Vallaton Valamossa

Jo toistamiseen järjestin itseni Valamoon. Aikoinani kävin siellä ohimennen ja aistin jotain lämmintä siinä maaperässä, mikä säteilee siellä pitkin maita ja mantuja. Keväällä pidin lomaa ja lähdin kohti Valamoa. Niin oli mieluista, että uudelleen oli päästävä ja nyt on jälleen reipas ja antoisa kahden viikon rupeama takana.

Miksi lähden sinne, niin siihen on monta syytä. Joskus vaan tarvitsee aikaa ja rauhaa olla oman itsensä kanssa. Olen kiltti itselleni ja teen sitä mistä tykkään. Valamossa olen saanut asua vanhassa Munkkilassa. Siellä olen saanut olla ja lukea, kirjoittaa päiväkirjaa käsin. Pieni soma ja askeettinen huone on kaikki mitä silloin tarvitsen. On sänky, missä uni maittaa ja pöytä, jonka ääressä kirjoittaa, ikkuna, mistä voi katsella Luojan luomaa.

Valamo itsessään on kiehtova paikka. Koko se alue on kuin syliin menisi. Lisäksi ympäröivä luonto ottaa haltuun ja antaa voimaa. Miten oli antoisaa, kun menin metsään eikä siellä ollut ketään muita kuin minä ja ajatukseni, se luonto kaikessa rikkaudessaan levitteli minulle aarteitaan. Kävelin ja katselin, kuuntelin ja taas katselin, haistelin maisemaa ja maistelin mättäiltä mustikoita.

Nyt metsä kirkkoni olla saa....

Toinen rauhoittumisen paikka on hautausmaa.

Valamon hautausmaa on KOHDE ja kaikki tuntuvat käyvän siellä kuvaamassa Pentti Saarikosken hautaa. No, mikäs siinä, onhan se kivannäköinen, kun se on täynnä kyniä. Ei kuitenkaan niin täynnä, ettei omani olisi mahtunut joukkoon. Minulla oli matkassa hyvä kynä, josta loppui muste ja niin minä vein sen sitten Penalle. Ajattelin, että jos siitä olisi jotain iloa siellä ja Penttihän ei enää mustetta tarvitse.

Ihan hiljaisuuden ja rauhallisuuden kanssa leikittelyksi ei tämä kaksiviikkoinen mennyt, sillä olinhan pestautunut Valamoon talkoolaiseksi. Meitä käy siellä vuosittain hyvinkin reippaasti ja Valamo tarvitsee meitä ja se tuntuu hyvältä. Olla hyödyksi, kantaa kortensa kekoon niin hyvin kuin parhaaksi saattaa, se on kupletin juoni. Minä annoin oman osuuteni Ravintola Trapesassa. Ai, miten mie tiskasin, oikein sydämeni kyllyydestä. Kun oli hetkiä, ettei tiskiä tullut, ruinasin keittiöstä lisää hommia. Ah, kuinka sydäntäni lämmitti, että sain siellä huseerata ja aika kului kuin siivillä.

Kuvassa Ravintola Trapesa takaa päin eikä aina vaan edestä. Minun oli siellä niin hyvä olla. Vanhana ravintolatyöntekijänä tunsin oloni hyvinkin kotoisaksi. Ihmiset, joiden kanssa sain työskennellä, olivat aitoja ja sellaisia, joihin kahden viikon aikana tuli ihan selvä suhde - niin, että meinasi olla haikeutta ilmassa, kun oli kotiin lähdön aika.

Viinin valmistukseenkin pääsin hiukan perehtymään tai kuulemaan sen salaisuuksia, kuinka sitä Jumalten juomaa valmistetaan. Viinin lisäksi myös viskiä, joka on uutuustuote, jonka valmistus kestää ja kestää...

Valamo on munkkiluostari ja kaikesta kunnioituksesta johtuen, en ole kuvannut munkkeja. He ovat osa Valamoa ja sen henkeä. Olen onnellinen saadessani olla joskus osa heidän miljöötä, työskennellä heidän hyödyksi ja avuksi. Olen myös onnellinen jokaisesta keskusteluhetkestä, jonka sain Valamossa kokea.

Valamossa on jollain lailla lähempänä taivasta ja tiedän, että palaan takaisin! Voin suoitella paikkaa kaikille, jotka haluavat kokea hetken jossain muualla, arjen ulkopuolella, käydä lataamassa akkuja oman elämänsä moottoriin. Niin minä teen ja tiedän, että se ainakin minulle ihan oikein!

https://valamo.fi/