei silti, kyllä me puhtaista juotiin, mutta onhan se jumalaton määrä roudaamista. No, jospa se tilanne joskus korjaantuisi.

Kun Honkatonk oli laskeutunut laivalaiturilta, oli vuorossa Roni Leppä! Hänellä oli keskisalissa ihan oma pikku lava. Siinä sitä oli väliaikaviihdettä, ennen kuin ison lavan valtasi MATO Valtonen ja JORE Marjoranta & Band!

Keskiäkäinen nainen siirtyi hetkessä ajassa taaksepäin, omaan nuoruuteensa, sillä semmosta oli musa, juuri niin railakasta, hauskaa ja juuri sitä rehellistä suomirockia. Mato ja Jore vetivät biisejä yhdessä ja erikseen ja kävi niinkin, että he poistuivat lavalta ja bändi luritteli keskenään. Kaikki kävi. Ihanaa olla hetken nuori ja panna fiilaten ja höyläten.

Kaiken kaikkiaan todella onnistunut ilta. Mikä oli myös erityisen hienoa, niin äänen toisto! Se oli just sellainen, että musiikista saattoi nauttia ihan täpöllä, ei tullut niin kovaa, että olisi ottanut sydämestä, eikä humissu päässä ku meni kotiin. Eli sanalla sanoen, täydellinen ääni!
Pato Klubin isäntä Vesa ja emäntä Amanda olivat itse kaiken aikaa paikalla, joten tuli sellainen fiilis, että tilanne on hallinnassa eli oli sellainen kotoisen turvallinen olo.
Olen kuullut, että esiintyjät tykkäävät käydä Pato Klubilla keikoilla, mutta niin tykkää yleisökin!
Hieno meininki.