Äänikirjat tutuksi

Minulla oli pitkään melkoinen vastustus äänikirjoja kohtaan. Halusin, että kirja on oltava fyysinen, kädessä pidettävä ja on ihanaa kääntää sen sivuja kun löhöilee sohvan nurkassa. Vaan kun työmatkoja ajelin ja kyllästyin radioon ja sen loputtomiin mainoksiin, päätin kokeilla äänikirjaa.
Aloitin siis ihan cd-levyillä ja pian huomasin olevani pian myyty. Kuuntelin esim. Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä kaksi kertaa peräkkäin ja siinä on sentään 16 cd-levyä ja hei, Kai Lehtinen lukijana. Siitä se sitten alkoi ja pian olin kuunnellut kaiken minua kiinnostavan kirjaston valikoimista. Autossani ei ollut MP3-mahdollisuutta, joten seuraava askel olikin se, että asensin luuriini sovelluksen, millä voin kuunnella kirjaston E-äänikirjoja. Sovellus on ELLIBS ja melko lailla kätevä käyttää, joskin pyysin siinä vähän apuja perikunnalta. Pian opin sen ja tilanne oli riistäytyä käsistä, koska minulle avautui jälleen uusi maailma!

Aloin harrastaa äänikirjakävelyjä. Nuttu niskaan ja kuullokkeet korville ja ei kun menoksi. Olen saanut mielenrauhaa, raikasta ilmaa, upeita maisemia, ihania tarinoita, hyvät unet ja vaikka mitä. Välillä ajan autolla toiseen kylään, auto parkkiin ja sitten kävelemään.
Lisäksi kaikki kotihommat sujuu kuin leikiten. Jos joku on kotona, kuuntelen kuullokkeilla, jos taas olen yksin, luuri tarinoi minulle pöydällä, liesituulettimen päällä, pesukoneen kulmalla jne.

Myönnän, että olen ihan koukussa! Kun selvisi, että Meritta Koivisto on kirjoittanut kaksi hyytävän jännää psykologista thrilleriä vain äänikirjoiksi, oli pakko tutustua Storytel'iin. Kävelin maat ja mannut, kun kuuntelin ensin...

....missä pieni poika katoaa. Kertojaääninä on kolme naista, Amanda, Eden ja Minerva. Tarina ottaa niin valtaansa, eikä päästä irti. Hetkeäkään ei ole kohtaa, missä miettisi, milloin tämä loppuu. Kun olin tämän kuunnellut, olin lähes hengästynyt ja sitten olisi vuorossa se toinen, No, olen vahvasti sitä mieltä, ettei milloinkaan samalta kirjailjalta saa peräkkäin lukea/kuunnella. Niinpä kuuntelin välillä pari muuta ja sitten oli vuorossa...

Taas se alkoi, en oikeastaan voinut tehdä muuta kuin kuunnella, koska tarina ei anna sellaista kohtaa, milloin voisi pitää tauon. Psykiatrisesta hoitolaitoksesta karkaa Sonja ja jättää jälkeen hoitajan, joka ei enää hoida. Sitten alkaa sellainen meno, kun Sonja tulee Ruotsista Suomeen ja tapaa nuoren naisen, minkä nappaa mukaansa. Mukana on paljon ihmisiä, sillä kyse on eräänlaisesta sukutarinasta. Juonen käänteet ovat yllättäviä, mitään ennalta arvattavaa ei tule vastaan. Kaikkea tutkii ruotsinsuomalainen poliisi Harriet, joka on sairaslomalla...

Olin niin vaikuttunut, että olen sitä mieltä, että jos on lukenut Clare Mackintosh'n kirjoja, niin nyt painitaan niin samassa sarjassa.

Ja nyt ei pääse teatteriin, ei elokuviin, kaikki kulttuuririennot ovat jäissä. Niinpä suosittelen lämpimästi äänikirjoja ja niiden myötä äänikirjakävelyjä!

Enkä suinkaan ole unohtanut käsissä pidettäviä, luettavia kirjoja, sillä luen edelleen! Lojun viltin alla sohvalla, uppoudun kirjaan kuin kirjaan. Luen sängyssä, ennen kuin nukahdan ja hei, vessassa on aina novellikokoelma!