Esterin eteisvärinä

 Mikä?teatteri tuottaa aina taattua tavaraa, niin nytkin, kun oli kyseessä Esterin eteisvärinä, minkä käsikirjoitus on Anja Tiaisen, jolta on pari muutakin hyvää tarinaa tullut. Kuten vaikkapa Hiekkahentuset ja Ilta ehtii. Ohjaus on Heidi Koskinen-Järvisalon.
Etukäteen jo sain tietooni, että paikallisen lehden kritiikki oli ollut jotakuinkin kehno. No, en sitten viitsinyt edes lukea, koska en halua itseni ärsyyntyvän. Vaan kun saavuin paikalle, olin ihan hirveän ilahtunut siitä, ettei se ollut haitannut, koska väkeä oli salin täydeltä! Ihan mahtavaa.

Esteri on nainen, joka on käynyt elämässään jo vaikka mitä. Jotenkin tuli sellainen olo, että olisko ihan sellainen tyypillinen suomalainen nainen, siis ei nykyaikana vaan silloin kun vaikkapa mentiin naimisiin sotien jälkeen. Aija Kajama on niin ihana Esteri, että olisi tehnyt mieli mennä halaamaan. Kuinka hän oli niin rakastunut mieheensä Kaleviin, joka oli niin komea ja ihana, että oikein pyörrytti. Jarmo Lindgren Kalevin osassa ei ole niitä miehiä, joista voisi hyvällä ajatella. Näitä Kalevia on ollut ihan tarpeeksi, mutta jotenkin sitä vaan mietti, minkä ajan tulos se on ollut. 

Esterillä oli kuitenkin lapset ja eikö se oli aina niin, että äiti ammentaa positiivista energiaa lapsistaan. Niin nytkin, tyttäret ovat äitinsä tukena, kun äidistä tuli leski. Tyttärissä ovat Ulla Tiainen Helinän osassa, Mirva Luoma Hannan roolissa ja Tia Aronen Heta-Maijana. Lisäksi he esittivät myös Esterin nuoruuden ystäviä .

Kuinka moni muistaa ja tuntee tapauksia, kun isä tuomitsee lapsensa valinnat. Oli niin vaikuttavaa, miten Heikki-poika sai kuulla kunniansa ja lähti. Janne Järvisalo oli mahtava räppääjä ja kyllä tuntui pahalta, että isä oli niin omissa periaatteissaan, mikä varmasti on tuttua. 

Liikuttavaa se, miten Esteri on vaan jaksanut, vaikka ei ollut enää rakkautta, niin tahdon voimalla, Jotenkin niin suomalaisen naisen sitkeyttä kuvastava tarina. Olin aika lailla otettu. 
Nauratti se Kalevin lumityöt, miten oli kuin kakkulapiolla tehty, miten myös oma isäni oli sellainen. Niin, että samaistumispintaa piisasi. 

Sekin, että koko näytelmä tuli niin lähelle omaa elämää, elettyä ja tulevaa. Nuoremmat voisivat tulla katsomaan ja repimään fiiliksiä siitä, millaista se joko vanhempien tai isovanhempien elämä on ollut. Tai on voinut olla, kun kulissit on pidetty aina kunnossa. 

Sitten oli vielä se ihan mahtava juttu, että koko esityksen ajan, aina sopivin väliajoin, saimme kuulla niin ihania lauluja, tilanteisiin sopivia Antti Salmelan, Mira Peussan, Jarmo Lindgrenin ja Janne Järvisalon laulamina. Säestyksestä vastasivat ohjaaja Heidi Koskinen-Järvisalo ja Janne Järvisalo. 

Olin niin biisien aikana tippa linssissä, koska ne nostalgiapöhinät vaan jotenkin ottivat valtaan.

Kun väliajalla kuulin, miten siellä juteltiin, kuinka on ihanaa teatteria. Parasta oli se, kun puhuttiin siitä, että kun on harrastajateatterilaiset, niin on ihan sellainen oma fiilis. Olen niin samaa mieltä ja ymmärsin, että nyt oli sellainen yleisö, joka oli mukana. Oli ihan mahtavaa olla siinä itsekin. 

Nyt ei ole montaa esitystä enää jäljellä, mut kannattaa mennä katsomaan!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo