Hakasalmen huvilasta Musiikkimuseoon

Tähän aikaan vuodesta on piristävää piipahtaa pääkaupungissa. Pieni aarteeni matkassa takasi sen, että voin käydä aika monessa paikassa. Kyse on Museokortista, mikä on pieni suuri ja kovin tärkeä seuralainen. Sitä vilauttamalla avautuu monenlaisia näkymiä.

Kun juna toi minut asemalle, minua oltiin vastassa ja siitä sitten ihan ensimmäisenä Hakasalmen huvilaan. Haluan aina kuvitella, kuinka itse Aurora Karamzin ottaa minut siellä vastaan ja kun nousen portaita yläkertaan, voin ajatella, että niin hänkin on joskus tehnyt, kannatellut hameitaan ja noussut ne ikivanhat portaat ylös. 
Nyt siellä on ISMO HÖLTÖn kuvia ja ne olivat kyllä niin ihania ja saavat katsojan aivan nostalgiapöhinöihin. Kuvat ovat pääosin 1960-luvulta ja niin kiehtovaa ajankuvaa, että olisi katsellut niitä loputtomiin. 

Jokainen kuva kertoi omaa tarinaansa ja ne ovat pieniä katkelmia arjesta, ei sellaisia pönötyskuvia, vaan että ooppas nyt siinä, niin minä nappaan kuvan. Ei haittaa, vaikka yksi nappi on auki, päinvastoin.

Lapsikuvat olivat suloisia, mutta ei ollut muissakaan kuvissa moitteen sijaa. 
Suosittelen ehdottomasti, sillä omakin muistilokero alkaa tuottaa tavaraa, kun näitä kuvia katselee. 

Hakasalmen huvilasta menimme Tennispalatsiin HAMiin ja siellä vastassa oli ensimmäisenä TOVE JANSSON-näyttely, juuei muumeja vaan mm. freskoja ja PER OLOV JANSSONin siskostaan kuvaamia valokuvia. Todella upeita. Häkellyin niistä niin, että omat kuvat jäi ottamatta, mutta tässä yksi upea otos sivustolta.

Tove uimassa Bredskärin saaressa
Pellingissä, 1946 / Kuva: Per Olov Jansson

Siellä on pari muutakin näyttelyä, mutta en osaa sanoa niistä juuta enkä jaata, niin jätän sen kaikille muille. Jokainen voi käydä omat arvionsa tekemässä, mutta Toven kuvia kannattaa käydä katsomassa.

Seuraavaksi jäin itekseen jatkamaan kierrosta ja olisin mennyt kaupunginmuseoon ja kävinkin siellä, mutta vain todetakseni, että siellä oli juuri loppunut se sähkökaappinäyttely ja uusi oli rakenteilla. Niinpä sitten tepastelin Kallion ja Vallilan kautta hissun kissun Pasilaan. Siellä on Musiikkimuseo FAME!

Nyt oli niin nykyajan museo, että huhheijjaa! Kaikki tekniikka pelissä ja sai osallistua ja kuunnella musaa mielin määrin. Jo pelkästään se, kun meni hissillä toiseen kerrokseen, niin Niilo Sevänen (Insomnium) toivottaa tervetulleeks siellä hississä! Oikein hihkaisin riemusta! Siellä on sitten sellaisia "pöytiä", mistä voi klikkailla, ketä ja mitä haluaa nähdä ja kuulla ja sitten ei muuta kuin luurit korviin ja fiilaten ja höyläten. Jotenkin minua kiehtoi kaikki vanhat biisit, kuten vaikkapa Eila Pienimäen Vanhan veräjän luona jne. 

Tavaraa, esineitä on myös näytillä. Soittimia ja esim. Katri-Helenan pari kolttua. Olikohan se sitten ollut Helismaan työhuone, mikä on siellä lasin takana.
Vaan onpa sitten verhojen takana aina jotain jännää. On erilaisia huoneita, missä voi yhessä laulaa karaokea, toisessa tanssia valitsemansa "opettajan" kanssa. Olin voinut mennä hytkymään vaikkapa Aira Samulinin tahtiin, mutta jatkoin matkaa. Yhdessä huoneessa kävin kuuntelemassa sinfoniaorkkaa, jossa sain päättää, mitä soittimia korostetaan. Sitten piipahdin huoneessa, missä sai valita musan genren ja sitten esiintyjän. No, Sleepparit puree niin, että juuri kun klikkasin sen, niin koko huone oli sitä musaa ja olin tosi fiiliksissä. Sitten sinne tuli joku toinen asiakas ja turvaväliä naudattaen hävisin takavasemmalle, kun ehkä hänkin halusi kokeilla jotain mahdollisesti aivan erilaista musikkia.

Viimeisenä HEVI-HUONE! Siellä takoi seinällä joku konsertti ja sitten oli niit kuljetuskaappeja, joissa oli ruudut ja siellä joku stara kertoi aina jotain bändistään ja luurien kautta sai kuunnella. Paljon kaikkea roin...tavaraa oli nähtävillä.  Siellä on sitten oikein nahkasohva (varmasti jostain treenikämpältä) ja siinä sitten istuskelin tovin ja nautin atmosfääristä.

Musiikkimuseo FAME on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja sopii kaikenikäisille. 
Alakerrassa on museokauppa ja viihtyisä ravintola.