Viimeinen vuosi....

 ...potilas nro: CA15-3

Kotkapäivä ystäväni kanssa! Junalla Kouvolasta Kotkaan, ravintola Canttiiniin ruokailemaan ja jälkiruokahuipennuksena teatteri! Ensi-illassa Viimeinen vuosi, mikä on Mirka Myllärin käsikirjoittama ja perustuu tositapahtumiin. 

Miten hyvältä tuntui olla teatterissa, Kotkan teatterissa, tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kokea se elämys, joka meni kyllä niin ihon alle, että vieläkin nousee vesi silmiin. 

Viimeinen potilas on Miko Jaakolan ohjaus ja Lucie Kuropatová'n lavastama ja puvustama. Lavastus toimi jälleen niin hyvin. Ei mitään liikaa, vaan sopivasti ja toimivasti. 

Oletimme, että esitys kertoo vaan siitä viimeisestä vuodesta, mutta siinä olikin koko perheen tarina, kivasti toteutettuina takaumina. Perheen vahvat naiset, heikompi isä ja sisar. Kuinka toinen pärjää mustalla huumorilla ja sitten joku ei ymmärrä sitä alkuunkaan.

Äidin osa on niin vahva ja voimakas, ettei siitä selviä yhdellä vaan on oltava kaksi näyttelijää.  Se Helmi Tuovinen on reipas, hiihtoa ja ruokaa rakastava. Miia Maaranen on osassaan varsin tomera tuulipukuineen ja karaokelaulajana. Potilaana olikin sitten Sirpa Tuovinen, kuolevaa naisen osaa tulkitsi hämmästyttävän hyvin ja tuskaa ilmaisten Anne Niilola, joka ei halua kuolla. 

Tyttären, sen omaishoitajan, joka vaan jaksaa ja pärjää, hoitaa kaiken, siinä osassa loistaa käsikirjoittaja itse, Mirka Mylläri. Ihmetellä saattaa, miten hän kykenee siihen, tuleeko ikävä vai onko osa surutyötä. Kaiken kaikkiaan hienoa työtä, koko tunteiden kirjo käytiin läpi.

Antti Leskinen lääkärinä oli kyllä huippu. Takelteva ja änkyttävä, äärimmäisen hienotunteinen, ettei vaan millään loukkaisi potilasta. Kun potilas on kuollut, niin puhuu ihan normaalisti, kun ei ole enää "vaaraa".

Jarkko Sarjanen isänä oli mahtava. Olla se perheen elättäjä, tuoda rahaa ja hoitaa niin, ettei puutu mitään, mutta ollen samalla se herkkä ja syvästi kokeva, se joka ei surun tullessa pärjää. 

Ihana ja piristävä ylläri oli Nadja Holopainen. Hän on sairaanhoitaja, pappi ja vaikka mitä, mutta kun hän oli kotihoidon lähihoitaja, niin se käytös oli sitä, että yleisöstä kuulin, miten monet huokailivat ja olivat samaa mieltä.

Erittäin hyvä juttu oli myös sisarusten välit. Isosisko Minna ja pikkusisko Kaisa (Marika Huomolin). Niin erilaiset ja välillä tuntui, että kaukana toisistaan, muttei kuitenkaan. Mahtavaa tulitusta ja tilistystä sisarusten välillä ja lopulta niin paljon rakkautta, että taas oli vettä silmissä. 

Viimeinen vuosi on tarina elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja miten sitä voi osoittaa. Surusta, suremisesta, luopumisesta ja tuskasta, elämästä ja siitä selviämisestä. Kaikki kerrottu niin, että se tulee lähelle, koskettaa, osuu sydämeen, nostattaa kyyneleitä, panee miettimään ja nostaa ajatuksia. Kuoleminen koskettaa eniten niitä, jotka jäävät. 

Tämä esitys ylitti ihan kaikki odotukset ja jättää todella pitkän jälkimaun. 
Esitys on hyvä, jos se naurattaa ja itkettää ja Viimein potilas teki molempia. Olo oli kaiken jälkeen ihan "kaikkensa antanut", mutta hyvällä tavalla. 

Kiitos Kotkan teatteri!!!

Kuvat: Jukka Koskinen