Mathilda

Mathilda Wrede! Siinä nainen, jonka historia tunnetaan aika monella saralla. Omalta kantiltani olen tutustunut Mathildaan jo ihan pienenä, kun kansakouluaikoina tehtiin luokkaretki Anjalan kartanoon. Vanhempana sitten luin kirjoista lisää ja niin usein olen haudallakin käynyt, etten osaa edes laskea. Niinpä oli ihan huikeata päästä katsomaan näytelmää, mitä ei ollut ikinä ennen esitetty ja mikä kertoi Mathildasta! Ihan mieletön, kaikkien aikojen ensi-ilta Anjalankosken teatterissa!
Mari Kahri on tehnyt valtavan työn kirjoittaessaan käsikirjoituksen ja sitten vielä ohjannut koko tarinan näyttämölle. Olen ihan mykistynyt.

Mathildan roolin veti antaumuksella Jaana Kurittu! Kun Mathildan äiti menehtyi, Mathilda oli vain 9kk. Sitä pikkuvauva-Mathildaa näytteli Heta Sipinen ja otti kyllä yleisön heti haltuun. Sitten oli lapsi-Mathilda ja nuori Mathilda - kaikki niin hyviä ja osaansa paneutuneita.

Mathildan Helena-sisko(Minna Sipinen) oli se tukipilari, mikä piti ohjaksia, oli lapsille se äiti, jonka he olivat menettäneet. Jopa niin, että hänen riiuksillekin pikkusiskot panivat kapuloita rattaisiin.
Mathilda on omapäinen ja kulkee omia polkujaan. Viihtyy palvelusväen ja tilan eläinten kanssa paremmin kuin mitä aatelistytön kuuluisi.

Fika-täti on näytelmän hauskin henkilö! Meitä 2000-luvun ihmisiä naurattaa 1800-luvun ikäneidon ajatukset, jotka tuodaan esille niin totuudessa. Fika-täti ja hänen aatoksensa ja sen jälkeiset kamfert-tipat olivat niin mukavan keventäviä.

Koko näytelmä oli niin rytmillisesti kasattu kokoon, että vaikka se on piiiitkä (2h40min), niin se ei ole pitkästyttävä, koska se koostuu niin hyvin pienistä palasista. Kaikki ryhmäkohtaukset ovat rakennettu erittäin toimivasti. Lisäksi näyttelijäkaartissa on kiitettävän paljon eri ikäisiä ja se tuo oman mausteensa, kun tässä näytelmässä nähdään kaikki vauvasta vaariin.
Veljensä Henrikin(Tommi Tainio) kanssa he perustivat Toivolan, mihin ottivat vapautuvia vankeja töihin...

Mathilda Wrede tunnettiin siis ensisijaisesti juuri vankien ystävänä. Hän tapasi jopa aikansa pahamaineisimman vangin, Matti Haapojan, jonka osuuden veti Timo Kurittu, niin hyytävänä hyvin, että olisi pelottanut, jollei Mathilda olisi ollut niin peloton. Mathilda sanoi, ettei pelkääminen kannata, se ei auta mitään!

Tämä näytelmä on erittäin hyvää ajankuvausta, historiaa, paikallishistoriaa, ja hyvin paljon ajatuksia herättävää. Soisin niin monen näkevän tämän ja oppivan jotain, menneestä ja itsestäänkin.

Kuvat: Pekka Niemi

Anjalankosken teatteri