Saimme olla Suomen ensi-illassa ja olen ylpeä siitä, että tämä Yhdysvalloissa Samuel D. Hunter´n näytelmä on kuitenkin niittänyt mainetta jo niin, että olisiko hitti? No, voi olla, sillä siitä ei voi olla pitämättä. Kotkaan tämän valaan ohjasi Pasi Lampela.
Tässä näytelmässä on viisi roolia, tyystin erilaisia ihmistyyppejä. Jokainen paljastaa niin hyvät kuin huonotkin puolensa eli heistä tulee varsin inhimillisiä. Äärimmäisen mielenkiintoista.
Pääosassa on Charlie, jonka roolin upeasti vetää Antti Leskinen. (Oli myös isossa osassa siinä, miksi halusin tämän nähdä). Kun esittää 270-kiloista ihmistä, niin se vaatii aika paljon, että on uskottava. Olipa sitten mitä tahansa mieltä ihmisistä, jotka ovat ylipainoisia, niin tässä näytelmässä ei voi olla pitämättä Charliesta. Millainen elämä, kuinka elää ja se persoona, ovat kaikki niin sitä, että voisi mennä heti halaamaan häntä. Auttaa ei voi...
Liz on "Charlien enkeli", sairaanhoitaja, joka auttaa ja tuo ruokaa, on ystävä. Voisin hyvin kuvitella itseni siihen rooliin. Haluaa olla Charlien paras ystävä ja kokee kaiken muun mustasukkaisesti uhkana. Miia Maaranen on niin roolinsa oma. Kun on paineet mitattu, voi käpertyä Charlien kainaloon katselemaan televisiota.
Vaan, Charliella on tytär! Teini-ikäinen Ellie. Olin ihastuksissani ! Kun olin Annuska Hannulan nähnyt viimeksi nuorena Annikki Tähtenä, niin nyt hän esitti vihaista ja sanavalmista teiniä. Ihan huikeeta. Kuinka hän neiti suorasuuna paukuttaa isälleen kaiken päin naamaa. Isä kuitenkin näkee hänessä ihan jotain muuta ja se tekee tehtävänsä.
Charlien luona käy myös mormonipoika Vanhin Thomas. Mikkomarkus Ahtiainen on niin ihana, kun pääsee roolissaan olemaan kaikkea. Hiivatin pyöräilykypärä ja se nimikyltti, no tilanne nuuttuu, niin kuin kaikki tässä näytelmässä.
Ellien äitikin tulee mukaan kuvioihin, kun paukahtaa vuosien jälkeen tapaamaan ex-miestään Charlieta. Lise Holmberg Mary´na pistää tuulemaan! Räväkkä täti, vaikka kyllä kirpaisi, miten Mary puhui omasta lapsestaan.
Tämä näytelmä on puhutteleva, monelta kantilta. Se jäi mieleen ja sen herättämiä ajatuksia pui pitkään. Miten kohdellaan toista ihmistä, miten vanhemmat voisivat huomioida lastaan, miten ihmisestä jää näkemättä se jokin, jos nähdään vain ulkopuolelta.
Miksi aina vaan haluan nähdä Kotkan teatteria, niin siksi, että siellä on äärimmäisen hienot näyttelijät. Kerta toisensa jälkeen he kykenevät minut yllättämään. Joten, kannattaa kokeilla!
Kuvat: Niklas Malinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)