Ei kertonut katuvansa

 Tommi Kinnunen on ammatiltaan opettaja, mutta olen oppinut tuntemaan hänet vain kirjojen kautta. Hän on kirjoittanut jo neljä toinen toistaan upeampaa kirjaa, joista viimeisin on
EI KERTONUT KATUVANSA.
WSOY 2020
280s.

Krista Kosonen kertoi somessa perustaneensa Lukupiirin, minkä johdosta ymmärsin, että minun on heti saatava tutustua tähän kirjaan. Äänikirjana siihen oli mahdollisuus ja koska lukijana oli vielä Krista Kosonen, niin tiesin saavani elämyksen.

Kuuntelin lähes herkeemättä kirjaa ja olin niin mukana kuvioissa, että oikein hengästytti. Se kerronta on niin lumoavaa, paikka paikoin herkkää, että vesissä silmin etenin.
Kirja kertoo asioista, mistä ei ole juurikaan ollut tietoa. Naisista, jotka olivat sodan aikana olleet saksalaisen armeijan palveluksessa. Vuonna 1945 heitä on norjalaisella vankileirillä paljon. Viisi heistä lähtee kotiin - kävellen, läpi poltetun Lapin. Kukaan ei halua heitä!

Tommi Kinnunen kuvaa niin taidolla naisten oloja ja mielialoja, että sitä ei voi kuin ihmetellä. Vaikka kyse on vain vaellusmatkasta, niin se miten kylmä on ja kun on nälkä. Miten väsymys ja se, kuinka tulevaisuus on hukassa, tekee naisista välillä ärhäkkiä. Vaan kun on huonot olot, niin kautta aikain huumori on koettu selviytymiskeinoksi ja sitä on, sen verran, että se tuntuu palana kurkussa. 

Krista Kosonen haastattelee Tommi Kinnusta ja suosittelen lämpimästi katsomaan videon. Tämä opettaja ei ollenkaan osaa olla suosittu kirjailija, jonka kirjoja on käännetty ties kuin monelle kielelle ja kuinka hän lumoaa lukijansa. 

Kun hän kertoo päähenkilöstään, naisista yhdestä, jonka nimi on Irene, hän mainitsee, ettei päässyt häntä kovin lähelle. Irene on kuitenkin kuvattu niin, että ainakin minä lukijana/kuuntelijana, ymmärsin Ireneä täysin. Sitä voi yrittää samaistua, miettiä miltä tuntuisi, kun on selvinnyt hengissä, mutta on hyljeksitty, vaikka ei ole mitään pahaa kenellekkään tehnyt.

Kirja jättää pitkän viipyilevän jälkimaun ja ajatukset palaavat siihen aina uudestaan. Tuntui hyvältä, että kaikkea ei ole kirjoitettu, että voi ilahtua uuden asian esille tuomisesta ja millä tavalla.
Kävin jo ihan fyysisesti koskettamassa sitä kirjaa, otin hellästi käteen ja kuiskasin sille: Kiitos!