Don Pasquale

Koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan", no harvemmin sanon. Ooppera on se, mistä olen meinannut sanoa, mutta meinaamisesta ei pidetä. Nyt sitten olin elämäni ensimmäisessä oopperassa ja kyllä, niin kuin kaikki tietävät, eka kerta jää mieleen.
Pohjois-Kymen musiikkiopisto on rustannut huikean esityksen, mitä katsoessa kaikki muu unhoittuu. Jos olin kuvitellut oopperan olevan sellaista tavattoman hienoa, yli minun ymmärryksen menevää, vakavaa ja korkeampaa taidelajia, niin Don Pasquale tarjosi minulle upean illan, niin että voin siitä nyt fiiliksiä jakaa.

Don Pasquale on Gaetano Donizetti'n hilpeä ooppera, missä vakavarainen poikamies etsii naista tositarkoituksella. Taitava ohjaus on Pia Lunkan.
Suomalaisen oopperan monitoimimies Hannu Heikkilä on riimitellyt tähän tarinaan loistavat suomenkieliset sanat. Juuri siksi oli ensikertalaisen helpompi olla mukana.

Vanhaa, itsepäistä ja pikkasen höperöä Don Pasqualea esittää bassobaritoni Heikki Aalto. Ai, miten hauskaa! Tykkäsin tavattomasti siitä, miten välillä niin lyyhistyneestä hahmosta lähti sellainen ääni, sillä kyllä miehen matala ääni tuntuu hyvältä.
Tohtori Malatesta, joka velmuilee tarinan juonessa kaiken aikaa, on erittäin ketterä baritoni Riku Pelo. Pitkän huiskea komea mies, joka tuntuu olevan kaiken aikaa jossain ja tavattavissa. Huolimatta siitä, etten ollut eturivissä, pilke silmäkulmassa "näkyi" varsin hyvin. Näytti siltä, kuin se olisi ollut sellainen "tra-la-laa"-esitys, niin juuri siinä kaikessa luontevuudessa ymmärsi sen, millaista taitoa se on!
Oopperan nainen, se viekoitteleva ja katala, rakastunut ja hurmaava, Norina - ylväs ja taiturimainen sopraano Terhi Solanterä. Jos olin ajatellut, että naisen oopperassa kuultava ääni rikkoo laseja, niin huihai! Toki on myönnettävä, etten aina saanut selvää sanoista, mutta sen korvasi se, kun ihmettelin, miten ihmisestä lähtee sellainen ääni. Enkä tarkoita nyt sitä korkealta ja kovaa, vaan sitä, kuinka se soljui.

Don Pasqualen veljenpoika Ernesto... niin on kerrottava, että yksi nainen ja kaksi miestä - siinähän se tarinan paljastus! Tenori Pekka Kuivalainen melkein riutui lemmen tuskissaan ja sitä hänen ääntään olisi kyllä kuunnellut loputtomiin.

Puvustus oli hyvä, etenkin Norinan kohdalla, mutta Erneston paitaa ihmettelin!? Miksi Ernesto tuli tapaamaan rakastettuaan sellaisessa asussa? No, jos ei anneta sen haitata, niin Erneston laulu, kun odottaa rakastettuaan, oli hyytävän kaunis!

Naimakauppoihin tarvittiin notaari ja siinä pienessä roolissa hauskuutti tenori Jukka Mörsky. Juuri hänen tulemisensa paikalle olisin halunut uusintana. Kerrassaan riemastuttavaa.

Väliajan jälkeen saimme nauttia kuoron mukaantulosta! Itse asiassa kuorolaiset esittäytyivät jo väliajalla...ups, enpäs kerrokkaan enempää. Upea kuoro, ei mitään paikoillaan pönötystä vaan jokaisella oma rooli, niin että katsottavaa riittää. Muutenkin tämän oopperan parasta antia on se, että koko ajan tapahtuu. Jos päähenkilö on etusijalla, niin taustalla tapahtuu kaiken aikaa.

Kouvola-talon näyttämö oli lavastettu niin ihanaksi, että se oli todella ilo silmälle. Lavastus on niin tärkeä osa ja se oli nyt myös äärimmäisen onnistunutta.

Entäs se musiikki! No, italialaista oopperaa, iloista ja kepeää. Orkesteri oli nähtävissä kaiken aikaa kapellimestarina toimi Valerius Avramenko. Vaikka yleensä tykkään katsoa orkesterin soitantaa, niin nyt en juurikaan ehtinyt, sillä lavalla tapahtui niin runsaasti kaikkea.

On siis käsi sydämellä myönnettävä, miten hieno kokemus oli nähdä ja kokea tämä ooppera. Suosittelenkin nyt tätä kaikille, sillä se antoi niin paljon, sitä oli helppo seurata, siitä tuli hyvä mieli ja tälläisen kokemuksen vaan haluaa jakaa. Oli vähän kuin sellainen lapsuuden jouluaatto, kun oli saanut ison kasan lahjoja.

Kuvat:Noora Partanen