Käväisin omalle kotiteollisuusryhmälleni pitämässä tiedotustilaisuuden ja sonustauduin iltaa varten. Minun kohdalla se ei kummoista ole ja siitä selviää melko nopeasti, joten aikaa jäi sohvalla virittäytymiseen. Lähdin silti ajoissa liikkeelle, ettei tartte viimeisten joukossa olla. Niin, ja jos ei kukaan vielä tajunut, niin lähdin yksin. Se vaan on jotenkin vapauttavaa ja paljon jännempää. Saa keskittyä musiikkiin eikä seurusteluun... Sitä paitsi, jos keikkapaikkana oli se lähinnä kotia oleva, House of Rock, ei voi välttyä tutuilta, joita keikan tiimellyksessä tapasin.
Olenko ennen ollut Kotiteollisuuden keikalla? En! Siksi olikin jo korkea aika ottaa selvää Satu Peikoista. No hyvä, kerran olin lasten kanssa etnisessä ravintolassa pizzalla, niin siellä näki sairaan suurelta televisioruudulta Kotiteollisuuden keikan ties mistä, mutta menihän se siinä. Itse asiassa oikein hyvin, kun en syömisestä muista mitään, mutta Hynysen kokovartaloliikehdinnän...
Lähdin House of Rockiin vähän kuin soitellen sotaan. Pääsin oikein hyvälle paikalle, kun sain kiivetä sellaiselle selkänojan tapaiselle istumaan. No just! Ikinä ennen ei olisi moinen tullut mieleenkään, mutta koska siellä ei kukaan kai oikein muutenkaan ollut niin kuin normisti tai sitten se olikin ihan normia. Mene ja tiedä, mutta aivan vitun hyvä fiilis kun kaikki tuntuivat olevan niin liekeissä. Hynynenkin, koska paita lähti, se varmaan sytty palamaan... Ei ollenkaan paha ja meinasin juuri kiljaista, että housut jäi, kunnes muistin olevani keski-ikäinen äiti-ihminen ja nielin huutoni...hups!
Draivi oli huikea ja onnittelin itseäni, etten missannut tätä kokemusta. Huolimatta siitä, etten saanut mahtisanoista juurikaan selvää, niin syke oli kyllä oikea. Aloin päästä rytmistä kiinni. Sitä paitsi on aina ilahduttavaa kun ihmisillä on hauskaa ja House of Rockissa tuntui kaikilla olevan fiilikset Helvetistä itään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)