Näytelmä joka menee pieleen

Loppuvuoden pimeisiin iltoihin on nyt tarjolla riemastuttava piristysruiske, kun Kouvolan teatteri esittää Näytelmä joka menee pieleen - farssin.
Mika Nuojua vierailevana ohjaajana on onnistunut luotsaamaan todella nauruhermoja hemmottelevan paketin. Siis näytelmän, joka todellakaan ei mene pieleen. Alunperin brittifarssi on niin viritetty viimesen päälle, että katsojalla ei ole nukahtamisen vaaraa. Näyttämöllä tapahtuu ihan koko ajan niin paljon, että pitää olla valppaana, että ehtii kaiken nähdä ja kokea. Onhan kyseessä näytelmä näytelmän sisällä.

Lavastus on Sanna Halmeen ja sekin on jo oma osionsa, kun kaikki liikkuu, tippuu, muuttuu ja mikään ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Hetkeäkään ei voi olla varma, että joku pysyy paikallaan. Jo kaikki se saa olon ihastuksen valtaan ja lisäksi voi sitten jäädä miettimään, miten se teknisesti oli mahdollista. Paitsi ettei ehdi, kun tapahtuu jo seuraavaa. Ihan kuin olisi eräänlainen dominoefekti kaiken aikaa päällä.

Harrastajateatteriryhmä esittää siis murhamysteeriä Murha Havershamin kartanossa. Roolitus on osunut niin kohilleen, ai kummassa? Kun vaikkapa Panu Poutanen esittää Matias "Masa" Niemeä, joka taas esittää Cecil Havershamia... Kun sitä roolia palauttelee mieliin, niin alkaa väkisinkin naurattaa, sillä Panu on niin elementissään sekoittaen soppaan annoksen elekieltä. Pelkästään jo sille oli annettava väliaplodit!
Jussi Puhakka oli Ropert "Roope" Helenius, joka taas oli Thomas Colleymore. Jussin ja Panun miekkailukohtaus oli jotain ihan käsittämöntä. Sitä melkein putosi penkiltä, ku se ottelu oli niin hauska.

Satu Taalikainen, jota on tottunut näkemään enimmäkseen rooleissa, missä on hame tms. päällä (jos tidätte, mitä tarkoitan), niin nyt hän sitten rempsakkaasti veteli näyttämömestarin ja lavastajan rooleja, niin ja joo, paikkasi näyttelijää, jolle sattui haaveri. Kertakaikkisen herkullinen rooli. Etenkin kun se rooli alkoi jo ennen varsinaista esitystä.

Hannele Laaksonen on Pirkko Pentikäinen-Paavilainen, jonka osa on Perkins, hupaisa hovimestarin rooli.
Emma-Sofia Hautala on niin ihana hepsankeikka, oikea huvittavin hupakko.
Petteri Hautala onnistuu olemaan kaikista ruumiista se koomisin kuollut.
Rebecca Viitala - ei hemmetti, Tepa sählää valoissa ja äänissä ja vähän muuallakin. Hups!
Raimo Räty sitten koittaa jotenkin ohjaajan ja tarkastajan osissa pitää ohjaksia käsissä, mutta minkäs teet, ku mopo karkaa käsistä - juokseeko perään vai antaako mennä? Sekä että.

Kaiken kaikkiaan tämä näytelmä ylitti kaikki odotukset. Aina olen tiennyt, miten Kouvolan teatterissa osataan, mutta se vauhti ja kaikkien palasten loksahtaminen paikoilleen kertoo taas siitä äärimmäisen taitavasta porukasta, jossa jokainen osaa kantaa sen oman kallisarvoisen kortensa kekoon ja tulos on huikea. Siis ihan kaikin puolin, koko paketti on vaan niin mahtava. Ei minulla siitä riitä sanat kertomaan.
Suosittelen näytelmää tosikoille ja veitikoille, vaikka uskonkin, että veitikoilla on hauskempaa.
Niin, ja vakavasti olen sitä mieltä, että uudestaan olisi nähtävä, sillä jos voisin sitten paremmin keskittyä, kun on se eka kerta jo ohi.

Kuvat: Timo Tuviala