Taivaanraapijat

Sain kuulla jo aika ajoissa, että Haminassa, Bastionissa esitetään musikaali. Vähän olin aluksi, että mitä, että Antti Tuurin kirjan pohjalta on tehty musikaali Taivaanraapijat.  Sitten heti perään aattelin, että jo oli aikakin. Hienoa, että Haminassa oli tartuttu häjyä härkää sarvista ja pantu hösseliksi ja miten, niin ihan huikean hienosti. Ensi-ilta oli 17.8 ja se oli Elämys isolla E:llä. Koko spektaakkelin ohjaus ja käsikirjoitus on Jalle Niemelän. Musiikki oli hyvin pitkälti Esa Kaartamon ja Kari Pyrhösen. Melkoista settiä!!!

Tarinahan kertoo Jussista, Ketolan Jussista, joka on lähtenyt Suomen Kauhavalta etsimään voita leivälle. Brooklynissä on jo ennestään suomalaisia ja inkkareita. He siellä ovat niitä taivaanraapijoita, kun ovat rakentamassa uusia pilvenpiirtäjiä. Hänen onnekseen hän saa töitä Victor Seppälän kautta, mikä on jotenkin koko tarinan kantava voima. Kun Jussille sattuu kaikenlaista, niin ilman Vikiä ja hänen Laimiaan, olisi ollut hukka perimässä.

Eletään 1900-luvun alkua ja kaikki on jotenkin niin rempsakkaa, ollaanhan Ameriikassa. Jussi asuu poika-talossa, missä talon emäntä Fiina havittelee Jussia oitis. Jussi vaihtaa majapaikkaa ja siellä on sitten Christina, johon Jussi rakastuu.

No hitto, en ihmettele yhtään! Olle Tepponen on sellainen rehti Jussi, joka varmasti olisi naisten päät pyörälle pannut. Jussin rooli oli ihan mahtava ja Tepponen osaa laulaa, osaa olla kuin olisi syntynyt rooliinsa. Se oli suunnaton ilo katsoa.
Piia Jussila Christinan osassa oli napakka ja näpsäkkä ja lauloi kuin Herran enkeli. Jessus, kun sitä oikein kuunteli korvat kallellaan. Ei sitten Christina kuitenkaan paljastanut Jussille kaikkea. Jäin miettimään, että näinkö se on oikeastikin joskus käynyt?
Tuuli Immonen oli semmoinen Fiina, että oksat pois. Ei puuttunut naiselta aloitekykyä. Lauluääni oli taivaita raapiva.
Keijo Kumanto Vikinä toi esiin sen rehdin suomalaisen, vanhemman miehen, joka ei jätä maanmiestään pulaan. Oli ehkä koko näytelmän sympaattisin hahmo juuri sen rehellisyyden ja suoraselkäisyyden takia. Niin ja voi hemmetti, miten vaan osasi Keijokin laulaa, suoraan selkäytimestä.

Entäs sitten kaikki muut! Kaikki olivat niin mahtavia, että sitä vain ihasteli, miten tuntui kaiken aikaa, kuin olisi ollut keskellä sitä elämää silloin aikoinaan siellä Brooklynissa. Marko Mäkinen oli hassun hauska Rankila, joka oli aina Jussin puolella ja hyvällä huumorilla. Jan Mykkänen olikin sitten se Kankaanpää, mistä ei ottanut selvää onko puolella vai vastaan. Se oli sellainen osa, mikä kosketti. Olla mies, rakastunut mies ja kaikki ei sujukkaan, niin kuin olisi halunut ja sitten kun sujuu, ei suju niin kuin pitäisi.
Jokainen osasi osansa ihan täpöllä.  Huikean hieno porukka. Vielä yksi maininta, jota ei voi jättää, on kyllä Hilppa Lampi, jonka koreografiat ovat aina niin ilo silmälle, niin nytkin, aina jotain persoonallista ja uutta. Vaan nytpä Hilppa oli näyttämölläkin, intiaani Diomena ja miten inkkarimaisen notkeana.

Musiikin säestyksestä vastaa Raapparit Band kapellimestarinaan Hannu Timonen. Elävä musiikki on aina elävää ja pitää kaiken niin hereillä.
Surullista se, että ensi-illassa saimme kuulla, että Esa Kaartamo ei ollut paikalla, koska oli keikalla. Nyt sitten tuli tieto, että se oli Esan viimeinen keikka. Me voimme nyt vaan nauttia tästä Esan viimeisestä hienosta työstä.

Kaiken kaikkiaan Taivaanraapijat on ihan mahtava musikaali. Tarina tulee hyvin esiin ja laulut ovat mukaansatempaavia. Lavastus on oivaltava ja näyttää niin oikealta ja sen takana ovat Tero Porkka ja Mika Paakko.

Menkää Haminaan ja ihastukaa Bastionin musikaaliin! Puitteet ei vois olla paremmat!

Kuvat: Vesa Hovi